Raskaaksi 2026

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Mamiksx5
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Viestintä on toisinaan vaikeaa ja varsinkin tekstin kautta ilman ilmeitä ja muita sanattoman viestinnän keinoja, jotka tuo siihen yllättävän paljon sisältöä ja sävyjä.

Ikävää, että olet kokenut tän ilmapiirin sellaiseksi, että täällä pidettäis pakottamista normaalina asiana.

Mä olen nyt lukenut sun pitkän kirjoituksen ja nämä lyhyemmätkin vastaukset useampaan kertaan. Joka kerta saan saman sisällön, sen minkä kirjoitat. Mielestäni toiset keskustelijat on nostaneet sieltä ihan hyviä pointteja esiin. Jaksaisitko kuitenkin oikaista mitä sieltä rivien välistä on luettu mitä et ole sanonut? Siis ihan aidosta mielenkiinnosta kysyn, en ole haastamassa mitään eripuraa tmv. 😊
Suurimpana se, että moni tulkitsi niinkuin olisin tuomitsemassa sitä että tänne puretaan niitä haastaviakin tunteita. En todellakaan ole sitä mieltä vaan päinvastoin, minustakin tämä on juuri oikea osoite kaikelle mahdolliselle, häpeällisellekkin ja kielletyn oloisille tunteille. Ja ne tulee saada jakaa turvallisesti, ettei muut ala syytteleen että mitäs sää tommosta menet tuntemaan. Minusta esim on ihan ok jos sanotaan että "vitsi että tekis mieli pakottaa tuo mies sänkyyn tänään🤪". Se on tunne. Ohi menevä tunne, eikä tarkoita että sanoja aikois todella tehdä niin. Voi olla myös osaltaan hauskaa vitsailua. Kyllä minäkin huumorinaisia olen. 👍😄

Toisena jokunen käsitti, että minä tuossa olisin neuvonut jotain the oikeaa tapaa esimerkiksi suhteessa harrastaa seksiä. Ei, ei, ei. Kerroin vain mikä jollakin miehellä saattaisi olla taustalla. Jokainen osaa kyllä kohdallaan laskea yks yhteen, että voiko tuosta olla kyse omassa parisuhteessa vai ei. Joku jo tuli kertomaan että heillä ei ainakaan. Ok, mutta se ei ollut mitenkään mun pointti. 😄

Ymmärsitkö vai tuntuuko edelleen että toistan vain samaa koska itsestäni ainakin tuntuu siltämä? 😆 kirjoittelu välillä ON hankalaa!
 
Mulla on ollut ihan hyvä päivä, aurinko paistaa ja keinotekoinen hcg ei enää näy testissä! Laskeskelin että pallukka saattaisi yrittää kiinnittymistä maanantaista eteenpäin (on silloin 7 päivän ikäinen). Vaikeaa pitää jalat maassa, varsinkin kun mies alkoi jo siirron jälkeen puhui minusta monikossa aivan kuin olisin raskaana 🥹❤️ Sanoin kyllä ettei se vielä ole kiinni missään, ja ollaan vaan sen jälkeen vitsailtu että "meidän pitää kannustaa morulaa". Olen hieman yllättynyt että aiemmin kuukautiskramppeina pitämäni krampit johtuvatkin ihan vaan keltarauhashormonista (menkathan ei mulla ala niin kauan kuin tuota hormonia tulee).

Mitä tähän muuhun keskusteluun tuleen, niin kannattaa muistaa
-tekstistä ei kuule äänensävyä, ja sama teksti voidaan tulkita eri tavalla
-ihmisten taito kirjoittaa vaihtelee
-ihmisten taito lukea tekstiä vaihtelee
-palstan ikähaitari on suuri, osa käyttäjistä voisi melkein olla toisten äitejä

Itsellä on erittäin paljon kokemusta miehen suorituspaineista (jäänyt ovulaatioita välistä ja yksi hoitokin), ja siinä kyllä vituttaa ja turhauttaa. Molempia. Monesti olen sanonut miehelle ääneen "ei haittaa" ja sitten kiukutellut jälkeenpäin tuonne lapsettomuuspuolelle. Toisaalta ymmärrän että vitsailu seksiin painostamisesta on vahingollista ja voi toisilla tuoda epämiellyttäviä muistoja mieleen. 🤷
Oon samaa mieltä tästä 🙏 Täälläkin on oltava tilaa eriäville mielipiteille, mutta paljolti riippuu siitä miten asian esittää ja miten se luetaan, etenkin jos se käsittelee jotakin herkkää aihetta. On myös nykyajan tietynlainen piirre, että huolehditaan toisten puolesta ehkä liikaakin. Sitä näkee paljon somessa, itse olen aika allerginen sellaiselle. On hyvä pyrkiä keskustelemaan asioista neutraalisti, mutta siinä saa aika tarkoin asetella sanansa.
 
Tulin tänne omanapailemaan kun viimein tapahtuu jotain. Nimittäin niin 🤬 alavatsakivut että ei oo todellista. Pahemmat kuin kuukautisissa. Tulin puoli myyryä kaupasta kotiin ja vessassa huomasin "synnyttäneen" kunnon pläjäyksen "seafoodia" eli ovulaatiolimaa. Tein samalla ovulaatiotestin ja se on negatiivinen, mutta väittäisin että tää on jo ovulaatio ja harvinaisen rankka sellainen kun oon miltei polvillani. Tai ehkä mulla puhkeaa joku patti munasarjoista tai jotain... 😅

Toivon mukaan mun seuraava omanapailu ei olisi ilmoitus päivystys reissusta... Vaikka ei ne mua kyllä sinne ota kun ei viimeksikään tehneet mitään kun oli samanlaiset kovat kivut. Käskivät vain puhelimitse olla kotona.
Huh, onko siulla ennen tullu tommasia limasynnytyksiä? Itelle ei siis ja kuulostaa hurjalta tuollainen ovulaation yhteydessä. (Rajuihin kipuihin oon kyllä tutustunut itsekkin)
 
Omaa selitystä vaan.... Tekisi mieli huomenna tuhlata se toinen digitesti. 🤣 Jos unohtaa ne paskojen testien toiset viivat jättää ne huomiotta, niin mikään ei kyllä viittaa että mitään kiinnittymistä olisi tapahtunut edes, joten sen perusteella kyllä tyhmää olisi tehdä se toinen herkkä clearbluen digitesti. Päätin jättää ne one stepin herkät testit unholaan ja testata niillä mitä näyttää sitten jos olen oikeasti raskaana vielä. Nyt en usko että olen... Rinnat kyllä arat selkeästi, mutta uskon että johtuu vain lugesteronista se arkuus. 🙄 Vaikka ovatkin selkeästi aremmat kuin viime kerralla eli ekalla kerralla kun käytin lugesteronia, mutta se tuskin tarkoittaa mitään. Vatsaa kiristää ja nipistelee sekä alaselkä myös kipeä kuten viimeksikin lugesteron kerralla. Mitään oikeasti lupaavia oireita ei ole... No toki vasta kai dpo8.
 
Huh, onko siulla ennen tullu tommasia limasynnytyksiä? Itelle ei siis ja kuulostaa hurjalta tuollainen ovulaation yhteydessä. (Rajuihin kipuihin oon kyllä tutustunut itsekkin)
Viimeksi oli heinä-syyskuun tienoilla limasynnytys. Sen jälkeen tätä ei oo kyllä ollut. En koskaan saanut selville mikä se oli.

Kivut muuttui sen verta pahoiksi että yritän päästä päivystykseen... Vahvasti sellainen olo että eivät ota mua sinne vaan käskevät istua kotona syömässä kipulääkkeitä... 😅 Ehkä mulla oikeasti poksahti joku kysta, ei kuulosta ihan vatsahaavaltakaan kun luin aiheesta. Erikoista tässä on syklisyys kivussa että välillä hellittää hieman ja sit pahenee. Alkaa muistua vähitellen synnytys mieleen takaisin 🤣

Muoks ja en varmana voi olla raskaana kun tein vainoharhaisuuttani raskaustestin kierron 6 päivä ja nega oli ilmiselvästi.
 
Huh, tsemppiä, toivottavasti ne ottais siut päivystyksee ja tutkisivat.
 
Huh, tsemppiä, toivottavasti ne ottais siut päivystyksee ja tutkisivat.
Näh ei ne ota mua tutkimuksiin. Onneksi se järkyttävä kipu kesti taas vain sen 2,5 tuntia ja oon nyt jälleen elämäni kunnossa. Olisipa hauskaa tietää mitä nää mysteeri kipukohtaukset on. Onneksi näitä on ollut vain kaksi vaikka tullessaan ne on niin pahoja että muistuu synnytys mieleen.

Maallikkona ilman että tiiän paremmasta keittiö diagnoosini: munasarjakysta
 
Tästä tulee nyt pitkä puheenvuoro liittyen aamupäivällä aloitettuun keskusteluun. Toivottavasti jaksatte lukea.

Kiitos, @Zebra , @Kevätlilja ja @Pakkanen sanoititte täydellisesti juuri sen, mitä itsekin ajattelen.

@Tiitikkä puhut vakavista asioista (mm. siitä, että palstalla normalisoitaisiin manipuolointia ja seksiin painostamista) vailla muita perusteita kuin mutu. Kun sulle huomautettiin viestisi syyllistävästä, ylimielisestä ja ikävästä sävystä, vastasit toteamalla vähän siihen tyyliin, että jos ei luento kelpaa, niin vika on kuulijassa.

Vaikka alkuperäistä viestiäsi ei osoitettu suoraan kenellekään, viitattiin siinä sairaana olevaan mieheen. Niinpä tulkitsen sen viitekehyksen olevan ainakin epäsuorasti minä ja kirjoittamani viestit. Niinpä haluan sitä myös omasta puolestani kommentoida – en siksi, että olisin koira, johon kalikka kalahti vaan koska se on täysin vailla perusteita. Kävin vielä kriittisin silmin lukemassa tätä kiertoa koskevat viestini ja niihin saamani vastaukset noin viimeisen vähän yli viikon ajalta. Luin myös tämän viestin kirjoittamisen aikana keskusteluun tulleet viestit. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että, erilaisista asoista voi ja kannattaa tällä palstalla puhua. En ole moderaattori, mutta arvelen, että myös kriittisiä näkökantoja voi täällä esittää sekä nostaa keskusteluun haluamiaan aiheita.

Jokainen, jolla on edes alakoululaisen tasoinen sisälukutaito, ymmärtää, että sen pohdiskelu, miten miehen saisi innostettua yhdyntään ovulaation aikaan tai miettii, kannattaisikohan yrittää tehdä aloitetta, ei ole oman puolison painostamamista, pakottamista tai mainipulointia. Se on oman tilanteen reflektointia. Esim. mun kohdalla se, mitä täällä palstalla kirjoitan ei ole samaa mitä puhun omalle miehelleni tai mitä hänen kanssaan teen. Näihin pohdintoihin liittyvät viestit sisältävät pääsääntöisesti tunteita ja tunteista puhumista, eivät pakottamisen ja painostamisen suunnittelua tai niihin rohkaisua. Jos löydät täältä palstalta sellaisia viestejä, olisi kiva, että jakaisit ne meille muillekin.

Omista viesteistäni löysin mm. seuraavaa:

A: Jos täällä palstalla kirjoitan, että ”oon valmistautunu ottamaan kaikki keinot käyttöön”, on kyseessä edellä käytyyn keskusteluun liittyvä humoristinen letkautus, ei raportti siitä mitä todella aion tehdä. En ole kirjoittanut, että haluaisin tai mun pitäisi väkisin saada mies sänkyyn kanssani tai että olen pettynyt mieheeni yhtään missään asiassa. En ole kirjoittanut niin, koska en ajattele niin ja koska asia ei meidän parisuhteessa ole niin. Olen kirjoittanut pettymyksestäni omaan kroppaani, joka ei pysty siihen yhteen asiaan, mitä siltä tällä hetkellä toivon.

@Zebra lle kirjoitin, miten ikävää on, ettei hänen mies tee kahta asiaa, joita hän on tältä pyytänyt. Viittasin kofeiinin vähentämiseen ja vitamiinien ottamiseen.

B: Olen kirjoittanut, että toivon mieheni voinnin paranevan ja että ymmärrän – toistan – ymmärrän, ettei miestä huvita sairaana pupuilla. Olen kirjoittanut kysyneeni hänen vointiaan ja vastauksen saatuani jättänyt aloitteen tekemättä, koska en halua painostaa miestäni yhdyntään.

C: Ratkaisuksi tarjottiin muumimukimenetelmää, mihin vastasin, etten edes ehdottanut sitä omalle miehelleni, koska tiedän, ettei hän olisi sellaiseen valmis ja kokisi, että olisi vain väline vauvantekoon. Lisäksi mainitsin, etten halunnut kertoa miehelleni omasta toiveestani joulukuiseen lapseen, koska en halunnut, että mies mitenkään kokisi mun painostavan häntä. Niiden kohdalla, joille muumimukimenetelmä sopii, en näe mitään ongelmaa. Eiköhän jokainen ole omassa parisuhteessaan keskustellut tavat, joilla lasta yritetään, ja tällöin jos ”luonnottomuus” ei ole ongelma heille, ei sen pitäisi olla sitä muillekaan.

D: Olen kategorisesti viesteissäni tänne palstalle (niissäkin, joissa olen purkanut tuntojani koskien turhautumistani ovulaation odottamiseen) tuonut esiin, että en painosta miestäni ja että hän ei ole mikään vauvantekoväline vaan elämänkumppanini. Olen kertonut, että olen sinut sen kanssa, jos lasta emme lopulta koskaan saa, mutta että yrittämättä en halua luovuttaa. Olen myös kertonut keskustelevani mieheni kanssa avoimesti ja usein.

E: Sen takia tuntuu pahalta viestisi, jossa luennoit opettajamaisesti painostuksen ja manipuloinnin normalisoinnista ja esittelet teorioita, joista miehen haluttomuus mahdollisesti saattaa johtua – ihan kuin tämän palstan perusteella tietäisit yhtään mitään yhtään kenenkään parisuhteesta. Kuvitteletko, että keksit hopealuodin, jota muut keskustelijat mahdollisesti eivät ole ehtineet jo vähintään kymmentä kertaa ajatella?

F: En myöskään ole kirjoittanut, että raskaus ja lapsen saaminen on ainoa tavoitteeni tai määrittää koko elämääni tai että maailmani kaatuu, jos en tule raskaaksi, päin vastoin. Ihan hiljattain kirjoitin mm., että koska tää kierto vaikuttaa menneen ohi, aion hyödyntää loppukierron ja keskittyä mieli kirkkaana muihin asioihin. Viime loppukierrossa kirjoitin nauttineeni ruoista, joita ei raskaana ollessa suositella.

Totta kai aina harmittaa hetken, jos kierto jää välistä tai ei tärppää, mutta sit mennään eteenpäin ja elämä jatkuu ainakin meillä ja käsittääkseni myös muillakin täällä palstalla.

G: Tällä palstalla on myös keskustelu paljon miesten suorituspaineista ja esim. siitä, ettei mies ole kone, joka on aina valmis, aina pystyvä ja aina tulee.

H: Mitä tulee ulkopuolisen antamiin neuvoihin yleensä, esim. siitä, millainen aloite kunkin pitäisi oman puolisonsa suuntaan tehdä, niin koskaan ei voi tietää, miten asiat kenenkin suhteessa ovat ja millaisista tavoista he ovat keskenään sopineet. Esim. täällä palstalla kirjoittaa moni, jolla on paha endometrioosi, toisella on myoomia tai polyyppeja, kolmannen miehellä on kroonisia kipuja, jotka vaikuttaa yhdyntöihin. Joillakin voi läheisyyttä ja rakkautta muuten, mutta yhdyntäkeskeinen seksi ei ole yhteinen juttu, joten on sovittu, että hedelmällisenä aikana asiat tehdään tietyllä tavalla.

On totta, että kieli on tekoja ja kielen kautta normalisoimme asioita, rakennamme ja ylläpidämme sosiaalista todellisuutta. Tällä palstalla en kuitenkaan tunnista omistani enkä muistakaan kirjoitetuista viesteistä ilmiöitä, joista kirjoitat. Omissa viesteissäni olen eksplisiittisesti kertonut, että en painosta enkä halua painostaa puolisoani millään tavalla. Vastaavia merkityksiä olen monen muunkin kirjoittamana lukenut.

Näin ollen avausviestisi aiheesta näyttäytyy ennen kaikkea sen moralisoivana arvosteluna, mitä ja millaisista tunteista täällä on lopulta sallittua ja lupa kirjoittaa. Viesti alkaa väitteellä siitä, että täällä kirjoitettasiin, että pitäisi väkisin saada mies sänkyyn. En ainaakan itse muista lukeneeni, saati kirjoittaneeni, mitään siihen viittaavaakaan.

Itse oon suhtautunut tähän vauvakuumeilijoiden palstaan niin, että täällä voi purkaa tuntojaan ja käsitellä vaikeita asioita esimerkiksi huumorin keinoin – joskus se huumori on mustempaa, toisinaan enemmänkin harmaata ja välillä tosi kirjavaa. Mieleenkään ei ole tullut, että täällä kannustettaisiin painostamiseen, manipulointiin tai pakottamiseen tai pidettäisiin niitä normijuttuina saati hyväksyttävinä! En myöskään menisi tekemään kovin pitkälle meneviä päätelmiä toisten ihmisten ja pariskuntien puhe-, tunne- ja seksuaalisesta yhteydestä ja kanssakäymisestä pelkästään sen perusteella, mitä joku nimimerkin takana kirjoittaa anonyymilla palstalla. Kuitenkin kyseessä on vain lyhyt välähdys ja yksi rajattu näkökulma, jonka ulkopuolinen pääsee näkemään.

Mä käytän paljon aikaa ja energiaa siihen, että reflektoin, mitä ja miten puhun ja toimin suhteessa muihin ihmisiin, varsinkin läheisiini. Mietin myös tarkasti, mitä ja miten kirjoitan tälle palstalle varsinkin, jos puhun mistään vakavammasta tai asioista, jotka liittyy muihin kuin muhun itseen. Esim. jos vaikka kirjoitan jollekin, joka on kokenut keskenmenoja tai kemiallisia raskauksia tai on yrittänyt raskautta hyvin pitkään, pyrin olemaan erityisen hienotunteinen.

(Edit: korjasin pari lyöntivirhettä.)
 
Muokattu viimeksi:
Piti jatkaa kahteen viestiin. xD

Omanapa: Me taidetaan ostaa uusi auto. Eiks sitä sanota, että kun perheeseen tulee vauva, niin mies haluaa uuden auton? No me käytiin tänään koeajamassa paria autoa, ja mies oli liikuttava, kun touhotti siinä auton mittojen kanssa ja arvioi ja kyseli mm. automyyjiltä, että mahtuukohan tänne takapaksiin lastenvaunut tai -rattaat ja mitenköhän turvakaukalo sit menis tohon takapenkille. Toiselta automyyjältä kysyi, että mitäs sitten, jos vaikka meitä on jossain kohtaa kolme ja tarvitaan enemmän tilaa, niin voiko autoa sitten vaihtaa isompaan. (Voi.) Minä: 👉👈 🥺

@Westo ainakin varovaiset onnittelut ja tiukkoja tarrasukkia ! Toivotaan, että pikkukaveri pysyy matkassa ja pääset kirjottelee lasketunajan ryhmässä. <3

@Syyskukka hyvä kun muistutit, mun pitäis kans käydä ostamassa sitä @Syssymyssy suosittelemaa Vitabalansin rautavalmistetta. Ostin yhtä viherjauhettakin pari viikkoa sit, mut unohdin sen tietty toissa päivänä flunssapäissäni mökille. No siellä se odottelee mua ens kerralla. xD

Hyvä, että teillä on ollut hyvä keskustelu puolison kanssa ja hänkin on ilmaissut toiveensa, että kerrot selkeämmät ohjeistukset ja päivät, mitä haluat hänen milloinkin tekevän. xD Tuli mieleen yks jo vanha sarjis, mutta Jude Devir -niminen sarjakuvataiteilija tekee sarjakuvaa oman perheensä elämästä. Ensin oli hän ja hänen Maya-vaimonsa kaksin, sitten tuli esikoinen, ja hänen jälkeensä ovat saaneet viel kaksi lasta. Suosittelen seuraa Instagramissa hänen tiliä. Liitän benchmarkiksi hauskan kuvan siitä, millaisia ohjeita miehelle voi esimerkiksi antaa. xDD

@Kyfi3922260 toivottavasti pääsette tamppaa patjat viel tälle kiertoa ja sun hyvä aavistus osuis oikeaan ja pääsisit testaamaan ja plussaamaan parin viikon päästä. <3 <3 Pakastin täyteen ruokaa on hyvä suunnitelma, vain toteutusta vaille. ; )

Mä oon itse asiassa tehnyt nyt kahdelle ystävälle niin, että oon vienyt heille oikein kunnon rotinat mukanani, kun oon käynyt katsomassa vauvaa ekan kerran. Rotinat on siis vanha perinne, jossa vastasyntyneen vanhemmille vietiin leipomuksia ja muuta hyvää ruokaa, jonka tarkoitus oli ravita äitiä. Rotinoihin pantiin vain parasta. Mä oon halunnut elvyttää tätä perinnettä ja vienyt ison kassillisen ruokaa ja lisäksi pullaa ja esim. sämpylöitä, jotta tuore perhe voi rauhassa keskittyä uuden elämänvaiheen alkuun ja ei tarvi heti miettiä ruokia ja muuta. Oon myös auttanut pienissä kotitöissä (toki kysynyt ensin, saanko auttaa), kuten imuroinut, siivonnut vessan tai keittiön. Apu ja rotinat on otettu ilolla vastaan. Myös jos itse niin pitkälle pääsen, tuun tekee ruokaa pakkaseen valmiiksi, ettei tarvi sit vauvan kans heti alkaa kokkaustalkoisiin.

@Round2❤️ aah no joo sitä mä en tiedä, millaisia tutkimuksia siittiöiden geeneille voidaan tehdä ja paljonko se maksaa. Ei niistä tutkimuksista varmaan ihan satasella selviä, jos edes kolminumeroinen summa riittää. Voi olla, että sellaiset kannattaa teettää julkisella sit, jos sinne asti pääsette.

Aika hurja olis kyl tuo lasketun ajan päivä, jos osuis jouluaatolle ja Tarja Halosen synttäreille. Ei varmaan kauheen usein lapset synny tasan laskettuna päivänä, mutta eipä ne toisaalta kalenterejakaan kattele vaan tulevat kun tulevat. Toivottavasti teillä tärppäis pian. Oon ainakin antanut itseni ymmärtää, että keskenmenon jälkeen moni raskautuu nopeasti. Mun läheinen ystävä sai keskenmenon ja oli omissa häissään tosi huonossa kunnossa sen takia (tätä ei siis kukaan häävieraistakaan tiennyt ja kertoi mullekin vasta paljon myöhemmin). Halusivat kuitenkin pitää häät silloin, että saisivat iloa surun keskelle ja ajatuksia pois keskenmenosta. Nyt heillä ihana pieni vauva kotona, joten kaikki päätyi lopulta hyvin. <3 Toivon, että teillekin käy hyvin.
 
Liitteet

  • Näyttökuva 2026-03-20 kello 15.46.45.png
    Näyttökuva 2026-03-20 kello 15.46.45.png
    952.8 KB · Katsottu: 38
Tästä tulee nyt pitkä puheenvuoro liittyen aamupäivällä aloitettuun keskusteluun. Toivottavasti jaksatte lukea.

Kiitos, @Zebra , @Kevätlilja ja @Pakkanen sanoititte täydellisesti juuri sen, mitä itsekin ajattelen.

@Tiitikkä puhut vakavista asioista (mm. siitä, että palstalla normalisoitaisiin manipuolointia ja seksiin painostamista) vailla muita perusteita kuin mutu. Kun sulle huomautettiin viestisi syyllistävästä, ylimielisestä ja ikävästä sävystä, vastasit toteamalla vähän siihen tyyliin, että jos ei luento kelpaa, niin vika on kuulijassa.

Vaikka alkuperäistä viestiäsi ei osoitettu suoraan kenellekään, viitattiin siinä sairaana olevaan mieheen. Niinpä tulkitsen sen viitekehyksen olevan ainakin epäsuorasti minä ja kirjoittamani viestit. Niinpä haluan sitä myös omasta puolestani kommentoida – en siksi, että olisin koira, johon kalikka kalahti vaan koska se on täysin vailla perusteita. Kävin vielä kriittisin silmin lukemassa tätä kiertoa koskevat viestini ja niihin saamani vastaukset noin viimeisen vähän yli viikon ajalta. Luin myös tämän viestin kirjoittamisen aikana keskusteluun tulleet viestit. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että, erilaisista asoista voi ja kannattaa tällä palstalla puhua. En ole moderaattori, mutta arvelen, että myös kriittisiä näkökantoja voi täällä esittää sekä nostaa keskusteluun haluamiaan aiheita.

Jokainen, jolla on edes alakoululaisen tasoinen sisälukutaito, ymmärtää, että sen pohdiskelu, miten miehen saisi innostettua yhdyntään ovulaation aikaan tai miettii, kannattaisikohan yrittää tehdä aloitetta, ei ole oman puolison painostamamista, pakottamista tai mainipulointia. Se on oman tilanteen reflektointia. Esim. mun kohdalla se, mitä täällä palstalla kirjoitan ei ole samaa mitä puhun omalle miehelleni tai mitä hänen kanssaan teen. Näihin pohdintoihin liittyvät viestit sisältävät pääsääntöisesti tunteita ja tunteista puhumista, eivät pakottamisen ja painostamisen suunnittelua tai niihin rohkaisua. Jos löydät täältä palstalta sellaisia viestejä, olisi kiva, että jakaisit ne meille muillekin.

Omista viesteistäni löysin mm. seuraavaa:

A: Jos täällä palstalla kirjoitan, että ”oon valmistautunu ottamaan kaikki keinot käyttöön”, on kyseessä edellä käytyyn keskusteluun liittyvä humoristinen letkautus, ei raportti siitä mitä todella aion tehdä. En ole kirjoittanut, että haluaisin tai mun pitäisi väkisin saada mies sänkyyn kanssani tai että olen pettynyt mieheeni yhtään missään asiassa. En ole kirjoittanut niin, koska en ajattele niin ja koska asia ei meidän parisuhteessa ole niin. Olen kirjoittanut pettymyksestäni omaan kroppaani, joka ei pysty siihen yhteen asiaan, mitä siltä tällä hetkellä toivon.

@Zebra lle kirjoitin, miten ikävää on, ettei hänen mies tee kahta asiaa, joita hän on tältä pyytänyt. Viittasin kofeiinin vähentämiseen ja vitamiinien ottamiseen.

B: Olen kirjoittanut, että toivon mieheni voinnin paranevan ja että ymmärrän – toistan – ymmärrän, ettei miestä huvita sairaana pupuilla. Olen kirjoittanut kysyneeni hänen vointiaan ja vastauksen saatuani jättänyt aloitteen tekemättä, koska en halua painostaa miestäni yhdyntään.

C: Ratkaisuksi tarjottiin muumimukimenetelmää, mihin vastasin, etten edes ehdottanut sitä omalle miehelleni, koska tiedän, ettei hän olisi sellaiseen valmis ja kokisi, että olisi vain väline vauvantekoon. Lisäksi mainitsin, etten halunnut kertoa miehelleni omasta toiveestani joulukuiseen lapseen, koska en halunnut, että mies mitenkään kokisi mun painostavan häntä. Niiden kohdalla, joille muumimukimenetelmä sopii, en näe mitään ongelmaa. Eiköhän jokainen ole omassa parisuhteessaan keskustellut tavat, joilla lasta yritetään, ja tällöin jos ”luonnottomuus” ei ole ongelma heille, ei sen pitäisi olla sitä muillekaan.

D: Olen kategorisesti viesteissäni tänne palstalle (niissäkin, joissa olen purkanut tuntojani koskien turhautumistani ovulaation odottamiseen) tuonut esiin, että en painosta miestäni ja että hän ei ole mikään vauvantekoväline vaan elämänkumppanini. Olen kertonut, että olen sinut sen kanssa, jos lasta emme lopulta koskaan saa, mutta että yrittämättä en halua luovuttaa. Olen myös kertonut keskustelevani mieheni kanssa avoimesti ja usein.

E: Sen takia tuntuu pahalta viestisi, jossa luennoit opettajamaisesti painostuksen ja manipuloinnin normalisoinnista ja esittelet teorioita, joista miehen haluttomuus mahdollisesti saattaa johtua – ihan kuin tämän palstan perusteella tietäisit yhtään mitään yhtään kenenkään parisuhteesta. Kuvitteletko, että keksit hopealuodin, jota muut keskustelijat mahdollisesti eivät ole ehtineet jo vähintään kymmentä kertaa ajatella?

F: En myöskään ole kirjoittanut, että raskaus ja lapsen saaminen on ainoa tavoitteeni tai määrittää koko elämääni tai että maailmani kaatuu, jos en tule raskaaksi, päin vastoin. Ihan hiljattain kirjoitin mm., että koska tää kierto vaikuttaa menneen ohi, aion hyödyntää loppukierron ja keskittyä mieli kirkkaana muihin asioihin. Viime loppukierrossa kirjoitin nauttineeni ruoista, joita ei raskaana ollessa suositella.

Totta kai aina harmittaa hetken, jos kierto jää välistä tai ei tärppää, mutta sit mennään eteenpäin ja elämä jatkuu ainakin meillä ja käsittääkseni myös muillakin täällä palstalla.

G: Tällä palstalla on myös keskustelu paljon miesten suorituspaineista ja esim. siitä, ettei mies ole kone, joka on aina valmis, aina pystyvä ja aina tulee.

H: Mitä tulee ulkopuolisen antamiin neuvoihin yleensä, esim. siitä, millainen aloite kunkin pitäisi oman puolisonsa suuntaan tehdä, niin koskaan ei voi tietää, miten asiat kenenkin suhteessa ovat ja millaisista tavoista he ovat keskenään sopineet. Esim. täällä palstalla kirjoittaa moni, jolla on paha endometrioosi, toisella on myoomia tai polyyppeja, kolmannen miehellä on kroonisia kipuja, jotka vaikuttaa yhdyntöihin. Joillakin voi läheisyyttä ja rakkautta muuten, mutta yhdyntäkeskeinen seksi ei ole yhteinen juttu, joten on sovittu, että hedelmällisenä aikana asiat tehdään tietyllä tavalla.

On totta, että kieli on tekoja ja kielen kautta normalisoimme asioita, rakennamme ja ylläpidämme sosiaalista todellisuutta. Tällä palstalla en kuitenkaan tunnista omistani enkä muistakaan kirjoitetuista viesteistä ilmiöitä, joista kirjoitat. Omissa viesteissäni olen eksplisiittisesti kertonut, että en painosta enkä halua painostaa puolisoani millään tavalla. Vastaavia merkityksiä olen monen muunkin kirjoittamana lukenut.

Näin ollen avausviestisi aiheesta näyttäytyy ennen kaikkea sen moralisoivana arvosteluna, mitä ja millaisista tunteista täällä on lopulta sallittua ja lupa kirjoittaa. Viesti alkaa väitteellä siitä, että täällä kirjoitettasiin, että pitäisi väkisin saada mies sänkyyn. En ainaakan itse muista lukeneeni, saati kirjoittaneeni, mitään siihen viittaavaakaan.

Itse oon suhtautunut tähän vauvakuumeilijoiden palstaan niin, että täällä voi purkaa tuntojaan ja käsitellä vaikeita asioita esimerkiksi huumorin keinoin – joskus se huumori on mustempaa, toisinaan enemmänkin harmaata ja välillä tosi kirjavaa. Mieleenkään ei ole tullut, että täällä kannustettaisiin painostamiseen, manipulointiin tai pakottamiseen tai pidettäisiin niitä normijuttuina saati hyväksyttävinä! En myöskään menisi tekemään kovin pitkälle meneviä päätelmiä toisten ihmisten ja pariskuntien puhe-, tunne- ja seksuaalisesta yhteydestä ja kanssakäymisestä pelkästään sen perusteella, mitä joku nimimerkin takana kirjoittaa anonyymilla palstalla. Kuitenkin kyseessä on vain lyhyt välähdys ja yksi rajattu näkökulma, jonka ulkopuolinen pääsee näkemään.

Mä käytän paljon aikaa ja energiaa siihen, että reflektoin, mitä ja miten puhun ja toimin suhteessa muihin ihmisiin, varsinkin läheisiini. Mietin myös tarkasti, mitä ja miten kirjoitan tälle palstalle varsinkin, jos puhun mistään vakavammasta tai asioista, jotka liittyy muihin kuin muhun itseen. Esim. jos vaikka kirjoitan jollekin, joka on kokenut keskenmenoja tai kemiallisia raskauksia tai on yrittänyt raskautta hyvin pitkään, pyrin olemaan erityisen hienotunteinen.

(Edit: korjasin pari lyöntivirhettä.)
Mää itse myönsin jo ensimmäisessä viestissä, että voi olla että olen käsittänyt väärin, että kyse on vain vitsailusta tai vastaavasta. 👍 On vain ja ainoastaan hyvä, jos olen käsittänyt väärin ja täällä ovat kaikki yhtä mieltä siitä että ketään, ei edes pahimmassa vauvakuumeen kourissa saa painostaa. 🙏🏼

Ja jos ei itse painosta/manipuloi omaa miestään, niin silloinhan mun teksti ei liity.

En ole itse törmännyt tuollaisiin syvällisempiin pohdintoihin miehen haluttomuuteen liittyen. Tämä on asia jota itse olen hlökoht kuitenkin jonkin verran miettinyt, ja siksi kirjoitin ylös mietintöni. Nyt tuli olo, että olimpas hölmö kun menin ottamaan tän aiheen esille ja vaikutan jotenkin ylimieliseltä neuvojalta kun halusin jakaa ajatukseni jos joku niistä jotain hyötyisi. Koin toimivani hyvästä, enkä todellakaan pahasta. Ja katson kyllä nyt tarkasti peiliin, koska sellainen kuva tekstistäni ilmeisesti joillekkin tuli että olen syyttelemässä täällä kanssayrittäviä ja rikkomassa tietentahtoen hyvää henkeä. 👎😬
 
Repesin @Maana Mannila liitetylle kuvalle; juurikin tuon oloisesti ohjeistuksia meillä saatetaan antaa. Miehelle tämä on ok, eikä hän ole siitä traumatisoitunut, koska ymmärtää nyt, keskustelujen jälkeen, miksi sillä ajoituksella on väliä, ja myöskin sen, että oletettavasti minä olen se, joka on paremmin perillä siitä, milloin se ovulaatio tapahtuu. Tiedän myös sen, että hän kertoisi minulle senkin, jos kokisi jonkin ahdistavana, koska meillä on tapana keskustella näistä asioista aika avoimesti; itse asiassa eniten rakastan hänessä sitä, että hän on käsittämättömän rehellinen siitä, mitä hänen päässään liikkuu -ei tarvitse arvailla. Molempien työt ovat aloilla, jotka eivät ehkä ole henkisesti kevyimmästä päästä, en tiedä johtuuko se sitten siitä, että kaikkea ei kuorruteta ihan kukkasilla. Meillä puhutaan suoraan ja huumori on mustaa. Hetkeäkään en ole epäillyt miehen mukana olemista tai sitä, etteikö projekti olisi yhteinen.

Ja vaikka meillä puhutaan ja rakastetaan ja pannaan sekä tavoitteellisesti että huvin vuoksi, on ollut ihan hyvä purkaa niitä omia tunteita myös jonnekin muualle kuin puolisolle. Kun vielä kyse on lajista, jossa tarkkaillaan paljon erinäisiä kehollisia tuntemuksia, hankala niitä on miespuolisen kanssa pureskella, ei hän osaa sanoa "seafoodeista" mitään.

Mitä pidempi ja mutkaisempi polku vanhemmuuteen on (jos se ylipäätään edes päättyy vanhemmaksi tulemiseen), sitä enemmän siihen mahtuu paikkoja, joissa joutuu perustelemaan asioita niin toisilleen, muulle maailmalle kuin itselleenkin, ja pohtimaan omia motiivejaan ja toiveitaan. Sellaiseen tämä palsta on tarjonnut ihan hyvää reflektointipohjaa.
 
Muokattu viimeksi:
Täällä näköjään alkoi menkat eli kp1 sitten vielä näin iltaa vasten ja NC sitä mieltä ettei olis ollut ovista ollenkaan 🤣 tekis mieli laittaa positiivinen ovistesti kp13 mutta ehkä annan vaan olla… 🤭 oli myös tosi lyhyt kierto, 24pv. Toki vasta toinen kierto kapselin poiston jälkeen.
 
@Olive toivottavasti se kierto sieltä pitene nopsaan kun kehon hormonit alkaa pyörii normaalil taval ja alkaa olee hyvät oviksetkin

Omia juttuja lisää:
Tän illan ovistesti oli jo selkeesti silleen lähellä sitä selkeetä kahta viivaa mut ei ihan. Sit on näitä oikean puolen alavatsa/nivuskipuja niin eiköhän tuo ovis tossa viikonlopun tai ihan viimeistään maanantaina oo 😌 jaaaa päätin että aion malttaa ainakin 6.4. asti testin tekemisen kanssa. Tänään olin työn puolesta sellaisessa tilanteessa et jouduin olee liikaa ihan vaan omien ajatusten kanssa niin suunnittelin jo päässäni miten toimin, millon teen testin miten toimisin ehkä jos tulis plussa, laskeskelin mille ajalle ulottuis np-ultra. Ja sit mietin myös et miten jos ei tää kierto ni sit vaan innolla toukokuuhun. On toiveikas ja optimistinen olo.
 
Eiköhän! Eka kierto poiston jälkeen oli 29. Kapselin kanssa ”kierto” oli myös säännöllinen 27-32 pv, pari kertaa oli kyllä jotain 45pv kiertoja pari kun oli tosi stressaava ajanjakso syksyllä. Ennen kapselia myös ihan normaali kierto ja ekan lapsen kanssa tärppäsi ekasta kierrosta.

Mutta, tässä nyt pari kiertoa aikaa tarkkailla ennen yrityksen aloitusta mihin suuntaan menee.

Muita aiheita: pitäisikö raskauskeijulta tulla sähköpostia kun tilaus lähetetty? Sain tilausvahvistuksen maanantaina mutta tietoa postituksesta ei ole tullut, ja nettisivuilla lukee että postittavat 1-2 arkipäivän sisällä.
 
Olen ollut linjoilta pois pari päivää, kun on masentanut nämä loppukierron kitupäivät ennen menkkoja ja täällähän on tykitelty sivutolkulla vakavaa juttua. 👀

Mun mielestä meillä on kiva ilmapiiri, pidetäänhän siitä kiinni? ❤️ Hyvä välillä ravistella keskustelua, ja toivon ettei ketään nostella tikun nokkaan.

Uskon, että me ollaan fiksuja naisia, jotka osaavat kommunikoida parisuhteessa järkevästi ketään loukkaamatta ja toista osapuolta kunnioittaen.

Mulla on nyt dpo14 ja menkkojen pitäisi alkaa huomenna tai ylihuomenna. Alan taas tässä kierrossa vetää greippimehua kuin sieni ja nikotiini on kyllä pakko saada pois. 🆘 Tuun varmaan tännekin sitten kitumaan niksoissani.
 
@Kyfi3922260 toivottavasti pääsette tamppaa patjat viel tälle kiertoa ja sun hyvä aavistus osuis oikeaan ja pääsisit testaamaan ja plussaamaan parin viikon päästä. <3 <3 Pakastin täyteen ruokaa on hyvä suunnitelma, vain toteutusta vaille. ; )

Mä oon itse asiassa tehnyt nyt kahdelle ystävälle niin, että oon vienyt heille oikein kunnon rotinat mukanani, kun oon käynyt katsomassa vauvaa ekan kerran. Rotinat on siis vanha perinne, jossa vastasyntyneen vanhemmille vietiin leipomuksia ja muuta hyvää ruokaa, jonka tarkoitus oli ravita äitiä. Rotinoihin pantiin vain parasta. Mä oon halunnut elvyttää tätä perinnettä ja vienyt ison kassillisen ruokaa ja lisäksi pullaa ja esim. sämpylöitä, jotta tuore perhe voi rauhassa keskittyä uuden elämänvaiheen alkuun ja ei tarvi heti miettiä ruokia ja muuta. Oon myös auttanut pienissä kotitöissä (toki kysynyt ensin, saanko auttaa), kuten imuroinut, siivonnut vessan tai keittiön. Apu ja rotinat on otettu ilolla vastaan. Myös jos itse niin pitkälle pääsen, tuun tekee ruokaa pakkaseen valmiiksi, ettei tarvi sit vauvan kans heti alkaa kokkaustalkoisiin

Eihän me enää ehditty mitään, mutta uskon että tuo nyt riittänee tälle kiertoa🙏🏻 ja mä oon kans ystävälle vieny pienen pussukan tarpeita omaan rentoutumiseen. Ja nyt heidän tulevan synnytyksen aikaan oon luvannu, että aiemmat lapset voi tulla tänne ja olla ihan tarpeen mukaan niin kauan, ku he tarviivat. Ja raskaus aikana oon käyny piristääs kukkien kanssa päivää🫶🏼

Tässä muuten vielä iltanen ovis testi:
IMG_4033.jpeg

Ja sit tähän puhuttuun aiheeseen. Myönnän että en ihan kaikkia lukenu, ku ei just keskittyminen piisaa ja lukihäiriö ei anna armoa🥹 mutta itsehän oon miehelle vihjassu aina oviksen aikaan, että meillä olis ”the vauva viikko” edessä. Ja sit molempien yhteisen innostuksen mukaan sit puuhailtu. Eli mies tietää ovulaatiosta ja hän saa sit itse tehä alotteen jos on halukas. Tietysti itekki teen alotuksia ja katsastan tilanteen ja jos toinen vaikuttaa innostuneelta niin jatkan, jos ei lopetan. Ja kun siinä päästään alkuun niin unohtuu edes se, että mitä siitä hommasta voi ”seurata” (raskaus). Tää on toiminu meillä hyvin, meno pysyy rentona ja siitä ei tuu pakonomasta paukutusta vain se yks viikko kuukaudesta. Ja seksiä on kyllä muulloinkin, kun vain oviksen ympärillä.
Tuollanen hienovaranen vihjasu lähenevästä oviksesta on ainakin meillä toiminu tosi hyvin ja miehelle jää vähän niinku se pallo onko intoa/kiinnostusta/halua.

Ja tietysti mulle seksissä enemmän tärkeää on se, että kohtaan sen toisen ja haluan nimenomaan sitä toista, enkä sen siemeniä. Se on ihan yhden tekevää päästäänkö loppuun asti, kuhan molemmat saadaan tarvitsemamme nautinto siitä ja molemmilla on kivaa.

Tietysti joskus on harmittanu jos oviksen aikaan, jos se onki menny ohi, mutta nopeesti siitä yli pääsee ja jatkaa sit seuraavan kierron odottelua. Joo en tiedä menikö aivan sivuraiteelta tämä mut sanoinpa nyt tän😅
 
Multa on nyt jäänyt pari jaksoa välistä 😅 Mun mielestä on selviö, ettei ketään painosteta seksiin enkä ikinä ole tällä palstalla sellaiseen ajatusmalliin törmännyt. Lapsentekoseksissä on usein paineita molemmilla osapuolilla, ja silti kuitenkin usein jää naisten tehtäväksi ”viettely”, seksin järjestely ja miehen suorituspaineiden vähentäminen. Ja se on mielestäni outoa, jos kerran molemmat lapsen haluaa.

Me ollaan harrastettu oviksen aikaan seksiä 4-7 päivää putkeen viimeiset 3 kiertoa, ja voin kertoa että ei tosiaan ole tehnyt mieli joka kerta. Yhden ovisviikon olin influenssassa. Mutta jos lapsen haluaa niin on vaan pakko harrastaa seksiä sen oviksen aikaan. Onhan se joo naisella helpompi osuus vaikka ei haluttaisi, mutta kyllä se harmittaa jos itse on valmis tekemään mitä vaan ja mies ei suhtaudu asiaan samalla mentaliteetilla. Ja mielestäni tän foorumin idea on, että tänne voi tulla vuodattamaan ajatuksia, harmitusta ja kaikkea. 🙏

Täällä on viivat vahvistuneet alkuviikosta kivasti, ja alan varovasti siirtymään marraskuisten keskusteluun. 🥹💕 Olin jotenkin kuvitellut, että sit plussan jälkeen on kaikki ihanaa, mutta nyt onkin hirveä ahdistus, että miten tässä käy. Päivä kerrallaan siis eteenpäin. Seurailen kuitenkin tätäkin keskustelua, koska niin monta kuukautta oon elänyt mukana monien teidän yrityksessä. Tsemppiä ja plussatuulia ihan mielettömästi kaikille!!! ❤️
 
Takaisin
Top