Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Koen miltein, ettei tämä ystävä kaipaa/tarvitse ystävyyttäni enää, eikä hän koe minun kuulumisiani mitenkään merkityksellisiksi. Hänellä on tietysti myös niitä äiti-ystäviä, jotka tuntuvat varmasti tällä hetkellä hänelle läheisimmiltä, kun voivat samaistua hänen elämäänsä. Parasta oli, kun me käytiin miehen kanssa heidän luonaan kylässä tässä taannoin, silloin me katsoimme vierestä yli kolmen tunnin ajan, kun hän syötti/puki/pesi ja leikitti lasta, ei hän hetkeksikään pyrkinyt jättämään lasta vähemmälle huomiolle ja keskittynyt kauempaa tulleisiin vieraisiin. Tuli oikeasti sellainen olo, että ei ollut kauhean toivottua seuraa. Ei hänellä ollut vieraille aikaa, vaikka lapsi oli periaatteessa silloin vielä niin pieni, ettei häntä olisi ollut pakko huomioida koko ajan. Kyllä ne lapset näyttää, jos ne tarvitsee/haluaa sitä huomiota, vai olenko väärässä. Missään muussa lapsiperheessä en ole koskaan tuntenut oloani niin vaivautuneeksi ja ulkopuoliseksi kuin tuon käynnin aikana, ikään kuin olisin ollut vain kärpäsenä katossa, seurannut jonkun ihmisen elämää sivusta. Ikään kuin me ei ois tunnettu lainkaan, vaikka joskus on oltu niin läheiset, ettei vois uskoa mistä kaikesta on puhuttu.
Mulla on maailman ihanin mies, hän on sanomattakin mun paras ystävä ja me ollaan kyllä tosi tiiviisti kaikki vapaa-aikakin yhdessä, kun kummallakaan ei ole varsinaisesti mitään harrastuksia. Mutta hän ei ole sellainen keskustelija-tyyppi eli hänen kanssaan jos yrittää keskustella se on sellaista monologia, johon mies hymähtelee aina jotain väliin. Tästäkin syystä mä kaipaisin itselleni juttuseuraa ystävistä, joita mulla ei ole. Ei ole koskaan kunnolla ollutkaan ja aikuisena uusien ystävien löytäminen on kovin vaikeaa, kun ei mulla ole työkavereitakaan tässä nykyisessä työssä. Nykyisin tunnen siis läheisimmäksi ystäväkseni tämän em. ihmisen, johon tutustuin vasta nyt aikuisiällä yhteisen koulutuksen yhteydessä. Hän kuitenkin asuu toisella paikkakunnalla ja hänen elämäntilanteensa on kovin erilainen...ainakin toistaiseksi.
Niinku kaikki tietää, että me ollaan annettu lapselle lupa tulla, jos on tullakseen, mutta mies ei ymmärrä, ettei se ihan itsekseen sieltä tule, sen eteen pitää kuitenkin tehdä "töitä". Tässä on nyt puoli vuotta yritetty vaihtelevalla tehokkuudella. Alkuun näytti ihan siltä, että mieskin oli asiasta niin innoissaan, että makkarin puolella oli tosi aktiivista, paljon aktiivisempaa kuin aiemmin, mutta se olikin näköjään vain muutaman kuukauden kestävää silmänlumetta.
Nykyään mies on ollut iltaisin niin väsynyt, etten ole jaksanut edes mainita asiasta. Saan toki syyttää osittain itseänikin, etten halua seksiä sponttaanisti keskellä päivää vaan mieluummin illalla, ja vasta suihkun jälkeen. Tuossa asiassa voisin toki itse kunnostautua, mutta se ei ole minusta se suurin ongelma. Vaan se seksin vähyys, meillä on ilmeisesti kummallakin aika mitättömät halut, se on todettu jo tässä vuosien varrella, kun tätä yhteistä taivalta on takana jo yli kymmenen vuotta. Mutta tässä tilanteessa siitä on kyllä haittaa, koska pitäisi yrittää olla aktiivisempi. Uskon, että sitä sponttaaniutta voisi kyllä minulta löytyä, jos mies näyttäisi halukkuuden merkkejä, kun mä yleensä tarvitsen itse innostuakseni sellaista oikeanlaista huomiota. Mun täytyy saada tuntea, että mies haluaa mua. Ja ikinä en ole miestä torjunu, että sen takia ei miehen pitäisi ainakaan olla aloitteissaan varovainen. Jos yritän itse viestittää miehelle, että ”miten olis” niin hän ei niitä ole kyllä koskaan niitä yrityksiä bongannut. Ei, se täytyy hyökätä vaan kimppuun, jos meinaa jotain saada. Eli jos se raskautumisen mahdollisuus muutoinkin on niin olemattoman pieni, niin ei se ainakaan auta, että jos yrityskertoja on tyyliin yks kaks koko kuukautena. Mies on kyllä hieman ujo ja tuntuu, että hänelle aloitteen tekeminen on paljon helpompaa silloin, kun hän on ottanut jotain, joten se tarkoittaa sitä, että hän tekee aloitteita vain vkl:sin pienessä sievässä.Mutta ei se riitä, ellei se ovis satu sitten olemaan just sillon vkl:na. Lukuunottamatta nyt niitä alkuaikoja, jolloin peittoa heiluteltiin niin tiuhaan etten meinannut todeksi uskoa. Siitä onkin sitten taannuttu takaisin todellisuuteen.
Huoh, jospa tämä nyt tästä helpottaisi, kun sain kaiken ton "ulos". Sori, jos jollekin tuli jo vähän liikaa infoa musta ja mun tilanteesta. Miehelle olen kyllä puhunut kaikista noista asioista, mut en mä saa siitä mitään irti, ehkä se ois kuitenkin alkanu ajattelemaan asiaa, tai niin mä ainakin toivon.Nyt mun pitää mennä kuivaamaan nää kyyneleet...