Pulinaketju

Poison Ivy onko sinulla tuo istukka oireillut mitenkään?
Minullahan oli ensimmäinen vuotoepisodi jo rv29+2 ja samalla meni vedet. Mutta tuo ensimmäinen vuoto oli kuitenkin määrällisesti vähäinen. Onneksi sentään näinkin pitkälle päästiin.

Ollaan vauvan kanssa edelleen sairaalassa, kun pikkuisen oma syöminen on vähän hitaanlaisesti käynnistynyt, mutta toiveissa olisi josko tämä viikko toisi jo muutoksen
Ei ole ollut mitään oireita, mutta lääkäri sanoi että voi tulla vuotoja ja niistä pitää mennä heti äitipolille. Yhdyntäkielto kuitenkin tuli viime käynnillä. Hyvä että seuraavat tilannetta tarkasti, vaikka välillä ärsyttääkin kun joutuu niin usein siellä käymään.
 
En olekaan tänne kirjoittanut pitkään aikaan. Tänään tehtiin munasolujen keräys ja saaliiksi tuli kahdeksan. En tiedä onko tuo määrä hyvä vai ei, mutta lääkäri oli tyytyväinen.
Huomenna tiedän moniko hedelmöittyi ja perjantain tehdään tuoresiirto.
 
Tytöissä ja pojissa ero kun yö ja päivä ei voi sanoa et pojat on sottusii.. riehuu ym..jaxet tytöt on rauhallisii..siistejä ym..juu ei ei kun on useampi poika ja tyttö niin on kyllä todella paljon eroja siis meillä ainakin...meillä ei näissä vanhimmissa ole ollut mitään uhmia..Markku juttuja vaan ovat olleet todella tasasia ja ovat sitä edelleen ja joo pojatkin..nuorimmat ovat ehkä hitusen omatahtosempia mutta ei kyllä tapella ja vängätä tartte niittenkää kans..monesti ole ajatellut et mua on todella siunattu niin ihanilla..auttavaisilla..reippailla..ilosilla ja täydellisillä lapsilla :smiley-angelic003olispa itekin saanut elää täydellisen lapsuuden ja nuoruuden:sorry:
 
Huh mikä tarina! Onneksi loppu kuitenkin oli onnellinen. Paljon onnea vauvasta! :Heartred

Täällä ollaan viikolla 31+1. Viikon päästä on äitipolilla kontrolli etisen istukan vuoksi. Istukka on lisäksi jotenkin hankalasti kiinnittynyt ja kontrollissa selviää leikataanko paikallisessa keskussairaalassa vai lähetetäänkö toiseen kaupunkiin yliopistolliseen sairaalaan.
Mulla oli myös etinen istukka, ei vuodellut ollenkaan ennenkuin siinä rv35 alussa (noin viikko ennenkuin sektio oli aikataulutettu) ja sektio tehtiinkin sitten 35+6 kun harkkasupistukset venytti istukkaa ja eivät sairaalassa uskaltaneet enää lähettää kotiin. Toivotaan että pysyy sinullakin rauhallisena mahd pitkään. Ota rauhallisesti vaan!
 
Onko muilla kesällä tiedossa juhlia?
Meillä on useampia rippijuhlia..lakkiaisia.. pyöreitä ym..on kyllä ihanaa että on sillä saa silloin ajatukset pois työhommista ja jaksaa paremmin vaikka tää korona aikaa onkin
Huomaa että kesä tuloilla ku kaikki työt rupiaa kasautuun ja tunnit loppuu vieläkin nopiempaa:grin Mitä talvella...meillä nuorimmainen tuumas tänään että olen jo niin iso että en tarvi apupyörii ja juu niin se läks polkeen:)Ai että onne ihanii
 
Meillä siis ne häät oli suunnitteilla 17.7. (kerran jos siirretty) mutta ei hyvältä näytä. Itse saan huomenna ekan rokotteet! Itse mietin kahteen kertaan juhliin osallistumista ainakin ennen toista rokotusta. Tokikin täällä pk seudulla ei taideta juhlia paljon järjestellä kesällä...
 
Onko muilla kesällä tiedossa juhlia?
Meillä on useampia rippijuhlia..lakkiaisia.. pyöreitä ym..on kyllä ihanaa että on sillä saa silloin ajatukset pois työhommista ja jaksaa paremmin vaikka tää korona aikaa onkin
Huomaa että kesä tuloilla ku kaikki työt rupiaa kasautuun ja tunnit loppuu vieläkin nopiempaa:grin Mitä talvella...meillä nuorimmainen tuumas tänään että olen jo niin iso että en tarvi apupyörii ja juu niin se läks polkeen:)Ai että onne ihanii
Meilläkin läks toisiksi pienin tänään polkemaan, se on aina hieno hetki:happy:!
Yhdet rippijuhlat olis meilläkin ihan kohta, en vaan yhtään tiedä miten nyt järjestää.. :think005

Hirveesti kaikkea hommaa ja suunnitelmia, meinaa keritä oikeen mitään..
 
Meillä on vain tämän prinsessan 1v kekkerit. Ja ehkä loppukesästä ystävien häät. Heillä tuli musertavat syöpäuutiset, hoidot loppui ja palliatiivinen osasto kutsuu. :sad001 mutta eletään silti täysillä yhdessä loppuu saakka. Heille tulee vauva elokuussa, se ainoakainen maljalla 3 päivää kasvanut "rupunen" :Heartred

Meillä mies saa la rokotteen, itse varmaan sit kesällä vasta. Elellään edelleen kotosalla, ilman hässäkkää. Äiti tulee kesäkuussa (saanut jo molemmat rokotteet) niin se on jo juhlaa kun saa viikon äidin avuksi :D niin ja pienet baby showerit :Heartblue
 
Meillä olisi elokuun lopulla esikoisen rippijuhlat. Toivottavasti olisi sellaiset säät että voi järjestää ulkona. Meillä on iso lasiterassi ja terassi, jonne kyllä mahtuu hyvin.
Oletko @Peppipupu riskiryhmää, kun saat raskaanakin rokotteen? Mua stressaa se, ettei raskaanaoleville suositella rokotusta. Muuten olisi varmaan saamassa rokotusta jopa toukokuun lopulla, kun omaa ikäryhmää rokotetaan. Tuntuu, että normaali elämä on kaukana ilman rokotusta. Ja rokotetut käyttäytyvät jo tosi rennosti. Se vähän pelottaa, koska rokotetutkin voivat ilmeisesti tartuttaa ja olla oireettomia. Ei siis uskalla tavata muita, vaikka heillä rokotus olisi. Luin vielä, että raudanpuutos alustavien tutkimuksien mukaan saattaisi altistaa vakavammalla koronalle ja mullahan oli ferritiini tammikuussa 8.
 
Tuo rokotusasia minuakin kiinnostaa, koska itselleni riskiryhmäläisenä ei suositeltu rokotusta kun vauva oli vielä kasvamassa yksiössään. Onko linjaukset nyt muuttuneet?
Toki nyt saankin sen hakea heti kun vain saadaan arki tasaantumaan ja löydän sopivan raon ajallisesti että pääsen menemään.
 
Heillä tuli musertavat syöpäuutiset, hoidot loppui ja palliatiivinen osasto kutsuu. :sad001 mutta eletään silti täysillä yhdessä loppuu saakka. Heille tulee vauva elokuussa, se ainoakainen maljalla 3 päivää kasvanut "rupunen" :Heartred

Tuo on kyllä niin äärettömän surullista, kun syöpä voittaa :sorry: Onko heillä mitään ennustetta, kuinka kauan on jäljellä, ehtiikö nähdä vauvan? Nämä kouraisee kyllä aina sydämestä, ihan tuli kyyneleet silmiin :sad001 Paljon voimia teille kaikille :Heartred

Jotenkin sitä asiaa kokemattomana ajattelee, että olisi jotenkin helpompaa kaikille kun lähtö tulisi nopeasti, yhtäkkiä. Syövästä ei siis ole kokemusta, mutta kaksi sukulaista on menehtynyt niin, että mitään muuta ei ole voitu tehdä kuin odottaa kuolemaa, se tuntuu niin äärimmäisen pahalta ajatella, että ihminen joutuu kärsimään pitkään.
 
Ennustetta ei anneta koska ne menee aina perseelleen. Noin 30% on enää keuhkoissa kapasiteettia jäljellä.
Me vaan yhdessä toivotaan että aikaa on vuosia, muuta ei voi tehdä kuin toivoa ja rukoilla :Heartred

Kamalaa tulee olemaan sen tiedän, mutta täytyy elää niin et mietitään loppua vasta kun sen aika oikeasti on :sad001
 
Tuo rokotusasia minuakin kiinnostaa, koska itselleni riskiryhmäläisenä ei suositeltu rokotusta kun vauva oli vielä kasvamassa yksiössään. Onko linjaukset nyt muuttuneet?
Toki nyt saankin sen hakea heti kun vain saadaan arki tasaantumaan ja löydän sopivan raon ajallisesti että pääsen menemään.
Nyt on lääkärin harkinnan varassa.

Jos esim on riskiryhmässä oleva raskaana oleva äiti jolle korona itsessään on vaarallinen, niin raskaana ollessa saa myös rokotteen.
 
Siis vaikka ois rokotettu niin voi saada korona..2 täällä päin saanut ja pahana että Juu ei turva sekään eikä vaikuta muunnoksiin
 
Ei yksikään rokote ole 100%. Tällä hetkellä Modernan ja Pfizerin rokotteen antama suoja toisen annoksen jälkeen on 95%. Mutta tärkeintä on että se suojaa siltä vakavalta muodolta joka vie sairaalaan.
 
Ei rokote tosiaan estä tautia täysin. Olen itse sairastanut influenssan rokotuksesta huolimatta, mutta tauti oli paljon lievempi kuin miehellä, joka ei ollut rokotettu.
 
Ei yksikään rokote ole 100%. Tällä hetkellä Modernan ja Pfizerin rokotteen antama suoja toisen annoksen jälkeen on 95%. Mutta tärkeintä on että se suojaa siltä vakavalta muodolta joka vie sairaalaan.
Tuokaan ei ole 100 % varmaa, joku äärettömän epäonninen saa koronan vakavamman muodon ja joutuu sairaalaan rokotustenkin jälkeen. Suurinta osaa rokotus kyllä siltä suojaa.
 
Tuokaan ei ole 100 % varmaa, joku äärettömän epäonninen saa koronan vakavamman muodon ja joutuu sairaalaan rokotustenkin jälkeen. Suurinta osaa rokotus kyllä siltä suojaa.
Ei olekaan varmaa. Mutta sairaalan joutuminen on rokotuksen jälkeen enää alle 0.5% luokkaa jos en ihan väärin muista.
 
Takaisin
Top