Ahdistaako joku asia?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Rosita
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kasvaneet reidet ahdistaa ihan vallattomasti. Kaikki tiukat housut istuessa rullaantuu ja läski vain pursuaa. :(
Miten saankaan reisistäni pienemmät taas.
 
meillä on sillai että mulla sukulaiset on suomessa joten yhteydenpitoa on äippään netin kautta ainoastaa, miehen porukat asuu osa samas kaupungis n. 8km päässä mut enpä minä heitäkää juuri ikinä näe ja meillä on kielimuurikin ku en puhu hein kieltä. ei ol ees kavereita tässä maassa joten yksin ollaa miehen ja esikon kans.
 
Ehkä pitää koittaa ajatella asiaa myös tuolta kantilta... Että väimatka on varmasti ihan hyvästäkin. Ja ei kuitenkaan asuta eri puolella maailmaa, sekin kun voisi olla miehen työntakia erittäinkin mahdollista!




Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Gatusa, nostan kyllä hattua sulle tuossa tilanteessa! Käyttekö usein suomessa?

Onneks mies kannustaa aina, että eihän tuo 500 kilsaa paljon ole ja että käymään voidaan mennä useamminkin. Tosiaan lomilla meidänkin tulee oltua vanhempieni luona sitten helposti se viikko kerrallaan ja siitä ajasta kyllä saa aina paljon irti.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
tuikkis voin sanoa että tää on kieltämättä tosi rankkaa, en ol aikoihi nähny omaa äippää ku netin välityksellä koska lennot on niin kalliita. ei ees kertaa vuotee näe siis. onneks on skype.
 
Meidänkin vanhemmat ja sisarukset asuu kaukana. Minun vanhemmat ja sisko ja veli asuu noin 300km:n päässä, miehen siskon luo on matkaa 500km ja äidin luo 700km... Eli ihan lähellä ei lastenhoitoapuakaan sitten ole tarjolla. Itse käyn entisellä kotiseudulla parin kuukauden välein, mies on ehkä joka toinen kerta mukana. Miehen äidin luona käydään pari kertaa vuodessa. Hän on peräti kerran käynyt meillä tämän neljän vuoden aikana mitä ollaan yhdessä asuttu... Mutta jospa lapsenlapsi innostais vierailemaan. Minun äitini käy kerran, pari vuodessa ja jatkossa varmasti useammin kun pikkuinen on tulossa. Onneks mies on päivätyössä eikä työhön kuulu matkustelua (harvoin jotain koulutuspäiviä) niin helpottaa jo huomattavasti. Ei tarvitse niin paljon yksin olla vauvan kanssa.
 
No joo, pitkät välimatkat sucks joo, mutta repikääs siittä ettämun äiti asuu 8km päässä eikä sitä voisi vähempää kiinnostaa! Miettikää miten raskasta sellanen on! lapsirakas kyllä, halaa ja suukottaa esikoista paljon kun näkevät, mutta vaan niin pirun harvoin. Yleensä piipahtaa ovensuussa, pari kertaa vuodessa hoitaa yhden illan tai säkällä yhden yön. Lapsenlapset ei vaan ole kovin korkealla hänellä priority listallaan... pistää niin aina ihmetyttään, etenkin kun tukeutunut aikanaan itse täysin muiden apuun. Siskon kasvatti mummu eli äidin äiti ja mut pistettiin tarhaan täysille päiville niin nuoresta kun voi, kouluun saakka.. nyt ei ymmärrä tai kiinnosta mun tilanne, kuinka oon yh na viikot, kohta kahden pienen kanssa. ? Taloudellisesti yrittää auttaa, ilmeisesti sillä haluaa korvata poissaoloaan muttaitselle tää on kyllä hurjan raskasta seurata kuinka itsekästä elämää hän elää.. joutunut semmoisten eettisten ja psykologisten mietteiden kanssa painimaan että huh huh!
Tulipas valitettua... että näinkin voi olla!

...ja tämä siis korostuu kun ei ole muitakaan sukua tai perhettä auttamassa, siks tuntuu pahalta kun hän joka voisi jos haluaisi, ei tule...
 
Mua ahdistaa kanssa hieman nyt se, että minua kaikki tuijottavat tuolla kaupoilla, joissa en kyllä enää
oikei pysty käymäänkään.
Olen itse niin lyhyt ja maha on jo niiiiiin suuri, että kaikki jotka tulevat juttelemaan kyselevät, että joko on H- hetki
ihan nurkan takana, kun olet jo niin iso... ja sitten kun sanon et ei vielä vaan vasta 21.11 kauhistelvet asiaa ja ottavat osaa...
No Olo on kyllä kuin tankilla,ja rollaattori mummot/papat pääsee vauhdilla mun ohi :grin
Alavatsaa painaa hurjasti kävelessä, ja kauvaa ei voi istua, kun sit nousee niin alvatsaan sattuu...
Virtsatie tulehduskin on taas riesana...ja närästyksestä puhumattakaan.
Eli onhan tässä tätä jaksamista vielä vaikka kuinka... mutta hyvää kannattaaa odottaa!
Kohta se on se aika kun saan ihanan poikani syliini :love7
 
Mimael: Tosi kurjaa ettei äitiäsi kiinnosta tuon enempää, varsinkin jos sulla ei oikein muutakaan apua ole. :sad001

Ja ei nuo välimatkat itseäni tällä hetkellä niin suuresti ahdista. Vaikka oishan se mukavampaa, jos tulevat isovanhemmat ois vähän lähempänä.
 
Mimael, meillä sama juttu, äiti asuu kymmenen kilometrin päässä eikä vaivaidu koskaan käymään tai soittamaan. Sisaruksillani kyllä käy vaikka toinen asuu 150km päässä. Sain kauheat huudot, kun ostettiin asunto "niin hirveen kaukaa",kun olisi pitänyt muuttaa tyyliin ihan naapuriin asumaan, että hän olisi saanut meiltä vauvaa useammin hoitoon.
Onneksi miehen vanhemmat asuvat lähellä ja heitä kiinnostaa varmasti olla meidän elämässä :)
 
juu ei meilläkää siis ol lastenhoitoapua vaikka ukon porukat asuu samas kaupungissa, langon vaimo vihaa mun esikkoa, sen lapset saa vaikka lyödä häntä ilman seurauksia heidän äidin toimesta ni mä pidän esikon mieluummin kotona ku annan mennä sinne ukon kans. anoppi on vanha, sairas ja väsynyt, appi vanha, sairas, väsynyt eikä voi sietää meitä, kälyt jotka asuvat vielä kotona eivät mielellää ees esikon perää kato sekuntiakaan joten turha kuvitella että hoitasvat ees esikkoa esim joulukuussa ku on synnytys. inshaAllah neiti syntyy joulukuun alussa ennen ku koulu loppuu että hän on aamulla koulus/tarhas ja sit iltapäivällä jossai klo 17-18 ukko hakee esikon joko koulust tai tarhast riippuen onko aamu vai päivä tunnit ku koulu täällä on joko 8-12/13 tai 12/13-17.
 
Oon mielestäni päässyt helpolla noiden mieliala muutosten kanssa mutta nyt kyllä on jotain hämminkiä mikä häiritsee jo itseänikin. Sunnuntaina oli kyllä niin hyvä päivä että! Olin energinen, iloinen, huumori kukki ja nauru raikas. Upea päivä! Kun taas tänään tää vitutuksen määrä on kyllä hurjaa!! Masentaa ja mikään ei nappaa/tunnu miltään-fiilis eikä mikään huvita.. Nyt huomaan ite jotenkin tosi häiritsevästi ja rupeen liikaa miettiin et onko mulla joku ihmeen persoonallisuushäiriö tms !?! Kai tää raskauteen kuuluu? Kuuluuhan??
Sitä on päässyt niin pienellä että nyt kyllä ahdistaa ja isosti että voiko tämmönen olla normaalia ja jos tää on raskauteen liittyvää niin miten en saa itseäni nostettua tämmöisestä pois... Help!! :)
 
Kyllähän nää hormoonit tekee välillä ihan hulluksi... ja pahinyahan niissä on just se et oikeesti ne tunteet on elettävä... vaikka kuinka tiedostaa ettei oo mitään järkee olla huonolla tuulella tai surullinen niin eipä sille mitään voi! Ne mielialan muutokset ei tosielämässä oo yhtään niin koomisia ku komediaelokuvissa! Mulla tuli pahimmat tunteiden vuoristoradat viimeksi vasta synnytyksen jälkeen.. sillonhan se hormoonimyrsky oikeen pääs valloilleen;). Vaikka nyt huvittaa se itkeskely pikku jutuille (esim. sille ettei vauvan sänky näyttäny tarpeeksi söpöltä), niin sillon oli pikeesti paha olla!

Ja nuista tarvikkeiden hankinnasta... Kaiken ei todellakaan tarvi olla valmiina. Vauva pitää saada pidettyä puhtaana ja syötettyä. Sitä varten tarvii äiti ravintoa (tai korvikkeita ja pullot yms.) ja kotoa puhdasta vettä ja jotain puhdasta millä pyyhkiä ihoa. Silmien pesua vartenha ei välttämättä tarvi olla just pumpulilappuja ja pyllyn pyyhkimiseen kosteuspyyhkeitä! Eri asiahan on sitte se mitä kukakin tykkää käyttää ja minkä kokee käteväksi, mut kyllä perusjutut yleensä kotoa löytyyki ja jos kaverit järkkää vauvakutsuja tms. niin äiti-kavereilta saa varmaan hyviä käytännön vinkkejä ja lahjaksi toimivia tarvikkeita!
Omat ehdottimat hankintavinkit on lanoliinivoide (jos meinaa imettää) ja hiuksiin jätettävä hoitoaine (jos tulee äkkilähtöjä kesken suihkun ;)).

Sent from my GT-S7275R using Vau Foorumi mobile app
 
Kyllä raskaus ja hormonien heittely Mimael kuuluu asiaan. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Hormonitasapainon vaihtelu voi jopa muuttaa säyseän ja leppoisan puolison kaikesta räjähteleväksi pirttihirmuksi. Uskoisin, että juurikin tuo hormonipitoisuuksien vaihtelu (+väsymys, verensokerin vaihtelu, ym tekijät yhdessä) saavat aikaan noita hyvänolon spurtteja/ matalapaineita. Niinkuin edellinen kirjoittajakin totesi, eipä se kai auta, kuin tilanteessa elää ne tunteet ja takaraivossaan tiedostaa, ettei loppujenlopuksi kyse ole kovin vakavista asioista. Tai sitten heittäytyä täysillä, elää tunteet ja jälkeenpäin tunnemyrskyn mentyä ohi huokaista, että siitäkin selvittiin. Tsemppiä mielialoihin! :)



Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Olipas ihanan viisaita sanoja! Kiitos, onneks on tää netti ja vertaistuki! Ja totta on että asiat ei ikinä ole yksiselitteisiä, hormonit tekevät osansa ja niinkun kirjoititte, jo sen päivän huono ruokavalio vaikuttaa. Saati sitten perhetilanne, pisti pikkusen kiukuttaan kun mies on viikot pohjanmaalla työn takia, me siis asutaan tampereella. Hän soitti että asiakastapaamiset lyheni että hän on vapaa jo klo12 päivällä, että työpäivä ohi.. johon minä sitten että tule kotii auttaan johon hän sitten että ei voi kun seuraavana aamuna pitää olla täältä 4tunnin päässä, joutuisi herään keskellä yötä. No okei, ymmärrän, tän kanssa on oltava sinut... mutta kun hän menikin loppupäiväksi isälleen ähtärin kupeeseen, saunoivat, joivat pari olutta ja kattelivat lentopalloa (suomi-venäjä pelin) ja taas tämä toinen maailma on sekainen koti, tiskit, pyykit, kokkaus. Touhutaapero, iso raskausvatsa, kotiäitiys, vesisade.... ISO HUOKAUS! Rupes niiiiiiin kiukuttaan kuinka epä tasa-arvoinen tilanteemme mieheni kanssa on. Vaikka kuinka mietin että hän tuo rahan pöytään ja varmasti työt ressaa jossain määrin, tuntuu silti kohtuuttomalta etten minä pääse rauhassa vessaan, saa syötyä ruokaa lämpimänä, ei ole omia harrastuksia, omaa aikaa tai muutakaan helpotusta. Mulla kun ei ollut sitä tukiverkostoakaan täällä... siihen noi hormonit sun muut päälle nii kyllä oli vaikea päivä, jessus sentään. Nyt on parempimieli mutta on vasta aamu.. :D ;) aattelin et lähetään esikon kanssa kaupungille tms pois täältä mökistä ettei seinät kaadu päälle!
Mut sius kiitos rohkaisusta ja tuesta, ei ole naisilla helppoa ei, vaikka kuinka eletään muka tasa-arvoisessa nyky yhteiskunnassa...
 
mimael kuulostaa jotenki tutulta paitsi mun mies on muutaman tunnin töissä päivittäin, sit tulee kotiin, haluu ruuan valmiina, syö ja haluu nukkua. hän pääsee liikkuun vapaasti kaikkialle, minä 24/7 kotona sisällä ku päivällä liian kuuma, lääkärin määräämä vuodelepo jne. esikolla vissii kokeilukausi taasen ku opiskelu ei meinaa maittaa ja kun on kotona opiskelua ni mä en pääse ees vessaan koska pitää vahtia että esikko tekee mitä on annettu tehtäväks ja mies alkaa valittaa jos joutuu esim 1 tunnin opettaan kun minä taas koko päivän esim toissapäivänä ja sitä edellisenä päivänä. mä käyn ainoastaan lääkärissä kerran kuussa siinä kaikki joten kuvittele ku vuosia samalla kaavalla mennään...tosin aikoina sentää käytii ns eläintarhassa kävelemässä mikä on pikemminki puisto ku kunnollinen eläintarha. mut nyt seki on jääny pois kauan sitten. joten nyt raskaana ollessa sit lisätää hormonien aiheuttamat mielialanvaihtelut ni ai että on mukavaa, sitä parutaan, ollaa raivoissaan jne...
 
Mimael kuulostaa tutulta.
Tuo kotiäityis on kyllä MAAILMAN VAATIVIN TYÖ!!!!!

Siitä oli joskus tehty tutkimuskin :)
Älä turhaan ole ankara itsellesi. Hormoonit tulee ja menee... Joten kunhan pitää arjen muuten rytmissä niin kaikki kyl menee hyvin IA!!!!




Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Suloinen kuva sulla harmony tuossa profiilissas!!! :) joo tää on kyllä mut yllättänyt kuinka rankkaa tää kaikki on. Tein upean uran ennen esikkoa, pääsin pitkälle alallani ja voin olla ylpeä saavutuksistanu, resume on kovaa luettavaa. Mutta se kaikki ei kyllä ole mitään verrattuna tähän!! :) 4tpaikkaa yhtäaikaa tai 13hn päivät 6krt viikossa oli iisi biisi siihen mitä nyt teen "työkseni".
Nautin silti ja olen ihan hullaantunut äitiyteen ja lapseeni, jotenkin sitä vielä vain opettelee näitä juttuja. Täytyy oppia tunteen pääkoppansa ja jaksamisensa, elämän/kodin organisointi kyky on noussut arvoon arvaamattomaan ja jotenkin sellainen näiden miljoonan asian ja alueen hallinta on se mitä tässä harjoitellaan.. Työni osasin, se oli helppoa mutta tämä on kyllä tosi vaikeaa. En vielä ole löytänyt täysin toimivaa hallittavaa arkea... :) ehkä se tässä... Joskus? :)
 
Mimael ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Naisethan on mestareita tekemään 50 asiaa samaan aikaan, mut kuka sano et me ei ikinä saada tarpeeksemme äityidestä, raskaudesta, kotitöistä jne

Mulla oli itselläni aika rankkaakin aikaa ku mul oli kaks vauvaa. Esikoinen oli 1 v ku kuopus synty.
Mies oli töissä päivät ja illat teki projekteja, jotka olivat oleellisia jatkokoulutuksen kannalta.

Mä pyykkäsin, siivosin, tein ruuat, kävin ostoksilla ja lastenhoito melkein kokonaan yksin. Mut niin rankkaa kuin se olikin niin nyt sitä muistelee ja miettii et hitto miten mä onnistuin noin hienosti. :) ja nyt sitä haaveilee jo kolmosesta. Hullu nainen. Hhhhhh hhhhhh

Onneksi ne ruuhkavuodet ovat vain yleensä vuosia eikä vuosikymmeniä. Ja mitä miehiin tulee niin ne ei kyl selviäis pari viikkoakaan naisen saappaissa. Mun mies ei varmaa osais tehdä samaan aikaan ruokaa, vahtia lapsia, soittaa lääkäriajan, pyykätä puhelin kourassa ja vieläpä yrittää näyttää ihmiseltä. Kaikki tuo alle tunnissa.

Voimme olla ylpeitä naiset. Meillä ei ole putkiaivoja. ;)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top