Äitiysvaatteet

Pitäs mennäkki ostaa mammaleggareita, mulla on niin paljon tunikoita ym että niillä varmaan aika hyvin pärjää raskaana. Ja on noi parit housut ja paidat esikoiden ajalta.
 
Mä käytin esikoisen aikana ihan normileggareita (h&m:n) siten että vyötärönauha jäi massun alle, massun päällä pidin masutuubia. Samalla tyylillä käytin myös normihousuja vetskari auki, Carriwellin sellainen jatkopala välissä. Molempia löytyy hyvin käytettynä. Parit mammafarkut oli myös, mutta oli kiva kun pystyi käyttämään myös samoja housuja kuin ennenkin.
 
Mä käytin esikoisen aikana ihan normileggareita (h&m:n) siten että vyötärönauha jäi massun alle, massun päällä pidin masutuubia. Samalla tyylillä käytin myös normihousuja vetskari auki, Carriwellin sellainen jatkopala välissä. Molempia löytyy hyvin käytettynä. Parit mammafarkut oli myös, mutta oli kiva kun pystyi käyttämään myös samoja housuja kuin ennenkin.

Jatkopala kuulostaa hauskalta, ikinä kuullukkaan tollaisesta
 
Mä oon ponnarilla jatkanu farkkujen vyötäröön pituutta:D jatkopala vois kiinnostaa muaki. Mistähä sais?
 
Mä oon ponnarilla jatkanu farkkujen vyötäröön pituutta:D jatkopala vois kiinnostaa muaki. Mistähä sais?
Minäkin olen pitänyt ponnaria :grin Jatkopalasta oon kuullut, mutta en ole vielä hankkinut.
 
Ainakin vähänkäytetty.fi:ssä oli myynnissä noita jatkopaloja, kun aamulla selailin siellä myytäviä äitiysvaatteita. Ponnarikin kyllä toimii ainakin aluksi, mutta noita jatkopaloja on eripituisia ja mukana tulee sellaisia kangaspaloja joilla saa halutessaan vetskariaukon peitettyä.
 
Minä en oo vielä siirtynyt äitiysvaatteisiin, on niitä esikoiselta jäänyt kaappiin, mut en tiedä mahdunko niihin enää. Hieman rupeaa vanhat housut kiristelemään jo mahan kohdalta. Tämän syksyn pärjään edellisillä vaatteilla, mut talveksi pitää keksiä jotain toppapukua johon mahtuu sit kylmilläkin ilmoilla. Onkos olemassa minkälaisia toppahousuja loppuraskauteen? En yhtään tiedä, kun viimeksi en tarttenu ollenkaan, kun menin vanhoilla löysillä toppahousuilla, kun la oli syyskuussa. Ens viikolla oon menossa Tampareelle ja sieltä pitää kattoo jotain jos on vielä alessa.
 
Netistä oon löytäny toppahousut tasan yhdeltä sivustolta. Huonosti on tarjolla. Ehkä normit kuminauhavyötäröiset voisi mennä kos lopussa kuminauhan laittaa vatsan alle..
 
Itse ostin edellisessä raskaudessa isoimmat toppikset mitä Cittarista löytyi ja niihin henkselit. Samoin ostin toooooosi ison toppatakin Cittarista.. Housut on vielä tallessa, takista en ole varma. Housuja käyttänyt näinä välitalvinakin, kun niihin mahtuu toiset housut väliin eikä kiristä mistään :)
 
Mulla meni omat, liian isot toppahousut loppuun asti esikoisesta, samoin kaikki takit... olin aiemmin laihtunut 9kg ja takit jäi väljiksi joten niitä ei tarvinnut miettiä. Ja mulla ei ollut kovin suuri vatsa.
 
Mä ressaan jo nyt talvivaatteita :D joudun töissä ulkoileen paljon nii pitää vähän syksyllä ja alkutalvesta säveltää. Ostin keväällä alesta tosi reilun kokoiset toppahousut ihan sillä että mahtuu vaatetta alle mut saa nähdä... takkiasiaakin ressaan, välikausitakki varmaan menee alkusyksyn mut se helkkarin toppatakki... millasia toppatakkiratkasuja teillä on ollu?
 
Toppatakin tosiaan ostin kanssa Cittarista ja sellaisen reilun kokoisen vähän A-mallisen ja D-kokoluokasta.
 
Mä ehdin viime talvena myydä äitiystalvitakin pois kun aattelin etten sitä hetkeen tartte :shifty: yhdet hm raskausfarkut on tallessa, ne oli kyl hyvät, pitää ehkä ostaa toiset. Ja muutama kulahtanut paita löytyy, mutta pitää varmaan jotain uutta ostella. Yks aivan ihana musta pitsinen juhlamekko on onneks viel tallessa, meinasin sen just kuukausi sitten pistää myyntiin mutta onneksi asia unohtui! :grin Jos vaikka tulee jotain teatteri tai ooppera reissua syksyllä tai alkuvuodesta :rolleyes:
 
Kävin katselemassa housuja, mutta en löytänyt tältä kylältä mieleisiä. Pitää varmaan netistä tilata :) ei kyllä mene mitkään vanhat farkut enää kiinni ja muutkin housut puristavat vyötäröltä. Onneksi on kesä, niin voi käyttää mekkoja!
 
Kävin ostamassa tänään h&m:ltä mammafarkut. Ai että ne olikin mukavat kun ei purista! Tää turvotus kun on muuttunut iltaturvotuksesta kokopäiväiseksi...
 
Mä kävin hypistelemässä mammavaatteita tänään mut ostan vasta ultran jälkeen jos tarvii :)
 
Kävin ostamassa tänään h&m:ltä mammafarkut. Ai että ne olikin mukavat kun ei purista! Tää turvotus kun on muuttunut iltaturvotuksesta kokopäiväiseksi...

Siis ihan sama juttu tuon turvotuksen kanssa! Tuntuu, että ei mikään asento ole edes aamulla hyvä, kun mahaa ”pakottaa” nii paljon.
 
Nyt alkaa täälläkin housut kiristämään tukalammin, ja näytän siltä että oisin lihonut viisi kiloa ja kaikki pamahtanut vatsan alueelle :meh: En haluais kyl vielä siirtyä mammahousuihin, kun niissä tää maha näyttää siltä että raskaus olisi jo vähintään 6 kuulla...
 
Takaisin
Top