Ahdistaako joku asia?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Rosita
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mä olen kans ihmetellyt, miksi odotusmasu on yhtäkkiä kaikkien omaisuutta. Me oltiin miehen kanssa kahvilassa ja sen pitäjä rupes puhumaan mun raskaudesta. Entäs jos en oiskaan ollut raskaana, vaan olisi vaan ylimääräistä makkaraa? Sit yks miehen tuttava tuli kadulla vastaan ja huuteli, että nyt on aika alkaa laihduttamaan, ettei ukkos vaihda hoikempaan! :eek: Anoppi oli siinä kanssa ja sanoi kyllä heti, että turpa kiinni :grin Muutenkin alkaa tuo masu tuomaan kolotuksia, hengenahdistusta, suppareita yms vaivoja, ettei olo ole enää niin hehkeä (oikeestaan ole ollut koo raskausaikana, mutta nyt vielä vähemmän), niin tollaset "oot lihonu, laihduta" -muka vitsit ei kyllä naurata.
 
Mä oon myös päässyt jo kokemaan tuon mahan koskettelun työkavereiden toimesta. Omituista mielestäni. Itsellä ei ole koskaan tullut mieleenkään hiplailla kenenkään raskausmahaa.
 
Meillä myös työkaverit silittelee masua..aluksi se oli mun mielestä vähän kiusallista, kun masu oli vaan lähinnä vanha pömppis ja nykyään lähinnä ärsyttävää, kun kokoajan joku on hiplailemassa ja lässyttämässä..
 
Onneksi mun kohdalle ei ole taputtelijoita sattunut! Hitto vie, mun mahaa taputtelee tasan minä itse, mun lapset ja oma mies!


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Tällä hetkellä ahdistaa nälkä!
Mulla huomenna sokerirasitustesti, ja syödä ei saa 19.30 jälkeen.
Meillä on ihan koko päivä juhlittu esikoisen 8v synttäreitä. Sukulaiset oli päivällä ja kaverit illalla, ja arvatkaapa olenko ehtinyt/muistanut syödä koko päivänä kunnolla??
Klo 12.00 söin salaatin ja sen jälkeen lähinnä kahvia. Klo 19 tajusin, että hitto, mähän en saa kohta enää syödä, ja tarjolla vain herkkuja ja pasteijoita ja piirakkaa, niin enpä sitten syönyt oikein mitään. Varmaan huutaisi testit ties mitä, jos olisin herkkuja vetänyt siinä vaiheessa.
Nyt on sitten niin järkyttävä nälkä, että voisin jyrsiä toisen käteni.. 12 tuntia vielä.. Sitten syön kyllä todellakin kahden edestä! Tai kolmen.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Oon Rositan kanssa samoilla linjoilla noista masun taputteluista. Miun masuun ei koske muut kuin minä ja mies. Äiti saa koskea, kun varottaa, mutta siinä menee raja. Muutenkaan en ole halailu ihmisiä ja pidän omasta tilastani.
 
Mua ei nyt sikäli se vatsan taputtelu haittaa. Lauantaina kaksi ihan ventovierasta naista tuli koskemaan vatsaani ja kysymään olenko raskaana. mä olin että DOHHH jooo
Huvittavaa se lähinnä on..mutta riippuu niin kuka tekee sen luvattoman kosketuksen ja miten ja millä tuulella olen!!
 
Täällä kanssa yks joka ei pidä tuosta iholle tunkemisesta... Enhän minäkään mene taputtamaan pyöreää ihmistä ja kysymään "että on sitte pulla maistunu vai??".. se on kumma, ettei sitä ymmärretä ettei raskausmaha ole julkinen omaisuus... (muuan ystäväni on hyvä esimerkki, tervehtii aina mahaa ennen minua) Meillä edes mies ei koske ellen itse anna siihen tilaisuutta.. Jotenkin tämän raskauden kanssa olen ollut sellainen.... omaan nurkkaan vetäytyvä? en tahdo hellyyttä tms ihokontaktia kenenkään kanssa noin muutenkaan, saati että naapurin setä paijaa mahaa.. Naapurin rouva tuossa yks päivä uteli, että onko matkalainen masussa mukana.. Mieli teki sanoa, että ei tietenkään, muuten oon tällänen ladonoven kokoinen vaan tuosta keskeltä :D

Taustaa sen verran, etten ole oikein missään vaiheessa kokenut raskautta omakseni, lähinnä ahdistunut hallitsemattomasta muutoksesta vartalossa/henkisesti
 
Mulle äiti just kaupassa tänään totesi kuinka häntä oikein ketutti kun joku mies katsoi oikein pitkään mun mahaani. Ei hymyillyt tms vaan ihan vaan tuijotti. Itse en nähnyt sitä kylläkään.

Selkäkivut vaan jatkuu. Iskias ja keskiselässä kipuja. Kaipa ens viikolla taas lääkäriin mentävä... Nukkunutkin miten sattuu ja vielä ke-to välisen yön nukuin ehkä 10min pätkissä kun leikatun narttu koiran takia valvoin. Sitten mies vaan ihmettelee mitä mä valitan ja hössötän että tarvii keksiä joku haalari ettei tarvi tota kauluria pitää tytöllä kun sen takia ei sitten nukkunu koira enkä minä.

Sent from my GT-S7580 using Vau Foorumi mobile app
 
Ahdistaa tämä oma pää! Välillä on pitkiä aikoja ettei ole huolissaan vauvasta, mutta välillä tulee olo että ei hitto että tää ei varmaan kasva normaalisti, pahinta hulluutta varmaan löytää itsensä mittailemassa mahaansa, päältä sivulta jne :laughing002
Ärsyttävää kun on niin harvoin ultraa ja edellisestä on taas pitkä aika, rauhottuis mieli kun näkis vauvan. Eilen hän potkas kyllä ensimmäistä kertaa reilusti navan yläpuolella, joten sain taas mielenrauhaa, mutta kyllä ahdistaa välillä tämä oma sekopää-hysteria :excited001
 
ja varsinkin kun on ekakertalainen niin ei mitään kokemusta mistään, kaikki niin uutta, pelottavaa ja ihanaa yhtä aikaa. Sitten yrittää vaan ajatella että ei se tuolla varmaan viihtyisi jos jottain vialla olisi? Mutta miten nopeaan alkaa elimistö siihen reagoiman jos vaikka vauva ei kehitykkään tai kaikki ei ole kunnossa? Ei pitäis miettiä mitään tämmösiä, mutta minkäs sitä itselleen voi :oops: eilen tuli äippäpakkaus niin osannut siitä oikein iloita kun tuli taas ihme ajatuksia päähän että jos menee jotain kuitenkin vielä vikaan...
 
Mulla on nykyään niin, että jos tänään oon oikein onnellinen vauvasta ja tulevaisuudesta muutenkin, niin tiedän jo varmasti, että huominen on huolia täynnä. Itse olen yrittänyt työntää huolet vauvan hyvinvoinnista ja terveydestä taka-alalle niin kauan, kun liikkeet tuntuu ja olo on itsellä hyvä ja luottaa siihen, että neuvolassa huomaavat, jos vauva ei esim kasva normaalisti. Lähinnä mun huolet liittyykin yleensä parisuhteeseen ja miten loppuraskaus ja vauva-arki sitä tulee koettelemaan sekä siihen osaanko hoitaa omaa lasta oikein ja olla hyvä äiti.
 
niimpä, ihmiset sanoo että nauti raskaudesta, no minäpä nautin=pelko persiis koko ajan :laughing002 onneks ei ole sentään mennyt siihen pisteeseen etten uskaltaisi elää normaalia elämää :laughing002
 
Saisinkohan nyt kaikki asiat lueteltua... Mikään tällähetkellä päällä oleva ahdistus ei ole ylitsepääsemätön, mutta mieltävaivaavia kaikki kuitenkin.

Tuosta vatsan tuijottamisesta on ollutkin täällä puhetta. Olen jo monen vuoden aikana tottunut muiden ihmisten tuijotteluun eikä siinä sinänsä mitään uutta ole. Olen ylipainoinen, en kyllä mielestäni mikään hirrrmu ylipainoinen kun vaatteita löytyy kaupasta kuitenkin. Nyt kun maha alkaa nätisti kasvaa, niin olen alkanut tuntea itseni itsevarmemmaksi, ja kannan ulkomuotoani ylpeämpänä. Ehkä sen takia nykyään aiheuttaa vähän ahdistusta, kun tuntuu että aina minussa on muiden mielestä jtain tuijottamista. Mietin aina miehellekkin kaupassa ääneen että onkohan mulla hiukset nyt väärin laitettu tai onko maha liikaa esillä vai onko mulla vaan väärännäköiset vaatteet tms. Ennen olen antanut ihmisten tuijottaa sydämensä kyllyydestä, mutta viimeaikoina tosiaan alkanut sellanen inhottaa.

En ole koskaan mikään urheiluhullu ollut, mutta alkuraskaudesta oli kiva käydä kävelylenkeillä haukkaamassa raitista ilmaa. Nyt se on tuntunut mahdottomalta. Jos yhtään yrittää rivakammin kävellä, niin alavatsaa alkaa vihlomaan ja joutuu hidastamaan vauhtia. Eikä sellanen hidas löntystelykään ole kivaa, pitäis edes vähän olla tempoa!

Oon täällä lukenut miten jotkut hankkii vaipat ja IHAN kaiken valmiiksi vauvaa varten. Kun tämä on minulle ja miehelle ensimmäinen lapsi, niin kaikkea pikkutavaraahan sitä pitää hankkia. En halua kuulostaa huonolta tulevalta äidiltä, mutta minusta tuntuu, etten osaa ajatella selvästi mitä kaikkea me tarvitaan esim. vaipanvaihtoa varten! Ja tuntuu että jos ostaa kaiken mitä SAATTAA tarvita jossain vaiheessa, niin ei sitä kaikkea tavaraa tule tarvitsemaan... Mun pitäis löytää joku simppeli peruslista missä olis kamat joilla pääsee alkuun, ja tilanteen mukaan voi sit hankkia lisävarusteita.

Liittyen vielä mahasta puhumiseen. Minua harvemmin näkevät tuttavat ovat kaikki sanoneet että joo selvästi tyttö kun toi sun maha leviää joka suuntaan. Ensinnä en edes usko kauheasti mahasta sukupuolen ennustamiseen, mutta eikö kukaan tajua ajatella, että ehkä olen jo ENNEN raskauttakin ollut leveä. Just tuossa eilen sanoin miehelle että ne ihmiset ei ymmärrä että se vähän loukkaa kun mahasta puhutaan noin, kun olen vielä ihan saman levyinen kuin ennen raskauttakin.

Kauheat tarinoinnit ja avautumiset eikä kaikesta edes varmaan saa selvää, mutta nytpä oon purkautunut :oops:
 
Ahdistaa ja harmittaa, kun omat vanhemmat ja sisarukset asuvat 500 kilometrin päässä. Vaikka täällä onkin miehen vanhemmat sekä muita sukulaisia ja paljon ystäviä tukiverkostona, harmittaa ettei oma perhe ole läsnä vaikkapa päivittäin.
Tällä hetkellä ahdistaa niin paljon että itkettää. Onko teillä muilla samaa tilannetta ja miten selviätte siitä? Käydään kyllä kotiseudullani noin kerran kahdessa kuussa ja samoin sieltä vierailevat täällä... Mutta kun alkaa ajattelemaan ettei extempore piipahtamiset tuosta noin vaan ole mahdollisia, ahdistaa niin pirusti. Pahin tämä tunne on aina kun on eron hetki ja ei välttämättä tiedä milloin taas näkee. Tänään juuri saattelin äitini junalle.... Ahdistaa myös kun tiedän miten pahalta hänestä tuntuu tämä välimatka, varsinkin nyt kun ensimmäinen lapsenlapsi on syntymässä. Silti haluan asua täällä missä nyt ja olen täällä onnellinen. Välillä vaan on hankalaa...


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Meillä on välimatkaa minun sukulaisiini myös enemmän, 100-300kilometriä vähän riippuen kenestä puhutaan. Isännän suku taas asuu kaikki melkein tässä 50kilometrin säteellä. Välillä koen että tilanne on epäreilu, mutta enpä tiedä ollaanko tässä nyt kamalan paljon tiiviimmin tekemisissä isännän sukulaisten kanssa kuin omienikaan... Pappa tosin käy meillä 4-7kertaa viikossa, mutta muita läheisiä ei niin usein tavata. Oma äitini käy meillä noin viikon verran kuussa, ja oikeastaan loppujen lopuksi taidan olla ihan tyytyväinen tilanteeseen näin.... Ehkä tiiviimpi yhteydenpito omiin sukulaisiini kävisi enemmän rasitteeksi ajan kuluessa? En tiedä..
 
Takaisin
Top