Haluaisin valaa uskoa seuraaviin letro-käyttäjiin, sain eilen elämäni ensimmäisen haamun DPO8 ja se vahvistui tänään DPO9, on toki aikaista mutta en kyllä olisi uskonut että 1v ja 4kk jälkeen viimein näen raskaustestissä viivan!
Tää oli periaatteessa toinen letrokierto, paitsi tokassa letrokierrossa kun otin minimiannoksen kesäsulun takia ja menin sitten KP17 toiselle yksityiselle ultraan kun oli outoja kipuja, siellä ultrassa ei näkynyt follia kummallakaan puolella, ainoastaan pieni 3cm kysta joka oli ilmeisesti ekasta letrokierrosta jäänyt follikkeli.
Jatkoin tikutusta, kunnes KP26 alkoi yhtäkkiä viikon kestävä runsas tyhjennysvuoto ilman että vieläkään tuli ovista. En ole varma että lasketaanko se menkoiksi.
No, vuodon jälkeen aloitin taas tikuttamisen, ja KP10 alkoi tulla limoja, ja KP12 (tai KP38 jos ne eivät olleet menkat) pärähti ovisplussa testiin! Kävin gynellä DPO5 kun kesäsulku päättyi ja kysta oli kadonnut ja oikealla näkyi keltarauhanen. Ja tosiaan DPO8 ihmeen kaupalla tuli eka haalea posi!
Vaikka tämä nyt menisi kesken (toivon mukaan ei kun viimein pääsi plussan näkymään), on niin toiveikas olo. Ihan huikeaa että tällaisten käänteiden jälkeen voi tulla plussa testiin! Jos tätä tulee lukemaan joku joka sai letroista kystan tai eka letro-kierto ei vielä toiminut tai toka letro-kierto ei näytä lupaavalta, pidä kiinni toivosta, voi vielä tärpätä!
Edit 8.9. Edelleen on matkassa pikkuinen, viime viikolla näkyi varhaisultrassa syke!

Ihmeiden aika ei ole ohi!