Tammikuun juttelut

Ihanan aktiivista tosiaan! Ihana huomata, että lisää viestejä on tullut ketjuihin :Heartred

Voi olla myös, että meillä elokuisilla on nämä piinaavat aljuraskauden ajat meneillään, kun pahoinvointi jyllää ja epävarmuus ja pelot kolkuttelee. Silloin on kova tarve löytää vertaistukea. Itellä ainakin jatkuvassa etovassa olossa ei jaksa tehdä juuri muuta kuin selata kännykkää...

Mutta noi luvuthan on kokonaislukuja, samat vaiheet niillä muillakin on ollut, ja aikaa on heillä kulunut enemmän. Eli kyllä meillä on enemmän porukkaa ja / tai aktiivisempaa.
 
Meille elokuun salaisessa ryhmässä mukanaoleville näkyy luvussa mukana myös sen puolen määrä, muista kuukausista ei nähdä salaisen puolen määriä :happy: mun kaverille esim. näkyy nyt elokuusta reilu 2300 viestiä, kun mulle näkyy 3400 viestiä.

Mutta viime vuodesta bongasin esim. meidän sairaalan synnytysosastolta tiedot, että elokuussa olisi syntynyt siellä eniten lapsia!
 
Ahaa, tuota en tajunnutkaan että näkyy ne salaisetkin tuossa luvussa.
 
Me joskus pohdittiin ja tutkailtiin sitä, kun mun ekassa la-ryhmässä näkyy mulle yli satatuhatta viestiä ja lähikuukausien ryhmissä 10.000-20.000 viestiä, että mitä ihmettä :hilarious:
 
Muokattu viimeksi:
Ollaan! Aika nopeasti julkinen puoli hiljenee, kun salainen avataan. Täällä taas taitaa olla vilkkaampaa julkisella :pompus:
 
Ite en ainakaan ite ennen nt uskalla salaselle kun ollu huonoja uutisia aijemmin nt ultrassa.
 
Mukava se on kun palsta pysyy aktiivisena! Itse ainakin ennemmin luen kuin kirjoitan, joten tuo 20 viestiä tuntuu haasteelta.

Mutta voihan aktiivisuuden syynä olla myös orastava vauvabuumi. Joka on ymmärtääkseni toistuva ilmiö kriisin aikaan. Et jotain hyvää kriiseistä!
 
Hei naiset,
Meillä tosiaan oli perjantaina se eka neukku ja ultra, tuli paljon tietoa ja naureskeltiinki miehen kanssa ku ei kaikkia millään muista :hilarious: oon synnyttänyt esikoisen ulkomailla joten nämä Suomen sydeemit ei ole niin tuttuja, tuntuu kuin kaikki pitäis opetella uudelleen mitä tulee tähä odotukseeno_O
Jäätiin miettii tuota sikiöseulontaa että miten se menee ku kumpikaan ei nyt millään muista, eli varaanko ajan ensin verinäytteeseen labraan ja tuleeko sieltä aika nt ultraan vai pitääkö sekin erikseen jostain varata:shy: neukku kirjoitti kyllä ylös että 19.1-8.3 välisellä ajalla tehdä noi molemmat mutta jäi nyt epäselväksi tuo ultra että miten sen ajanvaraus menee:wideyed:
 
Kovin kuntakohtaista varmaan. Me saatiin neuvolasta lähete käydä verikokeella 10+0 ja itse soittamalla varattiin äippäpolilta nt-ultraan aika viikkojen 11-13 väliin.
 
Hei naiset,
Meillä tosiaan oli perjantaina se eka neukku ja ultra, tuli paljon tietoa ja naureskeltiinki miehen kanssa ku ei kaikkia millään muista :hilarious: oon synnyttänyt esikoisen ulkomailla joten nämä Suomen sydeemit ei ole niin tuttuja, tuntuu kuin kaikki pitäis opetella uudelleen mitä tulee tähä odotukseeno_O
Jäätiin miettii tuota sikiöseulontaa että miten se menee ku kumpikaan ei nyt millään muista, eli varaanko ajan ensin verinäytteeseen labraan ja tuleeko sieltä aika nt ultraan vai pitääkö sekin erikseen jostain varata:shy: neukku kirjoitti kyllä ylös että 19.1-8.3 välisellä ajalla tehdä noi molemmat mutta jäi nyt epäselväksi tuo ultra että miten sen ajanvaraus menee:wideyed:

Jep, vaihtelee paljon kuntien välillä. Me saatiin neuvolasta lähete sekä verikokeeseen että ultraan, ja kumpikin aika varattiin itse. Verikokeessa piti käydä viikoilla 10+0-10+6 ja ultraan meillä oli ajanvarausjärjestelmässä kai 6-7 aikaa, mistä saatiin valita. Verikokeen varaus meni Huslabin kautta, ultra Maisasta.
 
Okei, no varaan heti huomenna ajan labraan ja vaikka kysyn sieltä että jos neuvovat mistä saan sit varattua sen ajan nt ultraan ,sinne kun kuitenkin halutaan:happy:
 
Onko täällä muita, jotka ei jotenkin jaksa innostua raskaudesta tai siis kun tää paha olo, väsymys ja muu nega tuntuu vyöryvän päälle niin oikeestaan ajatus vauvastakin oksettaa!? Ainut mikä tuottaa jotain iloa on ajatus siitä että voin sanoa sitten joskus tän kaiken kokeneena, että pystyin siihen. Mut mua ihan ahdistaakin kun puoliso haluais kattoa kaikkia vauvaohjelmia ja mä jotenkin haluan sulkea koko asian mielestä ja vauvat inhottaa. Onko tää ihan normaalia, dear Eki!?
Mulla aivan sama olo. Lapsi on todella toivottu mutta rehellisesti jää varmaan viimeiseksi koska väsymys ja paha olo on niin ylitsepääsemättömät. Esikoinen vielä pieni enkä kykene tekemn hänen kanssaan mitään, en voi lukea kirjoja tai jutella koska puhumisesta tulee huono olo ja alkaa pyörryttää koska happi loppuu. Toivottavasti kun oli paranee niin jaksaa innostua enemmän.
 
Muistaako joku koska seuraavan äitiyspakkauksen kuosit julkaistaan?
Joko olette miettineet valmiiksi kiinnostaako pakkaus vai raha?

Periaatteessa meillä ei olisi tarvetta pakkaukselle, mutta koska muillekin se on otettu ja sinne säilötty muistoja vuosien varrelta, niin uskoisin että tälle viimeiselläkin se sitten otetaan pakkauksena. En vain oikein välitä tämän hetken kuoseista, ja laskeskelin että voisi ehtiä seuraavaan jakoon :grin.

Tänään tosin on ollut lähes oireeton epäuskon päivä. Tarvitaanko tässä edes mitään pakkausta :rolleyes:. Kulu aika, kulu! Tämä on kyllä niin piinaavaa..

Meille syntyi maaliskuussa 2020 esikoinen eli saatiin 2019 pakkaus johon olin tosi tyytyväinen. Kaikki vaatteet meni käyttöön kun koot osui just oikeaan. Lapsilla niin pieni ikäero tulossa että ei tarvittaisi toista boksia ollenkaan. Onhan se laatikko kyllä ihana ja itse pidin tosi paljon kaikista tuotteista tuossa 2019 laatikossa, mutta meillä on esikoiselta niin paljon jo vaatteita mitä tuli laatikossa ja lahjaksi että tuskin uudelle olisi edes käyttöä.
 
Mulla aivan sama olo. Lapsi on todella toivottu mutta rehellisesti jää varmaan viimeiseksi koska väsymys ja paha olo on niin ylitsepääsemättömät. Esikoinen vielä pieni enkä kykene tekemn hänen kanssaan mitään, en voi lukea kirjoja tai jutella koska puhumisesta tulee huono olo ja alkaa pyörryttää koska happi loppuu. Toivottavasti kun oli paranee niin jaksaa innostua enemmän.

Sun lapsi on vielä niin pieni, et ei hän tuosta kärsi eikä hoksaa, ettet jaksa leikkiä, joten älä koe huonoa omaatuntoa :Heartpink Tuon ikäistä on vielä niin helppo viihdyttää, antaa tavaroita käteen / pyytää tuomaan äidille jotain ja makoilee vaan vieressä :) Tsemppiä:Heartpink
 
Meille syntyi maaliskuussa 2020 esikoinen eli saatiin 2019 pakkaus johon olin tosi tyytyväinen. Kaikki vaatteet meni käyttöön kun koot osui just oikeaan. Lapsilla niin pieni ikäero tulossa että ei tarvittaisi toista boksia ollenkaan. Onhan se laatikko kyllä ihana ja itse pidin tosi paljon kaikista tuotteista tuossa 2019 laatikossa, mutta meillä on esikoiselta niin paljon jo vaatteita mitä tuli laatikossa ja lahjaksi että tuskin uudelle olisi edes käyttöä.
Meilläkin esikoinen syntyi viime maaliskuussa ja tykkäsin kans kovasti niistä 2019-pakkauksen tuotteista ja mielelläni käytän niitä haalareita tms nyt tulevallakin.

Oikeastaan tuntuisi vähän haaskuulta ottaa uusi pakkaus, kun monet esikoisen tavarat ovat vielä tallella, ja kuitenkin ollaan laitettu myös paljon jo poiskin, kun muutettiin syksyllä.

Mies tahtoisi uuden pakkauksen, kun se on niin kätevä alkuun. Itse tahtoisin hakea kirppiksiltä ne ihan pienen vaatteet, jotka ollaan jo laitettu lähes kaikki pois.
 
Sun lapsi on vielä niin pieni, et ei hän tuosta kärsi eikä hoksaa, ettet jaksa leikkiä, joten älä koe huonoa omaatuntoa :Heartpink Tuon ikäistä on vielä niin helppo viihdyttää, antaa tavaroita käteen / pyytää tuomaan äidille jotain ja makoilee vaan vieressä :) Tsemppiä:Heartpink
Kiitos, tuntuu vaan pahalta kun ei vain jaksa mitään tehdä. Isoin ongelma on se että lapsi oppi kävelemään jo 8kk iässä ja juoksee ja kiipeilee nyt kaikkialla eli pitää jaksaa kokoajan olla perässä ettei satuta itseään. Toivottavasti menisi pian ohi tämä pahoinvointi.
 
Meilläkin esikoinen syntyi viime maaliskuussa ja tykkäsin kans kovasti niistä 2019-pakkauksen tuotteista ja mielelläni käytän niitä haalareita tms nyt tulevallakin.

Oikeastaan tuntuisi vähän haaskuulta ottaa uusi pakkaus, kun monet esikoisen tavarat ovat vielä tallella, ja kuitenkin ollaan laitettu myös paljon jo poiskin, kun muutettiin syksyllä.

Mies tahtoisi uuden pakkauksen, kun se on niin kätevä alkuun. Itse tahtoisin hakea kirppiksiltä ne ihan pienen vaatteet, jotka ollaan jo laitettu lähes kaikki pois.

Meillä on vielä kaikki esikoisen vaatteet tallella niin kyllä se uusi boksi olisi vain haaskausta vaikka onhan se tottakai kivempaa saada se boksi ja hypistellä niitä uusia ihania tuotteita kuin mennä itse valitsemaan kaupasta. Meidän pitää muutenkin ostaa sitten ne tuplarattaat niin se raha menisi varmaan niihin
 
Uusi äitiyslaatikko olisi ihana ajatus, mutta niin turha, koska meillä on tallessa vielä paljon esikoisen vaatetta että ne riittää ensimmäisiksi kuukaisiksi (ja pidemmällekin mikäli tyttö tulee.)
 
Takaisin
Top