Millaisia raskausoireita sinulla on?

Onneksi masisolot vaikuttaa olevan yleisempikin oire, kun mä jo epäilin, että minkälaista apua sitä tarvitsisi, kun päivä pari sitten kyseenalaistin kaikki valintani; työn, toisen lapsen saamisen, omakotitalon oston ja tässä kaupungissa asumisen, myös oman aikaansaamattomuuteni. Mutta kyllä se sitten siitä taas. Unettomuus aivan varmasti pahentaa huonoa fiilistä. Confused Face
 
Te jotka olette alkuraskauksissa kärsineet unettomuudesta, miten ootte saaneet asiaa purettua ja nukuttua paremmin? Tuntuu, että nää masisolot tulee ihan univajeestakin kun pari kertaa yössä täytyy nousta pissalle ja sitten tulee tunti valvomista joka kerta kun ei saa unta Confused Face

Minäkin kaipailen vinkkejä tähän. Jo ennen plussaamista nukuin huonosti, mutta tämä tuntuu vaan pahenevan koko ajan. Viime yönä nukuin niin pieniä pätkiä, että tuntui aamulla kuin ei olisi nukkunut lainkaan. Tunnin välein suunnilleen herään ja joka kerta menee kauan ennen kuin saa uudestaan unta. Alkaa vaikuttaa jo normaaliin toimimiseen kun tätä on kestänyt niin monta viikkoa Confused Face jouduin tosiaan käymään viime viikolla lääkärissäkin, kun sydän alkoi käydä erikoisissa rytmeissä, juuri nukkumattomuuden vuoksi Confounded Face
 
Te jotka olette alkuraskauksissa kärsineet unettomuudesta, miten ootte saaneet asiaa purettua ja nukuttua paremmin? Tuntuu, että nää masisolot tulee ihan univajeestakin kun pari kertaa yössä täytyy nousta pissalle ja sitten tulee tunti valvomista joka kerta kun ei saa unta Confused Face

Mielellään tämä kokenutkin kuulisi vinkkejä. Mulla esikoista odottaessa nimittäin ei löytynyt mitään helpottavaa tekijää unettomuuteen Anxious Face With Sweat- Kaikenlaista kokeilin, kuten vartalotyynyä (juuri kaivoin sen taas esiin), mutta ei mitään selkeää helpotuskeinoa löytynyt. Satunnaisesti aina nukuin vähän paremmin, mutta kyllä melkein koko raskaus meni näiden aamuyön valvomisten kanssa. Loppuvaiheessa olin viikon verran saikulla kun olin niin loputtoman väsynyt.

Tällä kierroksella asiaa ei ainakaan auta se ettei viikonloppuisinkaan ole vapaa nukkumaan aamuisin pidempään, tai ottamaan päiväunia miten lystää.

Jollain sisulla tässä mennään, kun ei muu auta!
 
Mikähän tuossa huonosti nukkumisessa oikein on.. kun tosiaan ei vaan tunnu mikään asento olevan hyvä ja ihan ihme asioita alkaa yöllä pyöriä päässä. Aamuvuoroihin nouseminen on pahinta, iltavuorot sentään vähän helpompia Confounded Face mies puhuu aina että sitten tehdään toinen ja kolmas muksu perään mutta tätä menoa hävitän kohdun keinolla millä hyvänsä ku saadaan ensimmäinen pihalle Cat With Tears Of Joy
 
Kurjaa, että monella unettomuus vaivaa :/ itsellä ollut jonkin verran nyt lähipäivinä, että herännyt aamuyöstä vessaan ja sen jälkeen ei ole kovin helposti tullut uni uudestaan. Itse muistan esikoisesta raskauden lopussa, kun maha oli jo valtava ja vauva painoi jokaiseen sisäelimeen suunnilleen niin sen vuoksi yöt oli to del la kehnoja…mutta teillä näin alussa unettomuus vaivaa jo :|
 
Mulla oli just plussatessa vaikea nukkua ja kun pahoinvointi alkoi, oli semmosia liskojen öitä. Sit hetkeksi helpotti, mutta nyt taas heräilen, hieman huonoon oloon enkä löydä hyvää asentoa nukkua ja levoton olo. Näen outoja unia jatkuvasti. Kai tää parin viikon päästä helpottaa, mutta alkaa tosiaan vaikuttamaan mielialaan, kuten pahoinvointikin.
 
Mä näen muuten kanssa todella outoja unia ja paljon! Tuo liskojen yö on muuten varsin hyvä kuvaus hikoilevasta yöstä unineen
 
En tiedä oisko apua raskauden aikaiseen unettomuuteen, mutta listaan pari itelle toimivaa neuvoa muusta syystä johtuvasta unettomuudesta. Liian väsyneenä ei saa unta/uni ei maistu, tähän auttaa pienetkin päiväunet ja selkeä iltarauhoittuminen. Toiset hyötyy raittiista ilmasta ennen lämmintä suihkua, joka noin puol tuntia ennen nukkumaanmenoa rauhoittaa kehon nukkumaan. Illalla hiilihydraattia iltapalalla, kaurapuurossa paljon hyviä ominaisuuksia. Sitten ihan sellainen perus hengityksen seuranta laskee stressitasoja, kun autonominen hermosto käy kierroksilla varmasti. Itse saan untakin pelkästään seuraamalla hengitystä ja jos ajatukset harhautuu niin palauttaa taas vaan hengitykseen, kunnes uni tulee. Ja ei, mäkään en saa unta siellä aamuyöllä, kun herään nyt raskauden aikana. Kai se on vaan valmistautumista tulevaan. Tyyny polvien välissä auttaa leventyneen lantion kanssa. Tsemppiä meille kaikille uniasioihin ❤
 
Miksköhän mulla on häntäluu kipee Anguished Face-
 
Tsemppiä! Itellä yö ja aamu on parasta aikaa, ei oo kuvottava olo ja vessakäyntienkin jälkee nukahtaa heti. Unet on kyllä tosi aitoja ja usein myös unihalvauksia. Tosin tänään ekaa kertaa aamupäivästä oli pakko oksentaa (=sylkeä limaa), viimeiset kolme viikkoa on pystyny vaan hengityksellä estää oksennusrefleksit, nyt ei ollu mitään mahiksia. Yleensä kaikkein pahin olo on just ennen ku menee nukkumaan, maha on turvonnut ja kuvottaa.
 
Vielä oireilen, vaikka olen lähes täysin varma, että tämä raskaus ei tule jatkumaan pitkään (ultrassa löytyi viime viikolla liian pieni alkio, liian hitaalla sykkeellä, ja PAS-lähtöisien ei ihan kamalasti pitäisi heittää). Oireina hillitön palelu päivisin ja hikoilu öisin, ällöolo lähes koko ajan ja väsymys. Tuntuu jotenkin niin tyhmältä joutua "kärsimään" näistä oireista, kun on melko varmaa, että tämä raskaus ei kauaa kestä... Confused Face Pitää yrittää ottaa harjoituksen kannalta, nyt on kuitenkin optimistinen olo, kun näin pitkälle on päästy, että eiköhän me vielä joskus onnistuta, jos vaikka talvivauva saataisiin Blue Heart
 
Mulla oli kans viikonloppuna, mutta ei kestänyt kauaa! Syytä en tiedä.

Ei mullakaan se tunnu kuin jossain asennossa, jännää. Toiv ei kestä kauaa tai tarkoita mitään..
 
Minäkin heräilen pitkin yötä. Nukun muuten hyvin niin siksi selkeä raskausoire mulla. Toinen on se että tuntemattomat ihmiset ärsyttää mua. Siis jossain kaupassa käydessä tulee sellain ihmisviha jos joku tuote on loppunut niin suututtaa kaikki ne jotka sen hyllyn on ostaneet tyhjäksi!
Ja se suututtaa kun ihmiset haisevat niin pahalle ja mun pitää niitä haistella siellä kassajonoissa tai odotusauloissa.
En ole oikeasti tällainen Clown Face
Eihän mua ärsytä ihmiset.
Enkä osaa oikeasti nukkua puoleenpäivään, en nukahtaa uudelleen aamuisin herättyäni tai maata sängyssä niin pitkään että selkä kipeytyy. Enkä todellakaan juo cocista, mutta nyt join kun käytiin ystävän kanssa ravintolassa ja hän otti juomaksi, hetken mielijohteesta tilasin itsellekin ja se oli ihanaa Alien Monster
Nää emojit BrainCollision
 
Voihan pahoinvointi.. hain jo nää rannekkeetkin mutta eipä ne kauheesti tunnu auttavan. Ei voi edes yskiä kun tulee yökkäys lopuksi ja tän kirjottaminenkin laukasee ällöolon yäääh! Yöt ja aamut mullakin helpoimpia, mutta melkeen heti ylösnoustua tää alkaa Confounded FaceConfounded Face rupee oleen vähän vaikeeta piilotella työkavereilta töissä mut en haluais paljastaa ainakaan ennen rv10:n ultraa...
 
Mulla ihan sama, mutta en onneksi ole töissä. Taapero parka joutuu nyt keksimään omia leikkejään, kun pystyn lähinnä makaamaan sohvalla ja vahtimaan siitä touhujaan. Viime raskaudessa olin töissä ja olihan ne työpäivät ihan hirveitä. Tsemppiä! Blue Heart
 
Kiitti ja tsemppiä sinnekin! Töissä sentään onneksi voi välillä huilata toisin kuin pienen kanssa välttämättä ei.. ärsyttää sekin kun löytää jonkun ruuan mikä tässä hetkessä maistuu niin samana iltana se jo ällöttää, arghh!! Carte dorin vadelmasorbetti on ainoa johon ei ole vielä tullut ällötystä *päänräjäytyshymiö*
Vesimeloni ehkä toinen mutten viitsi kokonaista meloniakaan ostaa kun varmana parin siivun jälkeen sekin jo ällöttäis Cat With Wry SmileCat With Tears Of Joy
 
Kiitti, nyt alkoi tehdä mieli vadelmasorbettia Cat With Tears Of Joy
 
Kiitti, nyt alkoi tehdä mieli vadelmasorbettia Cat With Tears Of Joy
Ois ihana tunne kun tekis oikeesti mieli syödä jotain.. ihan typerää että joutuu miettimään mikä ruoka-aine aiheuttais pienimmän kuvotuksen Beaming Face With Smiling Eyes ja oon kuitenkin ollut aina hyvä syömään, niin tää turhauttaa jotenkin ihan hirveesti Angry Face-
 
Mä en myöskään keksi mitä tekisi mieli syödä... kaikki oksettaa.. huono olo alkaa aamulla ja pahenee iltaa kohden niin että viimmeistään illalla lentää oksennus yritän kans välttää tuota oksentamista viimmeiseen asti. Vaikea käsittää näin vahvaa pahoinvointia, kun kolmesta edellisestä ei ollut läheskään näin paha Anguished Face- miehelle vitsailinkin että tuleekohan kaksoset ei meillä kyllä suvussa ole, että todenäköisyydet aika pienetBeaming Face With Smiling Eyes ja kävinhan mä 6viikolla ultrassa ja yksi siellä näytti olevan.

Monesti joku lapsista herää aamuyöllä, tai sitten itse herään pissa hätään enkä enää saa nukuttua enää sen jälkeen. Pyörin sitten pari tuntia sängyssä, ennen kuin täytyy nousta ylös Anguished Face- tosi tympeää kun olen sitten kummiskin ihan väsynyt jo aamusta ja puolilta päivin olen jo ihan valmis simahtamaan.
 
Takaisin
Top