Ei tää voi olla näin vaikeeta!

Hei, syöttekö te erikseen probiootteja ja/tai kalaöljyä? Oon syöny nyt jo kohta kolme vuotta mammavitskuja ja oon miettinyt et olisko syytä ottaa muuta. Entä kalsiumia? Kalaöljykapseleita en oikein voi ottaa kun ne närästi mua ihan älyttömästi. Onkohan noista muista haittaa/hyötyä jos on raskaana..?
 
Kopioin tarinaa toisesta ketjusta.
Meille syntyi poika eilen 9:43, rv41+1. Melko iso, 4126g ja 52cm. Synnytys oli pitkä; en tiedä mikä on virallinen kesto mutta jos lasken siitä milloin supistukset alkoi (jonka jälkeen en nukkunut) niin 31 tuntia. Kivunlievitekset toimivat kuitenkin hyvin, rankin oli kyllä ponnistusvaihe. Vauva pää alaspäin mutta ei raivo- eikä avotarjonnassa vaan kylki kohti mun mahaa. 40min ponnistuksen jälkeen kätilö totesi että lääkäri paikalle ja imukuppi. Siinä vaiheessa olin niin väsynyt että olin onnellinen päätöksestä. Ilman apua en olisi enää jaksanut, ja kaiken sen työn jälkeen sektio olisi ollut pettymys. Imukupin asennuksen jälkeen vauva syntyi nopeasti. (Koko ponnistusvaiheen kestoksi merkitty tunti.) Repeämää tuli hieman mutta ei pahasti.
Eka ajatus kuin näin vauvan oli jessus miten iso! :grin Onneksi oli se imukuppi, ei tasan olis tullut muuten.
Nyt ollaan lähinnä syöty ja nukuttu. Saatiin perhehuonekin, jee. :)
 
Ilpuri, mulla kiellettiin omegat tutkimusten ajaksi. Tekee verestä liikkuvampaa ja jos joutuu pinellä varoituksella johonki operaatioon, ni kalaöljyjä ei saa olla käyttössä.

Beislalle onnittelut!

Täällä on nyt piikkejä pistetty! Pyörryn verikokeissa, on alkanu heikottaa, kun koira ollut tiputuksessa ja rokotusten jälkeen en pysty ällötykseltä suihkussa käydä. Joten aika paljon pelotti. Ensimmäisen piikin pistäminen olikin kamalaa. Kyyneliltä ei vältytty. Jouduin pistämään gonalin 2 kertaa, kun ekalla kerralla koko annos ei mennyt. Sormet oli niin hiessä ja numeronäytön päällä, etten nähnyt lukemia. Kauhuissani en pystynyt nihkeitä sormia liikuttamaan näytön tieltä. Toisella kerralla meni loppu annos. Onnistumisen jälkeen jännitys ja pelko puski päälle ja itkin ja tärisin hysteerisenä varmaan puolisen tuntia. Eilen pistäminen menikin kuin vanhalta tekijältä. En antanut pelolle valtaa :) keskiviikkona sitten ensimmäinen ultra. Toivottavasti vastetta tulee!!
 
Onnea Beisla!! :)

Ilpuri: Oon käyttänyt omega-3 nyt yritysaikana, tosin aika satunnaisesti kun en aina muista ottaa. Mutta mulla on taipumusta vuotaa paljon synnytyksessä joten en saa noita omegoita käyttää raskausaikana. Eli lopetan ne heti kun tulee plussa tikkuun. Probiootteja käytän kuuriluontoisesti... Mä en oo käyttänyt raskausvitamiineja ollenkaan yritysaikana.

Eltsi: Hienoa, siitä se lähtee.. Toivotaan hyviä uutisia ultrasta! :)

Pätkis dpo 0
 
Beisla, paljon onnea koko perheelle <3
Rankka synnytys mut palkinto varmasti sen arvoinen! Nauti vauva-ajasta ja tuu kertomaan kuulumisia välillä :)
 
Ilpuri, mä käytin Ubiqinon 100 mg pitkälti koko raskauden, nyt lopetin ettei vuotais synnytyksessä. Tällä voi olla positiivinen vaikutus verenkiertoon, hedelmällisyyteen, ja samoin luin tutkimustuloksia, että joissain tapauksissa voi vähentää raskausmyrkytyksen vaaraa (kuten disperin). Maitohappobakteereja kannattaa syödä, voi olla lapsen allergiataipumusta lievittävä vaikutus. Omega-3 söin kans jonkun verran, mutta sen myös lopetin viime viikolla. Kalsiumtabletteja otan kyllä, koska lähtökohtaisesti olin maidottomalla viime syksystä. Nyt käytän jonkin verran rahkaa, juustoa ja viiliä, mutta silti otan kalkkitabletit ja varmasti jatkan imetyksenkin ajan.
Katjusha rv. 38+3
 
Maitohappobakteerin ja kalsiumin meinasin nyt ottaa ton mammavitskun rinnalle, ja sit mitä meinasin niin luin tota Kaisa Jaakkolan kirjaa Rakas,reipas raskaus ja siinä alussa puhuttiin magnesiumista. Erityisesti ne kellä on paljon stressiä ei välttis saa sitä tarpeeksi tai sit se suositusten mukanen määrä ei riitä kun stressihormoni on nin korkealla. Sen nyt tunnistin itseeni joten pitää kattoa viel se kuntoon koska mun mammavitskuissa ei oo sitä tarpeeksi jokatapauksessa. Sitäkin vissiin on erilaatuja, osa auttaa eri juttuun kun taas toinen johonkin muuhun.
En nyt tiiä mitä teen ton kalaöljyn kanssa, en tiiä jos auttais että ottais sen jonkun ruuan keskellä et ei närästäisi niin paljon. Ja niitäkin on hankala katsoa ettei ole sitä A vitamiinia, ainakaan se mikä on äityis/imetys kalaöljykapseli ei sovi yhtään. Sen tiesin et normi tapauksissa pitää lopettaa viimeistään kuukausi ennen laskettua aikaa. Varmaan ehkä aiemminkin.

Pätkis, otatko sit erikseen foolihappoa? Sitähän vissiin suositellaan jo yritysaikana.

Katjusha, mihin se aika meni? Ihan mieletöntä et sulla on noin vähän enää jäljellä, oon seurannut teidän juttuja tuolla toisessa ketjussa, voimia tilanteisiin ja loppu aikaan! :Heartpink

Nyt alkais sit ovisviikko, fiilikset on melko maassa, tänään miehelle itkin just sitä että ärsyttää ja kyllästyttää koko projekti! Ihan sairasta tällänen. Ihan turhalta tuntuu ees yrittää kun ei kuitenkaan onnistu. Yleensä tää fiilis tulee kerran kierron aikana, joskus kaksi, mut jotenkin ärsyttää just kun pakko harrastaa seksiä ja mun halut on kyllä haihtuneet ties minne. Varmaan myös oireilee tuo kilppari tässä kohtaa. Mut mies oli onneks että no voidaanhan me harrastaa vaikka joka päivä. Kun siis mun ongelma on että mua ärsyttää sanoa että no nyt pitäs ja tänään ois aika.
Pitäs varmaan alkaa yrittää oikeesti kanavoimaan ajatuksia sinne keväälle ja ivf-kuvioihin mut toisaalta haluun nyt viel kattoa että jos lisään vitskuja ja katon vielä vähän noita elintapoja, tosin en oikein tiiä mitä vielä voisin muuttaa...
 
Muokattu viimeksi:
Onkohan noissa Unikinoneissa jotain eroja, et onkohan sillä väliä et valikoiko sen halvimman vai onko se jotenkin huono..?
 
Ilpuri, niin se aika vaan on vierähtänyt. Ei sitä ymmärrä kunnolla vieläkään, että tässä ollaan. Ei sinänsä ihme, että mieheni on vielä enempi "pihalla". Ubiqinonista mulla on ollut lähinnä hinnakkaampia vaihtoehtoja, olen esim tarttunut Lifen tarjouksiin sopivassa kohtaa. Annostus voi olla 100-300 mg/pvä, niin kannattaa laskea mitä päiväannos tulee maksamaan omalla annostuksellasi. Paras lienee se valmiste, mikä on hopeanvärisessä paketissa (kultareunuksin :) ). Merkkiä en nyt muista, oota hetki niin kaivelen ...
 
Niin, tämä Pharma Nordin valmiste ..
ImageUploadedByVau Foorumi1478445489.440404.jpg

Taisin jonkun paketin syödä myös Tri Tolosen. Kannattaa netissä vähän googletella, että saat investoinnillesi vastinetta :)
 
Upeaa Beisla! Mahtavaa. Onnea hurjasti. <3

Larissa, toivottavasti leikkaus helpottaisi kipuja, tai poistaisi ne KOKONAAN! Tsemppiä sinulle. <3

Tervetuloa uusille. :) Olkoon plussat matkassanne.

Myös vanhoille konkareille rutkasti plussapuhureita! Olette tärkeitä. Niiin toivon plussaa koko poppoolle. +++++++++++++++++

Päivittäin käyn lukemassa ja jännäilemässä teidän kuulumisia.

On. Oon hurahtanut kantoliinaan ja kantoreppuun. Poitsu on aikamoinen sylivauva ja hirveen huonosti nukkuu yksin, semmosia minitorkkuja. Kannossa nukkuu päikkäreitä helposti 2,5 h! Nyt sitten takiaisen kanssa puuhastelen ja toivon ettei selkä ihan jumahda ja päätä ala särkeä. Mutta pienet huolet. <3 Poika on suloinen ja symppis. Niin ja öisin nukkuu mun kainalossa. :P

Toivottavasti ette pahoita mieltänne kun tuun tänne höpisemään vauvakuulumisia. Voi kun teistä jokainen pääsis pian kokemaan tän ihanuuden. :) Usko on luja!

Terkuin Maggie ja poitsu 2,5 kk <3
 
Katjusha, tuota minä itse asiassa katsoinkin, nyt kun vaan tietäisi et mikä on se itselle oikea annos. Mut siis mitä nyt luin lapsettomuuteen liittyen eniten hyötyä on yli 35 vuotiaille, joten ehkä järki sanoisi että voi aloittaa yhdellä kapselilla/päivä. Minä siis pian 32v. Jotenkin luulisi että samaa ainetta niissä kuitenkin on kaikissa merkeissä, mutta voihan siellä tietty olla taas laadullisia eroja.

Maggie, musta on ainakin ihana kuulla teidän "vanhojen" yrittäjien kuulumisia!
 
Ilpuri: juu foolia otan, oon käyttäny solgarin metafolin valmistetta. Tuo metafolin pitäis olla jotenkin paremmin imeytyvässä muodossa.
 
Voisko joku neuvoa miten tänne saa kuvan laitettua puhelimella? Herjaa kokoaika et tiedosto on liian iso :( ovistikkuja oisin teille laittanu tulkittavaksi :)
 
Nyt vissiin onnistu. Tossa ensin eilinen ja sit tää pv :) ei taida olla vielä plussa ku viiva ei oo yhtä paksu kuin testiviiva, mut nopeeta kyllä on vahvistunut :o
 

Liitteet

  • _20161106_184611.JPG
    _20161106_184611.JPG
    702.5 KB · Katsottu: 224
Voisko joku neuvoa miten tänne saa kuvan laitettua puhelimella? Herjaa kokoaika et tiedosto on liian iso :( ovistikkuja oisin teille laittanu tulkittavaksi :)
Mulla ainakin kysyy kuvan kokoa ladatessa, minkä valitsen (small, medium ja large), käytössä vanha iPhone. Yleensä otan "small".. Ilmeisesti monissa puhelintyypeissä näin ei ole, kun on sama ongelma usein esillä ..
Hienosti on kyllä viiva vahvistunut :)
 
Takaisin
Top