Raskaaksi 2026

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Mamiksx5
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Herrajumala oikeasti, mitä täällä tapahtuu??? Nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin että pysytään kyydissä. Jos näin on, niin laskettu aika on joko joulukuun eka tai marraskuun vika. Ja siihen tunnetusti pari viikkoa päälle, koska mun lapset ei halua ikinä ulos. 😂
Täällä myös laskettu olisi 30.11. jos tulisi pysyvä plussa 🥹 Toivotaan onnea matkaan meille!!
 
Huomenta!
Ja onnea plussanneelle/plussanneille!

Eipäs nyt eilen ehdittykkään tampata patjoja, ku oltiin ehtoolla molemmat nii väsyksis, että simahdettiin heti. Mutta epäilen vahvasti oireiden perusteella, että eilen oli THE ovis päivä. Eilen oireet oli viiltelevää/repivää tunnetta vasemmalla puolella ja juilintaa selässä, lonkissa ja polvissa. En meinannu päästä ehtoolla edes portaita kiipeen, ku vihlas selkää. Nyt kuitenki olo suht normaali. Mutta meillä lakanat laitettii uusiks kuitenki 17.3. ja 18.3. eli hyvissä ajoin.

Nuota ovis testejä ei vissiin saisi aamusin tehä? Mutta tein tuon noin tunti heräämisen jälkeen. Ja aavistuksen on haaleempi viiva.
Testaan vielä iltapäivällä tietysti, vaikka enempää ei kyllä taideta saada hyödynnettyä tätä ovista.

View attachment 154186

Ja sit alkaiski se 2vk odotus, mitä oireita ilmenee ja että koska saa pissiä raskaustestejä🤣🤣
Pidetään peukkuja tänki takia et ois suht kivuttomat piinailut seuraavat 2 viikkoa ja lopputulos positiivinen 🌈 ite eilen ku syynäilin niitä ovistikkuohjeita ni lueskelin et joo iltapäivästä/iltaisin hyvä tehdä ja mielellään suht samaan aikaan päivästä 👍
 
Onnea ja tarrasukkia plussanneille! 🌈❤️ Onnistumiset herättävät aina toivoa! Ja oon tosi pahoillani niiden puolesta, jotka joutuivat palaamaan tälle yrittämispuolelle. 💔💔

Mä oon nyt ollut rautakuurilla kolmen viikon ajan, ja olo on nyt ollut tavallista energisempi. Oon myös pyrkinyt optimoimaan ruokavaliota siihen suuntaan, että saisin enemmän rautaa ja että se imeytyisi paremmin. Luulen, että rauta on lähtenyt imeytymään, mutta toki kuuri jatkuu vielä hamaan tulevaisuuteen. 😌

Mulla on nyt kp 12 menossa ja odottelen positiivista ovistestiä. Sain puolisolta palautetta, että mun pitäisi selkeämmin informoida häntä siitä, millaista suorittamista odotan häneltä (minä päivinä, kuinka usein, mihin asti). 😅 Lähinnä siis sen takia, että hän ei silloin ylisuorita muilla elämän osa-alueilla niin, että on liian väsynyt puuhastelemaan. Puoliso tekee usein pitkiä päiviä töissä ja on vapaa-ajallakin sellainen menevä ja aktiivinen tyyppi. En ollut tajunnut, että hän haluaisi tarkempaa ohjeistusta tähän vauvantekoon. Oon tähän mennessä lähinnä kertonut, mistä päivästä alkaen uskon hedelmällisen ajanjakson alkavan ja milloin ovulaatiotesti on positiivinen.
 
Pidetään peukkuja tänki takia et ois suht kivuttomat piinailut seuraavat 2 viikkoa ja lopputulos positiivinen 🌈 ite eilen ku syynäilin niitä ovistikkuohjeita ni lueskelin et joo iltapäivästä/iltaisin hyvä tehdä ja mielellään suht samaan aikaan päivästä 👍

Joo näin mäki oon ymmärtäny. Aattelin nyt viel tehä iltapäivällä tollon 16.30 toisen ovis testin ja kattoo mitä viiva sanoo. Mut edelleen ollaan vissii oviksen ympärillä, ku eipä tuo nyt kummosesti haalentunu eilisestä.

Tää 2 vk tulee oleen aivan kidutusta odotella ja pitää ittensä testaamatta. Ystävä neuvo, ku oon alkanu oikeesti jo oleen liian neuroottinen ja pakkomielteinen noihin rtesteihin, että aina kun tekee mieli testata niin alkaa siivoomaan, tai tekeen ruokaa, niin ei oo koko ajan tikut pissakupis🤣 että seuraavan 2vk aikana meillä on varmaa entistäki siistimpää ja ruokaa, vaikka ruokajonolle asti 🤣 eikä siinä muuten haittaa esim. ruuanlaitos, mut ei meillä nyt ihan niin paljon ja usein syödä ja pakastinki on täynnä kauriin ja hirven paisteja, niin ei voi sitä sinnekkää varastoida.
Mut ehkä mä sit kulutan enemmän energiaa siivoamiseen, ku ruuanlaittoon.

Kerkesin melkee jo vähä innostua et testipäivät olis jo ensviikolla jos ovis oliski ollu tuola 15.3. mut täytyy tyytyä kohtaloon ja odottaa vielä viikko pidemmälle. Mutta tosin nyt hedelmöittymis mahdollisuus on huomattavasti korkeempi ku jos se oliski jo ollu viimme viikolla. Nyt saa taas jännittää kuinka käy.

Mulla on kyllä ollu jo viimmeviikosta asti tunne, et tää on nyt meidän kierto🥹🤞🏻 mutta en nosta odotuksia liian korkeelle tai muuten tiputaan taas korkeelta ja kovaa.

Nyt vaan pitää muistaa vitskut, veden juonti, MUISTAA SYÖDÄ ja tänään, ku saan mun lenkkarit niin pääsen kävelylle😍
 
@Kyfi3922260 ton perusteella sulla on tosiaan ollut lh-piikki eilen ip, eli munasolu irtoaa tänään tai viimeistään huomenna (12–48 tuntia positiivisesta ovulaatiotestistä). Nyt äkkiä tamppaamaan! 😍

Ehkä me yöllä tai miehen töiden jälkee vielä keretään osumaan tähän ovikseen töydellisesti ennenku mun pikkusisko tulee yöksi. Mutta uskon että jo nuo 17.-18.3. antaa jo aika hyvän mahdollisuuden 🥰
 
Kiitos kaikille pahoittelleille ja lohduttaneille. ❤️❤️ Ehkä kaikella on tarkoituksensa.. 🌼

@Kali Jjjeeep, on toi kyl perseestä, ettei tutkimuksiin julkisilla pääse ton aiemmin. 😐😐😐 Mä niin aina toivon, et teillä täppäis.. ❤️

@Mäntymetsä Josko ens kerta ois sit meidän molempien kerta. 🌈❤️😊 Ei kai loputtomiin voi käydä huonosti..

@Maana Mannila Kiitos. ❤️ Kiertosisko. On kyllä muuten kalliita noi tutkimukset kohdullisille, huhhuh.. Voidaanko siis siittiöistä tutkia, et onks siellä kromosomeissa jtn häikkää? Meillähän ei selkeesti ongelmia taida niiden uimisessa olla tai mun raskautumisessa mun kohdalta, koska kaks kertaa nyt onnistunut, mut menee vaan kesken..

Ehkä tässä täytyy nyt tovi vielä katsella ensiksi, et mitä tapahtuu... Psyyke ei vaan kestä liian montaa menetystä... Btw, jos nyt tärppäis tyhjennyskierrosta, mitä en kyl mitenkään tietenkään usko, ni laskettu aika ois 24.12, apua.. Ei meille ehkä ihanteellisin, en mä tiedä. En tiedä kuka hoitaisi miehen lapsia, jos oltaisiin synnyttämässä yms. Noh, ehkä taas ajattelen liian pitkälle.. Pääsis nyt ees sinne nt-ultraan asti joskus..

@Syssymyssy Tsemppiä tupakoinnin lopettamiseen. Oo itelles armollinen! Ite poltin 20 vuotta ja olin miehelle luvannut, et lopetan ku plussaan ja niin vaan lopetin nyt viime marraskuussa. Enkä onneks oo aloittanut uudestaan. 🤞🏻🤩 Vielä kun saataisi se vauva minkä takia tän tein.

@Kyfi3922260 Toivotaan, et tää ois nyt teidän kierto. 🤩 Käyt ostamassa uuden arkkupakastimen, ni saat sinne sit kokkailua. Toi on kyl hullua toi testaaminen pahimmillaan.. 🙈 Itsekin tilasin just 100€:lla ovis- ja raskaustestejä, huoohhhh. Noh, minkä sitä itselle voi.. Mielummin rahat tämmöseen ku johonkin ihan hömppään.
 
Testi niin nega, kuin vaan voi. No ei yllättänyt dpo8 vasta 😅 nyt ku sais tähän vkl muuta puuhaa ja ajateltavaa ni testaan vasta ens viikolla. Jännä miten sitä on pakko testaa vaikka järki sanoo et ei kyllä mitää näy.
Aurinkoista viikonloppua kaikille ☀️
Sekä plussatuulia kaikille 🩷
 
Liitteet

  • IMG_5820.jpeg
    IMG_5820.jpeg
    160.2 KB · Katsottu: 19
@Kyfi3922260 Toivotaan, et tää ois nyt teidän kierto. 🤩 Käyt ostamassa uuden arkkupakastimen, ni saat sinne sit kokkailua. Toi on kyl hullua toi testaaminen pahimmillaan.. 🙈 Itsekin tilasin just 100€:lla ovis- ja raskaustestejä, huoohhhh. Noh, minkä sitä itselle voi.. Mielummin rahat tämmöseen ku johonkin ihan hömppään.

Tätä mäkin toivon🤞🏻😍

Ja itseasias tota arkkupakastinta mietinki, mut en vaan tiedä mihin sellasen täällä sijottais. Meinaa nyt jo köydä tää 49neliöö kahelle vähän liian pieneksi. Meidän keittiö on tosi hölmön mallinen, ku on tommonen kuilu. Ruokapöytäki pitää pitää poikittain, että mahtuu joka ärsyttää mua ihan super paljon. Mut seuraava asunto meillä tulee oleen isompi ja sinne ihan varmasti hommaan arkkupakastimen.

Oon miettiny, et sit mahdollisen raskauden lopussa (jos virtaa piisaa) tekisin pakkaseen erilaisia ruokia. Epäilen et kovinkaa monella ei synnytyksen jälkee oo päällimmäisenä mieles ruuanlaitto, tai ainakaa se miettiminen mitä syödään. Niin sais sit vaa pakkasesta lämmittää ja syyä.

Ja tietty kans oon aatellu, et jos pystyis tekeen suurimman osan vauvan soseistaki sit ite, niin arkkupakastin tälläseen olis kyllä paras.

Eikä muutto nyt oo mieles pelkän arkkupakastimen takia että kyllähän me tänne mahduttais hyvin kolmisteen. Mutta ongelma on se että asutaan ylimäs kerrokses, baarin yläkerras, EIKÄ TÄÄLÄ OLE HISSIÄ ja suurin ongelma on nimenomaan toi hissi asia😭 eli en pääsis kyllä vauvan ja vaunujen kans täältä tähkäpään tornista ikinä pihalle🤣 en uskaltais jättää vauvaa yksin sisälle, ku vien vaunut alas, enkä uskalla jättää vaunuja alas, ku haen vauvaa ylhäältä🤣 ja yhes jos lähen rytyyttään nii ollaa kaikki niskat nurin tuola rapus🥹
 
Mun ei pitänyt kirjotella tänne tänään, kun oon niin paskalla päällä enkä vaan noiden testien takia että ei mitään positiivista sanottavaa mulla kyllä ole. 😅 Ärsyynnyn ihan kaikesta ja melkein aloin jo aamulla raivota miehelle kun joku ääni mitä kuului hänen läppäriltä ärsytti ihan suunnattomasti. Ja samanlaista testien kanssa pelleilyä, samanlaista todennäköisesti väärää positiivista muistuttavaa ne näyttää. No en voi kumminkaan ketään muuta kuin itseäni syyttää kun niitä ostin. 🙄 Joo ei hyvää mitenkään päin kuulu tänne....
 
Feel you @Kali
Mulla ollut kans jotenkin harmaa pilvi pään päällä aamusta alkaen. Oon fyysisesti ja henkisesti aivan väsynyt.
Peruin äsken mun ekan neuvolakäynnin ja se olis ollut jo maanantaina :loudlycrying: Mun lääkäriaika jätettiin vielä voimaan, kun mun pitää vielkä tehdä raskaustesti ja varmistaa, että on mennyt kesken. No mun olotila on muuttunut niin normaaliksi raskausoireista, et pakkohan se on olla kesken, kun vuosin vertakin monta päivää. Pitää nyt ootella, et postissa tulee mun raskaustestit niin sit voin yhden tuhlata heti tähän.
 
Joo näin mäki oon ymmärtäny. Aattelin nyt viel tehä iltapäivällä tollon 16.30 toisen ovis testin ja kattoo mitä viiva sanoo. Mut edelleen ollaan vissii oviksen ympärillä, ku eipä tuo nyt kummosesti haalentunu eilisestä.

Tää 2 vk tulee oleen aivan kidutusta odotella ja pitää ittensä testaamatta. Ystävä neuvo, ku oon alkanu oikeesti jo oleen liian neuroottinen ja pakkomielteinen noihin rtesteihin, että aina kun tekee mieli testata niin alkaa siivoomaan, tai tekeen ruokaa, niin ei oo koko ajan tikut pissakupis🤣 että seuraavan 2vk aikana meillä on varmaa entistäki siistimpää ja ruokaa, vaikka ruokajonolle asti 🤣 eikä siinä muuten haittaa esim. ruuanlaitos, mut ei meillä nyt ihan niin paljon ja usein syödä ja pakastinki on täynnä kauriin ja hirven paisteja, niin ei voi sitä sinnekkää varastoida.
Mut ehkä mä sit kulutan enemmän energiaa siivoamiseen, ku ruuanlaittoon.

Kerkesin melkee jo vähä innostua et testipäivät olis jo ensviikolla jos ovis oliski ollu tuola 15.3. mut täytyy tyytyä kohtaloon ja odottaa vielä viikko pidemmälle. Mutta tosin nyt hedelmöittymis mahdollisuus on huomattavasti korkeempi ku jos se oliski jo ollu viimme viikolla. Nyt saa taas jännittää kuinka käy.

Mulla on kyllä ollu jo viimmeviikosta asti tunne, et tää on nyt meidän kierto🥹🤞🏻 mutta en nosta odotuksia liian korkeelle tai muuten tiputaan taas korkeelta ja kovaa.

Nyt vaan pitää muistaa vitskut, veden juonti, MUISTAA SYÖDÄ ja tänään, ku saan mun lenkkarit niin pääsen kävelylle😍
Haha no joo siis ne "onnistuneen" (lue: on saatu hyödynnettyä hedelmälliset päivät) jälkeiset pari viikkoa on aina kyl maailman hitaimmat ja piinaavimmat. Se odottelu, tarkkailu, unelmointi ja haaveilu ja halu testailla ja toivon ja pettymyksen pelon vaihtelut 🤯
Mutta ihanaa et on kaveri joka antaa hyviä vinkkejä ja tukee. Ja ite kyllä kans jotenkin tunnen vahvasti et ois nyt meidänkin kierto, mut pelkään kans sitä pudotusta tästä tunteesta samalla 😅
 
Minusta on surullista lukea nuita, kuinka pitäis saada mies väkisin petipuuhiin.

On totta, että vauvakuume voi värittää oman maailman niin ettei siinä näe enää oikein muuta. On vain oviksen odottelu, h-hetki, piinailu ja mahdollisesti taas pettymystä ja sama rumba uusiksi. Se on henkisesti rankkaa ja haluais tehdä mitä vaan, että raskaus vihdoin alkaisi.

Mutta se ei siltikään oikeuta minkään tasoista painostusta, manipulointia ja/tai toisen pakottamista.

Jos miestä ei innosta touhuta ovulaation aikaan, niin haluaako mies todella lapsen? Vai voiko olla että hän on pitkin hampain suostunut projektiin jotta kumppani olisi onnellinen?

Jos mies taas on vilpittömän aidosti vauvanhankinnassa mukana, mutta ei innostu seksistä sillon kui h-hetki ois kyseessä niin syitä voi toki olla useita, mutta itsellä ainakin herää muutama merkittävä taustasyy, jotka voi aiheuttaa mahdollisesti haluttomuutta.

A) Seksi ei ole enää mitään muuta kuin vauvaan tähtäävä. Siitä on kadonnut spontaanius, intohimo, rentous. Tilalle on tullut pakkosuoritus, eikä todelliselle nautinnolle jää sijaa.
Haluaako vauvakuumeinenkaan, että seksielämä on tuollaista? Mitä jos voisi keskittyäkkin nautintoon. Milloin viimeksi pari onkaan vaan nauttinut toistensa kehoista, leikitelleet ja antaneet toiselle huipun ILMAN että siinä on taustalla määränpäänä saada vaan siemenet sisään ja valmista.

Voisiko sen tehdä seuraavaksi, voisiko näyttää kumppanille että minä haluan SINUA enkä vain sinun spermaa. Toinen kysymys toki kuuluu, että haluaako...? Jos ei, niin silloinhan miehen mahdollinen tunne epähaluttavuudestaan on ihan oikeassa. Hän ei siis ole itsessään haluttava ja seksin harrastamisen arvoinen, vaan siittiöt kassissa on se mikä naisen sytyttää. 🙄

Tässä kannattaakin miettiä että millaista seksielämä oli ennen vauvakuumetta. Nauttiko pari silloin intiimeistä hetkistä? Kumman aloitteesta ja kuinka usein?

B) Suorituspaineet. Ehkä mieskin on tavallaan ihan sinut sen siemet sisään ja thats it -seksin kans. Mutta siinä taas voi tulla paineita, että se on sitten kans hänen hoidettava, se tärkein tehtävä jotta ei tule pettymystä kun ei onnistu "näin yksinkertaisessa hommassa", niinkuin tuolla verrattiin miehen tulemista. Kuka teistä muuten pystyy tulemaan käskystä? Naiset ja miehet on toki erilaisia, ja onkin ehkä vähän tabu se, että mieskään ei välttämättä voi saada aina, heti ja joka paikassa... Orgasmittomuus taas on yleisesti miehelle pahempi paikka, juuri tuon oletuksen takia. Mikäs mies se semmonen on, joka ei saa lastia liikkeelle tai pahimmoilleen paineet iskee jo heti alussa. Miehille on jo teini-iässä selvinnyt, että ei ole mitään nolompaan kun impotenssi. Miehet ei ole koneita.

C) Luonnottumuus tai jotain sen tyyppistä.🤔 Jos miehen kyvyttömyyteen olla yhdynnässä syystä x ratkaisu on että pitäis tulla kuppiin, niin tällainen luonnoton vaihtoehto vaan voi tuntua absurdilta ja taas liian pakotetulta toiminnalta. En itse naisena edes vois kuvitella tuollaista toimintaa harrastavani, en osaa selittää tätä tarkemmin mutta tajuan täysin ettei tääkää oo monille hyvä vaihtoehto.

Ehkä myös se, että nainen on valmis laittamaan kaikki peliin voi olla hieman luotaantyöntävää. Niinkuin, tiedättekö, jossain vaiheessa voi epäillä että miten tuo psyykeen puoli oikein voi, jos vauvaprojekti on vienyt täysin mennessään...? En tiedä miten tämänkin ilmaisisin sievästi ja ymmärrettävästi... Jotenkin, että onko se enää terveellä kannalla jos ovulaation hyödyntäminen jää välistä ja maailma sitten murenee? Kuitenkin kun aikuisia ollaan ja pitäis osata suhteuttaa asioita, ymmärtää että kaikki ei ole omissa käsissä eikä parisuhteessa ollessa kuulukaan olla yksistään toisen käsissä...

Miettikää vaikka tilannetta toisinpäin. Kun sata vuotta sitten se nainen on maannut vastasynnyttäneenä vuoteessaan ja mies tulee painostamaan yhdyntään koska vieläkään ei tullut poikaa joten se pitäis saada alulle mahd. pian. Minä en nää tässä paljoa eroa siihen, että tänä päivänä se nainen painostaa vaikkapa kipeänä olevaa miestänsä seksiin kun se vauva nyt pitäis saada, puolison mielentilasta, haluista ja kunnosta välittämättä..... Aika järkyttävää..? 😳

D) Alitajuntainen pelko. Taustalla voi myös olla inhimillisesti pelko tulevasta vastuusta ja muutoksesta. Ehkä vauvantekoon on ryhdytty enempi naisen toimesta ja vaikka mieskin järjellä ajateltuna toivoisi lapsia ja vakuuttaa sen ääneenkin, niin jossain mielensopukoissa on kuitenkin pelkoja joista ei tohdi puhua (ehkä ei itsekään niitä tiedosta vaan tuntee sellaista epämääräistä ahdistusta?) ja se näkyy sitten tällaisenä selittämättömänä haluttomuutena ja tilanteen karttelemisena.

Tällaisia ajatuksia. Toivon, että oon tulkinnut väärin ja kyse usein olisikin jostain vitsailusta tai asian kärjistämisestä kun heitellään näitä "pitäis saaha mies suostuteltua"- juttuja. Ja että siellä taustalla kuitenkin olisi rakkautta ja kunnioitusta sitä puolisoaan kohtaan. 🤍

Mää itse vauvakuumeilen ja jonkun verran täällä lueskelen, mutta en tunne oikein hyväksi paikaksi tätä keskusteluketjua juurikin sen takia kun täällä normalisoidaan ajatusta siitä, että ihan perus juttu painostaa kumppania seksiin. ❌
 
Nään ja ymmärrän tän täysin mitä ajattelet ja siulla on paljon pointtia. Koen silti että vaikka täällä jakaa turhautumista siitä, että ovulaation aikana ei ole seksiä niin se voi olla tosiaan vaan sitä. Täällä ryhmässä jaettua kipuilua et yksi kierto taas meni hukkaan ja se sattuu. Itselle ainakin viime kierto oli raju, ja siis itsellä se tuska kumpus just siitä et kyllä meillä peitto heiluu ja balalaikka soi usein jas it se viikon epätodennäköinen kuiva jakso missä toinen ei jaksa ei lämpeä, osuu just siihen ovulaation kohdalle. Ja sit ei just ehkä haluais painostaa, eikä sano toiselle mitään vaan sisällä vaan vaan toivois et se toinenkin haluis niin paljon et miettis et on ovulaation aikaa sillee yhtä jaksava ja halukas tai vaikka silloin just ois valmis vähän silleen lämpeemään vaikka ei välttis ois aivan jaksava.
Tosin me kun sit juteltiin tästä et harmitti ku kierto jäi (molempien) kiireiden ja väsymyksen takia käyttämättä niin eipä toi kumppani ollut ees tajunnut että on ovulaatio tai kunnolla en oo ees ilmaissut innokkuuttani harrastella. Ja silti täällä olin turhautunut ja harmissani siitä et vitsit miksi juuri tässä kohtaa ei kiinnosta ja innosta. Vaikka se ei sit näkynyt kotona.
Eli siis, tää on se palsta minne tulee ne negatiivisimmat syvimmät kivut ja tunteet ja ajatukset joka ei todellakaan oo se koko totuus.
Mutta niin. Manipulointi ja painostus on aina väärin. Mut avoin juttelu ja toiveiden tai surun ilmaisu sit ei oo sitä miun mielestä kuitenkaan.
 
No siis tätähän en millään tavalla kritisoinut, oon samaa mieltä että tää on just oikee paikka tulla purkaan niitä tunteita ja fiiliksiä. 👍👍 Eli tietenkin se saa harmittaa, jos toinen on kipeenä tai ei muuten vaan voi/halua hyödyntää ovista. Kyse ei ollut siitä. Vaan nimenomaan niistä teoista, mitä tunteiden pohjalta tehdään. Puhe puolison painostamisesta on siis mielestäni väärin, vaikka miltä kantilta asiaa tarkastelisi.
 
@Tiitikkä Sanon nyt suoraan: tulipa jotenkin tosi paha mieli sinun kirjoituksesta. Puhut kyllä tavallaan ihan asiaa, ja kohteliaaseen sävyyn, mutta jos lukisin tätä sellaisen ihmisen asemassa joka on täällä kipuillut siitä, että "tallettelujen" ajoittaminen on toisinaan haastavaa erinäisistä syistä, on viestisi todella syyttävä. Ikään kuin miehen mahdollinen haluttomuus olisi naisesta johtuvaa ja naisen vika – ja siten myös lapsettomuus, ”mitäs menit painostamaan”. Tämä ei toivottavasti ollut viestisi tarkoitus, mutta sellaisen sävyn ainakin itse siitä luin.

Ja mainitsen vielä heti perään että meillähän ei siis ole vielä yritys päällä, joten tämä ei ole asia jonka kanssa olisin itse kipuillut, mutta tässäkin viestiketjussa tosiaan siitä on keskusteltu paljon. Vaikka anonyymisti ollaankin, niin viestisi voi tuntua todella ikävältä henkilökohtaiselta piikiltä. Tuskin täällä kukaan tosiaan oikeasti puolisoaan PAKOTTAA seksiin, mutta minusta on täysin ymmärrettävää että turhauttaa ja ärsyttää, jos seksiä ei pääse harrastamaan silloin kun on ne ainoat päivät jolloin raskautuminen on mahdollista.

Parisuhteita on erilaisia, ja seksi ei edes välttämättä kuulu jokaisen suhteeseen ja sitä nimenomaan harrastetaan siksi, että saataisiin lapsi - tai vaikka sitten käsipelillä sen kupin kautta. Voi hyvin myös olla, ettei mies, vaikka lasta kovasti haluaisikin, ole yhtä kuumeinen ja kiireinen asian kanssa eikä siksi ymmärrä miksi sen seksin ajoittaminen oikein olisi niin tärkeää. Ei siellä välttämättä ole taustalla mitään ihmeellistä erityistä syytä, ettei seksi maita, varsinkaan naisesta johtuvaa.

Oma näkemykseni on, että jos ollaan yhdessä päätetty hankkia lapsi, sitä sitten myös yhdessä yritetään ja vaikka tarvittaessa pienellä painostuksella jos toinen ei muuten muista/tajua (mutta tietenkään ei pakottaen). Realiteetit kun ovat mitkä ovat, raskaus saa alkunsa vain tiettyinä päivinä kuukaudesta, ja minusta on ok jos silloin seksiinkin suhtautuu ns. suoritteena.

Niin, ja melko raju veto myös verrata miehen suostuttelua seksiin jotta saataisiin raskaus alulle siihen, että naisia on painostettu synnyttämään poikalapsia (ja painostetaan muuten edelleenkin, varsinkin tietyissä kulttuureissa). Huh huh. Anteeksi, mutten nyt ihan näe sitä yhteyspintaa mainitsemaasi tapaukseen.

Tässä ketjussa on mielestäni vallinnut hyvä henki ja täällä on välittynyt mielikuva sympaattisista ja todella sydämellisistä ihmisistä. Toivon, että luin nyt viestisi vain liiallisesti projisoiden omia feministisiä näkökantojani. Kuten heti sanoin, puhuit kyllä mielestäni tavallaan asiaa, mutta asia ei ole ihan noin yksinkertainen. Joissakin tapauksissa kyllä, varmastikin, taustalla voi olla mainitsemiasi ongelmia.
 
Todennäköisesti moni tuulettelee täällä ne asiat, joita ei voi ääneen puolisollekaan sanoa, ja se on hyvä niin että sillekin on paikkansa, itse olen tarvinnut juuri sitä. Tähän liittyy niin monenlaisia tunteita, että jokin oksennusväylä on ainakin itselle tarpeen. Se, että toteaa täällä että toista houkutellaan, on aika kaukana konkreettisesta pakottamisesta; tuskin kukaan on täällä sitonut ketään patteriin, ja kukaan ei käsittääkseni ole toimimassa puolisoltaan salassa.

Kun yritystä on takana vaikka vuosi tai vuosia, on aika selvää molemmille tekijöille, että asia ei tule tapahtumaan vahingossa tai vähän sinne päin sohimalla. Ja silloin se yksi kierto vessanpöntöstä alas oikeasti voi tuntua varsin musertavalta. Kaikki täällä varmaan tietää, ettei se aikaikkuna ole kovin montaa päivää, kaikkea poikkeuksellista voi sattua, mutta todennäköisyydet on todennäköisyyksiä. Silloin spontaanius vähän kärsii, joillekin se on ongelma, toisille ei. Olisihan se ihanaa, jos olisi tärpännyt ekasta kierrosta ja perhosten ja lintujen laulaessa, takkatulen lämmössä, mutta tässäpä sitä ollaan puolitoista vuotta myöhemmin, ensi viikolla lääkäriin.

Oletettavasti (ja loogisesti ajatellen pakosti) tällaisessa ketjussa on eniten niitä, joilla sitä yritystä on takana jo jonkin verran, koska kas, ne helposti nappaavat siirtyvät aika pikaisesti muihin ketjuihin. Saattaa siksi olla sitä turhautumistakin havaittavissa.
 
Takaisin
Top