Äidiksi ensi kertaa

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Nymeria
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täällä on nyt meneillään kp 16/30-40. Nyt on ollut vähän ihmeellisiä tuntemuksia parina viime päivänä. Jotenkin hajamielinen ja sekava olo, alavatsaan koskee välillä ja tissitkin tuntuu vähän oudoilta, nenä on tukkoinen etenkin aamuisin, päätä särkee, kiukuttaa ja on vähän etova olo.

Nuo saattavat olla kyllä mielikuvituksenkin tuotetta tai yövuoroista johtuvaa juttua, jonka vasta nyt havaitsen, kun olen alkanut kiinnittää omiin tuntemuksiinsa enemmän tämän vauva-hankkeen myötä huomiota.

Mietin myös, että jos nuo ovat ovulaatio-oireita? Minulla ei kyllä ole koskaan aikaisemmin ollut ovulaation aikaan mitään tuntemuksia, mutta kerta se on kai ensimmäinenkin. Vaikka kiertoni mukaan ovulaatiota ei kyllä pitäisi vielä edes olla. Kiertoni ovat kyllä muutenkin olleet aina sekavat etten toisaalta pidä sitä mahdottomuutenakaan.

Koskahan sitä uskaltaisi testata ettei vaan liian aikasin ala tikuttamaan....Liikaa en viitsi raskautta toiveilla, koska sitten se negatiivinen tulos on taas ihan kauhee pettymys, etenkin nyt kun tässä kierrossa ollaan tosissaan yritetty ihan joka päivä.
 
Moi!

Tännehän on tullut mukavasti uutta porukkaa, tervetuloa! Pahoittelut keskenmenosta, Pieninasnas ja nasku. :(

Victoria
, me ollaankin näköjään saman ikäisiä. Hienoa, että olet luovuttanut munasoluja! Eläkä nyt turhia niistä murehdi, tuskinpa ne nyt yhtäkkiä tulee viallisiksi..? :) Tuohon yrittämisen pituuteen pakko kommentoida, että viime kesäkuussa pidin täysin mahdottomana ajatuksena, etten muka olisi vuoden loppuun mennessä raskaana. En tiedä, onko hyvä vai huono juttu, ettei sitä yritysajan lopullista pituutta tiedä etukäteen...

Mame
, mulla ainakin ovis alkoi oireilemaan toden teolla vasta, kun alettiin yrittämään. Nykyään sitä tarkkailee joka ikistä nipistystä ja tissikipua ja analysoi kalenteri kädessä, että mistä mikäkin mahtaa tällä kertaa johtua. :D

Täällä tipahdettiin tänään takaisin maan pinnalle, menkathan sieltä saapui ja samalla käynnistyi yk8. Päivällä piti töissä käydä välillä nieleskelemässä itkua työpaikan vessassa, mutta nyt alkaa jo vähän helpottaa. Ei kerta kaikkiaan auta muu kuin hyväksyä tilanne, vaikka tekisi mieli heittäytyä lattialle kiukuttelemaan.

Mulla on viime päivinä soinut päässä tää Jonna Tervomaan biisi. Ehkä koska nämä sanat kuvaavat aika hyvin tunnetilojani tällä hetkellä, joten jaan ne teidänkin kanssanne (en todellakaan tiedä, kertooko tämä vauvakuumeesta). :D

Pakko saada aina se mitä en yleensä saa
Pakkomielle, suuri tarve ja juuri sitä kaipaan
ainoaa, puuttuvaa
Tyhjä paikka aina sille mitä en ikinä saa
kaikki muu on korviketta ja turhaa ellen mä saa
ainoaa puuttuvaa

Yhtä en saa, yksi jää aina puuttumaan
Yhtä en saa, mut mä pidän paikkaa

Pakko mennä aina kauemmas kuin minne mä nään
aidan taakse, sinne missä on ruoho vihreämpää
Etsimään puuttuvaa

Yhtä en saa, yksi jää aina puuttumaan
Yhtä en saa, mut mä pidän paikkaa
Yhtä en saa, yhtä en vielä ainakaan
Yhtä en saa ja muu on turhaa

Ootetaan, aina vaan, jotain
jonka jälkeen ei jää enää mitään puuttumaan
 
Elena: No nää tuntemukset on sitten varmaan kans vaan ovistelua. PLääh.Toisaalta ihan hyvä. Tietääpähän ainakin että koska ovuloi kun tähän asti se ajankohta on ollut ihan hukassa. :D Vaikka kyllä mä tässä oon ihan pikkasen jo kerinny innostua ajatuksesta et olis vauva tulossa.

Mulla tulee kans aina kauheet itkupotkuraivarit kun menkat alkaa. Onneks oma mies on sitten hyvä lohduttaja. Sanoo aina että kyllä ne asiat siitä suttaantuu. :D
 
Elena: Mulla vaikuttaa nopeaan raskautumishaluun sekin, että työrintamalla eletään todella epävarmoja aikoja ja ensi vuonna tulee muutoksia asioihin. Jos tulisin raskaaksi voisi ainakin suunnitella jotain, nimittäin äippälomaa ja sen jälkeistä työnhakua. ;) Mutta tosiaan, tylsäähän tämä olisi jos etukäteen tietäisi koska tulee raskaaksi. Pitää vaan koittaa olla stressaamatta liikoja...joka mun tapauksessa voi olla liikaa vaadittu. :D

Itsekin näitä oireita pähkäillyt, mutta taitavat olla minullakin vain oviskipuja. Vaikka ovatkin kestäneet todella kauan... Nyt sitten tajusin että voipi olla jo myöhäistä yrittää tähän kiertoon enää yrittää, mutta kai sitä kerran vielä ja sitten ensi kiertoa odottamaan. :D
 
Otan osaa, Elena :( Aika samanlaisessa veneessä ollaan, mullakin alkoi menkat eilen. Ja näin ollen siirryimme yrityskertaan 6.

Mulla ei onneks ollut mitään tavallisuudesta poikkeavia oireitakaan, joten toiveet ei olleet kovin korkealla. Siltikin kyllä se tippa sieltä linssiin eilen tuli, kun asiaa pysähdyin yksikseni miettimään. Mutta onneksi joulu tuntuu tuovan jotain muutakin sisältöä elämään ainakin tällä hetkellä. Aloin kyllä jo suunnitella, että miten saisin mieheltä puristettua ulos lupauksen tutkimuksiin menemisestä heti sitten, jos vuosi yrityksiä tulee täyteen ensi elokuussa. En jaksaisi siitäkin stressata seuraavaa puolta vuotta. Mietin tuotakin tietysti aivan ennenaikaisesti, mutta minkäs sitä ajatuksilleen voi. Mutta nyt pitää lopettaa murehtimiset ja ottaa vähän luottavaisempi asenne tulevaisuuteen. (Jos vaan osaisin...) Kyllä kai tämäkin asia taas hoituu ajallaan, niinkuin kaikki muutkin asiat elämässä tähän asti...

Kiva juttu tässä oli se, että nyt taidan tietää, millaista kiertoa odottaa seuraavaksi. Ekaa kiertoa lukuunottamatta pillerien lopetuksen jälkeen pituudet ovat olleet 28, 26, 28, 26... Ja ainakin noissa 26 päivän kierroissa ovis taitaa tapahtua hieman myöhemmin noiden laskurien tuloksia, tekemieni ovistestien perusteella.

mauste, hienoa, että ootte päässyt keskusteluasteelle miehesi kanssa. Joskus nää asiat vaativat oman aikansa. Minullakin meni tosi pitkään, ennen kuin olin valmis yrittämään. Se on niin yksilöllistä... mutta lopputulos lienee paras silloin, kun molemmat on oikeesti valmiita siihen.. toivottavasti miehesi lämpenee nopsaan!

Tervetuloa myöskin Pieninasnas ja Victoria ja nasku! Tänne kyllä sopii... meitä on senverran vähän ollut nyt tässä viime aikoina, että ihan joka päivä ei ole kukaan kirjoittelemassa.

Pelkoja on varmaan ihan jokaisella, itekin mietin sitä, että jos meissä onkin jotain vikaa... vaikka vasta 5 kertaa on yritetty, eikä se nyt niin kovin paljoa vielä oo. Victoria, eiköhän sinun munasolut toimi edelleenkin ainakin melkoisen suurella todennäköisyydellä :)

nasku ja Pieninasnas, tuo tulee jos on tullakseen-taktiikka kuulostaa hyvältä...itsekin pitäisi opetella ajattelemaan enemmän sillä tavalla...eihän tässä nyt mihinkään kiire ole. Ja sanovat, että raskausaika menee sitten tosi nopeasti. Tästä haaveiluajastakin kannattaisi varmaan nauttia!

mame, voi olla ovulaatio-oireita tai sitten jotain muuta...raskausoireiksi en  uskoisi vielä tuossa vaiheessa. Sen jälkeen kun alettiin yrittämään, olen välillä tuntunut huomaavan kummallisia oireita vähän joka vaiheessa kiertoa :O Mutta kyllä niitä sitten hiljalleen siitä oppii tunnistamaan tai ainakin luokittelemaan normaaleihin ja ei-normaaleihin :)

Tsemppiä kaikille ja nauttikaa joulunpyhistä :)


 


elenna kirjoitti:
Ekaa kiertoa lukuunottamatta pillerien lopetuksen jälkeen pituudet ovat olleet 28, 26, 28, 26... Ja ainakin noissa 26 päivän kierroissa ovis taitaa tapahtua hieman myöhemmin noiden laskurien tuloksia, tekemieni ovistestien perusteella.



Minä olen tässä kanssa miettinyt kiertoani... ainakaan laskurit ei pidä paikkansa... ovulaatio olisi pitänyt olla jo, mutta testeillä olen saanut vain hailakan viivan aikaiseksi. Joko meni ohi tai sitten on kierto sekaisin ja ovulaatio vasta edessä päin. Tiedä tuota..
Minulla taitaa olla kuten elennalle, että kierto on 28 ja 26 vuorotellen.

Jotenkin tympeä tehdä testejä, kun ei edes bongaa ovulaatiota... minne se sitten on mennyt, ei taida kukaan tietää. Tulkitsen hailakan viivan negatiiviseksi, eikös vain?
Ehdin jo kovin innostua, että jospa tällä kertaa tärppäisi, koska veljeni ilmoitti heille olevan tulossa esikoinen elokuussa. Ajattelin salaa mielessäni, että ehkäpä saamme veljeni lapselle serkun ja vain pienellä viiveellä. Toki se on mahdollistakin vielä ja ainakin ensi vuoden aikana! :)

Nyt taidan keskittyä enemmänkin tähän jouluun ja toivottelen teille kaikille iloista joulua! :)
 
Heippahei!

Elenalle ja elennalle pahoittelut tädin saapumisesta :/

mame, mulla ainakin ovis oireilee hyvinkin raskausoireiksi tulkittavasti: alavatsalla nippailee vuoroin oikealla, vuoroin vasemmalla puolella ja joskus on jopa huonovointisuutta ja hyvin usein ailahtelevaa mielialaa. Joten uskoisin kuvaamiesi oireiden olevan ovisoireita, kun kerran kiertoakin on vielä niin paljon jäljellä. Toivottavasti pystyt jatkossa hyödyntämään nämä tuntemukset ;)

elenna ja kaikki muutkin hermoilijat :), suosittelen lämpimästi tuota tulee jos on tullakseen -asennetta, sillä edelliskerralla meillä tärppäsi vuoden yrittämisen jälkeen heti seuraavassa kierrossa kun "lopetettiin yrittäminen". Nyt sitten katsottiin parhaaksi, että mennään heti alusta asti tällä taktiikalla. En edes seuraile mitenkään ovistani ja seksiä harrastetaan aina kun tekee mieli, ei siis vain siksi että "nyt on varmat päivät". Pysyy seksikin paljon parempana, kun sitä ei harrasta "väkipakolla". :)

Meillä -Muru- on sama tilanne, että veljelle tulossa esikoinen ensi vuonna (helmikuussa) ja kovasti haluaisimme saada serkun samalle vuodelle. Vielä ehtii... :)

Täällä päättyi eilen ensimmäinen yrityskierto, eikä tätiä ole vielä tullut! iiks.. testi on ostettuna kaapissa, mutta en ole uskaltanut vielä tehdä. Yritän odotella vielä huomisen yli, ja jos tätiä ei vieläkään kuulu niin teen aattoaamuna testin. En ole miehelleni vielä sanonut mitään.. En kyllä jotenkin jaksa uskoa, että heti olisi tärpännyt! Tänään on kyllä ollut vähän ajoittaista menkkamaista juilintaa alavatsalla, että ehkä se täti sieltä kuitenkin tulee... Jännittävää joulunalkua....



 
nasku ja elenna: Kyllä ne oireilut taisi olla ovistelua, koska tänään esimerkiksi ei ole enää ollut oikeastaan minkäänlaisia tuntemuksia. Tavallaan tosi ärsyttävää kun ei vauvelia tulekaan, mutta toisaalta tosi hyvä juttu niin osaa jatkossa tehostaa pupustelua oikeaan aikaan :D Ja tiedänpähän nyt ainakin, että ovis tapahtuu ku sekin on käyny jo mielessä aikasemmin että jos en ovuloikkaan ollenkaan kun missään ei ole miltään tuntunut. :)

 
Huh, täälähän on taas keskustelu edenny... Meinaa joulu imeä kyllä viimeiset voimat, ei se kyllä oikeastaan haittaa edes, eipähän kerkeä ressaamaan, että kolkutteleeko täti ovea vai ei... Kyllähän se kuitenkin jännittää, vaikka ollaankin sillä tulee jos on tullakseen meiningillä.

Elenalle ja elennalle pahoittelut tädin kyläilystä. 

Tajusin tässä kun lueskelin, että mullahan on kp 30 käynnissä, että olisi ihan suotavaa että se täti tulisi kylään (vielä tässä kuussa), että tietäisin kropan palautuneen normaalimpaan suuntaan pikkuhiljaa, mutta ei näköjään vielä.. Noh jos tuossa joulun aikaan tai sitten pitää testailla pyhien jälkeen :P
 
Moikka kaikille ja tervetuloa taas uudet !

Hienoa nähdä että niin moni on mukana taas ketjussa :)

Itselläni on siinä mielessä vähän ikävä tilanne, että nappasin tulehduksen hartiassa. Joudun nyt siis joitakin päiviä syömään sellaisia kolmiolääkkeitä mitkä rentouttavat lihaksia, sekä kipulääkettä. Ongelmahan on pieni ja menee ohi varmasti hetkessä, mutta kun, mutta kun.....

Minua harmittaa niin pirusti, koska minulla tulee olemaan ovis varmaankin ensi viikon puolivälissä - loppuviikosta, ja lääkkeiden syönti ei varmaan tee yhtään hyvää raskautumiselle. Noh, niin kuin mieheni sanoi, on niitä paljon suurempia ongelmia - kyllä me ehditään raskautumaan, ja eihän sitä ikinä tiedä, vaikka tärppäisikin.

Itseäni vaan harmittaa, koska olin päättänyt että en olisi enää tänään syönyt niitä lääkkeitä, mutta pettymyksekseni oli kyllä pakko jatkaa, ainakin vielä tänään. Tiedän sisaret - olen aivan ääliö, että edes mietin tällaista, mutta kun niin haluaisi että raskautuisin heti ja nyt !

No, keskityn nyt sitten vain joulun viettoon ja olen huomenna kotona töistä - ehkä tämä tulehdus antaisi pian myöden, kun nyt on useampi päivä rauhallista kotieloa.

Kaikille oikein mukavaa, iloista ja rauhallista joulua toivottaen !

-mietintämyssy-
 
Mietintämyssy: Itselläni kanssa oli tässä joku aika sitten hartiaongelmia, mutta keskustelin lääkärin kanssa myös toivotusta raskautumisesta ja sain vähän miedompia lääkkeitä joita piti syödä 2 viikkoa ja sitten hakeutua kiireen vilkkaa hierojalle. Kannattaa aina muistaa mainita raskaushaaveet ja mahdollinen raskaus niin saa sitten oikeanlaista hoitoakin.
 
Huomenia!
En nyt sitten malttanut pitää näppejäni erossa testistä....... ja kaksi selkeää viivaa siihen ilmestyikin! Aivan uskomatonta! Ja heti ensimmäisestä kierrosta! Olin aivan asennoitunut siihen että menee taas se puoli vuotta-vuosi ennen kuin tärppää... Vieläkin sydän pamppailee vaikka tein testin jo pari tuntia sitten emoticon Nyt vain odottelen kuin kuuta nousevaa, että mies pääsisi töistä... Kuinkahan keksisin kertoa tämän hänelle.. :) Miten ihana joululahja! <3

Paljon paljon plussatuulia kaikille ja rentouttavaa joulunaikaa!

nasku
 
nasku, aivan ihanaa! Olen täällä kyyneleet silmissä. Itsellänikin on vielä mahdollisuus raskautua ensimmäisestä, ja toivoahan ei menetetä. :) Ylipitkät ovisoireet totesin eilen negatiivisella testillä, joten nyt ootellaan että nappasiko tuosta ovulaatiosta. Uudenvuoden aattoon on vain niin pitkä aika...toki jos menkat alkaa jo ennen niin... Ja jo nyt kauhistuttaa ajatus että menisi eteenpäin ensi vuodella ,vaikka hyvä että on alkuun päässyt yrityksessä. :D
 
Kiitos Victoria! :) Kyllä kävi itsellänikin kyyneleet silmissä ja varmaan vielä monta kertaa uudelleen, ainakin kun mies tulee kotiin! <3 Tsemppiä sulle, toivotaan että uusi vuosi alkaa pikku kyytiläistä masussa kasvatellen! :)
 
Paljon onnea nasku!!

Täällä vielä ootellaan tätiä kyläilemään, josko se kohta... kierto on kyllä venähtänyt ihan harvinaisen pitkäksi, mulla kun tuppaa normaalisti olemaan ihan todella lyhyt kierto, mutta ehkä se on joulu ressi nyt aiheuttanut tämän pitkittymisen, kun ei meillä oikein kiireen keskellä ole yritystäkään ollu :)
 
Nasku: oikein paljon onnea, aivan ihana joululahja teille! :)

Mietintämyssy: Minulle kanssa iski kamala flunssa kera korvatulehduksen, jonka vuoksi antibioottikuuri ja kaupanpäälle vanha tuttu issias, johon kolmiolääkettä. Mainitsin lääkärille raskautumisyrittämisen, mutta pakko se on nyt kuurit molempia lääkkeitä popsia. :(
Toivottavasti ei ole vaikuttanut kamalasti raskaaksi tulemiseen!

Tänään tein jälleen negatiivisen ovulaatiotestin... outoa... minne se meni vai menikö se ennakkoon?! Suorastaan raivostuttaa, kun en tiedä mitä taphtui/tapahtuu! Suuren suuresti toivon, että aiemmin (ennen testaamista) kokemani oireet olisi olleet ovisoireita ja olisi tärpännyt... jotenkin mieli maassa... höh!
Tänään jopa ystäväni, jolle olen ensi elokuussa kaaso, sanoi että jospa me siirtäisimme yrittämistä niin ei tarvitsisi olla "maha pystyssä" heidän häissä! Tiedän, ettei hän sitä pahalla sanonut, mutta silti jäi mieleen...
 
mietintämyssy kannattaa vaan yrittää elää mahollisimman normaalisti :) Niin aikakin kuluu joutuisammin ja yrittää vaan olla ressaamatta vaikka se saattaakin olla vaikeaa :)

-Muru- höh, ikävää jos missasit, ehkä se sitten olikin silloin aikaisemmin? Toivottavasti kuitenkinn tärppäisi :)

Mitenkäs immeisillä on joulu mennyt? Meillä oli mukavan rauhallinen joulu, ekaa kertaa jätin menemättä vanhemmilleni ja oltiin puolison, isoveljen ja kahden kaverin kanssa keskenämme. Mukavaa vaihtelua perinteisiin :) Täällä ei tätiä näy, että tänään varmaankin pitäisi testailla, on tuo kierto venähtänyt sen verran pitkäksi :)
 
Moi,

-Muru-, minusta ei kuulosta reilulta, että yrittämistä pitäisi siirtää jonkun toisen ihmisen kuin sinun tai miehesi takia. Tää yrittäminen taitaa olla asia, jota on aika vaikea ymmärtää, jos ei ole vielä itse siinä tilanteessa. Ehkä siksi ystäväsikin tuli noin sanoneeksi. Itsekin aikaisemmin pikemminkin pelkäsin, että tulen ehkäisystä huolimatta raskaaksi enkä tullut ajatelleeksi, että yrittämisessä saattaa mennä pitkiäkin aikoja. Samoin ajattelin, että voin vähän niinkuin laskeskella, milloin mahdollisesti tulisin raskaaksi. Ei se nyt kuitenkaan ihan niin yksinkertaista taida ollakaan...

mietintämyssy, toivottavasti sun tulehdus on jo rauhoittunut! En minäkään oikein usko, että pitäisi ihan täydellinen absolutisti olla tässä yrittäessä. Itse kyllä juon muutenkin tosi harvoin, mutta otin mä pikkujouluissa pari lasia viiniä, se oli kierron ekalla viikolla tosin. Törmäsin tänään mm. tämmöiseen sivustoon. Tosta listasta löytyi myös tietoa alkoholin vaikutuksista raskautumiseen. Ainakin tuon yhden jutun mukaan vasta runsas käyttö voi aiheuttaa jotain ongelmia. Ja ei kai joku lasillinen viiniä haittaa vielä ekalla/toisella raskausviikollakaan alkiota...ekalla viikollahan se ei ole vielä edes kiinnittynyt.

Itselläni on sellainen ongelma, että pitäisi päästä eroon cola-juomasta. Öh. Juon sitä aika paljon, ja kofeiinillakin kai voi olla jotain haittavaikutuksia. Eipähän tuo muutenkaan terveellistä oo. No, en oo nyt kuitenkaan lopettanut sitä kokonaan, ehkä vähentänyt vähän (lukuunottamatta viime päiviä). Tarkoitus olisi kyllä lopettaa se kokonaan sitten, jos tärppää. Ja varmaankin karkin syöminen kanssa. Olen tämmöinen on off-tyyppinen, vaikea pysyä kohtuudessa...

Pieninasnas, joko oot testannut? Toivotaan parasta!
Kiitos kysymästä, joulu meni ihan hyvin, ja sai mukavasti muuta ajateltavaa kuin tuo tärppäämättömyys. Toisaalta aatto-iltana kotiin tultua meinasi vauvakuume lamaannuttaa muut toiminnot, kun katselin jotain kuvia toisten lapsista ;) Mutta pääsin siitä yli :)
 
Takaisin
Top