Ahdistaako joku asia?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Rosita
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meillä ei tule lapset saamaan omia huoneita, vaikka olisi miljoona neliötä. Pitääkö äidilläkin olla oma huone? Ja iskällä?
Kylläpä onkin perhe-elämää parhaimmillaan, kun jokainen perheenjäsen kököttää yksin omassa huoneessaan.
Mitä enemmän perhe joutuu samoissa tiloissa olemaan ja jakamaan asioita ja neuvottelemaan ja tekemään kompromisseja, sen parempi. Noin niin kuin pitkän päälle.
Mutta tämäkin on vain mun mielipide.
 
Pitkin päivää oon itkeskelly, ku on nii yksinäinen olo ja tuntuu seinät kaatuvan päälle. Itkin, ku mies tuli harrasteitten parista ja mitä hää tekee: On niiku ei huomaiskaa ja vaa vie tavaroitaan yläkertaan (ja mie en oikeesti kovin usein itke). Sitte ku kerroin mikä ahistaa, ni toinen kysyy ihmeisää, että kuin paljon mie tarviin ihmiskontakteja, ku vastahan viime vkoloppuna oli miun veli käymässä ja eilen kävi kaveri tunnin-pari.
Just joo! Veljeä oon nähny viimeks toukokuussa ja tuota kaveria kesäkuun alussa. Kaikki päivät oon yksin tytön kanssa, ku lähimmät kaverit asuu 400km.n päässä. Mies on ikänsä asunu täällä Oulussa (joten tuttuja häl on), hää on päivät töissä, viikolla 2.na iltana käy harrastuksissaan ja la päivät vielä pikkuautoilee (siis aamusta iltaan kavereittensa kanssa, ei ihan joka la).
Ja miun ainoot aikuiset kontaktit on kaupan kassa, neuvolan täti ja tytön pikkukoulu tätit häntä hakiessa kotiin. Kyllä niiku ihan oikeesti ottaa päähän ja kunnolla!! En oota, että mies mitää ratkasua keksis, mutta ku ees vähän ymmärtäis! Miun elämä ollu tänne muuton jälkee pelkkää siivoomista ja ruoan laittoa.
Eilisiltana sanoin, ku inhottaa ettei pysty mihinkää lähtemää tuon jatlkuvan wc ravaamisen takia, ni tokas vaa tyyliin et minkäs teet. Ku oisin tahtonu vaan hieman sitä ymmärrystä. En oo mikää huomionhakune ihmine, mutta vois joskus tajuta, ettei tänne muutto ollu todellakaa mikää helppo asia miulle.
 
Niin en minäkään ymmärrä miksi aina pitää olla omat huoneet, ymmärrän kyllä että isompana lapset haluaa omaa tilaa, mutta siihen on vielä vuosia aikaa. Miksi sen perheen elämä olisi jotenkin huonompaa jos on pienempi talo kuin muilla? Meillä on sentään "metässä" oma paikka jossa voi pihalla turvallisesti temmeltää sitten kun liikkeelle lähtee, ilman että tarvitsee autoja tai hulluja pelätä, saa hoitaa eläimet meidän kanssa ja osallistua kotitöihin ja rakentaa vaikka omia majoja puuhun. Eikös se ole sitä perhe-elämää parhaimmillaan että yhdessä tehdään ja saadaan olla yhdessä. :)
 
Mua ahdistaa mun kaveri, jota näin eilen pitkästä aikaa. Hän on siis myös raskaana ja viimeksi nähtiin ihan alkuraskaudesta, jolloin kaikki mitä tein ja söin oli väärin. Hän on siis juuri näitä ihmisiä, jotka välttää syömästä kaikkea, mitä jossain vähänkin kielletään (ei niin, etteikö niin saisi tehdä, mutta ei se tee kenestäkään huonompaa äitiä tai ihmistä, jos ei noin kirjaimellisesti noudata kaikkea ohjeistusta).
No tälläkin kertaa sain kuulla olevani huono äiti jo nyt mm., koska olen ostanut vaatteita kirpparilta, vaunut ovat mustat (liian synkät vauvalle!!!), turvakaukalo on käytetty (samantien voisin pitää vauvan autossa sylissä), aion ainakin kokeilla kestovaippoja ( tuhlaan lapseni ja minun yhteistä aikaa vaippojen pesuun), maalasin työkaverilta saaman pinnasängyn itse ( vauva varmasti saa maalista vaikka mitä myrkkyjä) ja hoitotason ajattelin pitää pesukoneen päällä enkä ostaa erillistä hoitopöytää ( pesukoneen päältä vauva putoaa varmasti eikä se ole kuulemma yhtään hyväksi vauvan selälle).
Lisäksi sain kuulla, että vihkisormukseni näyttää tyhmältä, koska mulla ei ole sen rinnalla kihlasormusta ja että mun vatsasta ei todellakaan näe, että joulukuussa on laskettuaika (varmisteli moneen otteeseen, että oonko varma, ettei La oo oikeesti vaikka tammikuussa).
Jatkossa en kyllä kyseistä henkilöä aio nähdä, sen verran paha mieli tuli. Vaikka tiedän, ettei noissa puheissa oo mitään perää, silti oon nyt tuntenut itseni huonoksi ja miettinyt yön, että pitäisikö jotain sittenkin tehdä toisin. Vauvaa en edes uskaltaisi häntä pyytää katsomaan, sillä varmasti tulisi ilmoitus lastensuojeluun, kun oon niin huono äiti enkä hoida lastani kunnolla.
Harmi vaan, että siinä meni ainoa kaverini, joka mulla on ollut. Toisaalta mieluummin kärsin yksinäisyydestä kuin tuollaisista puheista :sad001
 
Ei tuo ole oikea kaveri!
Yhdestäkään asiasta en ole sen kanssa samaa mieltä. Turhaan murehdit Lurua sen esiin nostamia asioita. Mielestäni aivan naurettavia väitteitä!
Sen ymmärrän, että huonontunut ystävyyssuhde harmittaa! Kyllä tuntuu että näin paksuna on tunteellisempi ja tarttee enemmän tukea.
(ja mullakin vain vihkisormus, aion kestovaippoja käyttää, on käytetty turvakaukalo, oon syöny tosi vapaasti, on mustat vaunut jne.!!)
 
Juuri niin mitä Anjuska kirjoitti, ystävän menetys varmasti harmittaa, mutta kyllä uusia ystäviä tulee aina tilalle. Ehkä ystävääsi harmittaa myös miten kekseliäästi olet ratkaissut asioita. Varmasti saat uusia ystäviä, ketkä osaa olla ymmärtäväisiä ja antaa vinkkejä vauva-arkeen, eikä vain kritisoida jokikistä päätöstä, jonka teet.

Nim. Vauvalla käytetty turvakaukalo, miun vanhat lastenrattaat + miun vanhoja vaatteita + vuodenvaatteita. Jos joku tulisi arvostelemaan sitä, että haluan omalla vauvalla käyttää 30 vuotta vanhoja tavaroita, saattaisin sanoa aika pahasti siinä vaiheessa. Miksi ei uudelleen käyttäisi tuotteita, jotka ovat hyvin säilyneet? Ja jollain ne uudet pinnasängyt on maalattu, silleen saat täysin käsittelemättömät 1. Mene mettään 2. kaada puu 3. höylää laudat yms 4. Älä maalaa 5. Varmista, että naulojen sijaan käytät jotain bambunarua :P
 
lurua jätä puheet omaan arvoonsa. mulla ei ol vihkisormusta sormessa ollenkaan, vaatteet käytettyinä tulee, ei ol ees hoitotasoa, pitää kannettava koppa hommata vauvalle joho hänet voi laittaa ni helpottaa liikkumista jne.... ukon mielest on turha ees tehä suursiivousta ku sanoin et pitää siivota kunnol kämppä ennen ku vauva syntyy. ja me vietetää kuitenki aika pitkälti päivät tarkastuksia lukuunottamatta kotona, ei ol ees vaunuja vielä. ei se tavaramäärä ole kriteeri onko hyvä vai huono äiti vaan se rakastaako ja huolehtiiko lapsestaan.
 
Mikä ihmisiä vaivaa..
Miten kukaan edes kehtaa ladella tuollaisia asioita.
Varmasti tulee kurja fiilis :(
Meilläkin kävi anoppi eilen ohjeistamassa, miten meidän kannattaa huonejärjestelyt jatkossa tehdä.
Hän voi suunnitella ne, miten tykkää. Me tehdään niin kuin parhaaksi koetaan. Piste.
 
Mistä näitä "ystäviä" oikein sikiää? :confused: Ihan käsittämätöntä käytöstä. Tollasista asioista huomauttelu on niiiin turhaa. :rolleyes:

Hyvin tärkeälle ystävälle kannattaa toki yrittää kertoa omista fiiliksistä. Laittaa vaikka sähköpostin tai muun viestin, jos kasvokkain puhuminen tuntuu vaikealta. Aina sekään ei auta.

Mulla välit viilenivät vuosia sitten yhden hyvän ystävän kanssa, koska se ei vain suostunut tajuamaan, kuinka pahasti käytöksellään loukkasi mua. Nykyään ollaan harvakseltaan yhteyksissä ja nähdään ehkä kerran vuodessa. Se on harmillista mutta en halua olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka aiheuttaa vain pahaa mieltä.
 
Mun mielestä jokaisella on oikeus mielipiteeseensä oli se sitten mikä tahansa. Ja varsinkin näissä lapsiasioissa ne on tottakai vahvoja. Ymmärrän kyllä, että kirpparit ei oo kaikkia varten eikä kierrätys muutenkaan ja joskus vuosia sitten ajattelin itsekin, että kun lapsen saan joskus, kaikki hankitaan uutena. Kummasti nyt on vaan viime vuosien aikana mieli muuttunut ja arvostan vanhojen vaatteiden ja tarvikkeiden kierrätystä ja kestovaippoja ja muutenkin ekologisuutta. Enkä pidä ketään huonompana tai tyhmänä, jos kaiken haluaa ostaa uutena.
Koen, että sitten olisin vasta näissä asioissa huono äiti, jos säästäisin rahaa pitämällä lastani likaisissa ja liian vähäisissä pienissä vaatteissa.
Onneksi täällä ymmärretään ja annetaan jokaisen olla omanlaisensa. Varsinkin itselleni, kun esikoinen on tulossa, on tärkeää, että saan kertoa teille ajatuksiani vaikka ne joskus olisivatkin vähän hölmöjä. Jokainen kuitenkin ensimmäisen kohdalla varmasti enemmän tai vähemmän etsii itseään ja tapaansa olla äiti. Ja uskoisin, että tämä jatkuu koko elämän. On kyllä hienoa, että on tälläinen paikka, jossa jakaa ajatuksiaan, kun ei ystäviä löydy tähän tarkoitukseen näemmä :Heartred
 
Voi ei Lurua, ihan kauhea "ystävä", jos tuota sanaa voi edes tässä yhteydessä käyttää! Voi moro, mikä ihmisiä vaivaa........?!?!
 
Mua on alkanut vähän ahdistaa, kun olen lähdössä duunipaikan järjestämälle reissulle Madridiin ensi viikon lopulla. Ei mua se matka tai lentäminen ahdista vaan se, miten mun oma äiti on suhtautunut. Se panikoi. Ihan hädissään soitti viikonloppuna, että en kai oikeasti ole lähdössä, kun hän on kuullut juttuja lentämisestä raskaana.

Onhan tuo matka melko myöhäisillä viikoilla, mutta tähän mennessä mulla ei ole ollut mitään mainittavia vaivoja tai ongelmia raskauden kanssa, joten vähän ärsyttää tuollainen pelon lietsonta. Tiedän riskit. Tiedän myös, kuinka niihin tulee varautua.

Ehkä mä joku päivä ymmärrän tuota äitini panikointia paremmin, mutta näin aikuisena ihmisenä se tuntuu todella ahdistavalta. Mun raskauteen kuuluu yliherkkyys ja taipumukseni murehtimiseen tuntuu myös voimistuneen, joten toi äidin panikoiminen myös tarttui hetkeksi muhunkin. Meinasin jo perua koko matkan, kunnes tajusin sen olevan tyhmää. Keskiviikkona olen menossa lääkäriin hakemaan lentoyhtiötä varten luvan lentämiseen. Jos siellä tulee esille jotain, ehdin vielä perua reissun.

En myöskään tahdo kuulla yhtään tarinaa siitä, kuinka joku on saanut lapsen etuajassa just viikolla 32-33. :grin:wink
 
Hih. Mummoutumista odotellessa. :p Kiitos Citrus lohduttavasta viestistä. :)

Meidän mutsi on kyllä kunnostautunut noissa möläyttelyissään muutenkin. Ekalla kolmanneksella olin kuulemma niin sivuille levinnyt, että varmasti tyttövauva tulossa ja mitä noita nyt onkaan ollut. Koitan antaa noiden juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja samantien toisesta ulos mutta välillä jää kaihertamaan.
 
meillä äippä ei juurikaan reagoi siihen että vauva ees on tulossa, ei ol innoissaan asiasta mut tietää ettei voi estääkään sitä. kyllähä sen kans asiasta voi jutella siis voinnit jne mut eipä hän perusta ajatuksesta ilmeisestikään. saapi nähä sit ku syntyy ja pääsee skypessä näyttään ekan kerran pikkusta inshaAllah.
 
Tänään ahdistaa ihan järjettömän paljon. Ollaan muuttamassa, tämä on hyvä asia. Siellä on parketti lattia ja meillä on kaksi kissaa josta toinen stressaa aina kun jotain tapahtuu. Autossa pissaa joka kerta koppaan, ostettiin sohva, se merkkas sen, myytiin sohva, merkkas maton. Toin varastosta vaatteita ylös, merkkas ne. Arvatkaa nyt paljonko mua pelottaa että a) kusee parketille mistä haju ei lähde kulumallakaan ja siihen jää tumma läikkä tai b) kun vauva syntyy niin hän ottaa siitä stressiä ja rupee merkkailemaan joka nurkkaan, mukaanlukien pienen vauvamme. Hän siis pelkää lapsia ja on aina monta tuntia piilossa vielä sen jälkeen kun lapsi on poistunut kämpästä. En millään haluisi luopua tästä kaverista kun tää on niin älyttömän suloinen yksilö ja niin kiltti. Enkä tietenkään voi lyödä päätäni pantiksi ettei kyseessä olisi tuo toinen kissakaveri. En vaan jotenki osaa enään kuvitella elämää ilman niitä. Kyyneleet valuu kun vaan mietin sitä että joutuisin heistä luopumaan.
 
Meillä tänään edessä neuvola ja pelottaa, ettei tätä mun väsymystä ja selkäkipua oteta tosissaan :sad001 Kahdella viime kerralla oon valittanut tuota selkää ja aina koko asia on vaan kuitattu lähinnä olankohautuksilta. Oon myös kysellyt suoistuksista, että onko tuo vatsan kivikovaksi kovettuminen niitä vai jotain muuta, niin siihenkin oon saanut vaan vastauksen,että ri niitä kannata miettiä ennen kuin sattuu kovasti. Viimeksi neuvolantäti huokaili kohdun siroutta ja kysyessäni, että täytyykö huolestua, hän sanoi, että ei sen vielä kovin iso kuuluisi ollakaan vielä.
Inhottavaa, kun näissä asioissa ei voi luottaa omaan neuvolantätiin. Olisin jo pyytänyt toiselle, mutta kuun lopussa vaihtuu onneksi neuvola muuton myötä toiseen. Mieskin on ihan vauhkona, että jos nyt tätä mun väsymystä oteta tosissaan niin sitten mennään kyllä yksityiselle jutteleen :confused:
 
Takaisin
Top