Heips. Palstaa jonkun verran seuranneena ja vasta nyt rohkenen liittyä mukaan.... :D on ollut nii ehkä liiankin ressiraskaus että vasta nyt uskaltaa näin tälläisellä palstalla siitä hehkutta. Tosiaan oon 76 syntynyt, vuodesta 05 lähtien mieheni kanssa hengaillut, meillä on koht 4v tyttönen ja asutaan riihimäellä. Neitoa yritettiin reilu 3v ja tätä massuasukkia samanverran. Oon jonkun verran aikaisemmin kirjoitellut tänne ekaa odotellessa ja "lapsettomuuden" kipeistä aiheista
. olin jo iha varma etten saa enää ikinä kokea raskautta ja vauvan saamisen rakkautta ja iloa. No elämä voi tosiaa yllättää ihan täysin ja näköjään meillä se on käynyt nyt kahdesti ja vielä sellaiseen aikaan että raskaus on tullut täysin "yllätyksenä" vaikkakin niin toivottuna ja odotettuna.
Tämän raskauden tiedostinkuitenkin jotenkin jo "heti" vaikka kierto ja ovulaatiot ovat olleet miten sattuu, niin nytkin. Jotenkin sen vain tunnisti hien ja pissan hajusta :D oma keho reakoi heti raskauteen, ja rankemman puoleisesti.
Viikot 6-20 oksensin ihan yötäpäivää. Samoin kävi esikoista ootellessa. Nyt vain se oksetus oli paljon pahempaa , jatkuvaa yökkimistä ja oksentamista, huonoaoloa ja kuvotusta... mutta väkisin vaan edes jotain syöneenä sain painon pysymään suht normissa ku esikoista oottaessa paino putosi hirveesti... tee, hedelmät, helpot keittoruuat, mandariinit. Niillä mentiin....
töissä käynnistä ei tullut mitään ku makasin vaan kylppärin lattialla lattialämmityksen mukavassa lämmössä aamuyöt.. päivällä pystyin hieman olemaan pystysä ja haahuilemaan kalpeena ja kuihtuneena.. oksentelin sellaset 30 kertaa päivässä marraskuun lopusta ja joulu/tammikuun.... viikko saattoi mennä niin etten meinannut ees päästä suihkuun.en tiennyt välillä onko aamu vai päivä... ilta vai yö.. lähikaupassa oksentelin joka kerta ku siellä kävin, joko parkkiksella mennen tullen tai pyysin päästä henkilökunnan vessaan... neito onneksi oli päiväkodissa 15pv kuussa, ja onneksi pöiväkoti oli vieressä että ku autoon mennessä oksensi ni ei tarvinnut matkalla pysähtyä oksentamaan.... onneksi mies otti jälleen kerran hoitaaksen kodin ja esikoisen. En tiijä miten siitä arjesta oiskaan selvitty jos mies ei ois halunnut olla kodin hengetär...
maailma oli aika mustana pitkään ku mihinkään en päässyt 4 seinän sisältä. oli koetuksella pääkoppakin kun mitään ei oikeesti opystynyt tekee.. ihan niinkuin tämä pahoinvointi ei ois riittänyt niin.......
Joulun jälkeen alkoikin sitten hirvee verenvuoto. Ensi tiputtelemalla muutaman päivän ja sitten yks aamu heräsin verilammikosta ja vessassa vuoto jatkui ja pyörryin., ampulanssi haki kotoota ja sairaalassa meni joku päivä. Olin jo ihan varma että vauva meni kesken. Tuntui pahalta ja ärsytti ihan suunnattomasti että olin yrjönnyt yötä päivää viikko kausia ja nyt sitten vaavi hyppääkin pois kyydistä
ultrassa sairaalassa vauva näytti kuitenkin heittelevän voltteja ja voivan hyvin.voi sitä iloa!!! Vuodolle ei ollut mitään sen ihmeempää syytä. Eteisistukka oli jonkun aikaa ja kohdun seinämän ja sikiöpussin väliin vuoti verta istukan reunasta reilusti..Vauva oli matkassa vaikka verta tuli siis neljästi 4viikon aikana sillain että seisoin veriklimppilammikossa.. muuten vuotoa kesti pari kuukautta normi menkkojen verran. oli hirveetä aikaa... ; ( kauhee huoli vauvasta, jatkuvat sairaala reissut ja pelko persiissä. No vihdoin vuoto loppui samoin pahoinvointi ja , palasin onnesta soikeena töihin, kunnes kolmen viikon päästä rakenne/liitoskivut paheni niin että 8h töissä juosseena en päässyt töiden jälkeen enää autosta pois ja nukkumisesta ei tullut mitään.lääkäri passitti saikulle jälleen kerran ja nyt äitiysloman alkuun asti.. Samoilla kivuilla mennään edelleen.
kipua ei pysty mitenkään selittämään, se vaan on niin ettei pitkällä ollessaankaan pysty kääntymään toiselle kyljelle, kävely on ihan hirveetä tuskaa ja sukkaa ei meinaa saada jalkaan kivulta.... mutta näillä mennään ja yritän nauttia nyt tästä elämäni viimeisestä raskaudesta..onneksi on kesä (tosin kurjalta näyttää ainakin nyt ikkunasta kun katsoo.. ) ja luottavaisin mielin oon. Jotenkin tuohon pahoinvointiin suhtautuu nyt nii että se oli joku varjelus ja kehon merkki siitä että vauvalla ei ollut ihan kaikki kunnossa ja pisti pakolla minut varomaan ja lepäämään alku kuukaudet kunnes sitten jostain syystä se vuoto vaan alkoi.....
laskettuaika on esikoisen syntymäpäivänä 3.7. Esikoinen meni kaksi viikkoa yli ja 12h tuskan jälkeen synnytys pysähtyi ponnistusvaiheeseen kun ipana oli jumissa eikä yltänyt ees imukupille joten sektio takana. että tämmöistä odotusta täällä.
