Bene, hyvää kuuluu, kiitos kysymästä :) Vähin raskausoirein mennään hitaasti eteenpäin. Varasin ajan varhaisultraan mutta hinnaksi tulisi lähemmäs 200 e, joten voi olla, että perutaan se. Kun ei se lopulta mitään muuta, joko kaikki on hyvin tai sitten ei. Mutta toisaalta, kova tarve mun olisi jo nähdä se pikkuinen ja tietää, että sillä on toistaiseksi kaikki kunnossa. Kovin olen yrittänyt muistaa tuon positiivisen ajattelun mutta kyllä sitä välillä aina maalailee piruja seinälle. Kauheaa, miten sitä plussausta niin odottaa mutta sen jälkeen vasta alkaa pelkäämään ja kauhistelemaan tulevaa. Vielä ei uskalla edes ajatella vauvahankintojen hankkimista mutta yritän silti muistutella itselleni, että hyvin kaikki menee ja pelko on terveellistä mutta turhaa.
Tuosta kiitollisuudesta. Se olisi mun myös hyvä välillä muistaa, mun on niin helppo olla mustasukkainen kaikesta pienestä ja mitättömästä. Välillä naurattaa itseänikin. Esimerkiksi olin kovin mustasukkainen ja jollain tapaa katkera siskon häistä. En edes itse tiedä miksi. Itsellä on kuitenkin paras mahdollinen puoliso ja omat häät olivat vertaansa vailla. Ehkä vielä joskus opin arvostamaan tarpeeksi omaa itseäni ja sitä kautta myös iloitsemaan aidommin muiden puolesta. Tänään pääsen harjoittelemaan sitä miehen sukulaisten häihin.
Freyja, se valkovuoto voi hyvinkin kieliä raskaudesta! Täällä ei ole viime oviksen jälkeen nähty minkäänlaista kuivaa kautta ja testi näytti kaksi viikkoa oviksen jälkeen selkeästi kaksi viivaa. Välillä pelottaa, että jossain lorahduksessa on verta joukossa kun on sellainen märkä olo. Toistaiseksi vuodoilta on vältytty. Plussaonnea sinulle :)
Nonna, me ollaan seurusteltu nyt hieman alle kuusi vuotta. Ja täytyy myöntää, että mieheni oli teiniaikainen ihastukseni, että vaikka mulla siinä välissä joitain muita oli niin aina meinasi sydän pysähtyä kun näin kyseisen herran. Kaipa jokin kohtalo (tai mun sinnikyyteni) sai meidät yhteen ja ehkä naimisiin menon jälkeen sitä on vasta alkanut välillä näkemään joitain päiväunia muista mutta onneksi harmittomia. Välillä pitää muistella, kuinka onnekas saan olla, että olen juuri hänet saanut. Mutta onhan niitä päiviä, kun tulee mitta täyteen ja miettii tätäkö tää elämä tulee olemaan. Se on normaalia, kun toinen ihminen on niin läsnä koko ajan. On tosin hassua, miten läheisiä ollaan vieläkin. Ei pystytä montaa yötä olemaan erossa (jos ei lasketa ensimmäisen vuoden inttileskeyttä) ja soittellaan joka päivä toisillemme vaikka nähdään aina illalla kotona. Ja olen melkein aina valmis skippaamaan jotkin turhat illanistujaiset, sillä nautin olla kotona rakkaideni kanssa eli miehen ja eläimien. Mikäköhän mökkihöperö ja yksineläjä musta vielä joskus tuleekaan..
Tuosta raskausajan hehkusta niin tuntuu olevan myös musta kaukana se.

finnejä vaan tullu lisää ja hiukset rasvottuu nopeammin. Tiedä sitten miten muut sen näkee. Ainakaan vielä ei ole tullut ketään kyselemään, eikä tuo vatsa anna vielä minkäänlaista osviittaa. Huoh, tää aika menee tuskastuttavan hitaasti.
Meillä kävi pieni sohvaäksidentti

blogista voi lukea lisää. Olin jo varma, että multa meni jotkin lapsivedet ja olin ihan paniikissa mutta suuren tutkinnan jälkeen todettiin, että sohva oli täynnä pissiä. No, nyt saatiin parempi kuin hyvä syy ostaa uusi sohva.
Ps. tykkään ihan hirveästi tästi ketjusta. Huomaan sen vasta nyt kun pitäisi tonne toukokuisiin kirjoitella mutta vieraiden kanssa on vähän outo jakaa juttuja ja kun osalle on tärppi käynyt ekalla yrityksellä tai vahingossa. No ehkä pian hekin tulevat tutuksi..