Ei tää voi olla näin vaikeeta!

Toivotaan Nurppu, että tuo siittiömäärä riittää.:folded:

Kuinka suuri kato tuossa pesussa käy? Tiedätkö paljonko siittiöitä oli ennen pesua?
 
Meillä ainakin tuli parin päivän seksikielto niin punktion kuin alkionsiirron jälkeen!

Jossain suositellaan kohdun pitämistä lämpimänä siirron jälkeen.

Ok. Silloin tottakai pitää noudattaa ohjeita.

Mutta mihin kielto perustuu? Punktion ymmärrän, mutta siirto. Kun meille tehtiin inssi, niin oikein suosittelivat että kannattaa vielä illalla... Vaikka minulla tuli vähän veristä vuotoakin. Inssi ja pas tehdään käsittääkseni hyvin samanlaisilla välineillä?
 
Meillä on tuttavaperhe japanissa ja tää lämpimänä pysymisjuttu on ylipäätään tälläinen uskomus jota suositellaan raskautta yrittäville ja raskaana oleville.

Muistelisin että eräs vuosi saamaani uudenvuoden ennustus lappuun sisältyi ihan oma osio, jossa oli suositus raskaana oleville. Ja juurikin omassani suositeltiin erityisesti pysymään lämpimänä raskauden turvaamiseksi. Tätä ei ollut esim puolisoni ennustuksessa, vaikka siis nää on semmoisia yleisiä syntymäpäivän mukaan meneviä (samat naisille ja miehille). Samassa kohtaa ennustettiin mun mielestä todennäköistä sukupuolta jne. En muista mitä sukupuolta meille povattiin, sen muistan että molemmille ennustettiin samaa ja japani perhe piti tätä sitten merkkinä siitä että saadaan lapsi (lapsi saikin alkunsa sinä vuonna, syntyi vasta seuraavana).

Sit oon kuullut että kiinnittymisen jälkeen ei pitäisi harrastaa seksiä, koska siittiöissä on jotain mikä voi aiheuttaa supistelua (sama logiikka kuin että seksillä saisi synnytyksen käynnistymään). Tiedä siitä sitten, ei meillä SSS ainakaan toiminut siinä hommassa :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:

Hauska tuo ennustus! Minä olen yleensä nukkunut ovulaation jälkeen villasukat jalassa - varmuuden vuoksi.

Minä kysyin lääkäriltä tuosta seksistä kiinnittymisvaiheessa. Hän sanoi, että jos tekee mieli, silloin pitää harrastaa. Ja lisäsi, että maailmassa olisi huomattavasti vähemmän lapsia, jos se estäisi raskaaksi tulon. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:

Ystäväni oli lukenut tutkimuksen siitä, että spermassa on aineita, jotka tukevat raskauden jatkumista, mutta minulla ei nyt ole varmaa tietoa siitä eikä mitään linkkiä.​
 
Alkionsiirroissa on todettu, että paremmat onnistumisprosentit on pariskunnilla, jotka harrastaa seksiä siirron jälkeen. Olisiko verenkierron lisääntyminen ja rentous syynä, kuten naurussakin? Hyvänolon hormonit?

Siteeraan vielä itseäni... Lisään sen minkä kaikki tietävät, että onneksi seksiä voi harrastaa ilman yhdyntää. :blowing:
 
Toivotaan Nurppu, että tuo siittiömäärä riittää.:folded:

Kuinka suuri kato tuossa pesussa käy? Tiedätkö paljonko siittiöitä oli ennen pesua?
Jos se lääkäri sen mainitsi, niin multa meni ohi - ja ainakin tuolla HUS:in omapolussa lukee vain nuo pesun jälkeiset numerot. Olis kyllä kiva tietää numerot ennen pesua, näkyyköhän jossain...

@omppu: meillä oli 1,5vrk edellisestä, eli ihan suositeltu aika (HUS ohjeistaa omatoimisiin yhdyntöihin 1-2vrk välein).

Tiiättekö - mulla on jotenkin huojentunut olo tosta siittiömäärästä. Siis en tietenkään toivo että epäonnistuisi! Vaan tän kaiken jälkeen tuntuu niin huojentavalta, että yhtäkkiä on ehkä joku syy näihin vaikeuksiin. Ja oon sitä mieltä, että kaikesta huolimatta, nyt on mahdollisesti paremmat mahdollisuudet kuin kertaakaan ennen! Vaikka pieneltä kuulostaa tuo prosentti! Mutta mies on monta lasta jo pyöräyttänyt maailmaan, eli ehkä ne vähät on oikein supersiittiöitä. :wink
 
Ihanaa positiivisuutta.:thumbs-up:
Jos jotain hyvää niin nyt ainakin tiedätte mikä on ongelma ja siihen voidaan puuttua.:folded:
 
Löytyi miehen Maisasta numerot ennen pesua, noin 15milj/ml yhteensä. Syksyn tutkimuksessa oli noin 64milj/ml, silloin ei tehty pesua, ja silloin oli n. 4 vrk taukoa ollut. Numerot ennen pesua ei siis olleet mitenkään överipienet, mutta katoa oli roisisti käynyt, pesun jälkeen yhteensä 1,1milj/ml siittiöitä, joist 0,68milj/ml niitä eteenpäin liikkuvia. Liikkuvuusprosentti oli aika sama ennen ja jälkeen pesun.

Onko hajua, miten tuo pesu HUSissa toteutetaan? Luin, että on erilaisia tekniikoita. Tietty mietityttää, mistä voi noin suuri pesukato johtua.
 
Tää oli oikeesti mielenkiintoista dataa... Meillähän on tosiaan se 9 miljoonaa kokonaismäärä millä lähdetään ylipäätään liikenteeseen. Jää varmaan pesun jälkeen 2kpl :tears: No, lääkäri oli sitä mieltä, että kokeillaan, niin kokeillaan sitten.
 
Mä katoin jotain tutkimusta ja olin päättelevinäni, että yleensä pesun jälkeen jää jäljelle n. puolet - yks kolmasosa. Tosta oli tosi vaikea löytää mitään tietoa. Mutta ilmeisesti yleensä ei käy tälläistä katoa, ja teillä voi ihan hyvin olla pesun jälkeen oikeen hyvä määrä!
 
Kiva kun töissä ihan sikana altistumisia yms ja mä nyt kuumottelen et menee inssi viel ohi jos se korona napsahtaa kohdalle. Kolme rokotusta on, etten mä sitä tautia sinänsä pelkää, varmaan pääsee lievillä oireilla. Tuntuu et ennemin tai myöhemmin sen tässä kuitenkin sairastaa, mut jos viel pari viikkoa venyttäis :Grimacing Face:
 
Joo mä olin loppuun asti varma että joku vaiva tässä ehtii iskeä ennen inssiä eikä onnistu :Grimacing Face: mutta ei onneks tullu! Toivottavasti ei sullakaan! :)
 
Löytyi miehen Maisasta numerot ennen pesua, noin 15milj/ml yhteensä. Syksyn tutkimuksessa oli noin 64milj/ml, silloin ei tehty pesua, ja silloin oli n. 4 vrk taukoa ollut. Numerot ennen pesua ei siis olleet mitenkään överipienet, mutta katoa oli roisisti käynyt, pesun jälkeen yhteensä 1,1milj/ml siittiöitä, joist 0,68milj/ml niitä eteenpäin liikkuvia. Liikkuvuusprosentti oli aika sama ennen ja jälkeen pesun.

Onko hajua, miten tuo pesu HUSissa toteutetaan? Luin, että on erilaisia tekniikoita. Tietty mietityttää, mistä voi noin suuri pesukato johtua.
Tää on kyllä mielenkiintoista.
Mietin et jos me päädytään siihen IVF, niin millanen kato käy, vaikka miehellä oli kyllä tosi hyvä tulos tossa simppatestissä.
 
No tässähän meni kokonainen päivä, että tää homma ratkesi. Lapsella sekä puolisolla korona.. oon itse menossa testiin huomenna.. Se siitä inssistä vissiin :sad-face: liekö sit mä ollut oireeton tartuttaja töiden kautta vai sit lapsi päiväkodin kautta, sielä useampi altistumistilanne.
 
Voi ei, miten harmi! :sad001
 
Voimia Siska ja pikaista paranemista teidän perheelle :red-heart: Todella ikävää, että just tähän saumaan pitikin tartunnan sattua. Ei tässä enää ylimääräisiä vastoinkäymisiä kaipaisi.
 
No tässähän meni kokonainen päivä, että tää homma ratkesi. Lapsella sekä puolisolla korona.. oon itse menossa testiin huomenna.. Se siitä inssistä vissiin :sad-face: liekö sit mä ollut oireeton tartuttaja töiden kautta vai sit lapsi päiväkodin kautta, sielä useampi altistumistilanne.

Voi ei... :sorry: :red-heart:
 
Takaisin
Top