3/3 oireet ja ajatukset

Yomanda voi kiitos, enpä tuota ees hoksannut! meillä ehkä voisi päästä työterveyslääkärin kautta fysioterapeutille mutta sekin sitten lääkäristä kovasti kiinni. pitääpä kattoa jos itse kokeilis, ei sillä varmaan ainakaan haittaa saa aikaan.

meillä ollaan oltu ilmeisesti aikalailla koko ajan pää alaspäin, joka ultrassa ollut näin ja sieltä sitten potkuttelee jommalle kummalle sivulle, aika harvoin kuitenkaan ylöspäin. luulin että potkiskelee myös alaspäin välillä mutta olisko sitten nyrkin iskuja kun kerrankin kun olin varma että näin on, olimme juuri ultrassa ja selkeä raivotarjonta silloin :)
 
Ei mitään käryä vauvan asennosta, sen verran tiän et paljon se liikkuu! :D molemmissa kyljissä, alavatsassa, navan takana ja joskus harvoin ihan tossa melkein tissien alla tuntuu liikettä eli ihan joka paikkaan se hakkaa/monottelee. Navan takana liikkeet tuntuu lievästi sanottuna PAHALTA :D
 
Joo en olis itsekään moista ajatellut mutta mieheltä meni nilkka joku aika sitten niin hän teippaili sen itse youtuben videoiden avulla, samoin polven. :) Toki pitää sitten tietää millä sanoilla etsii. Haittaahan sillä tuskin voi tehdä, eivät vaan auta jos ovat jotenkin huonosti ne teipit
 
En tiedä,mutta uskon vauvan olevan jatkuvasti poikittain, koska liikkeet tuntuu lähes aina oikealla puolella vatsaa tai kyljessä. Saas nähdä kääntyykö ollenkaan..
 
Mulla liikkeet tuntuu useimmiten vasemmalla puolella. Omasta mielestä en oo havainnut liikkeitä pahemmin ihan alhaalla tai sit paljoa navan yläpuolella... Oisko siis poikittain tääkin vauva mahassa...
 
hmm tulipa ikävä käänne kävelylenkille. Ihan rauhassa käveltiin koirien kanssa vähän pitempää lenksua, ehkä kilometrin jälkeen tuli tohon navan ympärille (ehkä n. 15cm x 15cm alueelle) voimakasta kipua :o maha on ollu pinkeenä koko aamun, nyt lenkin jälkeen hetken oltua se on taas joustava ja normaali..
Toi kipu oli tossa aika pinnassa, ei tuolla "syvällä mahan sisällä" .. oisko tää sit joku supistus kans? vai mikähän muu se vois olla? oon tuntenu ne harjotussupparit erilaisina , lievempinä mahan pingottumisina ja eikä noin kipeinä ikinä :o :o
Jos joku huomaa omaavansa samanlaista kokemusta ni hjälpa mig, mun pitäis tässä päivän aikana myöskin päättää että lähdenkö taas työrintamalle huomenna :o
 
niin ja kai tommosia vissiin tulee useemmallekin odottajalle , yleistä on? Et menee vaan sen mukaan miltä tuntuu tietenki, rauhallisemmalla tahdilla helpottuu ni ottaa sit rauhallisesti.. eilisen iltakävelylenkin jälkeen mulla oli pikkarit vähän kosteena (muustakin kun hiestä :D ) et jotain lirahti pöksyyn kyl siinä :o :D en tuntenu ainakaa et se olis pissaa ollu.. huolestuin, tarkkailen nyt että tuleeks lisää että lähtäkkö lapsivesitikulle poissulkemaan se mahis :o
 
Minulla kyllä lorahtelee välillä tuohon tyyliin ihan valkovuotoa. Tai siksi minä sen oon tulkinnut. Välillä mietin kyllä itsekin sitä että pitääkö se tutkia, mutta totesin että eiköhän tuo ihan normi valkkista ole.
 
Miul on jo pidempää lenkillä koiran kanssa tullu vihlontaa mutta alavatsaan ja millon mihinki kohtaan, supistaa myös. Välillä pelkästä korttelin kierrosta, välillä pidemmillä lenkeillä. En ymmärrä, töis ei mitää ongelmii lukuunottamatta sitä nipistelyy yks päivä. Tänäänkää ei ole ollu mitää aamuvuoros
 
Vihlontaa juu on ollu varsinki jos tahti liian kova, sitä on ollu myös töissä . Toi kipu oli tänään niin voimakas että siksi jäin pohdiskelemaan sitä, sen verran että ressiä repii. Taitaaki olla eka kerta raskauden aikana ku oon näin huolestunu :o
 
täällä pikkarit koko ajan märkänä o; ei tarvii mitää tehä nii lorottaa.. onkohan mun lihakset huonos hapes vai mikäköhä on
 
Mulla on ollut muutamia kertoja tuota samanlaista kivun tunnetta navan seudulla ja juurikin pinnassa. Menee aina ohi aikanaan. Kaveri kertoi, että hänellä oli samanlaista joskus, ja syynä oli vauvan takapuoli. :D Mulla on usein niin arka maha että kumartuminen tai pienikin painallus sattuu. Mullakin töissä nipistelyä, en tiedä mistä johtuu. Välillä huolestuttaa todella, etenkin kun ensimmäisen kerran tuli toi kipeä navan seutu. Kysyn tiistaina neuvolassa. Ja joinain päivinä lorahtelee valkovuotoa ihan huolella pöksyihin. Ennen raskautta sitä ei juurikaan tullut. Pissaa ei oo vielä lorahtanut. Seuraa sitä kipukohtaa. Voi olla että katoaa kun vauva vaihtaa asentoa.
 
Täällä myös! Ja pistelyä kohdun suulla ja paineentunnetta! Plus supistukset päälle. Kuset myöskin housuissa 24/7 :DDD joo.. ei kyllä olo oo työkuntonen mut täälläpäin ei saikkua anneta näköjään. En tiiä meniskö yksityiselle ku rupee kyrsii jo niin pahasti.
 
Nyt on alkanut selkäjumit vaivaamaan. Ennen pystyin hyvin lenkkeillä tuon peruslenkin about 6,5km ilman kipuilua. Vaikka käytän tukivyötä lenkillä, niin on lenkin jälkeenkin useemman tunnin kipeänä. Selkävaib´voja oli kyllä enne raskauttakin, mutta helpottivat silloin kun raskaus alkoi ja olivat poissa tähän asti.

Nyt myös epämääräistä päänsärkyä ollut viikon verran. Ja ihan vaan oleminenkin hengästyttää. Olo alkaa olla melko kankea ja raskas. Onneksi ei "tarvitte" töissä käydä, kun on opintoja vielä tälle kevättä muutama vko jälellä, niin ei kesätöihin tullut edes haettua. Nuista lenkeistä justiin huomannu, ettei taitais jaksaa enää päivää juosta osastolla.
 
Miul ei töis vihlo edes takasin viuhuminen mikä on kumma mut nyt on huomannu et maha alkaa olla tiellä kun joutuu kumartelee mummoja pukiessa.
 
Mulla laureen helpotti ne jälkeis selkäkivut, kun ihan tosissaan keskityin kävellessä siihen selän asentoon ja koitin ryhtiä korjaa kävellessä. Hidastin vauhtia, että pysty oikeesti suoristaa koko selkärangan ja hengittelin, ku se suju ni nopeutin taas vauhtia. Varmaan nyt aktivoitunu oikeet lihakset kannatteleen mahaa, kun ei oo enää ollu selkäkipua lenkin jälkeen yhtään. Toki riippuu, miksi ne selkäkivut tulee. Mulla aina ollut notkoselkä, joka on tässä tilassa oikee unelma!
 
Yyh, onko kellään ollu vatsan alueella puutumista/tunnottomuutta? Mulla on tuossa heti rintalastan alla sellanen läntti joka välillä ikään kuin puutuu ja esim. kosketus ei tunnu siinä niin herkästi kuin muualla vatsan alueella. Googlailin vähän (aina hyvä idea :D) ja löysin kyllä kokemuksia että se ois ihan normaalia kai, ilmeisesti kohtu vaan painaa jotenkin just sitä kohtaa tai muuten on elimet sun muut siinä puristuksissa.

Ei se koko aikaa oo yhtä tunnoton, mutta kuitenkin. Yritin tarkkailla, josko esim. rintsikat painais siihen mutta ei se oo sitäkään. Mutta onko kellään muulla ollu jotain tällasta? Onneks tällä viikolla neuvola niin kysyn kyllä sielläkin. Ja vauva on liikkunu ihan normaalisti joten en oo superhuolissani ollu, mutta on vaan välillä inhottava tunne.
 
Täällä on ollu muutaman päivän hirveet mielialavaihtelut...ärsyttää jo itseänikin kun oon koko ajan niin vihane vaikka sille ei ole mitään syytä. Koira ärsyttää vaikka se ei ole tehnyt mitään tyhmää/väärää. Äiti ärsyttää omilla ongelmilla, mies ärsyttää vaikka ei ole tehnyt mitään ja jopa työkaverit oli tänään niin pirun ärsyttäviä vaikka mitään väärää eivät tehneetkään...toivottavasti tää menee pian ohi tai kaivaudun jonnekin maan alle:D
 
Täällä on ollu muutaman päivän hirveet mielialavaihtelut...ärsyttää jo itseänikin kun oon koko ajan niin vihane vaikka sille ei ole mitään syytä. Koira ärsyttää vaikka se ei ole tehnyt mitään tyhmää/väärää. Äiti ärsyttää omilla ongelmilla, mies ärsyttää vaikka ei ole tehnyt mitään ja jopa työkaverit oli tänään niin pirun ärsyttäviä vaikka mitään väärää eivät tehneetkään...toivottavasti tää menee pian ohi tai kaivaudun jonnekin maan alle:D

Mä NIIIIN tiedän ton :D ketuttaa ku ei saa mitään kontrollia hillittömän yliampuville mielialoille!!
onneks helpottanu ainaki pariks päivää.. :)

Yks juttu on jääny, tunnen surun, säälin, sympatian ja sen sellaset melankoliset tunteet ihan törkeen voimakkaina. Esim viime yön uniki että mun koira kärsii sai mut nyyhkyttämään ku kirjotin sen aiemmin tonne uniosioon :o se oli UNI herrajestas sentää!
 
Kannatti tulla äitiyspolille näytille. Tilanne on se että tänne jäähään :'( ottivat jonkun testin kohdunsuulta minkä mukaan on riski ennenaikaseen synnytykseen. Kohdunsuu sormelle auki, pehmeä ja kaulaa jäljellä 2cm. Supistusten estolääkitys alotettu ja kortisonia vauvan keuhkoille annettu. Nyt vaan kädet ristii ♡
 
Takaisin
Top