Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Ei se ole vielä kolmipäiväisenä blasto. Maanantaina kerätyt ovat torstaina kolmipäiväisiä. Blastoksi kehitytään 5-6-päiväisinä.
Mulla oli näköjään mennyt päivät sekaisin - oon ymmärränyt dextrassa että siirtelevät/pakastavat lähes pelkästään blastoja, joten oletin että Tähden kultamuna -alkio oli jo siinä vaiheessa. Viikonloppu toki sekoittaa.
Miksi siirtoa ei voitu tehdä tänään, kuten oli aikomus? Onnea sisukkaasta alkiosta.
Mielenkiintoista tai sanoisinpa jopa outoa, ettei morulavaiheista siirretty vaan pakastettiin - ellei sitten ajatuksena ollut mahdollinen toinen keräys ja alkiodiagnostiikka kerätyistä pakasteista. Kolmipäiväisiä alkioitahan siirretään myös tuoreltaan.
Alunperin syy oli että klinikka perjantaisin kiinni. Nyt on syyt vaihtuneet matkalla monta kertaa.
Kyllä näissä hoidossa mitä muiden kohdalla on lukenut niin selvät sävelet. Kyllä klinikka tietää mitä tehdään ja koska.
Ei näy menkkoja. Viikonlopunalkamisväsymys iskee juuri päälle. Vaikka
ei ollut edes kovin pitkä päivä, mutta piti käydä ostoksilla, että sai muksun
mukaan lahjan kaverisynttäreille.
Motto78 :) Ilmeisesti alkio ei sitten voi ollakaan blasto vielä tänään, jos se on vasta 4 päiväinen.
Googlesta katselin, että monella klinikalla tosin siirretään alkiota jo aiemmin, jopa kolmipäiväisinä. Tässä näköjään ei ole sananvaltaa Dextran asiakkaana, jos olisin halunnut pysyä aikataulussa ja tehdä siirron tänään.
En vaan tuota sun Viron klinikkaa jossa olet hoidossa.
Helena80 :) Teetkö pian uuden raskaustestin?
Blastojen suosiminen taitaa olla käytännön kannalta ihan hyvä asia, ja sitä tehdään aika monella klinikalla; pidemmälle ehtinyt alkio on todennäköisemmin hyvälaatuinen, kun taas kolmipäiväinen voi vielä kuukahtaa omaan viallisuuteensa mikäli vikoja on.
Mun edellinen ainokainen oli jaksanut nelipäiväiseksi, ja sitten antoi periksi. Olisi siis ollut turha siirto jos oltaisiin siirretty jo kolmipäiväisenä. Ekalla kerralla Felicitaksessa siirretiin kolmipäiväinen alkio, koska sen kehitys oli alkanut hidastua ja halusivat kokeilla, jaksaisiko jatkaa kohdussa. Muuten olisivat odottaneet blastovaihetta. Jälkikäteen ajatellen siinäkään tuskin oli kyse pelkästä rahastuksesta, mutta tuntui silti että halusivat vaan päästä siirtoon asti kun vain yksi oli hedelmöittynyt. Kaikki nämä riippunee lääkärin preferensseistä.
Musta on aina tosi hyvä kysyä paljon kysymyksiä: miksi näin tai näin toimitaan? Sitten ei jää asiat epäselviksi. Mua ainakin jää vaivaamaan tosi pahasti jos en tiedä lääkärin perusteluja mua koskeville asioille.
Toivotaan joko pikaista plussaa tai menkkoja, mieluummin toki tuota edellistä vaihtoehtoa. :) Epävarmat välitilat on tylsiä!No mä oon testannut 7.4, 9.4, 10.4 ja 11.4. Kaikki negaa, ei edes haamua. Mulla on vielä yks Clearbluen
herkkä, Sofin testejä sekä kaks pc:tä, jotka nappasin äsken Tokmannilta. Odottelen huomiseen, ettei
mun tarvisi tuota herkkää tuhlata. Huomenna niiden muutenkin pitäisi alkaa, jos eivät muuten vaan
ole myöhässä. En mielestäni ole sillain stressaantunut, että sen takia olisi myöhässä. Mulla on ollut
paljon stressaavampiakin aikoja tässä keväällä ja joka kerta on menkat tulleet aiemmin kuin edelliset.