Äidiksi ensi kertaa

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Nymeria
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Huhhei, sain juuri luettua teidän viestit ties kuinka pitkältä ajalta. En ole ehtinyt edes lukemaan kun anoppi on ollut kylässä. Nyt hän lähti maanantaina ja mieliala on asian suhteen tällainen.:happy093Ehkä olen ilkeä, mutta sen verran monta kertaa meni hermot hänen kanssa, että nyt ei voi olla kuin tyytyväinen. Ihanaa myös kun oma koti on taas omassa vallassa, eikä esim keittiön kaapit niin kuin toinen tykkää. Anopin lisäksi lauantaina tuli toinenkin epämieluisa vieras kylään eli nyt on menossa kp4. Tädin poistumista ja ovista siis odottelen taas, jälleen kerran. Olin jo toivonut, että saataisi tänä vuonna juhlistaa miehenkin kohdalla isänpäivää, mutta eipä sitten. Ehkä sitten ensi vuonna.

Nyt olen pudonnut sen verran lahjakkaasti kärryiltä, että en osaa kommentoida oikein mitään kenellekään, vaikka viestit luinkin. Nonnalla ainakin on piinapäivät menossa. Tsemppiä sinne, toivottavasti tämä kierto on teidän. Tervetuloa uudet tulokkaat. :>
 
Kuulostaa kyllä että olette oviksen hyvinki bongannu, Nonna ja piipuu! :happy119 Nyt pidetään sormet ristissä ja peukut pystyssä ja munasolut ojossa jajaja... :wink Niin ja Norde, meilläki miehellä tuollanen käyny kerran ja hirveesti hätäili, että jos se toistuu... mutta en tehny siitä numeroa, eikä onneksi toistunu :) Miehelläsi vaikuttaisi olevan ihan kirjaimellisia suorituspaineita, mutta toivottavasti seksi on teille yhä myös nautinto, niin se rentouttaa tilannetta... ettei pelkästään vauvantekohetki :wink Tsemppiä!

Saatiin keskusteltua miehen kans asioista, on jo paljon parempi mieli. Puhuttiin sekä seksielämästä, että lapsen yrityksestä. Oli meille molemmille tunteikas keskustelu. Mies vakuutti, ettei minussa ole seksuaalisesti vikaa. Mitään kunnon selitystä sänkyhommien hiljenemiselle ei kuitenkaan tullut väsymyksen lisäksi. Mies myönsi, että oma jaksaminen (mahd vauvan kanssa) pelottaa. En maalaillut ruusuisisa kuvitelmia, että kaikki sujuisi 100% täydellisesti, mutta en pelotellutkaan. Kyllähän minuakin huolettaa se, etten jaksa valvomisia erityisesti, mutta jotenkin vaan miljoonat muutkin on ennen meitä jaksanut, eikä se pikkuvauvakausi ikuisuuksia jatku. Mies lupasi, ettei jätä minua yksin, jos meitä joskus lapsella siunataan.

Eli elän nyt sillä oletuksella, että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Puolentoista viikon päästä ois mahd ovis tulossa, eli sitä venttaillen!
 
Hyvä juttu Justiina että saitte juteltua:).. täällä meni toi ovis vähän harakoille joten eiköhän se täti sieltä kurvaa kylään parin viikon kuluttua :/

Kaiken lisäksi meillä on täällä 5 kuukautinen nyytti hoidossa tämän yön... ei ainakaan vähennä vauvakuumeen määrää :(
 
Justiina89 Tämä asia on jo käyty läpi, mutta asian avaus oli ihan kuin omasta kynästäni. Piti ihan tarkastaa etten ole sitä itse kirjoittanut, mutta kyllä siinä sinun nimimerkki oli... Sen takia palasin vielä tähän aiheeseen, että en tiedä mitä meillä on tapahtunut, mutta kelkka on kääntynyt tämän asian suhteen. Mies on tehnyt aloitteen, jopa useamman kerran viikossa! Laittaisin tähän kohtaan nyt sellaisen innosta pomppivan hymiön, mutta koska kone kaatuu aina niistä niin voitte kuvitella tuollaisen tähän kohtaan :) Ehkä sitten miehilläkin on niitä "kuivia kausia" ja väsymystä tai mitä lie, mutta minä aioin ottaa tästä ilosta kaiken irti -niin kauan kuin sitä kestää! Ja onneksi vauvaprojektiin liittyvä tauko voidaan julistaa jo tässä vaiheessa päättyneeksi, eli täyttä höyryä eteenpäin!!

Jiihaa!!
 
Vargynja, voin vaan kuvitella helpottuneen fiiliksen, kun saa taas kodin omakseen :wink mutta pahoitteluni tädistä... ei muuta ku uutta yritystä putkeen, kirjaimellisesti!

Naapantuura
joo tulihan tuosta sekisaiheesta aiemminkin puhuttua, mutta tuossa vkl iski taas niiiiin vasten kasvoja, varsinkin kun on ollut nyt viimeisen kuukauden ajan kuitenkin suht "säännöllistä" sekstailua, sellasta kerran viikossa touhua, niin sitäkin enemmän harmitti. Kuitenkin asiasta juteltiin, että jospa se tästä. Ja aivan MAHTIS homma, että sinä saat teillä vaihteeksi tulla vietellyksi ja vieläpä tiuhaan tahtiin, nautit varmasti!:happy119

Meiltäpä ei uutta auringon alla, yritän saada miestä petiin, eipä muuta :laughing002
 
Piippu sellainen tuhisia joka tuoksuukin kirjaimellisesti vauvalle ei auta ainakaan tilannetta pahentaa vain! Mutta on ne vaan niin ihania..:) menikö yö hyvin?

Mä eilen vähä väkisinkin otin tuon ukkokullan :p aluksi laitto hanttiin mutta lopulta se siitä lämpes ku aikani vonkasin! ;) sanoin että ei niitä vauvoja nukkumalla tehdä.

Kp20 menossa. Luulenpa, että nyt on ovis ohitettu. Toivottavasti pupuilut riitti yhtään ei ole varmaa koska se ovis oikein oli mutta to, su ja eilen pupuiltiin :) nännien arkuus on jo ohi mutta edelleen vasemmassa munasarjan kohdassa jomottaa. Nyt vain piinaillaan!!!!! Ois se kyllä melko mahtavaa päättää tämä vuosi raskauden merkeissä vaikka ei se uusivuosi vielä oo mut kyllä te tiiätte mitä mä tarkotan...:)


Niin ja mukava kun Vargynja sinustakin kuulee :)

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Luurista kun viestin niin lyhesti. Piina menossa ja nyt tiedän miksi sitä siksi sanotaan. Jos ei viikon loppupäässä täti hurahda paikalle, saatan joutua katsomaan jemmaamaani testipakettia merkitsevästi. Iik.
Joutua ja iik siksi koska jos se on nega niin pärähdän kyllä parkuun vaikka kuinka olen tolkuttanut että ei se nyt näin alussa heti tärppää. Ja pelottaa sekin jos plussa tulee, mitämäsiteen tai siis me tehdään, ja kyllä, pieni ois kovin toivottu mutta kun jännittää... *koettaa olla ajattelematta ja pureskelematta kynsiä joita ei ole*.. argh..

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
Justiina: jep kyllä oli mies helpottuneen oloinen kun "varmoilla päivillä" pupuiltiin ja ei ollutkaan samaa onkelmaa.. sen jälkeen päätin etten kovin suurta numeroa enää tee oviksesta.. Viime kierto menikin muka vahingossa kohilleen kun vonkasin tiettyinä päivinä ;)
Nyt kuulostaa miehen sävy muuttuneen kellossa kun sai kutsun varpajaisiin tokaisi vaan että hän luuli olevansa ensimmäinen joka noitakin juhlia viettää. Noh edelleen mennään tulee jos on tullakseen (niin varmaan). :D

Tsemppiä kaikille piinailuihin ja ovisten bongailuihin itse täällä odottelen loppuviikkoa ja ensi viikon alkua josko ovis silloin tulis taas <3

Järkyttävää kuinka nopeasti nämä kierrot menee kun ennen tuntu että menkat oli hyvinkin harvakseltaan ja nyt on se kierto pituus ollut 26.
 
Meikäläisellä kp 36 menossa ja kyllä taas jännittää. Testiä en uskalla tehdä vielä pitkään aikaan. :D
 
Starr apuva jännää on!!! :p;) kerrot sitten heti kuinka kävi!

Mä luulin näkeväni pyyhkiessä tänään tosi vähän verta. Heti tottakai ajattelin kiinnittymistä. Toivossa on hyvä elää:D:p

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Varovasti täällä vain kuikuilemassa. Kärsin (kirjaimellisesti) ihan jäätävästä vauvakuumeesta, joka on valitettavasti yksipuoleinen. Yhteistä eloa takana vasta vähän vajaa nvuoden verran, mutta mun pääni räjähtää silti tähän touhuun.

Hormonaalinen ehkäisy ei sovi mulle ja minipillerit aiheuttivat kuukauden putkeen kestävät menkat parin kuukauden tauolla, niin ei hermo kestänyt sitäkään touhua ja kuka sitä nyt kumeja tahtoisi käyttää.. :wink Keskeytetyllä siis mennään, ja mies on hyvinkin tietoinen vauvakuumeestani ja kannastani asiaan jos käy vahinko.

Ja arvatkaapa vaan kenellä on nyt niin selkeät raskausoireet ettei tosikaan! Oviksen aikaan tuli heiluteltua lakanoita sillä tyylillä, että häviävän pieni mahdollisuus tärpille on olemassa. Hyvin pieni, mutta pieni kuitenkin.

Kohdussa nippailee, pari päivää sitten tuli ihan selkeä kiinnittymisvuoto, rinnat on arat kuin mitkä ja nänneillä pystyisi leikkaamaan lasia. (ok, nännien jöpötys ja palelu menee sen piikkiin, että mun kämpässä ei ole lämmitys toiminut nyt viikkoon ja on aika vilakka)
Pieni yökötys tuli myös tänään kuvioihin.

Reilu viikko vielä pitäisi odotella, jotta raskaustestin tulos olisi lyhyemmän kierron mukaan luotettava. Arvatkaapa vaan tekisikö mieli juosta apteekkiin jo nyt... :rolleyes:
 
Starrilla jännät paikat ja samoten näyttäisi olevan Nupulla! :eek: Nyt peukut pystyyn! :smiley-bounce012 Niin ja Nuppu taitaa olla uus, joten :welcome sori kaikki, oon hirvee hymiöiden runkkaaja, musta ne on vaan hauskoja :grin Koittakaa kestää!
Kerroit Nuppu, että vauvakuume on teillä yksipuoleista, mutta mies tietää haavestaasi ja silti suostuu kanssasi yhdyntään ilman kunnollista ehkäisyä, joten mielestäni hän ottaa tietoisen "riskin" siitä, että seksi voi johtaa raskauteen ja että sinä haluaisit myös raskauden jatkuvan loppuun saakka. Ehkä hänellä on pienen pieni orastava "toive" asiasta myös, mutta hän ei oikein sitä kehtaa myöntää, tai ei uskalla vaan ajatella asiaa? Who knows, otappa noista miehistä selvää! :confused013Jos raskaus sitten joku kaunis päivä osuu kohdallenne, hän ei voi ainakaan väittää, ettei olisi ollut tietoinen siitä, että niin voi käydä. Toivottavasti yksipuolisuus vaihtuu yhteisymmärrykseksi :)

Mulla tuo vau.fin ovislaskuri väittää, että ovikseen olis aikaa vielä hurjat 9 päivää, vaikka nyt on (muistaakseni) kp 9 jo menossa... vaikka eihän tuosta tiedä, onko tämä kierto yhtä pitkä kuin edellinen, vai onko lyhyempi/pidempi. Nyt jo havaitsen itsessäni malttamattomuutta, kuinkahan sitä jaksaa sitten odotella mahdolliset tulevat (useatkin) kuukaudet plussaa? Mutta eipä sitä toisaalta muutakaan voi, kuin odottaa.

Mukavaa viikonloppua, oispa aika huippua jos jollekin tulis isänpäiväplussa! :wink
 
Nuppu tervetuloa jos emme ole ennemmin täällä "tavanneet" :) en nyt äkkiseltään ainakaan muista.
Voi siellähän saattaa hyvinkin olla pullat uunissa:p toivotaan parasta. Kyllä miehesi tietää riskit ja jos olet raskaana niin varmasti kantaa vastuunkin :) tiedän tuon kuumeen! Nyt monien pettymyksien jälkeen se on vähän helpottanut koska jotenkin sitä ei enään uskalla niin itse toivoa liikoja...pelkään pettyväni taas :/ mutta ei auta kuin elää elämää eteenpäin :)

tänne on paniikkikohtauksien rinnalle iltaisin löytänyt myös ahdistus. Luulin jo että ei koskaan tarvitse sellaisesta enään kärsiä niinkuin silloin 15-17vuotiaana, mutta näköjään taas. En saanut illalla millään unta tärisin sängyssä koska ahdisti niin lujaa. Tää pimeys on niin masentavaa ja iltaisin pyörii mielessä kaikki ahdistavat ajatukset. Oon nyt päättänyt tehdä joka päivä kävely lenkin. Vähensin liikuntaa tuossa syksyn alussa ja nyt sitä ei ole juuri ollenkaan joten tämä masentuminen iltaisin saattaa hyvinkin olla siitäkin....

No ehkä se tästä! :) oon puhunut onneksi eräälle ystävälleni tästä mutta nuorempana en uskaltanut puhua kellekkään mutta selvisin silti. Selviän tästäkin! Ja luulen että kun aina on joutunut pettymään ja saanut vaan negoja niin niilläkin on osuus asiaan. Plussa ennen joulua varmasti piristäis :)

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Justiina tässä tarvitaan kyllä niin pitkää pinnaa! :) toivottavasti teillä kuitenkin tärppäis mahd. Nopeasti.

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Juu ensimmäistä kertaa palstalla ollaan! :)

Yksipuoliseen kuumeiluun siis tarkennuksena se, että mies kyllä haluaa lapsia, mutta ei vielä. Ei ole vielä valmis ja kun on tuore suhdekin niin... On myös mua reilusti nuorempi (en sentäs ihan puumasta mene :p), niin sekin tuo omansa tähän asiaan.

Onneksi maanantaina pääsee takaisin töihin, niin saa ajatukset muualle. En edes kehtaa myöntää kuinka monta tuntia olen tänäänkin käyttänyt tähän palstaan. :oops:

Nonna- itse kärsin myös ahdistuskohtauksista jotka lähentelevät paniikkihäiriötä. Ilta-ahdistukseen noin muutenkin auttaa se, että keskittää ajatuksensa jonnekin muualle kuin kaiken typerän miettimiseen. Myös jonkinlaisesta meditoinnista oon huomannu omalla kohdallani olevan apua, siis että mielikuvittelen jotain simppeleitä asioita mahdollisimman tarkasti.
 
Huuh, ei edelleenkään tätiä näy kuulu. Nippaili tänään mutta voi olla närästystä kun sorruin suklaaseen.
Hurja, täällä on moni muukin piinailemassa, ihana kanssaelää noita ajtuksia ja epäilyksiä ja "oireiluja" vaikkei vielä edes tiedä oireileeko vaiko kuvittelee :D Yrittää suhtautua toiveikkaasti ja realistisesti samaan aikaan.

Tsemppiä kaikille, taitaa kp34 olla itsellä ja tekis kamalasti mieli testata että oisko siellä joku pikku-vuokralainen tutustumassa asuntoon(keksin moisen kiertoilmaisun tänään jutellessa ystävän kanssa kun ei viiti vielä asioista puhua niiden oikealla nimellä näin ajoissa)vaiko eikö.
Eihän tuo tietty kerro vielä olemassaolostaan, ehkä viikonpäästä vasta ois hyvä testaa, muttakun oon niin malttamaton. Tosin sitte kyllä jo tädin ilmiintymisen puutteestakin tietää viikonpäästä että joku mönkeröi masussa, yleensä kun kierto on sen 28 aika tasan ja nyt ollaan jo yli maksiminkin eli 31.

Ja sitten jos pikkuhyyppä ei sitten tyksikkään vuokrayksiöstään vaan tulee pois niin seuraavaks sitten, ei kai siinä muu auta. Pitää koettaa vaan olla optimisti.

Ihanan positiivisia täällä ihmisiä vaikka erittäin jännä ja tunteita kuohuttava aihe onkin, varsinkin pitkän taipaleen aiheen kanssa taivaltaneilla.

Kovasti plussatuulia kaikille :)
 
Onnea Memmu! :smiley-bounce016


Omasta navasta sen verran, että alan oleen entistä varmempi, että kaikista oireista huolimatta ei ole tapahtunut tärppiä. Oireet laantuivat eilisen aikana ja ovat tänäänkin olleet pientä yökötystä ja rintojen aristusta lukuunottamatta kutakuinkin olemattomat. Lisäksi tulee pientä rusehtavaa tuhrua.
Eilen juteltiin illalla miehen kanssa ja sen verran hermostuin koko aiheesta ylipäätänsäkin, että kumit tulee nyt sitten käyttöön jatkossa, koska mä en kestä tätä henkisesti. Oon liian kauan haaveillut omasta lapsesta, että tää epävarmuus hajottaa mun pään ihan totaalisesti.
 
Takaisin
Top