Ahdistaako joku asia?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Rosita
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
ite jännitän lähinnä että tuleeko tällä kerralla maitoa tarpeeks ku viimeks ei ollu ongelmia (mut myös elämänlaatu ja ravinto oli vähä eri luokkaa ku nyt).
 
Meillä ei myöskään imetys oikein onnistunut. Alussa näytti hyvälle, ja minusta se oli mukavaa. Elli saattoi olla rinnalla sen jonkun muunkin mainitseman yli tunnin, ja vaikutti silti nälkäiseltä. Tämä siis vielä osastolla, ja asiaa kun kysyin niin minulle vastattiin vaan, että sellaisia ne vauvat on. Kunnes sitten tipahti verensokerit. Niiden takia annettiin lisämaitoa pullosta. Meitä ei sen kummemmin kotiinlähtiessä opastettu, kuinka tulee toimia jatkossa noita sokereita ajatellen, ja me sitten kurvattiin korvikekaupan kautta kotiin. Osittaisimetin noin 3 kuukautta, jonka jälkeen tiesin, että minulla on kuukauden kuluttua jalkaleikkaus, kivuliaaksi sanottu sellainen, ja aloin lopettaa imetystä, Muutaman päivän kuluttua imetyksen vähentymisestä Elli kieltäytyi rinnasta ja se oli siinä.

Jalkaleikkaus ei aiheuttanut sellaisia kipuja, että olisin välttämättä mitään kummia lääkkeitä tarvinnut. Siinä mielessä imetyksen lopettaminen oli turhaa. Kuitenkaan en osaa olla pahollani että niin kävi, meillä on sujunut korvikkeen kanssa hyvin ja isä on kliseisesti voinut osallistua enemmän vauvan hoitoon. Koitan olla ottamatta paineita tästä seuraavan vauvan imetuksestä - se onnistuu jos niin on tarkoitettu ja jos ei niin sitten ei.
 
Ahdistaa! Meillä on ihan hirveä sotku! Imuroinu en oo ainakaan kahteen viikkoon, joka paikassa on pölyä, tiskiä, roinaa, roskia! En vaan jaksa tehä mitään :( vituttaa suoraan sanottuna. Ajautunu jo siihen pisteeseen että vaikea alottaa mistään.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Älä Toove lannistu! Alkuraskaudessa ei tod huvitakaan mikään. Ei yhtään mikään! Tasan kaksi tunnetilaa vuorottelee, väsymys ja vitutus.
Usko pois sekin päivä jokusen kuukauden päästä tulee, kun pesänrakennusvietti nostaa päätä, ja puhtia on kuin pienessä kylässä.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Toove kuulostaa niin tutulta! Ennen esikoisen raskausaikaa olin koko ajan imuroimassa, moppaamassa ja heilunassa luutun kanssa, kaiken piti olla just eikä melkein, mutta sitten.. Melko pian raskauden alettua tuli järjetön jaksamattomuus, sama homma nytten tämän toisen kanssa, mutta nyt ei tällä kertaa tunnu niin pahalta :D
 
Rintakumista, minäkin jouduin käyttämään ensimmäisen lapseni kanssa. En kokenut sitä mitenkään, että olen epäonnistunut äitinä kun lapsi ei jaksanut imeä normaalisti tarpeeksi. Ajattelin, että tärkeintä on lapsen saada ravintoa, keinolla millä hyvänsä enkä luopunutkaan rintakumista kuin vasta sitten kun tyttö ei enää rintamaitoa imenyt :)

Kiusaaminen jättää kyllä aina arvet, oli ne syvät tai lievemmät. Ja helposti taatusti tulee kadehdittua toisia kun ajattelee, että muilla on jotain parempaa, kuten juuri tämä rintajuttu. Mä itse en kiinnittänyt rintoihini juuri mitään huomiota kunnes eron jälkeen oli lyhyessä suhteessa miehen kanssa, joka muisti joka välissä mainita että mulla on pienet rinnat! Ja ihaili avoimesti sellasia joilla on isot. Koin sen häpeäksi enkä enää kehdannut riisuutuakaan hänen edessään, ettei taas tule sanomista. No, se suhde oli lyhyt, tajusin onneksi pian, että jos pitää motkottaa minun ulkonäöstä jatkuvasti, niin ehkä on parempi jatkaa eriteille :p. Nykyinen mieheni on taas sanoo, että kunhan ne on minun rinnat, koolla ei väliä (vaikka oikeesti tykkääkin pienirintaisista sanojensa mukaan) :) Ja niinhan se on, pitäis osata rakastaa itseään! Arvostaa sitä mitä on, koska se tekee meistä juuri sellaisen millaisia ollaan (helpommin sanottu kuin tehty, tiedän! :))! Jos joku sanoo, että on vääränkokoiset rinnat, niin voi vaan todeta, että sillä tyypillä on väärän kokoiset aivot :cool:
 
Toove, täällä myös aivan sama tilanne. Ihan olisin voinut kirjoittaa saman sanasta sanaan.. :) oon jo syyttänyt itseäni huonoksi äidiksi ja puolisoksi kun kämppä on kuin hävityksen kauhistus ja en saa aikaiseksi, en millään. Ei huvita, väsyttää julmettomasti. Samaan aikaan kotiäitinä kun näitä nurkkia katselee joka päivä niin ahdistaa tää sotku mutta siltikään en saa aikaiseksi.. Huoh!

Ja mitä tisseihin tulee, omani ovat jätti J kupin kauhistukset. Ei siinäkään ole miehellä helppo tykätä kahdesta napaan asti venyvästä roiskeläpästä mitkä olkapäälle voi heittää.. :D Sairaalassa kun imetystä yritin, tissi on isompi kuin vauvan pää ja tarvin kahta kättä yhtä pitämään. Tekee imettämisestä suht vaikeaa, saati sitten kun rintakumillekin piti vielä sormi tai pari löytyä... silti mies jaksaa tukea ja kehua vaikka valettahan se on.. ei näistä ihan oikeasti kukaan tykkää. Kylpylässä ym suihkutiloissa saan aina säälikatseita. Oon kyllä menossa pienennysleikkaukseen, mutta kun raskaudet suositellaan eka käydä läpi, ja siinä on 4hn nukutus ja kuukauden sairasloma missä ei saa nostaa 3kg enempää niin löydäppä nyt sitten kahden pienen kanssa väli missä moiseen voisi yh na ryhtyä!!

Pienet rinnat eivät fyysisesti vaivaa läheskään tätä luokkaa + niitä voi toppailla ym. Mä en saa näitä piiloon vaikka kuinka yrittäisin.. :)
 
No niin, nyt löytyi aihe joka muakin ahdistaa!! :grin

Siis noi rinnat, mulla on myös ihan hervottoman isot tissit. Ja silloin teininä kun kasvoi eikä mulla ollut kunnon liivejä, niin noi on aina ollut enempi roikkuvat ja riippuvat. Sitten kun tissiliivit oli kaikki liian pieniä, niin mä jouduin "venyttämään" mun rintaa sivulle ettei pursunut edestä. Tämä sitten sai varmaan aikaan sen että mulla on nännin ns "sivussa". Niin että arvatkaa vaan häpeänkö näitä mun isoja, ruikkuvia, lollo-tissejä, joissa nännikin on kainolossa....

Ja se huomio mitä isot rinnat keräää... ei kiva :sad001 Minäkin kun olin aikani ravintoloissa töissä, niin arvaatte varmaan mistä joka ilta sai kuulla känniääliöiltä.... Ja yhtään mitään "rintoja korostavaa" ei voi pitää. KOSKAAN. Poolopaidat on ihan pannassa. sekä kaikki vähänkään syväuurteisemmat kaula-aukot. Pienirintaisempi voi hyvin pitää todellakin avaraa paitaa/mekkoa ja sitä pidetään seksikkäänä. Isotissinen vuorostaan "tyrkyttää rintojaan"...

Mä myös muutamia vuosia sitten puhuin työteerveydessä tuosta rintojen pienentämisestä. Asia ei valitettavasti silloin edennyt. Mun mies onneksi tykkää isoista rinnoista :) Mutta en mä mielellään ole ilman rintaliivejä :sad001 Ja esim seksiä harrastaessa noi rinnat haittaa minua, henkisesti.

Ja nyt sitten tämän ekan lapsen myötä... Tyttö on nyt melkein 8 kk ja imetän enää aamulla. Ja nyt nuo rinnat on kunnon hernepussit.... Sitä mä nuorempana aina pelkäsinkin, että mitäs sitten kun saa lapsia, että mitä ne tissit sitten on. Äidilläni on myös ollut isot rinnat. Hänellä on sittemmin poistettu molemmat rinnat, kun molemmista on löytynyt rintasyöpä. Rintasyöpää (ja syöpää muutenkin) on äidin puolella paljon ja todennäköisesti taipumus sairastua on geeneissä. Niin että kiva kantaa näitä hinkkejä ja sitten saada vielä joku syöpä siihen kiitokseksi! No sitten ainakin pääsee eroon näistä! Äitini eka rintasyöpä todettiin jo 90-luvulla ja sittemmin hänelle rakennettiin oikein kivat, pienemmät rinnat.

Kyllä mä varmaan aioin näistä rinnoista vielä jonnee valittaa... Mä nimittäin uskon että voi käydä meidän parisuhteen päälle.... koska nyt jos koska nämä rinnat ovat ihan kamalat.

Mä myös imetin (ja imetän) rintakumin kanssa. EI yksinkertaisesti onnistunut vauva saamaan mun litteästä nännistä kiinni. Itse maidontulon kanssa ei ole ollut ongelmia. Synnärilläkin koko hoitohenkilökunta päivitteli syöttöpunnituksen tulosta, kun eivät olleet aiemmin niin suurta painonnousua nähnyt :rolleyes: Hyvin imettäminen onnistuu ainoastaan istuen ja niin että vauva on "kainalossa". Just noiden sivussa olevien nännien takia. Muutenkin tuota kainalosta imetystä suositellaan isorintaisille. Yritin kerran sillein perinteisesti, niinkuin kaikissa kuvissa, tauluissa, elokuvissa ja "täydellisessä" maailmassa, mutta lopputulos oli se että oltiin veressä niin vauva kuin minä ja maito värjääntyi verestä vaaleanpunaiseksi... :sad001
 
no huh nyt kun näitä lukee niin saa Kyl olla "onnellinen" näistä pikku "nysistä".. Onneksi tosiaan mullakin on Semmonen tuo ukko että Se tykkää just minun tisseistä. Eikä pakonomaisesti kyttää niitä isompia :) ja nyt kun nää "nysät" on turvonnu raskauden takia niin oon alkanu itekki jotenkuten niistä pitämään. Ja viime yönä tuo mun mies oli Kyl ihana ku Se sano mulle että "minua pelottaa Se synnytys.. Entä jos sinä kuolet siihen" en tiedä miksi herra moisia miettii ja totta puhuakseni kaikki kauheudet on Kyl välillä itelläki mielessä :(
 
Isot rinnat ovat kyllä hankalat, ja tosiaan imetyksessä ongelma korostuu. Mutta itse en tosiaan aio ottaa imetyksestä stessiä, vaan kokeilen jälleen kerran josko se onnistuisi ja jos ei, niin sitten mennään korvikkeella.

SurullinenKeiju. Se on ihan ormaalia, että raskaana ollessa tulee kaikkia pelkoja ja varsinkin synnytys jännittää. Noista asioista voi jutella, jos pelko tuntuu ylivoimaiselta. Nykyään on onneksi niin kehittynyt lääketiede, että aika turvallisin mielin voi olla.
 
noniin tulipas taas näitä ahdistuksen yms aiheita.. No tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. On Se niin väärin että elämässä ku teet yhden virheen niin saat kärsiä niin pahoin että toivot jo ettet olisi edes syntynyt. On niin pahamieli että itkettää. Toivottavasti muilla on asiat paljon paremmin.
 
Mua ahdistaa kertoa tästä raskaudesta.
Mun sisko perheineen tulee meille juhannuksen viettoon, ja en tiedä millä saisin salattua.
Mullakin varmaan päässä vikaa, kun tällaisesta asiasta stressaan..
Mä en vaan haluaisi tästä julkista :(
Olisi niin kiva kun asuisi jossain muualla. Ilmoittaisin vasta synnäriltä..


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Pakko avautua eilisestä, oli ihan kamala päivä :/
Meillä oli miehen kanssa toissapäivänä riitaa enkä tiedä olisko se stressi laukassut tämän vai onko vaan sattumaa, kun tosiaan en vieläkään tiedä mikä on vialla. Kuitenkin aamukuudelta eilen heräsin hirvittävään mahakipuun, siis se oli niin voimakasta etten pystynyt kuin itkemään ja mulla ei ole yleensä tapana valittaa ihan pienestä särystä. Lähdin sitten yksin päivystykseen ja siellä otettiin erilaisia arvoja, kaikki oli ihan ok, mitä nyt lämpö oli vähän normaalia korkeampi mut ei mitään kuumetta kuitenkaan.Lääkärille pääsyä vaan odottelemaan ja reilun tunnin jälkeen kutsuttiin tutkittavaksi. Katsottiin ettei tule mitään vuotoja tai ettei kohtu arista tms. Mitään sellaista ongelmaa ei ollut, joten lääkäri epäili mahakivun sijainnin vuoksi että saattais olla myös alkavaa umpisuolen tulehdusta. Siinä vaiheessa alkoi kuitenkin oikeasti jo pelottaa kun se yritti kuunnella vauvan sydänääniä jollain ikivanhan näköisellä vekottimella eikä saanut niitä kuulumaan kuin kerran tosi nopeasti. Keskenmeno oli kuulemma erittäin epätodennäköinen, mutta varmuuden vuoksi piti silti lähteä äitipolille niiden sydänäänien takia.

Lähdin sitten suoraan keskussairaalalle, kun ei täällä pienemmällä paikkakunnalla ole aluesairaalalla edes ultravehkeitä. Oli oikeasti kamalimmat tunnit odottaa yksin ilman varmuutta yhtään mistään. Lopulta pääsin sitten ultrattavaksi ja todettiin että vauva on kasvanut niin kuin pitääkin, sydän sykkii ja hienosti liikkui :) Ongelmaa ei siinä siis ollut, mutta kukaan ei kyllä vieläkään tiennyt missä vika on, joten epätietoisuudessa elettiin vieläkin. Labran kautta vaan kotiin ja uudestaan päivystykseen jos pahenee. Illalla alkoi ahdistaa se ajatus umpisuolesta uudelleen kipujen voimistuessa ja lähdettiin miehen kanssa päivystykseen. Jouduttiin ajamaan taas toiseen kaupunkiin, koska täällä ei ole nykyään ees yöpäivystystä. Tulehdusarvot olivat kohonneet muttei mitenkään hälyttävästi, sillon aamulla ne oli 8, iltapäivällä 17 ja illalla 32. Pääsin lääkärille ja lämpökin oli noussut taas hieman, muttei vieläkään kuumetta. Ei uskonut johtuvan umpparista, koska olin siihen nähden niin hyväkuntoinen. Taas lähetettiin kotiin ja käskettiin mennä tänään uudestaan tarkistuttamaan tulehdusarvot, jos ne on taas nousseet niin kokeillaan jotain antibioottia. Aamulla kun heräsin niin mahakivut olivat lopultakin loppuneet, mutta kai se täytyy silti mennä katsomaan mitä ne arvot näyttää. Ahditaa tällainen epävarmuus :/
 
Itsestäni tuntuu, että ahdistus on läsnä lähes päivittäin, ahdistuksen laukaisee yleensä oma huoli jostain asiasta, oli sitten kyse muutosta, talousasioista, työstä, parisuhteesta, pikkuisen hyvinvoinnista, keskenmenon riskistä yms. Lisäksi koen itseni itkuiseksi useita kertoja viikossa ja koen loukkaantuvani hyvin helposti. Nämä herkät mielialani ovat aiheuttaneet kotona turhaa riitaa, joka taas lisää ahdistuksen tunteita, itkuisuutta ja mielen pahoittamista. Tuntuu kuin eläisin jossain omassa "tunteidenkuplassa".


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Mua ahdistaa ja pelottaa työn teko, olen ollut voimakkaan pahoinvoinnin takia poissa töissä. Duunikaverit innoiisaan mutta iso pomo ei sanoo vain raskaus ei ole sairaus ja jos lapsi vammainen tulee pois, Olen hoitoalalla pitää olla varoivainen... mutta pomo eri mieltä....
 
Voih, pitäisi pomonkin ymmärtää sinua. Aivan kamala suhtautuminen.. Eikö tuohon tosiaan auta esimerkiksi lääkärin kirjoittama todistus? Tai jotain..
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top