Ei tää voi olla näin vaikeeta!

Vaapukkamaa, luulen että juurikin tuo, että teillä on jo kaksi lasta on se este miksi teitä ei enää julkisella hoideta. Käsittääkseni se on valtakunnallinen tapa/ohje. Olisiko se teitä aikaisemmin hoitanut hoitaja ollut tietämätön tästä?? Kuulostaa kyllä kummalliselta mutta en muutakaan keksi. Täällä on kuultu aikaisemminkin samankaltaisia tarinoita, ensin luvataan hoitoihin pääsy ja sitten yhtäkkiä vedetään matto jalkojen alta ja hoitoihin pääsy evätään juuri sen takia että on jo kaksi yhteistä biologista lasta. Voimia!!

Me puhuttiin suht avoimesti lasten saamisen vaikeudesta kun esikoista yritettiin ( yritettiin 5v.). Minulle lapsettomuus oli kova paikka ja en vain kestänyt sitä "eikö olisi jo aika tehdä lapsia" kyselyä. Lähipiiri tiesit oikeastaan alusta asti tilanteesta. Anopille se oli tuttu juttu koska hänen kaksi muutakin lasta ovat tarvinneet hoitoja lasten saamiseksi. Hän ei hirveästi siis reagoinut. Omat vanhemmat olivat vähän tietämättömiä koko hoidoista ja niiden kulusta eivätkä ikinä oikein niistä kyselleet ellei itse kerrottu. Olivat vain onnellisia että on keinoja joilla meitä voidaan auttaa. Yksi lähipiirin ihminen pyytelin kovasti kyselyitään anteeksi kun kuuli tilanteestamme. Hän sanoi, ettei kysy enää ikinä mitään lapsiin liittyvää ellei itse kerrota. Se oli minusta kohteliasta!

Tuleehan asiasta vielä enemmän konkreettisempaa kun siitä puhuu lähimmäisille ääneen ja monenlaisia tunteita varmasti risteilee kaikkien mielessä. Aihe on niin arka että jos siihen joku jotain asiatonta menisi kommentimaan niin aika vaikeaa sellaista olisi anteeksi antaa.

Onko teillä Vaapukkamaa kaksi edellistä tullut luomusti?
 
Vaapukkamaa, kaksi yhteistä lasta -> ei hoitoja julkisella puolella. Meillä on yks yhteinen lapsi ja kaks vanhinta on mun edellisestä parisuhteesta. Meillä on mahdollisuus lähteä julkiselle hoitoon, mies vaan jarruttaa. No, mä alan soittaa koiranpennusta ens viikolla. :)
 
Olen kuullut saman usealta, kun on yhteisiä lapsia on jo perheessä ollut.
Meitä on hoitanut 4eril ääkäriä kuitenkin jo tämän päälle 7kk aikana, miksi kukaan ei ole aiemmin sanonut.

Kävin tammikuussa yksityisellä ja hän ohjasi minut julkiselle ja sama yksityisen lääkäri oli yksi niistä meitä hoitaneista.

Käsittämätöntä.
Annetaan ensin toivoa, se viedään heti pois.


No Kaikko selviää ajallaan.. Pitää soittaa polille sekä potilasasiamieheen yhteys.
+ life kaupassa katsomassa pulsatillaa..
 
Hei pitkästä aikaa! Ensinnäkin pahoittelut teille jotka olitte joutuneet pettymään :sorry: Meistä jokaiselle jo soisi sen onnistumisen. Tsemppiä ja voimia jaksaa eteenpäin :Heartblue

Kuulostaa tylyltä kohtelulta Vaapukkamaa, ottaisin yhteyttä potilasasiamieheen kyllä. Törkeää jo muutenkin, saati sitten kun kyse on näin herkästä asiasta.

Muutama viikko on nyt mennyt lomaillessa, ja kierto lähestyy loppuaan. Tänään on kp21 ja kp19 alkoi lievä tiputtelu/kova valkovuoto ja jäätävät alaselkäkrampit(->v*tuttaa!). Aika lyhyeksi jää tämä kierto..tiistaiaamuna olisi lääkäri missä suunnitellaan 1.IVF -hoito.

Hyvää viikonloppua kaikille!
 
Aikamoista touhua Vaapukkamaa! Otapa tosissaa yhteyttä eteenpäin, aika kohtuutonta että noin kauan teitä siellä hoidettu ja useamman lääkärin toimesta ja sit vedetää matto jalkojen alta! :/
Inhottava tilanne, ikäänku tää ei muutenki olis jo rankkaa puuhaa :/

Joku kyseli kuinka vanhemmat suhtautunu pitkään yritykseen.
Meillä mun äiti oli tosi pahoillaan kun oli udellut jonkin verran et millon pikkusisarus laitetaan aluille... Ei ajatellut että näinkin voisi käyä ku esikoinen tuli helpolla. Nyt kyllä tukena ja tsemppaa!
Miehen perheki tietää mut ei sen kummemmin olla keskusteltu asiasta.

Eipä oo enää mitää säännöllisyyttä mun kierroissa. Pari päivää sit oli jo kunnon menkkajomot ja ajattelin et tulis taas 28pv kierto mutta eiiii.
Mut seksiiki vaa kerran edes jotenki otolliseen aikaan ni ei tartte testailla :D

Meritähti kp 31/28-30
 
Myö ei olla yrityksestä kerrottu edelleenkään kellekkään. Mutta tuntemisen perusteella voisin kuvitella vastauksia tähän tyyliin; Joillain vaan kestää vähän kauemmin, kyllä se varmasti jo kohta tulee, no sellasta se elämä on ei kannata ressata liikoja. Siinä siis osasyy,miksi ei kerrottukkaan.
 
Vaapukkamaa, yhteyttä vaan potilasasiamieheen! Ei tuollai voi johtaa toisia harhaan!

Tosta miten on suhtauduttu siihen, että yritys kestää: mun äiti jaksoi hehkuttaa et hän tuli raskaaksi heti ku miehen näki. Kerroin kyllä heti alkuunsa endosta, mut ei sitä oo ikinä kiinnostanu mun elämä niinku oikeesti ku mä oon vaan sille joku oman elämän jatke.. long story.. Kuopuksen kohdalla kehtasi sanoa, että kyllä se tulee ku yrittää ja nyt pitää tehdä heti se toinen lapsi ja läpäläpä. Me ei olla hänen kans väleissä muista syistä, joten nytpä ei oo enää sanomassa mitään. Mun isä puhui, että on epätodennäköistä et tuun koskaan saamaan lapsia, kun esikoisen kohdalla olin jo yli 30vee ja endolaisia jo silloin. Isä nyt on sillai realisti ja opiskeli asiaa endosta, kun kuuli että sekä mä että sisko sairastetaan molemmat sitä. Anoppi ei multa lapsia tainnut edes odottaa ja sain olla rauhassa uteluilta. Viimeisinä vuosina ennen kuin esikoista aloin odottamaan, en halunnut edes keskustella "lasten tekemisestä", niin paskana olin siitä, ettei tärppiä tule. En kyl puhunut juuri yrityksistä kuin siskolle ja yhdelle läheiselle ystävälle, samoille ketkä nytki tietää. Tuntui et oli ja on parempi niin, et kukaan ei utele.

Huoh, oviskivut on nyt päällä et oisko se sit tänään? No, miehen kellistystä, kunhan saa piristettyä itseään. Meni vähän mehut, kun kävin aamulla pumpissa ja sit iltapäivällä esikoisen kans mustikka-sienimetsässä.
 
Potilasasiamieheen voi ottaa yhteyttä, mutta eipä se lakia voi muuttaa. Valitettavasti tosiasia on, että jos on kaksi yhteistä lasta, niin julkiselle ei pääse hoitoihin.
 
Mietin vain vielä tuota Vaapukkamaan hommaa, että kyllähän sairaalalla on ollu pakko tehdä hyvät anamneesit. Vaikkakin Viipukka tuossa on varmasti oikeassa. Itsellä ei siis mitään tietoa noista jutuista. Sitä vaan, ettei voinut niille tulla yllärinä, että on jo aiempia lapsia. Tosi ikävää, ja epäammatillista harhaanjohtamista. 7 kk on tosi pitkä aika. Meillä on sen verran yritystä nyt takana ja tuntuu ikuisuudelta. Ainaskin jonkin muistutuksen voisi ehkä potilasasiamiehen kautta tehdä.

Niin noista sukulaisista. Osa sisaristani tietää, sekä lähimmät ystävät. Vanhemmat ei tiedä, enkä ajatellut niille kertoakaan. Jos joku on joskus kysynyt vaikka jossain perhekahvilassa tms.niin olen sanonut, että kolmonen on tervetullut kyllä. Voisin kuitenkin ajatella, että jos tästä tulee tosi pitkä taival, niin hiipuu kyllä kertoilut.

Odottelua edelleen kp 34/26. Ajattelin huomenna testailla, niin saapi taas mielenrauhan. Pitänee laittaa uusia testejä tilaukseen, jos tästä tulee pitempikin menkkapaussi :-) Kertokaapa te viisaammat, että onko se nyt niin, että niitten menkkojen pitää tulla ensin ja sitten vasta ovista odottamaan, vai pitääkö sen oviksen tulla ensin, että ne menkat nyt ylipäänsä tulee? Menipä sekavaksi.
 
Vaapukkamaa: on kyllä tosi törkeetä että johtivat tuollalailla harhaan. Kannattaa kyllä tehdä jonkinlainen valitus. Tuollaista ei sais tapahtua. Olen kuullut useammankin tuollaisen tapauksen.

On: Täällä kp 5. Maanantaina lääkäri käynti. Mutta luulen ettei siitä ole taaskaan mitään hyötyä.
 
Onko muilla oviksen jälkeen oireita menkkoihin asti alaselässä ja/tai alavatsalla? Minulla on joissain kierroissa tuntemuksia kokoajan välillä ovis-menkat ja joissakin tuntemukset on oviksen aikaan sekä sitten kun menkat alkaa mutta ei siinä välillä. Ei ole mitään sellaista kipua johon mitään särkylääkettä tarvisi ottaa mutta sellaista jomottelua ja vähän niinkuin menkkamaisia tuntemuksia. Mietin että mitähän siellä kropassa oikein tapahtuu... Mistä tulee se kokoaikainen jomottelu ovis -menkat välillä?!
 
Täällä kp2, täti oli 9 päivää myöhässä. :( Mä taidan alkaa säästää rahaa siihen koiranpentuun, pieni cairnin tyttönen sais tulla. ♥
 
Meritähti : kerta otolliseen aikaan riittää.

Viipsukka : joillain se koira vauva tuo tullessaan myös ihmis vauvan siemenet... Halaus!
 
Pahoittelut Viipsukka uudesta kierrosta.

Ja pahoittelut Vaapukkamaa ikävästä kohtelusta... :(

Ms. Lemon, ne menkat voi joskus tulla ilman ovistakin, kun kohdun limakalvo irtoo omasta paksuudestaan johtuen, tulee niin painavaksi. Yleensä nää kierroton tosi pitkiä... 50-70 päivää esim. Mut yleisimmin ovulaatio ja siitä seuraava keltarauhashormoni saa vuodon aikaan. Eli vastaus sun kysymykseen: sekä että.
 
Pipanat; On miulla ainakin ollu. Ja tissit järkyttävän kipeet oviksesta menkkojen alkuun. Lähinnä kuukautisten loppumisesta ovikseen oli ok olo. Siitä eteenpäin aina joku huonosti :grin

Viipsukka; Pahoittelut :Heartred

Vaapukkamaa; Uskomatonta tommonen kohtelu! Ota ihmeessä johonkin tahoon yhteyttä, olkoonkin että teille ei hoidot kuuluisikaan. Mutta teitä on törkeästi johdettu harhaan ja annettu ymmärtää ihan väärin. Ja kysehän on siitä useissa asioissa, miten asiat esittää, että millanen maku asiakkaalle jää o_O
 
Pahoittelut Viipsukalle! Lemmikithän tutkitusti tekevät omistajilleen hyvää, joten toivotaan pikaisia plussatuulia sinne! :-)

Kiitos vastauksesta Maggie! Sitten vaan odotellaan. Mulla ei ole ikinä ollut näin pitkää kiertoa, poissulkien nuoremman odotus, jossa plussasin vasta kp 35. Mahdollisesti tietysti kai loppunut imetyskin n.2kk sitten voi kai vaikuttaa. Mutta luulisi, että menkat olis olleet epäsäännölliset jo imetyksen aikana, eikä vasta loppumisen jälkeen...
 
Ms Lemon, imetyksen lopettaminen muuttaa paljon naisen hormonaalisia toimintaa jolloin myös kuukautiskierto yleensä sekoaa hetkeksi.
 
Viipsukka, pahoittelut tädistä! Aina niin ikävää kun kierto venyy ja toiveet plussasta heräilee! :/

Helmiina, onnea ovisplussasta! :) nyt vaan toivotaan parin viikon päähän seuraavaa plussaa ;)

On. En ajatellu testailla, mut varmaan pakko tänää illalla/huomen aamulla, jossei täti saavu. Kaverin kaa oli sovittu terasseilua huomiselle...
En kyllä usko edes plussamahiksiin luomuna, turhauttaa vaan kierron venyminen.

Meritähti kp 32/28-30
 
Pipanat: miulla sama juttu, monesti jomottelee koko ajan alaselkää menkkoihin asti. En tiedä mistä se jomo selkärangan vieressä johtuu, kai siihenkin jokin lääketieteellinen selitys löytyy..

Viipsukka: pahoittelut menkoista :sad001

Meritähti: pidän peukkuja siulle :wink
 
Takaisin
Top