Hurmaavat heinäkuulaiset 2014

Paha olo on tullut aamuvieraaksi. Oksentanut en ole, mutta lähellä on käyty. Läheskään kaikki ruoka ei maistu. Alavatsaa repii aika kovaa. Esikoista odottaessa nuo repäisykivut oli niin kovia, että heräsin niihin unestakin.

Hankalinta on nyt jotenkin tuo syömispuoli. Työssä pitää södä ja maistella aika monenlaista ja mieluusti välttäisin listeriariskin eli vakumoidut kalat, pastöroimattomat maitotuotteet jne. katkaravut ei mun herkku ole ikinä ollutkaan ja nyt ne ällöttää ehkä tavallista enemmän, kuten myös sienet.Tänään on onneks helppo päivä näidne suhten, lihapullia :p

Jano on koko ajan ja vessassa saa juosta parin tunnin välein. Valkovuoto on lisääntynyt, ja koko ajan tuntuu et valuu jotain. Tätä on kyllä ollut kaikissa raskauksissa.
 
Heippa kaikille ja onnea plussanneille!!! :)
Täällä kirjoittelusta onkin aikaa. Meillä esikoinen on vajaa 3v. (tammikuussa täyttää 3) ja tässäpä plussatestin tehneenä katoin että toisella olisi LA 5.7.2014 :) Eihän sitä tässä vaiheessa vielä uskalla innosta hyppiä, mutta aivan yhtä huikeelta tuntui positiivinen testi, kuin ensimmäisenkin kohdalla.

Järkyttävä väsymys on vaan ollut itsellä, muita "oireita" ei oo ollu vielä havaittavissa :angel4
 
Hei Marturi, oot mun kans ihan samassa, tänään 5+0 ja la 1.7.14 laskurin mukaan :D
Just varasin ajan varhaisultraan kun en kestä tätä jännitystä :) eka neuvola 15.11 <3
 
Niin muuten, syöttekö kaikki jo foolihappo-lisää?ku jossain luki et vasta viikolta 6 kannattaa syödä ja toiset sanoo et syö jo ku yrittää..?
 
Kesäkuisten puolelta moi. Nanini, mulle lapsettomuuteen erikoistunut gyne sanoi, että ehdottomasti jo yritysaikana kannattaa syödä foolihappoa.
 
Hei!
Melkein vuoden yrityksen jälkeen on vihdoinkin tärpännyt. Rv 4+4 ja la 4.7.2014 tämän laskurin mukaan. Tein testin heti seuraavana iltana, kun menkat oli 1 pv myöhässä, eli pe, ja tuli haalea plussa. Seuraavana aamuna tikkuun ilmaantui oikein kunnon plussa. Olo on vähän epätodellinen vieläkin, voiko se olla totta?! Fyysisesti olo on hyvä eli ei ainakaan vielä pahoinvointia. Rinnat on kipeet ja maha turvonneen oloinen. Nälkä on vähän väliä.
Mulla on kaksi aikaisempaa lasta, 11 ja 12 vuotiaat, ja tämä tulokas tuntuu ihanalta mahdollisuudelta tulla vielä kerran äidiksi, kun en mikään aivan nuori enää ole (37 v). Toivottavasti kaikki menee hyvin.
Olen aivan onnessani ja mieskin on iloinen joskaan ei vielä oikein uskoa asiaa todeksi. Kellekkään ei olla kerrottu vaan salaillaan tätä vielä vähän aikaa yhdessä ;)
 
Moi! Onnea kaikille uusille plussanneille ja vanhoillekin tietysti :)

Mä olen syönyt jo ennen raskautta B-vitamiinilisää, missä on foolihappoa. Lisäksi syön D-vitamiinia ja beroccaa.
Miehen sisko on lääkäri ja sanoi kans, että jo yrityksen aikaan kannattaa syödä foolihappoa.

Muo taas mietityttää eniten urheilu. Liikun paljon ja urheilen päivittäin. Nyt arveluttaakin kuinka korkeilla sykkeellä saan liikkua? Onko sillä alkuraskaudessa väliä, jos vaikka tekisin esim. veto/maksimi treenejä, sykkeet osin yli 190? Onko kenelläkään teistä kokemusta/tietoa?

Toinen asia mitä olen miettinyt on teen juonti...? Ihan perus musta tee? Saako juoda? Cocis zero on mun heikkous... Sitä olen vähentänyt paljon :)
 
Onnea kaikille uusille plussaajille :)

mä olen kans syöny epäsäännöllisen säännöllisesti Multivita raskaus-tablettei jo ennen ku yritettii.
Ja näin itsekkin ymmärtänyt että tärkeää juuri ennen rv6 et foolihappoa on koska se auttaa sitä hermostoputkea sulkeutumaan.

Miettiny kans tota teetä, mun suuri heikkous on Liptonin Forest fruit tee.

ja sykkeestä tuli ihan asiasta kukkaruukkuu mielee et onko muilla korkeeta pulssia jo nyt? musta tuntuu et sydän välil hakkaa niin et meinaa kurkusta tulla ulos.

Huomenna ajattelin varailla ensimmäistä neuvolaa, jännää :D
 
Mulla on korkea pulssi! Oltiin miehen kanssa lenkillä ja mun syke paukutti 30 pykälää ylempänä kuin mieheni. Normaalisti ero noin 15. Tänään kun kävin lenkillä, niin osan kävelin kun syke paukutti jo kävellessä 135 :D eli kai se raskaudesta johtuu. Mulla siis huomattavan korkeat sykkeet normaaliin verrattuna.

Ilmoitelkaahan, mille päivälle saatte ensimmäisen neuvolan :) musta tuntuu, että meillä kamala pitkällä. :D Vasta 28.11. Olisin toki saanut jo 25 päivä, mutta mies ei olisi päässyt mukaan, niin otettiin 28 päivä :) siitä muutaman viikon päähän pitäisi varata ultra...

Onko muita teenjuojia? :)
 
Mulla kanssa jyskyttää rinnassa. Minulle on kyllä ilmestynyt ihmeellista ilta pahoinvointia. Esimerkiksi nyt kuvottaa oikein kunnolla.. Flunssa loppumaisillaan ja oloa ei helpota se, että kurkussa jojoilee limaa koko ajan. Jos nämä asiat menevät yhtään äidiltä tyttärelle on edessä pelkkää pahaa oloa seuraavaan kesään; kuulemma helpottaa synnärillä.. :D
Mä juon kahvia, mutta iltaisin roiboos teetä, ihania makuja ja se on kofeiinitonta. :)
Mä soittelen ensi viikolla neuvolaa.. Loppuviikko semmoista lentoa, että en ehdi keskittyä. Toivoisin että saisin sen marraskuun loppupuolelle ja ultran sitten ennen joulua.. ;)
 
Heips Nanini,
joo samoissa siis mennään :)

Ja onnea tosiaan kaikille tähän mennessä plussanneille!


Mä soitin tänään äitiysneuvolaan, eka neuvola on nyt varattu 9. viikolle eli 29.11.

Taidan vielä soittaa ja varata varhaisultran, sitä mulle suositeltiin naistentautien puolella aluesairaalassa, kun joudun siellä ravaamaan kolposkopiassa puolen vuoden välein... lupasivat sellaisen palvelun tarjota kun olen "vakkariasiakas" :)

Mulla ei ole vielä muita raskausoireita kuin rintojen arkuus ja vatsa tuntuu olevan yhtäkkiä turvonnut. Mielialat myös vaihtelee, mutta en tiedä meneekö se raskauden vai minkä piikkiin... :wink Neljänä päivänä mulla on nyt ollut kumma kipu vatsassa kerran päivässä, kestää n. 15 minuuttia. Mistä lie johtuu? Mutta pahoinvointia ei (ainakaan vielä) onneksi ole.

Olen alkanut syömään D-vitamiinia, sekä B-vitamiinivalmistetta (josta saa mm. foolihappoa).
http://www.vau.fi/Yritamme-lasta/Naisen-hedelmallisyys/Foolihappo-ja-raskaus/

Niin muuten tuosta ekasta neuvolasta piti kysymäni, että siis mitä ensimmäisellä neuvolakäynnillä tapahtuu...? Olen ihan pihalla, ja en edes tajunnut kauheasti kysellä aikaa varatessani. Niin ja siis onko ok että mies tulee sinne mukaan?
 
No siis siellä puhutaan juuri tulevasta ja jos on kysymyksiä. Sitten siellä katotaa paino ja pituus ja kartotetaa raskausdiabetes riskiä. Joissain neuvolois jopa kuunnellaa löytyykö sydänääniä, ei kaikis.
Sitte ainaki pk-seudulla mietitää synnytyssairaala, kun kert on useempi vaihtoehto.
Nii ja annetaa pissanäyte mistä katotaa sokerit yms.
Ja verenpaineet ja hemoglobiini.
Mut suurimmaks osaks se on sitä et saa kysellä tulevasta ja jos joku askarruttaa ja toivottavaa olis et mies on mukana koska miehelle tää on kans iso askel elämäs
 
Kiitos vastauksesta :) Eli pitääpä kerätä listaa kaikista askarruttavista asioista, ja kysellä ne sitten siellä neuvolakäynnillä. Puhelimessa mulle sanottiinkin, että ekaan käyntikertaan kannattaa varata pari tuntia aikaa, huh!
 
Mie soittelin neuvola-aikaa tänään kans. (käsitin että viikkoja on "huimat" 4+3 tällä hetkellä:rolleyes:) mennään siis vasta 10.12 ekaan neuvolaan..otetaan kuulema verikokeet ja kuunnellaan löytyykö sydänääniä. Viikkoja on kuitenkin vissiin se 10 täyttä jo sillon :)

En tiiä johtuuko toisesta odotuksesta, mut ihan erilailla kuuntelee kehoaan.. paljon on kyllä sellasta mitä en muista ensimmäisen kohdalla olleen. eka raskaus tosin oli niin äärimmäisen helppo, että ihan pelottaa/jännittää tulisko tästä yhtään samanlainen vaiko sitten täysin vastakohta :eek:

Mie teen fyysistä työtä, et ainakaan ekan kohdalla ei siitä mainittu koskaan mitään (liikuntaan viitaten nyt) Oon käsittäny et sitten myöhemmin kaikki "repäsevät" yms pitää jättää pois. Ja kyllä se masuasukki alkaa muistuttaa jos liian kovalla sykkeellä tekee :wink
 
Hui hui.nyt on ensimmäinen neuvola varattu ja itse kun tarvii ultra aika varata niin sanoivat että senkin voi nyt sitten varata jo. Ihan mieletöntä!!!!
Ensi maanantaina tosin nyt sitten päääsen vasta varaamaan tuota ultra aikaa mutta pian sekin täällä. Ennen joulua jo :)
Ensimmäinen neuvola aika on nyt sitten 11.11. Eli parin viikon päästä. Ihanaa

Nyt aamusta taas ollut huonoa oloa, yöllä saanut huonosti nukuttua kun ei löydy oikein hyvää asentoa (!).

Mutta ei haittaa! Täällä niin onnellisia ollaan että
 
No pääsinpäs ytänää varaa ajan ultraankin. Juuri ennen joulua, 20.12.
Kamalan pitkä aika sinne vielä. Huh. Voi kun saisi edes kuuöla sydänäänet ennen sitä niin uskoisi että kaikki kunnossa, jotenkin niin epäilevä olo vielä.
 
Mä varasin kanssa neuvolaan. Mulla on 26.11. Oikeestaan ainut päivä, mihin mulla mahtuu ja neuvolassakin on tilaa. En siis halua vielä töissä kertoa, ja se pikkusen toi haasteita noihin päiviin. Ultraakin mieitin, et optimi olis jos sen sais 23.12. niin ei tarviis töihin varmasti ilmoitella. Joitakin arkivapaita on kyllä, mut ne selviää vasta parin viikon päästä. Hankalaa, kun ei osaa päättää.

Aamulla on kyllä etova olo, aamupala ei oikein maistu. Tavallisesti en pääse liikkeelle ilman aamupalaa. Tänään jo kuvittelin et on ihan hyvä olo ja sellainen hehkeä sappinesteen maku syökäshti suuhun töihin ajellessa.

Liikkumisesta. Mitään kovin repiviä lajeja ei kaiketi suositella, ei myöskään putoamisriskillä olevia. Jotkut on myös juoksemisen tunteneet inhana. Mä en eilen jaksanut lähteä pelaamaan. Oon ollu ihan kuollut koko viikon. Ajattelin et jos jaksais jouluun saakka käydä pelailemassa sellasessa kuntoporukassa. Pitää katsoa, miltä tuntuu. Viime viikolla (kun siis ei ollut vielä plussaa) syke kyllä hakkas korkeella ja happi meinas loopua ihan täysin. Luulin et oon tulossa kipeäksi, mut en tainnu ollakaan :)
 
Tänään minä varmistin raskauden uudelleen. Eilen minulla olisi ollut hammasröngten, mutta minua ei voitu kuvata, sillä olen ensimmäisellä kolmanneksella. Tänään kävin kampaamossa leikkauttamassa tukkani kaunaloista kaulalle. Täytyy tehdä jotain muuta kivaa, kun viikonloppuna ei enää nautia alkoholia. Soitin tänään neuvolaan, mutta siellä ei vastattu, enkä voinut vastata silloin kun soittivat takaisin - ja kun soitin takaisin niin oli ajanvaraus mennyt jo kiinni. Huomenna uudestaan.

Itse en ole tuntenut oireita tai en osaa yhdistää niitä?

Miten muilla menee?
 
Neuvola-aika on nyt tosiaan varattu, se on 29.11. Silloin rv 9+3.
Tänään varasin ajan myös varhaisultraan aluesairaalaan, se on 14.11. eli silloin sitten rv 7+2.
Varhaisultraa en olisi edes itse osannut ajatella, mutta sitä minulle suositeltiin kun viimeksi naistentautien polilla kävin kolposkopiassa. Minulta on leikattu kohdunkaulan syövän vaikea esiaste puolitoista vuotta sitten, sen kontrollissa käyn puolen vuoden välein.

Odotan silti innolla varhaisultraa, mies samoin, silloin voi kuulla jo pikkuisen sydänäänet! Vaikka mitään kauheasti ei näykään kai vielä parin viikon päästä...

Raskausoireita ei ole ilmennyt vielä mitään kummoisemmin.
Valkovuotoa on paljon runsaammin kuin yleensä, ja hetkittäin alavatsakipuja tuntuu myös. Väsymys on myös ollut nyt aika huimaavaa. Rinnat vähän aristavat välillä. Mutta pahoinvointia ei (vielä) ole onneksi. :p

Mietityttää myös nyt nuo neuvolakäynnit sun muut, että miten niitä sitten selittää töissä...?
Teen perus päiväduunia, eli ma-pe klo 8-16 tai 7-15. Eli pitää olla pois töistä kun menen neuvolaan tai tuohon ultraan. Käynneistä toki saa todistukset, mutta tunnit pitää silti korvata töissä, ja en ole varma haluanko kyseisiä käyntitodistuksia vielä edes näyttää töissä, varsinkin kun meillä on yt-neuvottelut meneillään... :sad001

Ai niin, siis pitäisikö nyt jo varata myös rv 10-12 välisenä aikana oleva ultra? Vai odotanko suosiolla tuota neuvolakäyntiä ensin, ja siellä sitten katsotaan, koska ultra olisi?

Me sovittiin miehen kanssa, että ei kerrota kenellekään raskaudesta, mutta mä nyt sitten kuitenkin kolmelle parhaalle ystävälleni olen kertonut, mies samoin yhdelle ystävälleen. Lähimmille sukulaisille mietittiin, josko kertoisi tuon varhaisultran jälkeen (kun on varmistettu, että siellä masussa oikeasti on joku) :wink Mutta lopuille sitten julksiemmin vasta sen suositellun rv 12 jälkeen.

Kauheasti ei vielä uskalla suunnitella mitään kovin pitkälle, saatika hankkia mitään. Kun ei tätä oikein vielä edes usko todeksi... ja vähän tosiaan pelottaa, jos pikkuinen ei kyydissä pysykään loppuun asti... niin aika varovaisin ajatuksin tässä vielä mennään. Mutta silti samalla super innoissaan ja onnellinen olo!

Mites muilla plussanneilla sujuu?
 
No pääsinpäs ytänää varaa ajan ultraankin. Juuri ennen joulua, 20.12.
Kamalan pitkä aika sinne vielä. Huh. Voi kun saisi edes kuuöla sydänäänet ennen sitä niin uskoisi että kaikki kunnossa, jotenkin niin epäilevä olo vielä.

Oletko Sannie harkinnut varhaisultraa? Se ei siis kuulu ilmeisesti perus palveluihin jos ei ole mitään riskitekijöitä, mutta yksityiselle voisi varmaan mennä?
 
Takaisin
Top