Hurmaavat heinäkuulaiset 2014

Minulla on ihanan rauhallinen mies ja niin hän tämänkin asian otti -rauhallisesti. :) Hymyilee kyllä onnellisena siinä missä minäkin, mutta ei ole vielä osoittanut sen kummemmin oikein mitään tunteita.
Neuvola asioista ja ultrista puhuttiin ja koska olen itse hoitoalalla on miehelläni jotenkin sellainen käsitys, että kerron itse hänelle kaiken tarpeellisen -ihan kuin mistään mitään tietäisin. :D Oli kuitenkin heti mukana kun kerroin että ensimmäinen ultra olisi sitten joulukuussa. Voisi kuvitella että realistinen "todiste" saa jo hieman innostusta sitten aikaiseksi. :)
Miten teidän lähipiiri? Onko hyviä tukihenkilöitä? Olen itse aivan unelmassa tilanteessa että neljällä parhaalla ystävälläni on pieni vauva, vanhin 5kk. Olen heille kertonut, koska hekin ovat minulle salaisuutensa uskoneet heti kun tikku näytti plussaa. Hyviä vinkkejä saanut paljon ja ihanaa tukea tullut muutenkin! yksi ihana toi jo plussaus päivänä mamma-vitamiinit kouraan. :) Helpottaa kun tietää että on ihmisiä kenen kanssa keskustella ihan mistä vaan mikä raskauden aikana mieltä painaa!!
 
Moi taas, kiitos Martuli ohjeesta. Eikä nyt turvallisuussyistä vähennän D-vitamiinia siihen 10 mikrogrammaan. Ostin tänään myös kalsium tabletteja kun maitoa en juuri juo.

Mulle neuvolassa sanoivat kun sinne soitin,ettei tarvitse käydä antamassa virtsanäytettä. Kuulemma raskaustestin tulos riittää. On varmaan eri tapoja paikkakunnilla? Täytettävät paperit neuvola lähetti minulle postilla. Pitää ottaa mukaan ekalla käyntikerralla.

Mä sain siis neuvolasta postissa oikean infopläjäyksen raskaudesta ja kaikista tutkimuksista yms, siinä samassa tuli lista kielletyistä ruoka-aineista. Se on nyt jääkaapinovessa muistuttamassa ;-)

Meillä mies kanssa hyvin innoissaan ja juttelee jo mahalle :D muistuttelee muo varmaan enemmän, mitä sainkaan syödä ja mitä en. No hyvä, että on kaksi silmäparia. Eilen nimittäin leivoin sämpylöitä ja vasta syötyäni tajusin,että jauhoissa oli pellavansiemeniä, mitä ei suositella. No eipä mahda mitään, tuskin sitä niin paljon oli.... Ja ehkä ei pidä ihan vainoharhaiseksi alkaa ;)
 
Meillä taitaa miehen kanssa fiilikset mennä aika samoissa. Ei uskalleta vielä kunnolla suunnitella tulevaa vauva-arkea kun raskaus vielä niin alussa, mutta sitten toisaalta toissailtana katseltiin turvakaukaloita ja vaunuja netistä... :grin Mies itse sanoi että haluaa ehdottomasti tulla varhaisultraan mukaan, ja tietysti neuvolaan. On jo silitellyt masuani ja jutellut tyypille o_O Alkoi jo huolehtimaan että mitä kaikkea ruokaa hän saa laittaa (mies siis meillä lähinnä kokkailee), ja on kysellyt vointiani jne. Että sellaista.

Kolmelle parhaalle ystävälleni olen raskaudesta kertonut, heistä yksi on synnyttänyt kaksi lasta. Hänen kanssaan olen jo höpötellyt ja hän on kertoillut kaikenlaista.
Olen ajatellut, että siskolleni voisin kertoa raskaudesta, kun varhaisultrassa on käyty. Hänen kanssaan haluaisin jakaa ajatuksia.

Miehelläni on siis ennestään kaksi lasta (11- ja 13-vuotiaat tyttäret, mies ollut 17-vuotias kun esikoisensa syntyi), mutta siitä raskausajasta ja vauva-arjesta ja kaikesta on niin paljon aikaa ettei hän mitään tarkkoja yksityiskohtia enää muista. Tukee sitten muilla tavoin :)

Eli tukihenkilöitä löytyy onneksi kyllä.
 
Joo no mä jäin kanssa sitä virtsanäytejuttua miettimään, kun ei mulle kätilö antanut mitään ohjetta että pitäisi olla 4 tuntia pissaamatta ennen kuin neuvolaan menee. Ja kun siis puhelun aloitin tyyliin "Moi, mä tein positiivisen raskaustestin, niin pitääkö mun nyt varata joku lääkäriaika varmistaakseni asian?" tms. ja siihen kätilö sanoi, että ei sitä sitten enää mitään varmistaa tarvitse, kun oli kysellyt kuukautiskierrosta ja koska olin testin (tai no, kolme testiä...) tehnyt. Eli en nyt sitten tiedä pitääkö mun virtsanäyte siellä neuvolassa antaa, vai ei. Ei mulle ole vielä ainakaan lähetetty neuvolasta mitään papereita kotiin, eikä se kätilö mitään sellaisistakaan sanonut.

Mun pitää varmaan nyt vielä maanantaina soittaa kätilölle uudestaan ja kysellä paremmin siitä neuvolakäynnistä o_O
 
Tukihenkilöistä: Meillä on molempien perheillä, siis siskoilla ja veljillä, yhteensä 5 lasta. 0,5-4 v. Kavereilla on myös lapsia, mutta ollaan kerrottu vasta muutamalla läheisemmälle kaverille, joilla ei ole vielä lapsia. Läheisimpänä tukena miehen jälkeen mulle on äiti ja sisko. Tietenkin kaverit, mutta kun Parhailla kevereilla ei vielä ole lapsia, niin vähän eri tavalla kuin perhe. Kolme lääkäriä löytyy lähisuvusta, eli häntäkään ei pitäisi tulla, kun puhelin on keksitty :D oon kohta varmaan ihan riesaksi heille.... :/
 
Mä kanssa palan halusta kertoa vanhemmalle siskolleni, jonka kanssa olen lapsihaaveista jo jutellutkin. Hän on jo aiemmin tarjoutunut säilyttämään heiltä käytöstä pois jääneitä vauvatarvikkeita ja -vaatteita. Siskollani on 2-, 4- ja 6-vuotiaat lapset, lisäksi hän on äitipuoli 11- ja 14-vuotiaille lapsille (joo, heidän perheessään on 5 lasta :wink).
Hänestä uskon saavani tukea. Mutta taidan odotella siihen varhaisultraan ennen kuin kerron...

Tapiirinen, sulla on kyllä hyvät lähtökohdat neuvojen saantiin :)
 
Me ei olla vielä kerrottu kenellekkään raskaudesta. Viimekerralla kerrottiin heti ja sitten tuli keskenmeno..oli todella kauheaa ilmoittaa tietäville ettei vauvaa olekaan tulossa.Ajateltiin jouluna ilmoittaa jonkun lahjanmuodossa omille vanhemmille..
 
Muakin pelottaa ehkä siksi kertoa joillekin ihmisille, jos raskaus päättyykin keskenmenoon.
Mutta toisaalta, olemme kertoneet vain sellaisille ihmisille, joiden uskomme olevan myös tukena jos niin käy. Eli minun kolme parasta ystävääni tietävät, ja mieheni kaksi parasta ystävää. Muutamalle sukulaiselle kerromme ehkä varhaisultran jälkeen, lopuille sitten vasta joulun tienoilla.
 
Varovainen heilautus täältäkin. Plussasin keskiviikkona, pe hcg oli 82, joten ehkä se on uskottava että raskaana olen! Laskettuaika on 10.7 ja ensimmäinen ultra jo 13.11. Tämä on jo 11 raskauteni - kaksi lapsista on selviytynyt syliin saakka. Yhdellä sulkeutuneella munatorvella sain tämän plussan totaalisena yllätyksenä <3 joten hieman jännittää vielä iloita. Maailman onnellisin tällä hetkellä kyllä olen! <3
Olemme mieheni kanssa 31 ja 34 vuotiaat ja omat lapseni ovat 12 ja 9 vuotiaat sekä olen äitipuoli ihanalle 4vuotiaalle neidille!


Sent from my iPhone using Vau Foorumi mobile app
 
Pellavasta.. Kyselin siitä edellisen raskauden yhteydessä. Leivässä oleva pieni pellavamäärä ei mun terkan mukaan haittaa. Tarkoittaa lähinnä sitä, että ei parane vedellä pellavansiemenlimaa (jotkut käyttää ummetukseen säännöllisesti). Olikohan raskasmetallipitoisuuden vuoksi. Olin tuolloin töissä sellaisessa paikassa, jossa viikoittain oli leipätaikinassa pellavaa.

Mies on meillä varovaisen iloinen, niinkun aiemminkin. Ja musta tuntuu etten jaksa sitä hissuttelua jne. Vaikka kesken menisikin, niin se tuntuu ihan karseelta, oli asiasta puhuttu tai ei. Yksi kaveri tietää, mutta hän on kyllä se, jolle itken jos huonosti käy.

Sisko kyseli multa kantoreppua lainaan omalle vauvalleen, jolla on la huhtikuussa. Lupasin, ja pystyin pitämään salaisuuden vielä itselläni. Mä en varmaankaan halua pikkuista reppuun laittaa, vaan käytän pehmoista trikooliinaa, joka on varastoituna odottamassa käyttäjää. Samoin pikkuiset kestovaipat odottavat pikkupyllyä. Vähän myöhemmin, joskus keväällä voin kaivella ne esille ja pestä varastopölyt pois.Sillon voinee hankkia muutamia uusiakin ihanuuksia.

Nyt vähän pelottaa lähteä työmatkalle huomenna. Mitäs jos jotain sattuukin siellä ulkomailla ollessa? Olen reissussa muutaman päivän vaan, ja onneksi tämä on näillä näkymin viimeinen reissu. Jos jotain sattuu, ei täällä kotonakaan mitään voida tehdä. Lisäksi nyt pukkaa flunssaa ihan kunnolla, ja jännitän et jos menee angiinaksi tai joksikin muuksi mihin tarvitsee lääkkeitä on hankalaa. Olen allerginen penisilliinille ja sen johdannaisille, joten antibiootteja ei raskausaikana käytännöllisesti katsoen ole käytettävissä.

Mulla menee väkisin tuo ultra-ajan varaaminen viikon päähän, kun lähden sinne reissuun. Työaikana on hankala soitella, mut pitää koittaa etsia oikeaan aikaan joku hiljainen nurkka, jossa saa olla rauhassa..
 
Mie kävin ostamassa ne raskaus/imetysajan vitamiinit.. apteekkari katto et on ok määrä d-vitskuja, rautaa, foolihappoa jne kun sanoin et raskaus on ihan alkuvaiheessa..
Välillä tuntuu, et ohjeita on vitamiineista yhtä paljon kun on antajia. Ekan raskauden aikana piti ruveta hirmu herkkään syömään rautalisää.. Ystävällä tippu hempat paljon alemmas eikä mitään rautalisiä tarjottu :P

Mies on yhtä onnellinen kuin kuullessaan meijän ensimmäisestä ja tuntuu kuulema ihan yhtä hyvälle. Oli omin päin laskenu lasketun ajan..sottaillu mikä olis kiva nimi ja on muuten äärimmäisen tarkka nyt tuosta aikasemmin mainitsemastani tupakanpoltosta. Ei se siis hyökkäävästi tai aggressiivisesti vaan just niin hellän rakastavasti "huomauttaa" ilmeillä tai eleillä..

Miun äidille eilen kerrottiin et ollaan pieniin päin. Äiti osaa ottaa realistisesti kun ollaan vielä näin alussa :)

Onnea Liinu2013! tsemppiä ja toivottavasti kaikki menee nyt hyvin tämän kanssa!!!
 
Hei! Mitä teette työksenne? Opiskeletteko? Oletteko vanhemman muksun kanssa kotona?

Ihan olis mielenkiintoista tietää, millaisissa tilanteissa odotukset/raskaudet etenee :)

Ite oon maatalouslomittaja :)
 
siitä virtsanäytteestä. Kyse ei olekkaan että katsottaisiin raskautta vaan virtsan sokereita sekä valkuaisaineita.
eli kannattaapi kysyä että miksi teillä ei niitä oteta kun niitä tulisi suositusten mykan seurata koko raskauden ajan...
 
Mä olen töissä päiväkodissa alle 3v ryhmässä.edellisen onnistuneen raskauden takia tiedän mitä odottaa koska maha rajoittaa paljon asioita.täytynee jossainvaiheessa vaihtaa ryhmää.viimeksi sinnittelin loppuunasti pienillä ja muistan itkeneeni kivusta kun kotiin pääsin.nyt en todellakaan riskeeraa mitään.
 
Mä olen kaupassa varastohommissa. Otan siis kuormia vastaan, toimitan rullakot oikeille osastoille, puran itse sitä tavaraa kaupassa hyllyyn, teen esillepanoja ja somistuksia, hoidan paperihommia varastossa jne. Olen vähän sellainen jokapaikanhöylä :) Saan nauttia "perus päiväduunista" eli ma-pe klo 7-15 tai 8-16.

Duuni on siis osittain aika raskastakin välillä, kun 30kg laatikoita nostelee rullakoista jne. Ergonomiset työasennot meinaa mulla aika usein unohtua...
Mä luulen että jossain vaiheessa raskautta mun pitää siirtyä myyjän hommiin, jos varastoduuni käy liian rankaksi fyysisesti. Välillä pitää nimittäin vääntäytyä mitä kummallisempiin asentoihin mun työssä... o_O


röllykkä, sulla onkin sitten aika rankka duuni. Oletko enemmän siipikarjan, lehmien vai sikojen kanssa tekemisissä?
(Mun vanhempani ovat sikatalousyrittäjiä, tiedän siis jonkin verran duunistasi).
 
Mä olen kokki ammatiltani ja raskaita päiviä on tiedossa ku pikkujouluaika alkaa. Pitääs ottaa rauhallisemmin, mutta en oo sellainen ihminen joka valittaa että on kiirus. Taukoja ei paljo kerkiä pitämään. :/

Mä oon alkanu miettiä ku kierukka otettiin pois 25.9. että olisko silloin jo tapahtinut hedelmöittyminen. No sen näkee sitten joulukuussa kun mennään neuvolaan.

Sent from my GT-I9300 using Vau Foorumi mobile app
 
Itse en ole uskaltanut kertoa vielä kenellekään läheiselle, kun pelkään niin paljon että menee kesken. Oon ollu elämässäni todella onnekas niin pelkään, että mun onni loppuu just sen asian kohdalla mitä eniten toivon... :/

Kävin just torstaina apteekissa ostamassa yhen raskaustestin vielä, kun en meinaa uskoo tätä, niin sieltä tuli kyllä ihan välitömästi kirkas ja vahva plussa, että nyt se on uskottava. :D Ostin myös vahvaa foolihappoo ja oon syöny nyt D-vitamiiniakin jokusen ajan.

Voi ihana salmiakki ja laku!!! Tuun kaipaamaan niitä kyllä...
 
Me ei olla vielä kerrottu kenellekkään raskaudesta. Viimekerralla kerrottiin heti ja sitten tuli keskenmeno..oli todella kauheaa ilmoittaa tietäville ettei vauvaa olekaan tulossa.Ajateltiin jouluna ilmoittaa jonkun lahjanmuodossa omille vanhemmille..

Meillä ihan sama! :) Kerrotaan läheisille, että joululahjan saavat sitten kesällä xD
 
Takaisin
Top