Kesäkuun kullanmurut 2014
- Ketjun aloittaja mustatuleemamma14
- Aloituspäivämäärä
Heinäkesä
Oman äänensä löytänyt
Mä oon vähä laiska harrastamaan mitään, paristo viikossa tulee käyty kävelyllä mut nytki alotin työt ja esikoinen pitää mut kiireisenä ennen ja jälkeen töitten ja on tätä raskausväsymystä on nelin vähentynyt :)
Kyl mäkin pelkään vähän keskenmenoa (sillä en voi uskoo olevan nii hyvää tuuria et olen toista kertaa elämässäni raskaana ja se menis kunnialla loppuun, kun nii mono sen keskenmenon saa. En oo siis yhtäkään keskenmenoa saanut enkä ole tehnyt yhtäkään raskauden keskeytystä)
Yritän kuiteski olla positiivinen sillä on monella tällai samanlainen hyvä tuuri, viel en kuiteskaan hypi tasajalkaa kun viikkoja vasta 7+0
Kyl mäkin pelkään vähän keskenmenoa (sillä en voi uskoo olevan nii hyvää tuuria et olen toista kertaa elämässäni raskaana ja se menis kunnialla loppuun, kun nii mono sen keskenmenon saa. En oo siis yhtäkään keskenmenoa saanut enkä ole tehnyt yhtäkään raskauden keskeytystä)
Yritän kuiteski olla positiivinen sillä on monella tällai samanlainen hyvä tuuri, viel en kuiteskaan hypi tasajalkaa kun viikkoja vasta 7+0
nii ja apteekista taitaa saada myös, ei muuta ku hintoja vertailemaan ja karkottamaan paha olo :)Kiitti vinkistä. Täytyy varmaan käydä ostamassa sellainen ja testata. :)
Minä olen aiemmin harrastanut epäsäännöllinen säännöllisesti liikuntaa. Kävin vähintään kaks kertaa viikossa salilla ja lisäksi bodypumpissa ja zumbassa. Viime viikolla me käytiin vielä uimassakin. No, nyt ei voi kylläkään noista ajatellakaan.harmittaa niin vietävästi, kun tämän olon takia on ihan poikki.
Täytyy vain toivoa, että tämä menisi nopeasti ohi. Tosin jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, tämä pahenee ennen kuin paranee. :/
mä oon harrastanu ratsastusta lapsesta asti, ja teinistä lähtien joka päivä kun hankin oman hevosen ja kisasin.
nyt kävi sitten kuitenkin niin että hevoseni lähti alkusyksystä vihreämmille laitumille ja myöskin toinen heppa jolla ratsastin lähes päivittäin lähti toisaalle. Ajattelin jatkavani rakasta harrastusta vähintään kaksi kertaa viikossa kun kuitenkin tutulta tallilta löytyy aina ratsastettavia.
Vaan kuinkas kävikään, sain tietää olevani raskaana. kävin sen jälkeen vielä muutaman kerran ratsastamassa, se pitäisi kuitenin olla kohtuu turvallista puoleen väliin raskautta asti. nyt kuitenkin ollut sen verran pahoinvointia että ei "pomppiminen" hevosen selässä oikein houkuta. ja toiseksi kun hevoset ovet kohtuu vieraita en luota niihin niinkuin "omiini" ja pelkään enemmän tippumista. ennen en tippumisesta ole välittänyt, enkä ole kyllä moneen vuoteen tippunutkaan. joku suojelu vaisto vain on herännyt. Saa nähdä kun pahoinvointi helpottaa tuleeko sitten käytyä ratsastamassa enemmän.
Nään siitä kyllä unia, että ilmeisesti alitajuntani kaipaa kyseistä elämäntapaa.
Nyt on tullut lenkkeiltyä lähinnä vain koirien kanssa.
tuohon keskenmenon pelkoon palatakseni vielä...minä en aluksi ajatellut koko asiaa olin vain super onnellinen positiivisesta tuloksesta. Mieheni sai minut hieman ajattelemaan asiaa, koska hänellä on kaveri jonka vaimo koki useita keskenmenoja. Olemme edelleen toki hyvin iloisia, mutta sovimme että otamme asiat hieman "iisimmin" sinne 12 viikolle asti. Toki edelleen minä höpötän paljon vauvajuttuja :)
nyt kävi sitten kuitenkin niin että hevoseni lähti alkusyksystä vihreämmille laitumille ja myöskin toinen heppa jolla ratsastin lähes päivittäin lähti toisaalle. Ajattelin jatkavani rakasta harrastusta vähintään kaksi kertaa viikossa kun kuitenkin tutulta tallilta löytyy aina ratsastettavia.
Vaan kuinkas kävikään, sain tietää olevani raskaana. kävin sen jälkeen vielä muutaman kerran ratsastamassa, se pitäisi kuitenin olla kohtuu turvallista puoleen väliin raskautta asti. nyt kuitenkin ollut sen verran pahoinvointia että ei "pomppiminen" hevosen selässä oikein houkuta. ja toiseksi kun hevoset ovet kohtuu vieraita en luota niihin niinkuin "omiini" ja pelkään enemmän tippumista. ennen en tippumisesta ole välittänyt, enkä ole kyllä moneen vuoteen tippunutkaan. joku suojelu vaisto vain on herännyt. Saa nähdä kun pahoinvointi helpottaa tuleeko sitten käytyä ratsastamassa enemmän.
Nään siitä kyllä unia, että ilmeisesti alitajuntani kaipaa kyseistä elämäntapaa.
Nyt on tullut lenkkeiltyä lähinnä vain koirien kanssa.
tuohon keskenmenon pelkoon palatakseni vielä...minä en aluksi ajatellut koko asiaa olin vain super onnellinen positiivisesta tuloksesta. Mieheni sai minut hieman ajattelemaan asiaa, koska hänellä on kaveri jonka vaimo koki useita keskenmenoja. Olemme edelleen toki hyvin iloisia, mutta sovimme että otamme asiat hieman "iisimmin" sinne 12 viikolle asti. Toki edelleen minä höpötän paljon vauvajuttuja :)
Mä oon myös huomannut sen et aika usein sitä pelkää pahinta ja varsinkin kun lukee netistä kaikenlaisia juttuja alkaa epäilemään et onkohan kaikki normaalia vaiko ei. Ehkä itselläni myös se, että on ensimmäinen kyseessä niin ei edes tunnista/tiedä millaista on olla raskaana.
Jotenkin mun mielenrauhaa auttoi tuo varhaisraskauden ultra ja sen jälkeen oon ollut miettimättä liikaa keskenmenoa ym juttuja. Tämä väsymys ja flunssa vaan verottaa juuri nyt mun toimintakykyä :D
:
D
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
Jotenkin mun mielenrauhaa auttoi tuo varhaisraskauden ultra ja sen jälkeen oon ollut miettimättä liikaa keskenmenoa ym juttuja. Tämä väsymys ja flunssa vaan verottaa juuri nyt mun toimintakykyä :D
:
D
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
Tää kaikki on niin uutta ja ihmeellistä.. itellä ainaki km oli nii rankka paikka, että kaikki pieninki vuoto saa pelkäämään. Tiiän että jos kesken menee nii ei sille voi mitään. mutta mulle on tehty aikoinaan keskeytys ja sit tuo km, oma ylipaino, pitkä yritys nii kaikki saa miettimään, että ei tästäkään tuu mittään. vaikka tottakai oon myös onnellinen, että on tärpänny lopultakin. Eipä se auta ku oottaa ja yrittää nauttia.
Niin ja saa hehkuttaa tottakai.. mielellään lukee myös niitä onnellisuus viestejä :)
Mä olen ollut kyllä kummallisen luottavainen tähänki raskauteen. Tiedän kyllä miten haavoittuvainen raskaus on alussa ja mitä kaikkea voi käydä (paljon on kokemusta lähipiirin kautta) mutta en jaksa murehtia etukäteen. :) Sinänsä outoa kun yleensä olen peruspessimisti kaikissa asioissa... 
Mun liikunta tällä hetkellä rajoittuu agilityyn koiran kanssa, kevyeen lenkkeilyyn ja hyvin harvoin käyn uimassa.
Mun liikunta tällä hetkellä rajoittuu agilityyn koiran kanssa, kevyeen lenkkeilyyn ja hyvin harvoin käyn uimassa.
K + kolmonen
Oman äänensä löytänyt
Veronicat, ei kait tuosta kukaan loukkaannu :) Ja asiaahan sä puhut! Ehkä se on tämä, kun nykyään kaikesta niin virallisestikin puhutaan, tiedetään, varoitellaan nostaa niitä pelkoja enemmän. Mulla kolmas raskaus enkä aiemmissa kertaakaan pelänny mitään. Nytkään ei pelko ole valtaa ottanut, lähinnä se on iltaisin nukkumaan mennessä kun alkaa asiat pyörimään ja silloin sitä alkaa kuvitella ja pelätä kaikenlaista. Pääosin kuitenkin ihan hyvillä mielin täälä odotus aluillaan :) Ja osaksi voi niillä raskaushormoneillakin olla vaikutusta mielentoimintaan, ja alkaakin murehtimaan kaikenlaista vaikka ei normaalisti olisikaan kova ressaamaan ja pelkäämään.
Joka tapauksessa pelotkin on sallittuja, mutta jos ne tuntuu kasvavan liian isoiksi on hyvä puhua niistä jollekkin tai vaikka neuvolassa. Itse uskon että nää pelotkin tästä omalla kohalla tasaantuu kun vain ens viikolla pääsee näkemään ne sydänäänet :)
Joka tapauksessa pelotkin on sallittuja, mutta jos ne tuntuu kasvavan liian isoiksi on hyvä puhua niistä jollekkin tai vaikka neuvolassa. Itse uskon että nää pelotkin tästä omalla kohalla tasaantuu kun vain ens viikolla pääsee näkemään ne sydänäänet :)
Mustaleski
Jostain jotain jo tietävä
Mä taas olen aina se peruspessimisti, joten väkisinkin mieleen hiipii keskenmeno. Toki taustallamme on se yksi keskeytynyt keskenmeno, lisäksi lähisuvussamme on keskenmenoja jo yhteensä kuusi eikä yhtään elävää lasta. Kyllähän se pistää varovaiseksi... Itselläkin on tällä hetkellä se tilanne, että epäilen vahvasti kantavani tuulimunaa. Luulisi jo rv 6+ viikoilla vatsaa edes hiukan turvottavan tai siellä tuntuvan painetta? Tai jotain? Nyt ei ole mitään. Rinnatkaan eivät ole arat. Jos menkat eivät pysyisi poissa, en edes tietäisi olevani raskaana. Palelen vain, mutta mä nyt palelen aina muutenkin...
Huoh, odotus osaa olla kyllä yhtä odotusta. Mutta ihanaa, että meidän varovaisten ja pessimistien lisäksi täällä riittää myös teitä, joilla fiilis on katossa ja mieli positiivinen! Yritän opetella samaa :)
Huoh, odotus osaa olla kyllä yhtä odotusta. Mutta ihanaa, että meidän varovaisten ja pessimistien lisäksi täällä riittää myös teitä, joilla fiilis on katossa ja mieli positiivinen! Yritän opetella samaa :)
Muokattu viimeksi:
veronicat
Jostain jotain jo tietävä
Niin en mä sano etteikö mullakin hyppää sydä kurkkuun kun mua potkastaan vatsaan tai jossain fyysisessä tilanteessa oikeen kovin vihlase, tottakai se on normaalia!!! ..ja tervettäkin. Tulevan äidin kuuluukin ajatella tulevan lapsen parasta
mutta mut tekee jotenkin alakuloiseksi se ns. keksenmenon pelolla ja uhalla mässäily täällä. Niinkun sanoin ymmärrän ja tiedän että se on kova paikka sen kokeneille mutta voin kertoa myös asian karun puolen.. teen töitä vaikeasti kehitysvammaisten kanssa ja monet vanhemmat ovat sanoneet että niin paljon iloa mutta myös se toinen puoli, miksi ei luonto korjannut pois? Eli sitä tarkoitin että luonto hoitaa asiat omalla tavallaan..
Itse en halua varhaisultraan.. mua se ei rauhoita, vaan päinvastoin, jos jotain tapahtuisi se olis entistää pahempi, todellisempi.
Muistakaa ihan oikeesti ihanaiset odottavat naiset nauttia siitä raskaudesta, tuntea sen ja luottaa omaan kehoonne, huolimatta että se olisi joskus teidät (muka?) pettänyt.
Itse en muista esikoiseni odotuksesta yhtään mitään ja olen siitä pohjattoman surullinen.. mutta myös opiksi ottanut
Tiedän että nykyaikana luotetaan niin kaiken kontrolloimiseen että tuntuu että näitäkin pitäisi pystyä kontrolloimaan mutta onneksi ei.. itse koitan tonne masuasukille luoda stressitöntä ja ilolla maustettua kasvuaikaa ja nyt muuten lähden surffaamaan (makustelumielessä tietty) ikean sivuille.. ei sivuille teinit vaan vauvat.. kohta varmaan huokailen ihastuksesta...
ja kun muistetaan myös täälä jutskailla niistä kivoista jutuista.. saadaan ehkä kaverinkin fiilarit paremmax ja sinne masuun hyviä fiboja ja jarrusukkia...<3 ???
mutta mut tekee jotenkin alakuloiseksi se ns. keksenmenon pelolla ja uhalla mässäily täällä. Niinkun sanoin ymmärrän ja tiedän että se on kova paikka sen kokeneille mutta voin kertoa myös asian karun puolen.. teen töitä vaikeasti kehitysvammaisten kanssa ja monet vanhemmat ovat sanoneet että niin paljon iloa mutta myös se toinen puoli, miksi ei luonto korjannut pois? Eli sitä tarkoitin että luonto hoitaa asiat omalla tavallaan.. Itse en halua varhaisultraan.. mua se ei rauhoita, vaan päinvastoin, jos jotain tapahtuisi se olis entistää pahempi, todellisempi.
Muistakaa ihan oikeesti ihanaiset odottavat naiset nauttia siitä raskaudesta, tuntea sen ja luottaa omaan kehoonne, huolimatta että se olisi joskus teidät (muka?) pettänyt.
Itse en muista esikoiseni odotuksesta yhtään mitään ja olen siitä pohjattoman surullinen.. mutta myös opiksi ottanut
Tiedän että nykyaikana luotetaan niin kaiken kontrolloimiseen että tuntuu että näitäkin pitäisi pystyä kontrolloimaan mutta onneksi ei.. itse koitan tonne masuasukille luoda stressitöntä ja ilolla maustettua kasvuaikaa ja nyt muuten lähden surffaamaan (makustelumielessä tietty) ikean sivuille.. ei sivuille teinit vaan vauvat.. kohta varmaan huokailen ihastuksesta...
ja kun muistetaan myös täälä jutskailla niistä kivoista jutuista.. saadaan ehkä kaverinkin fiilarit paremmax ja sinne masuun hyviä fiboja ja jarrusukkia...<3 ???
Tuo on totta, että ei kaikkea vaan voi eikä tarvitse kontrolloida. Luonto hoitaa asiat ja siitä pitäisi tavallaan olla kiitollinen, jottei joutuisi myöhemmin vaikeiden päätösten eteen.
Eikä ne varhaisultrat mitään auta, sillä vaikka sykkeen löydyttyä keskenmenon mahdollisuus on erittäin pieni, voi se silti tapahtua (kuten täällä, 2 päivää ultran jälkeen...). Menen kuitenkin taas, koska viimeksi se oli niin edullista (69 €) ja haluan nähdä mitä siellä on. Uskon, että jos jotain löytyy oikealta paikalta, se myös tällä kertaa pysyy siellä.
Tuossa kun veronicat sanoit, että koitat luoda stressitöntä ja iloista kasvuaikaa, niin ajattelin tuoda esille mieltä painaneen asian edelliseen keskenmenneeseen raskauteen liittyen. Meillä kuoli kissa (jäi auton alle), kun olin rv 5-6 paikkeilla. Tulin tapauksesta todella surulliseksi enkä osannut iloita raskaudesta ollenkaan. Siis en ollenkaan, koko raskaus tuntui ihan mitättömältä ja melkein olisin voinut vaihtaa raskauden siihen kissaan. (!) Ja siis raskaus oli todella odotettu ja toivottu. Haimme uuden pennun toiselle kissalle kaveriksi pian sen jälkeen ja mielialani koheni, mutta kesken meni. Niin olen ajatellut, että voiko tuollainen stressitila ja ajatukset vaikuttaa jotenkin...? Hormonitoimintaan, kehitykseen tms.?
No, joka tapauksessa, nyt raskaus on vielä iloisempi ja toivotumpi asia kuin viimeksi enkä osaa kuvitella, että tällä kertaa vastaava tapahtuma voisi saada minua noin tolaltaan. Ja muutenkin nyt on vahvempi usko siihen, että kyllä kaikki hyvin menee ja kyydissä pysyy. :) Murehditaan vasta sitten jos on aihetta siihen. Meille tulee vauva. <3
Eikä ne varhaisultrat mitään auta, sillä vaikka sykkeen löydyttyä keskenmenon mahdollisuus on erittäin pieni, voi se silti tapahtua (kuten täällä, 2 päivää ultran jälkeen...). Menen kuitenkin taas, koska viimeksi se oli niin edullista (69 €) ja haluan nähdä mitä siellä on. Uskon, että jos jotain löytyy oikealta paikalta, se myös tällä kertaa pysyy siellä.
Tuossa kun veronicat sanoit, että koitat luoda stressitöntä ja iloista kasvuaikaa, niin ajattelin tuoda esille mieltä painaneen asian edelliseen keskenmenneeseen raskauteen liittyen. Meillä kuoli kissa (jäi auton alle), kun olin rv 5-6 paikkeilla. Tulin tapauksesta todella surulliseksi enkä osannut iloita raskaudesta ollenkaan. Siis en ollenkaan, koko raskaus tuntui ihan mitättömältä ja melkein olisin voinut vaihtaa raskauden siihen kissaan. (!) Ja siis raskaus oli todella odotettu ja toivottu. Haimme uuden pennun toiselle kissalle kaveriksi pian sen jälkeen ja mielialani koheni, mutta kesken meni. Niin olen ajatellut, että voiko tuollainen stressitila ja ajatukset vaikuttaa jotenkin...? Hormonitoimintaan, kehitykseen tms.?
No, joka tapauksessa, nyt raskaus on vielä iloisempi ja toivotumpi asia kuin viimeksi enkä osaa kuvitella, että tällä kertaa vastaava tapahtuma voisi saada minua noin tolaltaan. Ja muutenkin nyt on vahvempi usko siihen, että kyllä kaikki hyvin menee ja kyydissä pysyy. :) Murehditaan vasta sitten jos on aihetta siihen. Meille tulee vauva. <3
Ymmärrän tarpeen positiivisuudelle ja hyvän mielen viljelylle. On kuitenkin pakko kliseisesti todeta, että meitä on niin monenlaisia.
Itselläni realistinen, jonkun mielestä kait sitten negatiivinen, suhtautuminen on ainoa mahdollinen: en enää kestä yhtäkään keskenmenoa niin, että olen jo ehtinyt ajatella raskauden kehittyvän lapseksi asti.
Takana on neljä vuotta varsinaista lapsettomuutta ja muutama vuosi ennen sitä 'tulee jos tulee' -lapsettomuutta. Sen jälkeen kaksi keskenmenoa ja yksi kemiallinen. Viimeisin reissu oli sen verran ikävä, etten edes halua kertoa siitä nimenomaan tällä palstalla, mutta jäljet se jätti.
Nyt olen realistisella asenteella 'toistaiseksi' raskaana vkolla 7+5, varhaisultra oli eilen. Odotin km:n jo käynnistyneen, muttei ainakaan toistaiseksi. Seuraavan kerran menen noin viikon päästä. En nimittäin aio tällä kierroksella olla minuuttiakaan ylimääräistä siinä luulossa, että kaikki on ok. Mitä aiemmin tiedon saa, sen helpompi se on käsitellä ja hoitaa asianmukaisella tavalla.
Onnea kuitenkin kaikille niille, jotka eivät ole joutuneet tilastojen tälle puolen. Todennäköisyys on, ettette joudukaan, vaan kaikki menee hyvin. Pitäkää lippu sillä korkeudella, mikä kullekin parhaiten sopii. Elämällä on aina tapana järjestyä, tavalla tai toisella.
Ja kyllä, hehkuttaakin saa, jos siltä tuntuu :)
Itselläni realistinen, jonkun mielestä kait sitten negatiivinen, suhtautuminen on ainoa mahdollinen: en enää kestä yhtäkään keskenmenoa niin, että olen jo ehtinyt ajatella raskauden kehittyvän lapseksi asti.
Takana on neljä vuotta varsinaista lapsettomuutta ja muutama vuosi ennen sitä 'tulee jos tulee' -lapsettomuutta. Sen jälkeen kaksi keskenmenoa ja yksi kemiallinen. Viimeisin reissu oli sen verran ikävä, etten edes halua kertoa siitä nimenomaan tällä palstalla, mutta jäljet se jätti.
Nyt olen realistisella asenteella 'toistaiseksi' raskaana vkolla 7+5, varhaisultra oli eilen. Odotin km:n jo käynnistyneen, muttei ainakaan toistaiseksi. Seuraavan kerran menen noin viikon päästä. En nimittäin aio tällä kierroksella olla minuuttiakaan ylimääräistä siinä luulossa, että kaikki on ok. Mitä aiemmin tiedon saa, sen helpompi se on käsitellä ja hoitaa asianmukaisella tavalla.
Onnea kuitenkin kaikille niille, jotka eivät ole joutuneet tilastojen tälle puolen. Todennäköisyys on, ettette joudukaan, vaan kaikki menee hyvin. Pitäkää lippu sillä korkeudella, mikä kullekin parhaiten sopii. Elämällä on aina tapana järjestyä, tavalla tai toisella.
Ja kyllä, hehkuttaakin saa, jos siltä tuntuu :)
veronicat
Jostain jotain jo tietävä
Niikuin sanoinkin Kyfi, ymmärrän kyllä että keskenmeno on rankka kokemus.. samoin kun lapsettomuus. Olen itse ihan liki seurannut läheisen pitkää kamppailua lapsettomuusen kanssa mutta sitä suuremmallakin syyllä, tämä on kesäkuun odottajat eikä keskenmenon odottajat niinkuin on välillä tullut tunne... se on surullista. Toivon sydämestäni että kaikilla raskaus jatkuu ongelmitta ja jokainen oman käärön saa, kyse ei olekkaan siitä.
Ihan itsekkäistä(kin) syistä olen vaan halunnut kyseenalaistaa tämän vellovan keskenmenon uhka- mankelin pyörittämisen ja toivonut myös että saisin tsempattua kaikkiin sitä positiivista odotusta
Uskon että meillä jokaisella on syytäkin tiettyyn realismiin vielä muutama viikko yritetään silti iloita, vaikka porukalla
ja uskon itse siihen että kaikilla fiiliksillä on vaikutusta vauvaan koska kyllähän stressi, huolet ja murheet samoin kun ne positiiviset tunteet tuottaa hormoneja ja ne kulkeutuu vauvaan.. en uskalla siihen ottaa kantaa voiko se johtaa keskenmenoon asti mutta jossain määrin varmasti vaikuttaa masuasukkiin...
Ihan itsekkäistä(kin) syistä olen vaan halunnut kyseenalaistaa tämän vellovan keskenmenon uhka- mankelin pyörittämisen ja toivonut myös että saisin tsempattua kaikkiin sitä positiivista odotusta
Uskon että meillä jokaisella on syytäkin tiettyyn realismiin vielä muutama viikko yritetään silti iloita, vaikka porukalla
ja uskon itse siihen että kaikilla fiiliksillä on vaikutusta vauvaan koska kyllähän stressi, huolet ja murheet samoin kun ne positiiviset tunteet tuottaa hormoneja ja ne kulkeutuu vauvaan.. en uskalla siihen ottaa kantaa voiko se johtaa keskenmenoon asti mutta jossain määrin varmasti vaikuttaa masuasukkiin...
palmu
Jostain jotain jo tietävä
Mä nyt täällä laittelen innostunutta viestiä heti em keskustelun jälkee :D Toivon myös että meillä kaikilla menee hyvin ja uskotaa kaikki yhdessä parasta!!
Meillä oli tänää eka äitiysneuvola ja heti iski todelliseks että oon tosiaan raskaana! Oli niin hassua ku he puhuivat miehestäni "isä" nimekkeellä, automaattisesti hymyilin aina niissä tilanteissa
Oon ehkä tätä päivää enne vaa murehtinu ja jotenki ollu surulline, ehkä just pelkäsinn että vauva rajottaa liikaa omaa elämää. Mutta nyt oon niin onnellinen ja iloinen, en malta oottaa että voin kertoo kaikille!
Tässä illalla vielä kateltii kunnolla kaikki mahdolliset materiaalit ja perehdyttii asiaan. Ollaan kyllä molemmat tosi innoissamme
Meillä oli tänää eka äitiysneuvola ja heti iski todelliseks että oon tosiaan raskaana! Oli niin hassua ku he puhuivat miehestäni "isä" nimekkeellä, automaattisesti hymyilin aina niissä tilanteissa
Oon ehkä tätä päivää enne vaa murehtinu ja jotenki ollu surulline, ehkä just pelkäsinn että vauva rajottaa liikaa omaa elämää. Mutta nyt oon niin onnellinen ja iloinen, en malta oottaa että voin kertoo kaikille!
Tässä illalla vielä kateltii kunnolla kaikki mahdolliset materiaalit ja perehdyttii asiaan. Ollaan kyllä molemmat tosi innoissamme
kyllä varmasti voi stressitila vaikuttaa noin! Itelläni ekassa raskaudessa isäntä lähti 10 päiväksi reissuun ja minulla supisteli kipeästi koko sen ajan. Sain myös ilmeisesti stressillä käynnistettyä synnytyksenkin sillä illalla käytiin synnärillä näyttäytymässä lapsivesiepäilyn takia ja aamuksi sovittiin käynnistys. Pelkäsin käynnistystä niiiin paljon et synnytys käynnistyi luonnollisesti matkalla sairaalaan...
Minusta on jollain tapaa lohdullista ajatella noin, että en sitten vielä silloin ollut valmis raskauteen, kun kissakin tuntui tärkeämmältä, niin huvittavalta kuin se kuulostaakin. Nyt mä jotenkin tiedän, että tätä mä todella haluan. Ja helpottaahan se ajatella, että kaikella on tarkoituksensa.
Kyfi9056030
Vasta-alkaja
No joo..LA - olisi noin 18.6...eli varmaan tänne kuuluun? Menossa 6 plus 1 . Kaikki yleisimmät oireet on , eli en viitti toistaa niitä , ennen testiä aavistelin olevan raskaana , koska kuukautiset on erittäin säännölliset ja ne jäi pois . Viimeisestä synnyttyksestä on vierähtäny tovi - 11 vuotta . Minulla on ennestään kaksi lasta ja yksi lapsenlapsi...hassu tilanne sinänsä , mutta kun otta huomioon että sain esikoisen 18 vuotiaana niin en itse niin ihmeissään ole...ja olen kai nainen parhaassa iässä...vaikka jonkinasteinen 40 - kriisi oli ja on....teen justiinsa sitä mitä huvittaa enkä välittää erikoisemmin toisten mielipiteistä.Itsekäs olen...mutta kukapa ei olisi , kaikki on.Olen iloinen tästä uudesta raskaudesta vaikka oli tosi vaikea selittää kahdelle edelliselle lapselle tilanne...erityisesti esikoiselle koska hän on jo itse äiti...hän ei ole vieläkään oikein asian kanssa sinut , koska hänen mielestään sellaista ei olisi saanut tapahtua....itse olen kyllä eri mieltä.Minusta se on ihanaa asia.Tulevan vauvan isälle lapsi on ensimmäinen eli tosi toivottu tapaus...sillai , ensi viikolla eka 7 viikko neuvola...koska täällä olevat mammat ekaan neuvolaan?
K + kolmonen
Oman äänensä löytänyt
Heippa ja tervetuloa joukkoon :)
Meillä eka neuvola ens viikon keskiviikkona, silloin 8+5.
Tuo on varmasti vähän outo tilanne etenkin sun vanhimmalle tyttärelle, mut eikö se siitä tasaannu ja hyväksy asian. Luulis ainakin, että viimeistään kun lapsi on syntynyt, hän hurmaa jokaisen lähipiiristään. Niinhän siinä yleensä käy, oli alkuvastustuksen aiheuttanut sitten mikä tahansa :)
Meillä eka neuvola ens viikon keskiviikkona, silloin 8+5.
Tuo on varmasti vähän outo tilanne etenkin sun vanhimmalle tyttärelle, mut eikö se siitä tasaannu ja hyväksy asian. Luulis ainakin, että viimeistään kun lapsi on syntynyt, hän hurmaa jokaisen lähipiiristään. Niinhän siinä yleensä käy, oli alkuvastustuksen aiheuttanut sitten mikä tahansa :)
Mä nyt täällä laittelen innostunutta viestiä heti em keskustelun jälkee :D Toivon myös että meillä kaikilla menee hyvin ja uskotaa kaikki yhdessä parasta!!
Meillä oli tänää eka äitiysneuvola ja heti iski todelliseks että oon tosiaan raskaana! Oli niin hassua ku he puhuivat miehestäni "isä" nimekkeellä, automaattisesti hymyilin aina niissä tilanteissa
Oon ehkä tätä päivää enne vaa murehtinu ja jotenki ollu surulline, ehkä just pelkäsinn että vauva rajottaa liikaa omaa elämää. Mutta nyt oon niin onnellinen ja iloinen, en malta oottaa että voin kertoo kaikille!
Tässä illalla vielä kateltii kunnolla kaikki mahdolliset materiaalit ja perehdyttii asiaan. Ollaan kyllä molemmat tosi innoissamme
Samanlaisia ajatuksia oli mullakin ekassa raskaudessa. Mutta sain sitten ilokseni huomata, että vauva tosiaan syntyy meidän omaan elämään meidän geeneillä varustettuna, ja hän sopii kokoonpanoon kuin hanska. Vauva-aika on lyhyt, ja on iso ilo kun porukkaan (perheeseen!) kuuluu yksi meidänlainen tyyppi lisää :). Nyt on taas tilaa uudelle tulokkaalle.