Just kun pääsin eilen sanomasta, miten hyvin nyt menee, niin tajuton migreeni iski. Oli ehkä elämäni migreeni. Kolmenlaisia lääkkeitä otin muutaman tunnin välein, kun kävi selväksi että edellinen ei auttanut, ja oksensin lopulta. Makasin sängyssä ikkunaverhot kiinni ja ensin vaikersin, sitten itkin ja lopulta raivosin. Olen varma, että pistosten aloituksen aiheuttama hormoonimuutos tämän teki. Onneksi lopulta illalla kymmenen aikaan helpotti. Nyt tuntuu uudesti syntyneeltä. Toivottavasti mokoma ei uusi.
Eniten ärsytti se, että lopulta oli pakko ottaa ibuprofeenia, se auttaa yleensä varmasti, mutta haluan vältellä sitä, ja siksi ensin yritin parasetamolilla ja sumatriptaanilla. Kun olisi ollut se kristallipallo, niin olisi siitä voinut vilkaista, että otapa suoraan Burana, päädyt siihen kuitenkin... Oli vasta kp6, toivottavasti se Burana ei vaikuttanut negatiivisesti mihinkään. Äitini sanoo, että hän on kyllä popsinut Buranaa meitä lapsiaan odottaessa ihan esteettä, mutta minulla kummittelee se, että ainoa tärppi kolmen vuoden jälkeen tuli juuri siinä kierrossa, jossa minun ei tarvinnut syödä yhtään Buranaa. Toki siinä oli muitakin muuttujia ja yliopistossa opiskelleena minun kyllä pitäisi tietää, että sattuman merkitys tuollaisessa asetelmassa on liian suuri, että siitä voisi vetää yksiselitteisiä päätelmiä. Mutta silti.. Kun tätä lapsettomuutta elää, tahtoisi sulkea kaikki mahdollisestikin haittaavat tekijät pois ja ei aina järjellä ajatte...
Edit.
@Tonninseteli , ajattelin sinua migreenissäni ja toivoin, että kohtaukset vähenevät sinulla niin vähiin kuin mahdollista.
Miten
@siska lla on mennyt migreenisaralla?