Ekan kolmanneksen oireita

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Felia
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Sinänsä kai tuo nenäverenvuoto on yksi oireista muiden joukossa, itsekin siitä kärsin edellisessä raskaudessa. Mutta tosiaan, kun siihen liittyy noin voimakkaita muita oireita, niin ehdottomasti pitää ottaa todesta eikä nyt ainakaan riskeerata.
 
Täällä nyt 8+3. Oireita vaihtelevasti. Kerran olen joutunut kaakelia halaamaan, mutta ökötyksen ja väsymyksen tunne on päivittäistä. Silloin kun touhuaa jotain, saattaa olla, että ei huomaa pahaa oloa, mutta kun rauhoittuu, niin huh. Ennen raskautta söi. Tosi paljon raakaravintoa. Nyt on ruokavalio lipsunut mielitekojen mukaan huonompaan suuntaan. Eilen tein sen virheen, että söin sipsejä. Nyt oli sitten illalla kipeän vasemman polven viereen kertynyt nestettä ja sukista ja housujen saumoista oli kanssa jäänyt hirveät painaumat. Suola menee siis tauolle nyt täällä! Muita oireita on tuo vessassa ravaaminen. Viime yönä kaksi kertaa, vaikka yleensä mulla on on sellanen edustusrakko, että huhhuh. Rinnat on myös kasvaneet tosi paljon, ja kokonaispainokin on noussut. Vatsa pömpöttää siihen malliin, kuin viikkoja olisi enemmänkin. Mulla on tosi yliliikkuvat nivelet jo valmiiksi. Nyt tuntuu, että oireet tästä tuntuvat lihaksistossa. Toivon, että ryhtiliike ruokavalion kanssa poistaisi tätä nesteturvotusta.
 
olento tuttuja tunteita. eile oli kunnon venymiskivut alavatsal ja koko päivä ja ilta vähä välii vessas ravates meni. täällä rinnat kipeet ja tajuton väsymys, aamiainen maistu tänää oudolta en tiä miks kaipa se on merkki että ei oikei enää tuo maistu aamiaisena mitä normaalist tulee tehtyä. saas nähä millo tää turvotus vaihtuu vauvamasuun, sitä odotellessa.
 
Ei ole oireita ilmaantunut minulle. Ei sinänsä yllätä, kun en oireillut juurikaan edellisessäkään raskaudessa. Pieniä mahan nippailuja mulla välillä on, mutta muuten aika vähissä. Jos ei menkat vaan loistaisi poissaolollaan, niin en taitaisi arvata raskaana olevanikaan.
väsymystä on kyllä ilmassa, mutta se varmaan enemmän johtuu muutamasta huonosti nukutusta yöstä, kun Elli ilmeisesti tekee hampaita, ja flunssakin (meille) iski.
 
Mitäpä tässä kirjoittamaan omaa tekstiä... Lukekaahan uudelleen tuo Puaprun teksti, niin siinäpä munkin olot :grin:grin Hyvin pitkälti sana tarkasti :grin
Meidän tytöllä kylläkin ylähampaat on jo puhjennut, nyt niitä vaan kasvatellaan :)
 
nauttikaaha oireettomuudesta, mulla on nyt sitten lääkärin mukaan rv 5 menos eli mun arvio rv 5+4 on paikkasa pitävä, oireita jonki verran löytyy edelleen ja saas nähä millaseks mun lääkitys tekee mut ku pitää progesteronia laittaa ja ottaa mini aspiriinia sekä piikittää veren hyytymist ehkäsevää lääkettä. lisäks vuodelepoa koko eka kolmannes
 
En tiedä johtuuko tämä allergialääkkeistä vai raskaudesta, mutta vedin juuri työpäivän päätteeksi parin tunnin päiväunet ja olisin voinut jatkaa vaikka koko illan :sleep011
 
Mä olen ollut aivan uskomattoman väsynyt, töistä juuri selviää mutta heti kun tulee kotiin on vedettävä parin tunnin päikkärit jotta jaksaa pysyä hereillä muutaman tunnin ennen kuin käy taas nukkumaan. Tuntuu että menee elämä ihan hukkaan ja kauhea ikävä niitä aikoja kun jaksoi touhuta ja harrastaa joka päivä iltamyöhään asti. Toivottavasti tämä tästä jossain kohtaa helpottuu :(
 
I-P veikkaan raskautta syyksi tuoho oloon itellä sama :)
nanouk kyllä se muutaman viikon päästä pitäs helpottaa eli pääset taas puuhailee normisti kaikkee ku väsymys hellittää.
täällä lääkkeet vaikuttaa näköjää oloon aika paljon, tullu käviä kipuja lääkkeiden seurauksena nivusiin ja eile alaselkä oli järkyttävän kipee. no vuodelepoaha mulle lääkäri määräs ultran jälkee koko ekalle kolmannekselle. lääkkeet pysyy koko raskauden, tosin progesteronilisä vissii loppuu kyl ekan kolmanneksen jälkee mut toi enoxa (enoxaparin sodium) veren paakkuuntumist/hyytymist ehkäsemää loppuu vasta ku pikkunen tulee maailmaan.
 
Hei!
En jaksanut lukea noita aikaisempia ketjun viestejä, mutta ajattelin kysyä, että onko jollain muullakin ollut Gonal-F hormonivalmiste apuna raskaaksi tulossa? Musta tuntuu, että se turvotus, jonka tuo aiheutti ei ole ainakaan vähentynyt nyt, kun kuudes raskausviikko on alkamassa vai olisiko tulossa kaksoset? Onko kaksosraskaudessa maha isompi jo heti alkuvaiheessa? Sovittiin mieheni kanssa ettei kerrota kenellekään ainakaan ennen 12 viikkoa, mutta on jo nyt sellainen maha, että kuka tahansa arvaa jos näkee ilman vaatteita...
 
ei o ollu mul ainakaa mitää muuta ku foolihappo joka on vitamiini mut turvotus iha ukomaton ollu alust asti jo vähä ennen plussaamista et kyllä arvaa.eile rv 5+4 ar ultra ja tuli progesteroni yms lääkkeet mulle. mulla epäilys tuon mun ultrakuvan perusteel et onko siel 1 vai 2 asukkia ku ruskuaispussei oli erottavinani 2. no ens viikolla perjantaina saa tietää montako siel on.
 
Raskausviikkoja on nyt takana 7, kohta alkaa 8 vko.
Olen ollut todella v
äsynyt.
Finnejä tullut
Rinnat todella arat.
Välillä huimausta.
Muita oireita ei ole ollut :)
Toivottavasti jatkuu näin, en malta odottaa että pääsee ekaan ultraan.<3
 
Välissä oli vähemmän oireita mutta nyt oireet ovat ihan kamalat :X Oksettaa taas, ei maistu juuri mikään ja väsyttää koko ajan. Joka päivä nukun vähintään tunnin päikkärit + 9h yöunet. Huoh... Naama täynnä finnejä ja hiukset rasvoittuu koko ajan. Myös kauhea hikoilu ! Olo on kuin teinipojalla... Keskiviikkona UÄ ja lääkäri :) Nyt pitäis jo pikkusen näkyä hyvin :)

Sent from my GT-I9205 using Vau Foorumi mobile app
 
naksutiili ainaki oireiden puolesta on todella lupaavan kuuloista :) tsemppiä ultraan ja lääkäriin :) mulla eessä kans jo ens viikolla uus ultra.
 
Voiko 9:nnellä viikolla jo tuntua, että mahassa on jotain ylimääräistä? Mulla on koko ajan sellainen outo tunne mahassa, varsinkin kumartuessa. Onhan mulla kyl pari ylimääräistä mahamakkaraa, mutta ei ne oo ennen tämmöiseltä tuntunu :D
 
Minulla alkoi nyt rv6. En huomannut aluksi mitään oireita, mutta nyt kun olen lukenut muiden oireista, niin huomaan, että minulla on kaikki nuo samat alkuraskauden oireet, kuin monella muullakin. Ainoa todellinen oire minulla kuitenkin on, että kuukautiset ovat nyt viikon myöhässä.

- väsymys, joka päivä 2h päikkärit
- hengästyn helposti
- alavatsan lievät menkkakivut
- lievä huimaus
- kokoajan nälkä, muttei kuitenkaan
- rinnat lievästi kipeät, muttei niin kipeät kuin ennen menkkoja
- 1 jättifinni poskessa ja 1 alavatsassa

Onkohan nämä oikeita oireita vai kuvittelenkohan vaan? Äitini kertoi oksentaneensa koko raskauden alusta loppuun. Ja jos se on periytyvää, niin odotan jo kauhulla, milloin pahoinvointi alkaa...
 
felia kyllähä tuo voi tuntua jo etenki uudelleen odottajilla. minä ootan innol et pääsis tarpeeks pitkälle et vois tuntee jo kohdun kasvun kunnol.

oodri kyllähä nuo on oireita siinä missä meidän muidenkin :) ite oon kerran oksentan suoraa plussan jälkee ja siihen se jäi tähä mennes, ootan mielenkiinnol miten jatkossa tulee oireet oleen etenki ku oon tukilääkityksel.

alaselkä on uskomattoman kipee ollu tänää ja alavatsassa kipuu myös sekä nivusissa. tosi ihanat oireet lääkkeiden alotuksen jälkeen.
 
Minä kun vaan odotan esikoista, niin ihmettelen tätä tuntemusta... Missäs vaiheessa se maha yleensä alkaa tuntumaan? Sittenkö kun se näkyy?
 
felia joillai kohtu alkaa kasvaa nopeemmin ku toisilla, oppikirjan mukaa siellä rv 12+ voi kohtu tuntua häpyluun yläpuolella jo pallona mut se on yksilöllistä :) en muistan että ootat esikoista, raskausdementia iskeny :)
 
Minulla on välillä sellainen fiilis kuin olisi ,... miten mä nyt tätä tunnetta kuvailisin... pieni tiiliskivi alavatsassa?, sellainen pieni painontunne :) Huimaus ja rinnoissa tuntuu kipuiluja aina välillä.
Hassua, tajuta, että hei, mä oon raskaana, ja vielä ekasta yrityksestä. NIIIIIIIIN onnellinen. :)
 
Takaisin
Top