Näin juuri. Minulle sanottiin ihan suoraan jo keräyksessä, minä päivänä alkiot ovat blastoja. Ja se oli tosiaan se päivä, kun alkiot olivat viisipäiväisiä. (Punktiosta seuraavana päivänä ne ovat yksipäiväisiä, sitä seuraavana kaksipäiväisiä, jne.) Ja tasan sinä päivänä kun oli ilmoitettu, soittivat minulle ja kertoivat, montako oli päässyt blastoksi asti. Tuossa kohtaa oli vielä yksi alkio jatkoviljelyssä kuusipäiväiseksi, mutta siitä ei tullut seuraavanakaan päivänä blastoa, joten roskiin meni.
Sinänsähän mikään ei estä siirtämästä nelipäiväisenäkään, ja jotkut klinikat siirtävät kolmipäiväisiäkin ihan yleisestikin, että ei se blastoksi kehittymättömyys ole mikään siirron este. Siksi tuo on outoa, että mieluummin pakastavat kuin siirtävät nelipäiväisen ilman selitystä, etenkin kun on ihan maanantaista lähtien ollut tiedossa, että perjantaina se maanantaina kerätty alkio tosiaan on vasta nelipäiväinen.