----45+++++ kuumeiset

Me laitettiin työvuorolistasn plussat ja miikat josta sitten vuorojen laatija/raportin tekijä laski tehdyt ylimääräiset. Mut yleensä ne otettiin ”tunteina” pois samalla viikolla.

Sharmander :) Mä nimenomaan olen pyytänyt, että olisi työaikaseuranta, mutta johto on kieltäytynyt siitä. Tästä oli keskustelua myös viimeviikolla js TJ sanoi, ettei sellaista oteta firmassa käyttöön.

Näytämpä tarvittaessa sitten omani:p
 
Minulle on työpaikoilla sanottu, että lain mukaan työnantajan on pakko seurata työtunteja, ja siksi niitä pitää kirjata...

Niin ja siis vaikka firmassa ei työtunteja yleisesti kirjattaisi, voi itse silti kirjata omansa. Silloin on jotain mitä näyttää, jos tunneista tulee sanomista. Muuten keskustelu liikkuu mutu-linjalla.
 
Mullakaan ei ole ollut monessakaan paikoissa kellokorttia ja mitään ei ole jäänyt mielikuvituksen varaan.

Vastavirran akka :) Lycky you!

Mulle kyllä tapahtuu....esim. jos olen töissä klo 07:50, niin esimies mahdollisesti huomaa minut vasta klo 08:cat:0...tai vasta klo 10, koska meillä tilat ovat niin suuret ja on iso työkonehalli, jossa pyöritään.....

Enkä minääkään pelkästään paikalani istu! Sitten varoituslapussa todetaan, että saavun töihin 08:cat:0 ja että lähden töistä klo 16....vaikka tulisin klo 08 ja lähtisin klo 17:00. Liukuma on kuitenkin klo 07- 17 välillä.

Saisi olla kellokortti, josta asiat selviää.
 
Last edited by a moderator:
Mutu tuntuma on aika huono pohja lähteä mittaamaan kenenkään työaikaa, varsinkin, kun kaikilla on omat työt ja tehtävät.

Mulle perusteltiin, että mun työaikaa voidaan päätellä siitä, että koska mun sähköpostit alkavat ja koska ne loppuvat:smiley-angelic006
Siinäpä varsin realistinen työaikaseuranta!:arghh: :evil6
 
Last edited by a moderator:
Vastavirran akka :) Lycky you!

Mulle kyllä tapahtuu....esim. jos olen töissä klo 07:50, niin esimies mahdollisesti huomaa minut vasta klo 08:cat:0...tai vasta klo 10, koska meillä tilat ovat niin suuret ja on iso työkonehalli, jossa pyöritään.....

Enkä minääkään peökästään paikalani istu! Sitten varoituslapussa todetaan, että saavun töihin 08:cat:0 ja että lähden töistä klo 16....vaikka tulisin klo 08 ja lähtisin klo 17:00. Liukuma on kuitenkin klo 07- 17 välillä.

Saisi olla kellokortti, josta asiat selviää.
Olen ollut töissä, jopa niin, ettei kukaan pomo tai alainen ole nähnyt minua. Työajanseurantaa voi olla ja täytyy olla ilman kellokortteja. Pelisäännöt on vaan oltava selvillä.
 
Asiasta kukkaruukkuun. Isäntä asensi taas meidän tähdet ikkunoihin. Mä niin rakastan niitä :joyful: Ostettiin ne talon mukana.
 

Liitteet

  • IMG_20191017_172240_321.jpg
    IMG_20191017_172240_321.jpg
    29.8 KB · Katsottu: 146
"Oikein pidetyllä työaikakirjanpidolla on ratkaiseva merkitys, jos jälkeenpäin joudutaan selvittämään työnantajan ja työntekijän välisiä erimielisyyksiä tehdyistä työtunneista ja niistä suoritetuista korvauksista.

Jos työnantaja on laiminlyönyt työaikakirjanpidon pitämisen tai pitää sitä väärin, tuomioistuin yleensä luottaa niihin työntekijän selvityksiin ja muistiinpanoihin, jotka työntekijä esittää esimerkiksi ylityökorvausta koskevan suorituskanteensa perusteeksi."

" Työntekijän oikeus saada itseään koskevat työaikakirjanpidon tiedot:
Työnantajan tulee huomioida, että työntekijällä tai hänen valtuuttamallaan henkilöllä on pyynnöstä oikeus saada työnantajalta kirjallinen selvitys työntekijää itseään koskevista tiedoista työvuoroluettelossa ja työaikakirjanpidossa."
 
Olen ollut töissä, jopa niin, ettei kukaan pomo tai alainen ole nähnyt minua. Työajanseurantaa voi olla ja täytyy olla ilman kellokortteja. Pelisäännöt on vaan oltava selvillä.
Sama juttu. Mun yhdessäkään duunipaikassa ei tähän asti oo ollu kellokortteja. Eikä mun töissäolo ole ollu sen varassa millon ”pomo” on mut huomannu. Eihän semmosessa olis mitään älyä. Tottahitossa pitää olla nimenomaan pelisäännöt ja jos mun on oltava töissä 7.30 mä olen 7.30. Mistään viiden-10minsan ylityksistä me ei muutenkaan oo saatu mitään extraa. Eli jos oon töissä 7.20 niin se on mun oma ”voivoi” enkä ole kyl koskaan pitäny semmosta ylityönä. Ylityötä on jos olen tunnin kaks normipäivän päälle. Sovitusti. Mä olen muutenki yleensä etuajassa töissä enkä oo koskaan ajatellu et noita minuutteja pitäs kerryttää jonnekin.
 
Mulle perusteltiin, että mun työaikaa voidaan päätellä siitä, että koska mun sähköpostit alkavat ja koska ne loppuvat:smiley-angelic006
Siinäpä varsin realistinen työaikaseuranta!:arghh: :evil6
No ei voida. :laughing021. Ellei sitten ole etukäteen sovittu, että kirjataan töihin sisään ja töistä ulos lähettämällä sähköpostia. Selvästikään teillä ei ole tuollaista sovittu.
 
Olen ollut töissä, jopa niin, ettei kukaan pomo tai alainen ole nähnyt minua. Työajanseurantaa voi olla ja täytyy olla ilman kellokortteja. Pelisäännöt on vaan oltava selvillä.

Vastavirran akka :) Kyllä miniäkin olin 3-vuotta täällä töissä ihan ilman valituksia työajasta.

Lapsen takia on pitänyt välillä juosta kesken päivän käyttämään lasta lääkärissä, tms.poissaoloja on tullut, kun lapsi sairaana. Nämä on hyväksyttyjä ja palkallisia poissaoloja, kuten ihan iItsekin saa käydä työajalla lääkärissä.

Se vaan, että ei voi työnantaja kyllä vedota mihinkään, ellei heillä.ole mitään mitä näyttää:singing: Ja toisekseen, että miksi ei mulla ole oikeutta työaika seurantaan?
 
Aa okei. No saapa nähdä. eli ton perusteella tällanen ikiaikainen ovis voi olla ihan ok kun sullakin luteaali oli kuitenkin hyvä.
Mutta sitten mulla on myös ollut kystia, (näkyneet ultrissa) toiminnallisia ja keltarauhas eikä nekään kierrot ole venyneet. Jotta onhan tää naisen kierron pähkäily aina mielenkiintoista. Mutta tänään ovis++++, karmeita nippailuja, joten iltapainit jatkukoot.
 
No ei voida. :laughing021. Ellei sitten ole etukäteen sovittu, että kirjataan töihin sisään ja töistä ulos lähettämällä sähköpostia. Selvästikään teillä ei ole tuollaista sovittu.

Ei ole sovittu mitään ja sähköpostitkaan ei aina toimi reaalissa, jos palvelimessa on ongelmia. Tästä se hauskuus vasta alkaakin, jos lisäsyytöksiä työajan laiminlyöntiin esitetään:laughing002
 
Ei meilläkään ole ikinä kellokortteja ollut, vaan tunnit on itse pitänyt kirjata. Joissain työpaikoissa riittää, että joka päivälle laittaa 7,5 tuntia, joissakn työpaikoissa pitää kirjata alku ja loppuajat, ja joissain työpaikoissa pitää eritellä, kuinka monta tuntia päivän aikana teki mihinkin projektiin ja kirjoittaa mitä sinä aikana teki. Ja yhdessä työpaikassa piti kirjata tunnit kolmeen eri järjestelmään vähän eri tavoilla, se oli jo arsesta. (Yksi järjestelmä, jonka perusteella sai palkkaa, toinen järjestelmä, jonka perusteella laskutettiin asiakasta, ja kolmas järjestelmä, josta projektipäälliköt seurasivat projektien resursointeja.)

Tuntikirjauksia voi tehdä niin eri laajuuksissa, että kaikki keskustelijat ymmärtävät asian eri tavalla, jos ei asiaa sen enempää avaa.
 
Mutta sitten mulla on myös ollut kystia, (näkyneet ultrissa) toiminnallisia ja keltarauhas eikä nekään kierrot ole venyneet. Jotta onhan tää naisen kierron pähkäily aina mielenkiintoista. Mutta tänään ovis++++, karmeita nippailuja, joten iltapainit jatkukoot.
Peukut paineihin!! Ollaanks niiku piinakavereita :shy:!?

@Tähti ★ nyt täytyy kyl kysyy et eikö muut ole valittaneet että seuranta ei pelaa tai on tollasta mielivaltaista:eek:?
 
Takaisin
Top