----45+++++ kuumeiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tähti ★
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meilläkin miehellä oli yhdessä vaiheessa paljon työreissuja. Kerran mies juoksi kentältä taksista suoraan klinikalle. Samaan aikaan minä olin punktioissa ja jännitin toimenpiteen sijasta ehtiikö mies ajoissa paikalle..

Kyseisen tapauksen jälkeen tehtiin siittiöiden pakastus vastaavien tilanteiden varalle.
 
Muokattu viimeksi:
25 (netistä wondfo) testi on nega. Hitto kun mä en haluaisi niitä menkkoja matkalla. Nyt siis kp 31 / 26-27.
 
WM, huh kun säikäytti täälläkin!! Onneksi kaikki oli hyvin! Ja hyvä kun pääsit heti tutkimuksiin! Sekään ei aina ole niin itsestään selvää, vaikka tietenkin pitäisi olla.

Minuahan ei ensimmäisen keskenmenon tullessa meinattu ottaa ollenkaan Acutassa (TAYS) vastaan, kysyivät, että mistä tiedän, että on keskenmeno. Kaksinkerroin kivusta siinä tiskillä sitten miltei karjuin, että kyllä minä nyt vaan s****na tiedän! Onneksi ottivat sitten jonoon, en olisi millään pystynyt ajamaan kotiinkaan enää, kun matkaa oli miltei 100km. Olin ollut päiväseltään reissussa ja illalla kotiin ajaessa juuri Tampereen kohdalla kivut yltyivät kestämättömiksi. En tiedä miten kauan istuin siellä Acutassa vertavuotavana kaksinkerroin penkillä odottamassa lääkäriin pääsyä. Vieressä istuvat jonottajat jo moneen kertaan kyselivät, että pärjäänkö, olin ilmeisesti niin tuskaisen näköinen. Kivut olivat kyllä aivan järkyttävät ja lisäksi se henkinen puoli vielä päälle. Pääsin sitten viimein osastolle asti ja homma hoitui hyvin alkukankeuden jälkeen.
 
Hui WM! Oli varmasti
Enää ei ole vuotanut. Outo juttu kyllä tuo eilinen. No nyt vaan päivä kerrallaan :)

Ja selvisi sekin, että yksi tyyppi vain kyydissä. Hormoni mulla on noussut edelleen nopeasti. Mutta se on vain hyvä merkki.
Tosi hyviä uutisia! Tuplaraskaus on aina riski, joten upeaa, että kyydissä on vain yksi, paremmat mahdollisuudet siihen että kaikki menee hyvin.

Voihan se olla se klexanekin, joka vuotelua aiheuttaa. Onko klexanen kanssa mitään seurantaa siitä, onko annostus oikea, tai sanoivatko päivystyksessä mitään tuosta?
 
Muokattu viimeksi:
Eivät sanoneet mitään Klexaneen liittyvää eikä seurantaa ole kuin normi labrat. Trombosyytit oli laskeneet. Mutta ok vielä kuitenkin. Mulla ne yleensä 500sadan tienoilla ja nyt reilu 200.
 
Kp5, vuoto lakkasi aivan yllättäen, eikä ollut ihan niin runsasta kuin viimeksi. Kyllä on sitten tahkoamista tämän kropan kanssa, kun ei pysty oikein ennakoimaan mitään mihinkään suuntaan edelleenkään. Tuntemukset eivät anna vinkkejä mistään, ja nyt on saanut tässä noin 2,5 vuoden menkattoman jakson jälkeen opetella muistamaan, että niitä perstukkeitakin pitää olla kotona varastossa ja laukussa mukana aina ja kaikkialla :wtf:

Mielikin vaihtelee jatkuvasti, välillä vauvakuumeen taso on aivan sairasta, sitten taas on niitä hetkiä, kun en todellakaan halua enää toista lasta, kun pojalla on joku vaihe menossa, ja pitäisi se elää toisenkin kerran, vaikka tiedän, että kaikki vaiheet on aina erilaisia lapsesta riippuen, ja muutenkin olisi sitten kokemusta enemmän kuitenkin edes tuon yhden lapsen verran erilaisista tilanteista. Mutta, joka tapauksessa, annetaan luonnon tehdä tehtävänsä. Vähän tämmöinen keinulautaolo: :smiley-angelic008 :hilarious:
 
välillä vauvakuumeen taso on aivan sairasta, sitten taas on niitä hetkiä, kun en todellakaan halua enää toista lasta, kun pojalla on joku vaihe menossa, ja pitäisi se elää toisenkin kerran, vaikka tiedän, että kaikki vaiheet on aina erilaisia lapsesta riippuen, ja muutenkin olisi sitten kokemusta enemmän kuitenkin edes tuon yhden lapsen verran erilaisista tilanteista. Mutta, joka tapauksessa, annetaan luonnon tehdä tehtävänsä. Vähän tämmöinen keinulautaolo: :smiley-angelic008 :hilarious:

KaarinHa :) Samoja tunteita täällä käyn läpi joka kierto.

Alkukierrossa useimmiten tulee ajatus, että halaako todella toista lasta...varsinkin kun taapero on uhmaiässä ja välillä varsin kovapäinen. Vaiheita tulee ja menee, kasvu ja kehitys on nopeaa. Mutta onhan tuo niin suloinen:Heartpink

Oviksen aikaan vauvakuume yltyy järkyksi! Silloin ajattelee, että on valmis kestämään vaikka mitä...sen kaiken; raskauden, uuden sektion, valvomaan yöt... ja sitten...että miten pärjää kahden pienen kanssa(??) Se on oma maailmansa, josta ei ole kokemusta.

Tosiasiassahan mahikset saada toinen vauva on järkyn minimaalinen, mutta periksikään ei anna. Onneksi tunteet eivät vie, vaan ovat hallinnassa, vaikka seilaakin ulapalla. Mutta joo, keinulauta olo on oikein kuvaava:hilarious:
 
Huh WM. Kyllä sitten pitää tulla ylimääräisiä huolia, mutta onneksi kaikki kunnossa. Mikä viikko sulla on nyt menossa? Onko tämä ensimmäinen vuotava raskaus? Omalla kohdallanikaan syy ei koskaan selvinnyt, mikä oli ärsyttävää. Pitkää pinnaa ja sisua pienelle ja toivotaan vuotojen suksivan muualle.
 
Huh WM. Kyllä sitten pitää tulla ylimääräisiä huolia, mutta onneksi kaikki kunnossa. Mikä viikko sulla on nyt menossa? Onko tämä ensimmäinen vuotava raskaus? Omalla kohdallanikaan syy ei koskaan selvinnyt, mikä oli ärsyttävää. Pitkää pinnaa ja sisua pienelle ja toivotaan vuotojen suksivan muualle.

Vuosin esikoisesta koko raskausajan. Mutta se oli paljon vähäisempää. Sellaista pyyhkäisyvuotoa.
Ei tullut housuihin mitään.

Tänään on 6+3. Saisi viikot kulua nyt nopeasti.

Hentohaave: toivottavasti sun olo paranee. Mulla on kemialliset raskaudet vuotaneet kunnolla.
 
HentoHaave, pikaista paranemista! Liputan kyllä yhä panadolin ja hunajan puolesta. Burana voi odottaa sitten vaihdevuosien jälkeen.

Täällä pojalla korvatulehdus enkä itsekään ole kunnossa. Ajattelin, että on se sentään helppoa, kun on vain yksi lapsi.
 
Vuosin esikoisesta koko raskausajan. Mutta se oli paljon vähäisempää. Sellaista pyyhkäisyvuotoa.
Ei tullut housuihin mitään.

Tänään on 6+3. Saisi viikot kulua nyt nopeasti.

Hentohaave: toivottavasti sun olo paranee. Mulla on kemialliset raskaudet vuotaneet kunnolla.
Mullakin ensimmäinen vuotoraskaus oli pientä vuotoa ja toinen sitten reilummin. Minä sain silloin viimeeksi verenvuotoa hillitsevät lääkkeet olikohan Cyklocapron nimeltään. Auttoivat ne vähän, vaikka eivät vuotoa lopettaneetkaan. Ehkä niitä voisit kysellä perjantaina. Mutta parempi olisi, jos vuodot olis nyt mennyttä. Jos vuodot jatkuu, niin suosittelen vaatimaan useasti tulehdusarvoja.
 
HentoHaave, pikaista paranemista! Liputan kyllä yhä panadolin ja hunajan puolesta. Burana voi odottaa sitten vaihdevuosien jälkeen.

Täällä pojalla korvatulehdus enkä itsekään ole kunnossa. Ajattelin, että on se sentään helppoa, kun on vain yksi lapsi.
Paranemista äidille ja poikaselle.
 
Takaisin
Top