1. luukku
Taavetti oli tekemÀssÀ tavallista kierrostaan aamuvarhain talossa, kun hÀn löysi keittiöstÀ jotain⊠Jotain erikoista, mutta oikeastaan ihan somaa. KyseessÀ oli kaksi levyÀ, jotka tuoksuivat makealle. Toisessa oli kuva vanhasta valkopartaisesta miehestÀ sekÀ porojen vetÀmÀstÀ reestÀ ja toisessa koirien kuvia. Oliko ne tauluja, Taavetti pohti. Mutta miksi taulut tuoksuisivat makealle? Tarkempi tarkastelu paljasti Taavetille, ettÀ niissÀ oli numeroituja luukkuja.
Taavetille tuli kiire pois kuvien luota ja piiloon, kun hÀn kuuli lapsen askeleiden lÀhestyvÀn.
âĂiti, onko meille joulukalenterit?â kuusi vuotias Elias huuteli keittiöön tullessaan.
Seuraavaksi keittiötĂ€ halkoi iloinen âJee!â huudahdus, kun Elias huomasi â ilmeisesti joulukalenterit pöydĂ€llĂ€. Eliaksen perĂ€ssĂ€ kipitti neljĂ€ vuotias Elvi aivan yhtĂ€ innostuneen kuuloisesti. Taavetti silitti partaansa ja muisteli oliko hĂ€n kuullut ennen joulukalentereista. Lopulta hĂ€n muisti hĂ€nen taannoisessa kodissa kerran olleen kalenteri. SiinĂ€ taisi olla metsĂ€maiseman kuva ja kurkistusaukkoja, joissa jokaisessa kaunis kuva esimerkiksi omenasta. KyllĂ€hĂ€n nuo kuvat hieman sitĂ€ muistutti Taavetti tuumasi ja ei kai sen pitĂ€isi olla yllĂ€tys, jos joulukalenteritkaan eivĂ€t nĂ€ytĂ€ enÀÀ siltĂ€ miltĂ€ ennen. HĂ€n katseli mietteissÀÀn piilostaan, kun lapset avasivat kalentereista ensimmĂ€isen luukun ja söivĂ€t niistĂ€ löytyneet ruskeat palat. Taavetti pÀÀtteli niiden olevan makeisia. HĂ€n oli jo ehtinyt huomata talossa ollessaan, ettĂ€ nykyisin syötiin makeisia enemmĂ€n kuin ennen. Tai sitten tĂ€mĂ€ oli rikas talo, jolla oli varaa makeisiin. NehĂ€n on kalliita â tai ainakin olivat silloin kun Taavetti oli viimeksi ihmisten keskuudessa.
Eliaksen ja Elvin vanhemmat tulivat lasten perÀssÀ keittiöön ja isÀ alkoi keittÀÀ lapsille puuroa. TÀmÀkin oli hÀmmentÀnyt Taavettia aluksi. PerheessÀ ei tuntunut olevan lainkaan naisten ja miesten töitÀ. Toisaalta ei heillÀ ollut viljelysmaita tai kotielÀimiÀkÀÀn kissaa lukuunottamatta ja kumpikin vanhempi lÀhti usein pÀivÀksi kuitenkin jonnekin töihin.
âHaluatko raaputtaa ensimmĂ€isen luukun meidĂ€n kalenterista vai raaputanko minĂ€?â perheen Ă€iti kysyi.
âMiten vain, raaputa vaikka sinĂ€ niin minĂ€ saan jouluaatonâ, isĂ€ vastasi virnistĂ€en.
Taavetti katseli ymmĂ€llÀÀn, kun Ă€iti todella haki â kai se oli kolikko â ja raaputti kĂ€dessÀÀn olevasta kortista yhden kuvan esiin. Olipa heillĂ€ omituisia kalentereita.
VielÀ omituisemmaksi Taavetin mielestÀ oli, kun perheen kissa Remus oli syönyt aamupalansa.
âTÀÀllĂ€ on sinullekin joulukalenteriâ, perheen Ă€iti sanoi.
HÀn ja kaivoi kissanruuan hajuisesta pakkauksesta jotain, minkÀ perÀÀn Remus hyppÀsi innoissaan. Ilmeisesti Remus piti saamastaan tai ainakin se hotkaisi palat kerralla ja kehrÀsi pÀÀlle. Kissallakin joulukalenteri Taavetti pÀivitteli mielessÀÀn ja pÀÀtti lÀhteÀ jatkamaan tarkastuskierrostaan samalla kun perheen Àiti alkoi keittÀÀ kahvia. Vaikka onhan toisaalta elÀimistÀkin tÀrkeÀÀ pitÀÀ huolta.
Muokattu viimeksi: