Elämää Vauvan kanssa
- Ketjun aloittaja TerhiJii
- Aloituspäivämäärä
misaemilia
Jostain jotain jo tietävä
Täällä on kunnon baby blues menossa.. Itken vaan kun ahistaa ja pelottaa kaikki asiat 
tiiän et se on ohimenevää (ainakin toivottavasti) mut eipä se nyt auta ollenkaan kun nukun yössä ehkä sen tunnin kun en uskalla nukahtaa ja ei auta vaikka mies valvois ja vahtis vauvaa ja päivällä en osaa nukkua
tiiän et se on ohimenevää (ainakin toivottavasti) mut eipä se nyt auta ollenkaan kun nukun yössä ehkä sen tunnin kun en uskalla nukahtaa ja ei auta vaikka mies valvois ja vahtis vauvaa ja päivällä en osaa nukkua 
Hannatuuli
Vauhtiin päässyt keskustelija
miisaemilia, ootko puhunut neuvolassa sun tunteista? Toivottavasti on sellainen terkkari, jolle tunnet voivasi kertoa! Vaikka ajattelisit kuin väliaikaiseksi, niin silti!
Kuka kyselikään (elenna?) lapsen hetusta? Sairaalassa aluksi ainakin väliaikainen hetu muotoa xxxxxxA9xxx, eli tuo 9 kertoo kyseessä olevan väliaikaisen tunnuksen.. Muuta en osaa sanoa..
Kuka kyselikään (elenna?) lapsen hetusta? Sairaalassa aluksi ainakin väliaikainen hetu muotoa xxxxxxA9xxx, eli tuo 9 kertoo kyseessä olevan väliaikaisen tunnuksen.. Muuta en osaa sanoa..
Mä olin vauvan syntymästä eteenpäin non 2 viikkoa tosi herkässä tilassa: itku tuli helposti ja yllättäenkin. Surin synnytyksen kulkua ja traumaattista istukan irrotusta, muuttunutta kehoa, vauvan kätinää jne. Ja itkin myös onnesta ja rakkaudesta.En ollut muutenkaan oma itseni, hätäännyin pienestäkin asiasta ja olin jotenkin pelokas.
Hassua kyllä meidän uniongelmat ja masuvaivat alkoi vasta tuon ajan jälkeen, ja ekaa kertaa vauva on saanut raivoisia itkukohtauksia vasta tuon jälkeen, mutta mä en oo enää itkeskelly enkä ollu kummallinen, vaikka asiat on tuon jälkeen ollu raskaampia. Jotenkin ne hormonit tasottui. Nyt pärjää hienosti, vaikka on hyviä öitä ja päiviä vain satunnaisesti. Eli kyllä se siitä, ja jos ei, niin neuvolassa asia puheeksi!
Hassua kyllä meidän uniongelmat ja masuvaivat alkoi vasta tuon ajan jälkeen, ja ekaa kertaa vauva on saanut raivoisia itkukohtauksia vasta tuon jälkeen, mutta mä en oo enää itkeskelly enkä ollu kummallinen, vaikka asiat on tuon jälkeen ollu raskaampia. Jotenkin ne hormonit tasottui. Nyt pärjää hienosti, vaikka on hyviä öitä ja päiviä vain satunnaisesti. Eli kyllä se siitä, ja jos ei, niin neuvolassa asia puheeksi!
Täällä kanssa baby blues jossain määrin meneillään. Itku tulee vähän kaikesta ja on ajoittain tosi uupunut olo. Neuvolan täti aisti tämän varmasti viimeksi ja kirjoittikin mulle ihanan lapun jääkaapin oveen liimattavaksi. Siinä lukee "Päiväunet myös äidille!". Ja kas kummaa, kun neuvoa tottelee, kaikki tuntuu kummasti helpommalta. Siis muistakaa levätä!
Mulla oli ekoina öinä kotona semmoisia kauhukohtauksia, olin varma et oon nukahtanut vauva rinnalle ja että se on pudonnut lattialle, tai että olin ihan varma että vauva on hoitopöydällä vaikka olikin omassa kopassaan nukkumassa. Tähän yhdistyi aina se kamala hormonihiki kohtaus jolloin pää ja niska on aivan märkä kun herää. Nyt nämäkin on helpottaneet.
Mulla oli ekoina öinä kotona semmoisia kauhukohtauksia, olin varma et oon nukahtanut vauva rinnalle ja että se on pudonnut lattialle, tai että olin ihan varma että vauva on hoitopöydällä vaikka olikin omassa kopassaan nukkumassa. Tähän yhdistyi aina se kamala hormonihiki kohtaus jolloin pää ja niska on aivan märkä kun herää. Nyt nämäkin on helpottaneet.
misaemilia
Jostain jotain jo tietävä
Mä soitan kohta neuvolaan ja kerron fiiliksistä! Lähinnä luulen et nää fiilikset johtuu siitä kun imetyksen kanssa on ollu vähän ongelmii
Ee
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Meillä tuli se nimilomake tosi myöhään, luulen että se lähtee vasta kun vauva pääsee sairaalasta pysyvästi kotiin? Kun meidän vauva oli kuitenkin 2 viikkoa sairaalassa kirjoilla.
Mulla on alkanut kanssa tasoittua mielialat. Varmaan sekin vaikuttaa kun pikkuakka on kanssa asettunut, nukkuu paremmin ja maha toimii paremmin. Ei tule enää sellasia "oon paska äiti ku en osaa auttaa enkä osannu ees raskaanakaan olla"-fiiliksia. Välillä vielä tulee sellasia räjähtäviä itkukohtauksia mahasta, mutta ne on harvassa ja kestän ne paremmin :)
Ainut moka tuli siinä kun siirrettiin pinnis takas makkariin, nyt on nukuttu taas huonosti ku edelleenhän se vauva välillä ähkii ja puhkii ja herättää liian aikaisin. Mutta olkkarista on keksittävä uusi paikka, kun siinä edellisessä paikassa vetää nyt kun TALVI TULI! Meillä satoi lumirakeita eilen ja nyt on +2. Yöllä oli -4 kun mies katsoi puhelimesta. Uskaltaako sitä parvekkeella käydä katsomassa kasveja, on meillä kyllä lasit ja 6.kerros
Mulla on alkanut kanssa tasoittua mielialat. Varmaan sekin vaikuttaa kun pikkuakka on kanssa asettunut, nukkuu paremmin ja maha toimii paremmin. Ei tule enää sellasia "oon paska äiti ku en osaa auttaa enkä osannu ees raskaanakaan olla"-fiiliksia. Välillä vielä tulee sellasia räjähtäviä itkukohtauksia mahasta, mutta ne on harvassa ja kestän ne paremmin :)
Ainut moka tuli siinä kun siirrettiin pinnis takas makkariin, nyt on nukuttu taas huonosti ku edelleenhän se vauva välillä ähkii ja puhkii ja herättää liian aikaisin. Mutta olkkarista on keksittävä uusi paikka, kun siinä edellisessä paikassa vetää nyt kun TALVI TULI! Meillä satoi lumirakeita eilen ja nyt on +2. Yöllä oli -4 kun mies katsoi puhelimesta. Uskaltaako sitä parvekkeella käydä katsomassa kasveja, on meillä kyllä lasit ja 6.kerros
sofiaelisabeth
Näppärä viestien naputtelija
mullakin on vähän babyblues.. itkettää ja kaikki pelottaa.. mullakin suurin syy itkuun on imettäminen kun mun maito ei oo kunnolla noussut ja se stressaa ja harmittaa tosi paljon..
Täälläkin oli itku herkässä jo sairaalassa ollessa. Siellä itseasiassa sain ihan kauhean itkukohtauksen kun tuli tuomio ettei päästä 2-3 päivään kotiin vauvan keltaisuuden vuoksi (jälkeenpäin podin tuostakin huonoa omatuntoa, ajattelin että ne on sairaalassa kattonu etten välitä yhtään lapsestani kun itkin kun sanottiin että sinne täytyykin nyt jäädä pariksi päiväksi). Olin siis ollut siellä jo siinä vaiheessa 3 päivää. En ollut nukkunut yhtään (vi*un neljän hengen huone, ne pitäs kieltää lailla!!), ja kaikki tuntui siinä vaiheessa kaatuvan päälle ja imetyskään ei onnistunut kun multa ei tullut sillon vielä maitoa, vauva meni täysin lisämaidolla. Sairaanhoitaja sattui juuri tulemaan kyselemään kuulumisia kun itkin niin etten meinannut saada henkeä. Mulle ehdotettiin kotilomaa pariksi tunniksi mutten halunnut jättää vauvaa yksin sairaalaan.
Noh, sitten ne bilirubiinit alkoikin laskemaan että päästiin kotia. Kotonahan vasta alkoikin, pelkäsin kaikkea mahdollista. En osannut yhtään rentoutua vaikka mies vakuutteli että "kyllä mä pärjään mee nukkumaan!", heti kun kuului pienikin rääkäisy niin mä olin paikalla salamana. Tosi terapeuttista kun on maannut sairaalassa 5 päivää hermorauniona ja erittäin vähäisillä unilla. Kävin iltasin tarkistelemassa vauvaa 10minuutin välein.
No, mullahan se maito alkoi nousta 4.päivänä ja sitä ei tullut riittävästi ollenkaan, jouduttiin kotona antamaan korviketta koska vauva jäi huutamaan vielä nälkää pitkien imetyksien jälkeen. Ja siitähän mä sain masennus- ja itkukohtauksia aikaiseksi. "Mä oon huono äiti kun en saa ees imetettyä omaa lastani". Muistan kun oltiin oltu pari päivää kotona ja tuijotin sohvalla likkaa ja mietin et oliks tää nyt oikeesti sitä mitä mä halusin. Sit kävin itkemään ja tunsin huonoa omatuntoa siitä et ees mietin sellasia, mähän rakastan tota vauvaa maailman eniten.
Siinä tais mennä se viikko kotona olemista että saatiin imetys rullaamaan. mä vaan päätin et en luovuta ilman kunnon taistelua. Imetin, imetin, imetin ja imetin. Siitä se lähti sitten rullaamaan. Pistin itselleni takarajaksi että jos kuukauden ikään mennessä ei onnistu imetys ilman korviketta niin lopetan imettämisen kokonaan.
Nyt onneksi kaikki olotilat on tasoittunut, ei itketä enää tyhmät asiat ja yritän olla ottamatta stressiä asioista mistä ei tarvitse stressiä ottaa. Kun jälkeenpäin mietin tota sairaalassa olemistakin, niin oon ihan varma että ne on siellä kattonu että mä oon ihan hullu :D Kirjannu jonneki koneelle varmaan sellaset tekstit etten itte haluis niitä sieltä lukea. Synnytyksessähän mä kun sain vauvan rinnalle niin pyysin että se otettais siitä pois kun ne alkoi tikkaamaan mua kasaan ilman puudutteita ja se oli KIVULIASTA! Olin ihan varma että ne on jo siitä kirjottanut jotain että "hylkii vauvaansa, ei halunnut pitää sitä sylissä".. Hehe. Kaikkee tyhmää sitä tullu mietittyä :D
Nytkun sais painoa vielä tiputettua niin ei tarvis sitäkään enää miettiä, Ehkä vaikeinta tässä koko lapsen hommaamisessa on ollut se, ettei näihin tunteisiin voi varautua. Ei kaikki oo ollut läheskään niin helppoa kuin kuvittelin. En mä siis missään välissä olettanut että sais nukkua yöt hyvin, imetys tulee onnistumaan ja kaikki on ah, niin ihanaa ! Yritin varautua siihen että tästä tulee rankkaa mutta voi hitto kun oliskin tiennyt kuinka rankkaa ekat viikot tuleekaan olemaan. Eilen haaveilin jo toisesta vauvasta ja nytkun jäin tätä tänne kirjottelemaan taitaa se kondomi pysyä visusti päällä pari vuotta.. -_-
Noh, sitten ne bilirubiinit alkoikin laskemaan että päästiin kotia. Kotonahan vasta alkoikin, pelkäsin kaikkea mahdollista. En osannut yhtään rentoutua vaikka mies vakuutteli että "kyllä mä pärjään mee nukkumaan!", heti kun kuului pienikin rääkäisy niin mä olin paikalla salamana. Tosi terapeuttista kun on maannut sairaalassa 5 päivää hermorauniona ja erittäin vähäisillä unilla. Kävin iltasin tarkistelemassa vauvaa 10minuutin välein.
No, mullahan se maito alkoi nousta 4.päivänä ja sitä ei tullut riittävästi ollenkaan, jouduttiin kotona antamaan korviketta koska vauva jäi huutamaan vielä nälkää pitkien imetyksien jälkeen. Ja siitähän mä sain masennus- ja itkukohtauksia aikaiseksi. "Mä oon huono äiti kun en saa ees imetettyä omaa lastani". Muistan kun oltiin oltu pari päivää kotona ja tuijotin sohvalla likkaa ja mietin et oliks tää nyt oikeesti sitä mitä mä halusin. Sit kävin itkemään ja tunsin huonoa omatuntoa siitä et ees mietin sellasia, mähän rakastan tota vauvaa maailman eniten.
Siinä tais mennä se viikko kotona olemista että saatiin imetys rullaamaan. mä vaan päätin et en luovuta ilman kunnon taistelua. Imetin, imetin, imetin ja imetin. Siitä se lähti sitten rullaamaan. Pistin itselleni takarajaksi että jos kuukauden ikään mennessä ei onnistu imetys ilman korviketta niin lopetan imettämisen kokonaan.
Nyt onneksi kaikki olotilat on tasoittunut, ei itketä enää tyhmät asiat ja yritän olla ottamatta stressiä asioista mistä ei tarvitse stressiä ottaa. Kun jälkeenpäin mietin tota sairaalassa olemistakin, niin oon ihan varma että ne on siellä kattonu että mä oon ihan hullu :D Kirjannu jonneki koneelle varmaan sellaset tekstit etten itte haluis niitä sieltä lukea. Synnytyksessähän mä kun sain vauvan rinnalle niin pyysin että se otettais siitä pois kun ne alkoi tikkaamaan mua kasaan ilman puudutteita ja se oli KIVULIASTA! Olin ihan varma että ne on jo siitä kirjottanut jotain että "hylkii vauvaansa, ei halunnut pitää sitä sylissä".. Hehe. Kaikkee tyhmää sitä tullu mietittyä :D
Nytkun sais painoa vielä tiputettua niin ei tarvis sitäkään enää miettiä, Ehkä vaikeinta tässä koko lapsen hommaamisessa on ollut se, ettei näihin tunteisiin voi varautua. Ei kaikki oo ollut läheskään niin helppoa kuin kuvittelin. En mä siis missään välissä olettanut että sais nukkua yöt hyvin, imetys tulee onnistumaan ja kaikki on ah, niin ihanaa ! Yritin varautua siihen että tästä tulee rankkaa mutta voi hitto kun oliskin tiennyt kuinka rankkaa ekat viikot tuleekaan olemaan. Eilen haaveilin jo toisesta vauvasta ja nytkun jäin tätä tänne kirjottelemaan taitaa se kondomi pysyä visusti päällä pari vuotta.. -_-
Hannatuuli
Vauhtiin päässyt keskustelija
Ihanan rehellisesti oot Mcgonnor kirjoittanut!! Siitä tuo tykkääminen 
Mua alkoi melkein itkettää kun luin sitä. Saas nähdä millainen olotila sitä sitten itsellä on, kun on päässyt siihen vaiheeseen, että laps on syntynyt. Tuntuu vielä kaukaiselta. Huomasin lukiessani, miten ne lähes 2,5vuoden takaiset jutut on paljolti unohtuneet. Asuttiin silloin reilu 70v anopin kanssa, jolla todettiin sitten vähän myöhemmin Alzheimer, ja hän saattoi pompsahtaa keskellä yötä meiän makkariin, jos vauva itki. Mies työnsi sitten ulos ovesta "vauvat nyt vaan itkee!".
Mut oli se niin kypsää. Paljon oon vierittänyt sen ajan ahdistuksia anopin aiheuttamiksi, vaan kukapa sitten tietäisi totuuden..
Mua alkoi melkein itkettää kun luin sitä. Saas nähdä millainen olotila sitä sitten itsellä on, kun on päässyt siihen vaiheeseen, että laps on syntynyt. Tuntuu vielä kaukaiselta. Huomasin lukiessani, miten ne lähes 2,5vuoden takaiset jutut on paljolti unohtuneet. Asuttiin silloin reilu 70v anopin kanssa, jolla todettiin sitten vähän myöhemmin Alzheimer, ja hän saattoi pompsahtaa keskellä yötä meiän makkariin, jos vauva itki. Mies työnsi sitten ulos ovesta "vauvat nyt vaan itkee!".
Mut oli se niin kypsää. Paljon oon vierittänyt sen ajan ahdistuksia anopin aiheuttamiksi, vaan kukapa sitten tietäisi totuuden..
Ajattelin jakaa oman kokemukseni ettei kenenkää tarvi miettiä että olis yksin kaikenmaailman ajatuksien ja fiiliksien kanssa. Mutta parasta kaikessa on se että kaikki helpottuu ajallaan! Kun alun vaikeuksista päästiin läpi niin tässä on alkanut nauttimaan äitinä olemisesta ihan täysin 
Mulla on ollut nyysäyspäivä! En saa tarpeekseni vauvan pehmeän ihon ja tukan nuuskuttelemisesta ja pussailemisesta ja silittelemisestä. 
Muutenkin hyvä päivä!
Lauantaina nimiäiset, ja niitä varten teetin valokuvia, että saan jakaa. Ostin myös ihanan design-kulhon, jota olen pitkään himoinnu, nyt kun oli "kastemalja" tekosyy. Laitamme kulhoon lämmintä vettä ja ruusun terälehtiä, ja jokainen vuorollamme (meitä on vain 14 henkeä) kastamme vauvan jalat veteen ja toivotamme hänelle ihania asioita. Tällainen seremonia kehitettiin. Itse ajattelin sanoa: "Ole reipas, äiti rakastaa sinua."
Muutenkin hyvä päivä!Lauantaina nimiäiset, ja niitä varten teetin valokuvia, että saan jakaa. Ostin myös ihanan design-kulhon, jota olen pitkään himoinnu, nyt kun oli "kastemalja" tekosyy. Laitamme kulhoon lämmintä vettä ja ruusun terälehtiä, ja jokainen vuorollamme (meitä on vain 14 henkeä) kastamme vauvan jalat veteen ja toivotamme hänelle ihania asioita. Tällainen seremonia kehitettiin. Itse ajattelin sanoa: "Ole reipas, äiti rakastaa sinua."
Kiitos! Pikkuakka on koko illan ollut taas ihan pelkkää itkua ja harmia, ja omat tunteet taas ihan ankeena sen takia. Vertaistuki on parasta tukea :)
Ee
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Yhdelle kaverille sanoinkin että voi kun joku vähän viisaampi (vaikka oma äiti) voisi tulla meille pariksi päiväksi asumaan ja neuvomaan, kun oon alkanut välillä miettiä että mitä jos me joku asia tehdään ihan päin mäntyjä vaan siksi ettei kukaan ole älynnyt opastaa. Varsinkin kun multa jäi ne loppuraskauden neuvolakäynnit vähän vähälle Joku jolta kehtaisi kysyä ihan älyttömän typeriäkin kysymyksiä.
Ja kun tuo vauva joskus huutaa ja huutaa ja huutaa, oon miettiny että missä ihmeessä kulkee se raja, että pitäisi vauva viedä lääkäriin? Mitä jos sillä on joku suurempikin hätä, ja ite vaan on et joo joo ihan normaalia pienen vauvan mahanpurua, ja vauvalla onkin vaikka joku mahahaava tai suolitulehdus tai jotain muuta. Olis joku joka olisi sanomassa että älä hätäile, ei tuo vaadi lääkäriä / nyt lähdetään lääkäriin.
Eniten näitä tulee kun oot yksin vauvan kanssa, mies kun on kotona niin tuntuu kuin nostettaisiin hurja paino niskasta. Vaikeina päivinä sitä vaan katsoo kelloa että millon se tulee...
Joku jolta kehtaisi kysyä ihan älyttömän typeriäkin kysymyksiä.Ja kun tuo vauva joskus huutaa ja huutaa ja huutaa, oon miettiny että missä ihmeessä kulkee se raja, että pitäisi vauva viedä lääkäriin? Mitä jos sillä on joku suurempikin hätä, ja ite vaan on et joo joo ihan normaalia pienen vauvan mahanpurua, ja vauvalla onkin vaikka joku mahahaava tai suolitulehdus tai jotain muuta. Olis joku joka olisi sanomassa että älä hätäile, ei tuo vaadi lääkäriä / nyt lähdetään lääkäriin.
Eniten näitä tulee kun oot yksin vauvan kanssa, mies kun on kotona niin tuntuu kuin nostettaisiin hurja paino niskasta. Vaikeina päivinä sitä vaan katsoo kelloa että millon se tulee...
Hannatuuli
Vauhtiin päässyt keskustelija
Voi ihanuus Mcgonnor!!
Mcgonnor!!