On nää hormonit ihmeellisiä. Mulla oli tässä alkukierrosta jo aika kovaa kisaväsymystä. Teki mieli vaan unohtaa koko yrittäminen. Nyt kun lähestytään ovulaatiota (tänään tuli vihdoin vilkkunaama digitestiin) niin taas nousee toiveikkuus. Voisko mieluummin olla siinä välimaastossa? Ei kaikkea toivoa menettäneenä mutta ei tarvis olla toiveikaskaan, kun se tuottaa pettymystä. Voisko vaan olla sillee coolisti välinpitämätön?! Unohtaa että mikä kierron vaihe on, ja sit kun kuukautiset tulee, olis vaan, että ainiin nyt on tuon aika. Tyhmä toiveikkuus!