Oma napaa täältäkin. Mietin pitkään uskallanko ees kirjoittaa tätä viestiä, mut eilen illalla mun päälle vyöryi jotenkin monien asioiden ja huolien aalto. Tää mahdollinen lapsi on totta kai todella toivottu, mut mua jännittää ja pelottaa et miten kaikki menee. Paljon enemmän kuin silloin alle 30v kun sain isommat lapset. Miten me jaksetaan, miten meidän lapset reagoi? Ollaan tosi tiivis nelikko, miten tähän mahtuu joku uusi? Miten mun uran käy? Mitä jos lapsi onkin sairas tai muuten tosi vaativa? Mitä jos mä kuolen synnytykseen? Oon aiemmista raskauksista palautunut hyvin, ja pystynyt jatkamaan aktiivista ja urheilullista elämää, mitä jos nyt saan jonkun ison vaurion enkä enää pystykään? Mitä muut ajattelee, kun oon näin vanha? Tuntuu et oon jotenkin vääränlainen vs silloin nuorena, kun nää asiat kuului jotenkin luontevammin siihen elämänvaiheeseen.
Tähän vaikuttaa varmaan työstressi tai ehkä paremminkin urastressi, mun miehen uuden työn aloitus, ja monet muut asiat. Ja ehkä tää kaikki myös tapahtui aika nopeasti, kun vielä joulukuun alussa tyyliin ajateltiin et meidän perhe on todellakin valmis (tai no, mä oon salaa kyseenalaistanut tätä jo jonkun aikaa). Mut eilen illalla oli oikeasti vähän epätoivonen olo. Mä toivon ettette tuomitse mua, vaikka sanonkin näitä asioita ääneen

. Ja tuntuu samaan aikaan niin kiittämättömältä ees ajatella näin, kun ainakin nyt näyttää et raskauduttiin aika helposti.
Muuten täällä kaikki hyvin. Iltaa kohden turvotus lisääntyi, ja nukkumaanmennessä tuntui kuin olis nukkunut pienen mandariinin päällä
