Tervehdys kaikille,
Oli tuolla raskaaksi 2019 ketjussa puhetta, että tarvitsisin uuden kirjoittelupaikan, koska tuntuu, että siellä kaikki nuoria, nättejä, hedelmällisiä ja vain pikaisesti käymässä.
Mutta teillä näyttäisi olevan täällä aika hyvä yhteishenki, enkä ole yhtään hyvä keskustelija.
Aina sellaista omanapaista kirjoittelua, kun en joko tiedä asioista mitään tai sitten en vain tiedä mitä kehtaa vastata. Hiljainen ihminen olen siis ihan livenäkin vieraiden kanssa.
Yritin selata tätä ketjua taaksepäin muutaman sivullisen, mutten oikein päässyt kärryille missä tilanteissa täällä kuumeilette. Itse olen 38v ja ”toisella kierroksella”, tällä kertaa elämäni rakkauden kanssa, ja olisimme niin kovasti halunneet vielä yhteistä jälkikasvua, mutta ei tämä minun keho oikein taida enää pelittää.
Tänään alkoi menkat kp16.
Olikin ennätyslyhyt kierto se sitten. Tiputtelu alkoi kp9 ja jatkui tähän asti. Ehtihän tässä siis olla 3 vuodotonta päivää tässä kierrossa. Ahdistaa kun ei mulla ole koskaan ollut välivuotoja. Lisäksi kierrot on muutenkin lyhentyneet nyt viimeisen puolen vuoden aikana. Aina ennen olleet ihan säännölliset 27-28pv ja nyt sitten jotain 25.
Syksyllä oli tuulimunaraskaus, mutta silloin ei ollutkaan vielä näitä vuotohäiriöitä.
Ensi viikolla olen menossa gynen polille. Pelottaa ettei ota mun huolia yhtään tosissaan.
Tuleeko kenellekään mieleen jotain vinkkejä mitä pitäisi itse ymmärtää siellä kysyä/pyytää?