Omanapailua: Ajatukset taas niin sekaisin tästä lapsettomuudesta, alakuloinen olo. Tuntuu, että miehelle ei ole yhtään niin tärkeä sitä vauvaa saada kuin itselle, "hän selviäisi ilmankin". Itsestäni en tiedä, katkeroituisinko sitten vanhempana, jos toista lasta en yritiäisi hankkia. Itse olen ollut se toivonkipinän etsijä tässä projektissa, lahjasiittiöön suostuvainen, uskonut että kaikki järjestyy. Mies epäilee kokoajan, heräisikö hänelle isä tunne lahjasiittiövauvaa kohtaan yms. Hän kun on ollut jo vuosia vastuussa isänsä firmasta mitä isä ei itse jaksa pyörittää ja valittaa vaan, niin mies sanoi eilen "juuri kun hän on isänsä huolehtimisesta pääsemässä pystyykö/haluaako siihen ei biologista vauvaa taas huollettavaksi". En oikein voinu mtn tuohon vastata! Jos suhteessa muuten on kaikki hyvin, onko parempi itseni vaan luopua vauva haaveista? Jos luovun, kestänkö sen? Toisaalta ärsyttää sekin kun lääkäri sanoi minun olevan testejen mukaan hyvin hedelmällinen, ettei raskautumisen pitäisi olla ongelma esim ivf.ssä jne. En voi olla miettimättä myöskään sitä, että voisiko kaikki olla helpompaa jonkun toisen miehen kanssa!? Huoh..