HEIPPA JA NOPEETA NYT VAIN,
PÖYSKI: Ikävää,että teillä vauva itkeskelee ja valvoskelee päivät:(.Mutta saat olla onnellinen siitä,että hän nukkuu yönsä:).Silloin sinulla itselläsi on ainakin mahdollisuus nukkua.
Mutta nopeesti kerron vain omista kokemuksistani..Eli meillähän on 6 lasta ja jokainen on melkein ollut vauvana erilainen.Mutta jokaisella on kuitenkin ollut jonkinasteista vatsavaivaa.2 meidän lapsesta oli koliikkia ja se oli todella rankkaa,kun he eivät nukkuneet päivällä eikä yöllä.Itkivät,kitkusivat vain.Pieniä pätkiä he toki nukkuvat.Ja sitten,kun heitä oikein tosissaan otti vatsasta,niin he itkivät koko yön hysteerisesti.Eli itku oli ihan hysteeristä niin,että vauva oli ihan punainen ja raajat oliva ihan jäykkinä.Siihen ei auttanut sylittelyt,keinuttelut tai mitkään muutkan keinot.Mutta onneksi tuo koliikki loppui noin 3 kuukauden iässä.
Muilla meidän lapsilla on sitten ollut sellaista normaalia vatsavaivaa eli vauva kitkuaa ja itkeskelee vatsavaivojaan ajottain.Ja silloinkin vauva voi valvoskella piereskellen ja itkeskellen montakin tuntia putkeen.Ja välttämättä siihen ei auta sylittelyt eivätkä muutkaan keinot.
Mutta vauvat kyllä itkevät ja valvoskelevat ihan näistä ns.normaaleista syistäkin.Ja harvoin kyllä syynä on mitään vakavampaa!!Sinuna en kyllä rupeisi antamaan vauvalla mitään kipulääkettä ellet olisi täysin varma,että kyseessä on jokin tulehdus/sairaus!!
Tämän ikäiselle vauvalle HARVOIN tulee korvatulehdusta.Ja korvatulehdus kyllä yleisesti oirehtii niin,että ne itkut tulevat juurikin öisin eli silloin,kun vauva on makuu asennossa!Makuuasennossa,kun tämä paine kohdistuu korviin.
Mutta suosittelen sinulle sitä,että jos vähänkin olet huolissasi vauvasi terveydestä,niin otat yhteyttä neuvolaa tai lääkäriin.
Mutta näin maalaisjärjellä sanottanut..hyvin usein imeväisikäisten itkut johtuvat juurikin masuvaivoista.
Toivottavasti teillä helpottaa pian itkut ja kitinät:).
TÄHTIYS: Sinulle myös jaksamisia:)!!Se on aina raskasta vanhemmille,kun oma rakas lapsi sairastaa:(.Eipä sitä kukaan ymmärrä ellei itse ole kokenut.Kyllä minullekin oli hyvin raskasta aika,kun Teräsmies oli 2½ viikkoa sairaalassa,mutta jotenkin sitä vain jostain sai voimaa:).
MEITÄ: Tänään meidän rakas Teräsmies sai nimen<3.Ristiäiset menivät hienosti ja meidän Teräsmies nukkui melkein koko juhlan ajan:D.Pikkasen hän raotti silmiään,kun pappi kasteli tukan *mitä se pappi meni oikein tekemään*:D.
Minä olen ihan väsy ja ähky..Syönyt ja ahminut olen koko päivän *ahne minä* ;).Saunasta tulin juuri ja kohta painun maate.En viitsi vielä alkaa nukkumaan,kun kohta Teräsmies herää syömään..jos vanhat aikataulut pitävät paikkansa;).
Jeps,mutta anteeksi juttuni nämä..silmät ristissä tässä kirjoittelin:D.
HEIPPA HEI KAIKILLE JA HYVÄÄ YÖTÄ!!!
Yönsäde ja Teräsmies 2kk+3pv ( 8vkoa+6pv)