----45+++++ kuumeiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tähti ★
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ei se itse asiassa ole ihan sama. Samassa sängyssä nukkuessa vauvan ja äidin unirytmit sykronoituvat. Vauva aistii äidin hengitysrytmin, sydämenlyönnit, ja sängyn hienoisten liikkeiden kautta havahtuu syömään silloin, kun äidinkin unessa on kevyempi vaihe (=äiti liikehtii unissaan) Joskus vauvat oikeasti tarvitsevat tätä viestintää oppiakseen ”nukkumaan oikein”. Se on myös uuden opettelua vauvalle. Erillisessä sängyssä vauva on enemmän omillaan, eikä voi oppia äidin kehon rytmeistä. Näillä seikoilla epäillään olevan yhteyttä myös kätkyt-kuolemien välttämisessä. Siis sillä, että vauvan hermosto voi olla joskus vielä niin kehittymätön, että hän tarvitsee viereensä toisen ihmisen, muistaakseen hengittää.
Kyllä meidän perheessä vauva olisi todellisessa hengenvaarassa, jos nukkuisi minun vieressäni. Omassa sängyssään minun vieressäni kuulee kyllä hengityksen, mutta ei jää yhdessä kanssani nalkkiin.

Ja kuten sanottu, aivan tasapainoisia ja normaalilla hyvällä kiintymyssuhteella varustettuja aikuisia tulee, vaikka nukkuisi omassa sängyssä. Monella tyylillä pääsee hyvään lopputulokseen.
 
Ei se itse asiassa ole ihan sama. Samassa sängyssä nukkuessa vauvan ja äidin unirytmit sykronoituvat. Vauva aistii äidin hengitysrytmin, sydämenlyönnit, ja sängyn hienoisten liikkeiden kautta havahtuu syömään silloin, kun äidinkin unessa on kevyempi vaihe (=äiti liikehtii unissaan) Joskus vauvat oikeasti tarvitsevat tätä viestintää oppiakseen ”nukkumaan oikein”. Se on myös uuden opettelua vauvalle. Erillisessä sängyssä vauva on enemmän omillaan, eikä voi oppia äidin kehon rytmeistä. Näillä seikoilla epäillään olevan yhteyttä myös kätkyt-kuolemien välttämisessä. Siis sillä, että vauvan hermosto voi olla joskus vielä niin kehittymätön, että hän tarvitsee viereensä toisen ihmisen, muistaakseen hengittää.

Tuohon kätkytkuolemajuttuun kaipaisin jotain tutkimustietoa - oon ymmärtänyt että asia on aivan päinvastoin?

"Kätkytkuoleman riskin tiedetään nousevan myös niin sanotussa perhepedissä eli silloin, kun vauva nukkuu vanhempiensa kanssa samassa sängyssä. Rinnalle nukahtaminen on niin ikään huono asia."

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...enttia-tunnetko-riski-ja-suojatekijat/6792124
 
Uskaltauduin juomaan kuplivaa, kun testi kerran negaa näytti. Hyvää oli :joyful:
 

Liitteet

  • IMG_20190601_161140_132.jpg
    IMG_20190601_161140_132.jpg
    36.5 KB · Katsottu: 202
Kukaan ei tiedä, mistä kätkytkuolema johtuu. Koko maapallon asiantuntijat yrittävät edelleen arvailla syitä, tutkimuksiakin tehdään, mutta mitään varmaa tietoa ei ole löytynyt.

Kätkytkuolemaa pidetään siinä mielessä poikkeuksellisena, että lapsi vain lopettaa hengityksen ja sydän lakkaa lyömästä, eikä reagoi elvytykseen, ei vaikka kätkytkuolema tapahtuisi sairaalassa kesken lääkärintarkastusta, jossa on heti saatavilla ammattitaitoinen elvytys. Jopa sitäkin pidetään vaihtoehtona, että kätkytkuolemaan kuolevilla on synnynnäinen vamma, joka ei näy mitenkään päälle. Mutta kukaan ei tiedä. Teorioita on kymmeniä.
 
.
Ihan selvennykseksi: me siis kaikki kollektiivisesti haluamme Tähdelle plussaa! Joku ulkopuolinen voi luulla toisin. Olemme huolissamme, että saako hän varmasti parasta mahdollista apua plussan tueksi.

Ja nyt peukkuja pystyyn jokaisen plussalle! Kaikille parhaat keinot käyttöön!

Yölento :) Millä tavalla kolletiivisesti? Sinähän olet täällä mukana tsemppaamassa, et plussaa jahtaamassa.

Jotta onnistumiselle on parhaat mahikset, on oltava ajoissa, oli sitten tavallinen pano tai sitten inssi.

Jostain syystä väitetään, että onnistumisen todennäköisyydet vähenevät, jos yhdyntä tapahtuu ovulaatiosta seuraavana päivänä.

Onnistuminen kasvaa, jos yhdyntä on jo ennen ovulaatiota.

Nyt esim. tämä inssi on tehty ovulaatiota edeltävänä hetkenä. Todennäköisyys on suurin.

Viikonloppuna Klinikka on kiinni ja maanantaina auki. Mikäli varaisin inssin maanantaille, olisi ovulaatio jo aikoja sitten ohitse ja onnistuminen vielä epätodennäköisempi.

Inseminaatiota ei mielellään tehdä enää ovisplussasta seuraavana päivänä, onnistumisen vähentymisen vuoksi. Toki vielä tehdään silloinkin, mutta ei ole enää ihannetilanne.
 
Jos äiti nukahtaessaan kääntyy lapsen päälle ja lapsi tukehtuu siihen, se ei ole kätkytkuolema. Ja tällaisia päällenukkumisia on tapahtunut ainoastaan silloin, kun äiti on ollut lääkkeiden/huumeiden/alkoholin vaikutuksen alaisena. Imettävän äidin vaistot on niin herkät, että ei ole mahdollista tukehduttaa lasta samassa sängyssä nukkuessaan.
Tuossa jutussa HUSin apulaisylilääkäri puhui nimenomaan kätkytkuolemista, ei tukehtumisista. Juuri asian monimutkaisuuden ja selvittämöttömyyden takia on kiinnostava lukea uusia tutkimuksia, eli ihan oikeasti kiinnostaisi mainintasi tuosta samassa sängyssä nukkumisen vaikutuksesta.
 
Jos äiti nukahtaessaan kääntyy lapsen päälle ja lapsi tukehtuu siihen, se ei ole kätkytkuolema. Ja tällaisia päällenukkumisia on tapahtunut ainoastaan silloin, kun äiti on ollut lääkkeiden/huumeiden/alkoholin vaikutuksen alaisena. Imettävän äidin vaistot on niin herkät, että ei ole mahdollista tukehduttaa lasta samassa sängyssä nukkuessaan.

Komppaan tässä Hentohaavetta, koskaan ei kukaan nuku niin sikeästi....
Äiti harvemmin nukkuu sitäkään, ja vuorottelee sitten isän kanssa.
 
Yhdyntä ei ole sama asia kuin inseminaatio. Pesemättömät siittiöt elävät pidempään ja ovat hedelmöittymiskykyisiä myöhemmin kuin pestyt siittiöt. Pestyt siittiöt ovat heti valmiita, pesemättömät taas tarvitsevat sen 8-12 tuntia naisen elimistössä ennen kuin hedelmöitys on edes mahdollista.
 
Komppaan tässä Hentohaavetta, koskaan ei kukaan nuku niin sikeästi....
Eri ihmiset nukkuvat erilaista unta. En menisi väittämään, ettei kukaan koskaan nuku niin sikeästi. Ihminen itse tietää parhaiten, miten itse nukkuu.

Minä tiesin jo ennen lapsen saamista, että en kierähtäisi lapsen päälle, koska minulla oli ennen kissoja, jotka myös nukkuivat kainalossa. Ja saatoin nukkua vaikka kuinka hankalassa asennossa, enkä liikkunut ollenkaan, jos se kissa siinä kainalossa oli.
 
Komppaan tässä Hentohaavetta, koskaan ei kukaan nuku niin sikeästi....
Äiti harvemmin nukkuu sitäkään, ja vuorottelee sitten isän kanssa.
Höpöhöpö, jos te itse ette nuku sikeästi ja teillä on eläimellisen hyvät vaistot, niin hieno homma teille ja teidän lapsille. Minä nukun aina sikeästi eikä siihen vaikuta se, kenen vieressä nukun tai olenko äiti tai imetänkö. Hyvissä unenlahjoissa on myös hyvät puolet, en jää valvomaan, vaikka heräisin yöllä hoitamaan lasta tai jostain muusta syystä. Nukahdan alle minuutissa siitä, kun pää kohtaa tyynyn.

Minusta on aivan turha vääntää perhepedistä tai imetyksestä tai muustakaan tyyliseikasta, joka liittyy vauvan kehitykseen. Jos lapsi tyylistä riippumatta on kymmenen vuoden kuluttua terve, hyvinvoiva ja onnellinen, niin on aivan sama, onko hän nukkunut omassa sängyssä vai perhepedissä, onko juonut rinnasta vai pullosta, sormiruokaillut vai syötetty, käyttänyt tuttia vai ollut käyttämättä, ollut vaipoissa vuoden vai kolme vuotta. Lopputulos ratkaisee. Ja onneton voi olla, vaikka kaikki mahdollinen olisi vanhempien toimesta tehty parhaalla mahdollisella tavalla.
 
Yhdyntä ei ole sama asia kuin inseminaatio. Pesemättömät siittiöt elävät pidempään ja ovat hedelmöittymiskykyisiä myöhemmin kuin pestyt siittiöt. Pestyt siittiöt ovat heti valmiita, pesemättömät taas tarvitsevat sen 8-12 tuntia naisen elimistössä ennen kuin hedelmöitys on edes mahdollista.

Suski75 :) Tietenkin näin, arvasta kiimni mikä onnistuu.

Muutenkin mahis enää promilleja.
 
.


Yölento :) Millä tavalla kolletiivisesti? Sinähän olet täällä mukana tsemppaamassa, et plussaa jahtaamassa.

Jotta onnistumiselle on parhaat mahikset, on oltava ajoissa, oli sitten tavallinen pano tai sitten inssi.

Jostain syystä väitetään, että onnistumisen todennäköisyydet vähenevät, jos yhdyntä tapahtuu ovulaatiosta seuraavana päivänä.

Onnistuminen kasvaa, jos yhdyntä on jo ennen ovulaatiota.

Nyt esim. tämä inssi on tehty ovulaatiota edeltävänä hetkenä. Todennäköisyys on suurin.

Viikonloppuna Klinikka on kiinni ja maanantaina auki. Mikäli varaisin inssin maanantaille, olisi ovulaatio jo aikoja sitten ohitse ja onnistuminen vielä epätodennäköisempi.

Inseminaatiota ei mielellään tehdä enää ovisplussasta seuraavana päivänä, onnistumisen vähentymisen vuoksi. Toki vielä tehdään silloinkin, mutta ei ole enää ihannetilanne.
Kollektiivisesti eli me kaikki kirjoittajat yhdessä toivomme sinulle plussaa. Minun yritystäni ei tässä ruodittu. Tsemppaan jokaista ja toivon jokaiselle plussaa, paitsi itselleni.

Tähti taitaa kyllä toivoa plussaa myös minulle :)
 
Ovulaatio on ohitse, koska lima muuttunut kuivaksi ja voidemaiseksi. Lämmöt ylhäällä 37.2C.

Ajoitus on arviolta nappi, kuten Klinikka arvioi.

Plussaa kaikille!!:cheers:smiley-bounce016
 
Last edited by a moderator:
Takaisin
Top