Raskaaksi 2019

Kiitos optimismitsemppauksista!

Toivottavasti en loukkaa ketään tämän viestin asioilla, kun avaudun nyt yön hiljaisina tunteina masistellessani. Kun moni teistä on jo kärsinyt kuukausikaupalla hoitojen aiheuttamasta stressistä ja kokenut paljon pettymyksiä, ja minä alan nyt "vinkua" tässä vaiheessa. Arvelen, että täällä ovat kuitenkin ne, jotka ymmärtävät parhaiten tuntemuksiani. Olen kokenut kuuluvani joukkoon.

Olisin halunnut, että vauva tulee "normaalia seksielämää elämällä", ja että keskenmeno olisi ollut vain surkea tapaus, jonka jälkeen pian tärppää uudestaan. Mutta ei. Tuntuu, että keho petti minut. Tutkimuksiin ja mahdollisiin hoitoihin lähtö tuntuvat vähän vastenmieliselta ja stressaavalta, en tahtoisi. Mutta täytyy lähteä, en minä tästä nuorru, olen jo 35 v. Tuntuu kuitenkin, että lääkäri kajoaa johonkin, mihin en haluaisi hänen osallistuvan. Ja silti lääkärin apu on nörryttävä ottamaan vastaan, koska lapsia saadakseni olen valmis tekemään aika paljon.

Onko teistä tuntunut samalta? :sorry:

Oli hoitojen alussa samanlaisia tuntemuksia. Mutta nyt kun vihdoin päästy hoitoihin missä ensimmäistä kertaa on edes mahdollisuus onnistua, niin olo on helpottanut ja ensimmäistä kertaa pariin vuoteen voi hengähtää. Ja itsellä helpotti stressi myös siltä osin kun tää yrittäminen ei ole enään meidän käsissä, vaan lääketiede auttaa nyt meitä. Ja kaikilla on oikeus omiin murheisiin, täällä kuunnellaan tilanteesta riippumatta:Heartred
 
Kyllä. Oli samoja tuntemuksia. Siksi meillä meni se 7v+ ennen hoitoihin hakeutumista :bag:
Niin kovasti haluttiin onnistua ite. No eipä onnistuttu ja onneksi mentiin. Siitä meni vielä se pari vuotta ennen plussaa.

Ja lopulta se oli suuri helpotus kun tämä asia ei ollut enää omilla harteilla.

Oli hoitojen alussa samanlaisia tuntemuksia. Mutta nyt kun vihdoin päästy hoitoihin missä ensimmäistä kertaa on edes mahdollisuus onnistua, niin olo on helpottanut ja ensimmäistä kertaa pariin vuoteen voi hengähtää. Ja itsellä helpotti stressi myös siltä osin kun tää yrittäminen ei ole enään meidän käsissä, vaan lääketiede auttaa nyt meitä. Ja kaikilla on oikeus omiin murheisiin, täällä kuunnellaan tilanteesta riippumatta:Heartred

:Heartbigred
 
Tsemppiä paljon omiin tilanteisiin. Meille hoitoihin hakeutuminen ei ollut kynnyskysymys, koska mieli huusi vauvaa niin armottomasti, että sillä miten vauva lopulta alkunsa sai, ei ollut mitään merkitystä:Heartred

Tänään ultrassa tavattu täysin viikkojaan vastaava (7+4) sykkeellinen yksilö:love7 kumpa hän olisi se, joka tekee meidän perheestä kokonaisen:Heartred

Valtavasti Tsemppiä ja jaksamista teille upeille naisille. Mä niin toivon, että teistä ihan jokaiselle on luvassa oma pieni ihme:Heartred
 
Kiitos optimismitsemppauksista!

Toivottavasti en loukkaa ketään tämän viestin asioilla, kun avaudun nyt yön hiljaisina tunteina masistellessani. Kun moni teistä on jo kärsinyt kuukausikaupalla hoitojen aiheuttamasta stressistä ja kokenut paljon pettymyksiä, ja minä alan nyt "vinkua" tässä vaiheessa. Arvelen, että täällä ovat kuitenkin ne, jotka ymmärtävät parhaiten tuntemuksiani. Olen kokenut kuuluvani joukkoon.

Olisin halunnut, että vauva tulee "normaalia seksielämää elämällä", ja että keskenmeno olisi ollut vain surkea tapaus, jonka jälkeen pian tärppää uudestaan. Mutta ei. Tuntuu, että keho petti minut. Tutkimuksiin ja mahdollisiin hoitoihin lähtö tuntuvat vähän vastenmieliselta ja stressaavalta, en tahtoisi. Mutta täytyy lähteä, en minä tästä nuorru, olen jo 35 v. Tuntuu kuitenkin, että lääkäri kajoaa johonkin, mihin en haluaisi hänen osallistuvan. Ja silti lääkärin apu on nörryttävä ottamaan vastaan, koska lapsia saadakseni olen valmis tekemään aika paljon.

Onko teistä tuntunut samalta? :sorry:

I feel you! Itsekin miettinyt, että jos ei kaksin onnistuta niin "ehkä mua sitten ei ole tarkoitettu äidiksi." Miettinyt, että onko jotain vikaa geeniperimässä yms. Mutta sitten tosiaan kuulee koko ajan enemmän hoitoalkuisista ja toteaa, että on sekin kortti käännettävä ja katsottava. Jos ei hoidoista huolimatta onnistu niin sitten on "luovutettava."

Kp22 ja ovulaatiotestit taas ihan haluroita. Nyt ainakin tarvii lääkärin apua jo pelkästään näihin hormonihäröihin. Ja eilen hajosin taas ihan täysin kun paperissa oli verta. Siis niin vähän, että tavallinen ihminen ei sitä olisi edes huomannut, mutta itse kyttääjänä kyllä. En kestä jos loop-hoidon tulokset kesti ihan peräti vajaat puoli vuotta :banghead:
 
Tsemppiä paljon omiin tilanteisiin. Meille hoitoihin hakeutuminen ei ollut kynnyskysymys, koska mieli huusi vauvaa niin armottomasti, että sillä miten vauva lopulta alkunsa sai, ei ollut mitään merkitystä:Heartred

Tänään ultrassa tavattu täysin viikkojaan vastaava (7+4) sykkeellinen yksilö:love7 kumpa hän olisi se, joka tekee meidän perheestä kokonaisen:Heartred

Valtavasti Tsemppiä ja jaksamista teille upeille naisille. Mä niin toivon, että teistä ihan jokaiselle on luvassa oma pieni ihme:Heartred

Paljon onnea!:Heartred
 
Tsemppiä paljon omiin tilanteisiin. Meille hoitoihin hakeutuminen ei ollut kynnyskysymys, koska mieli huusi vauvaa niin armottomasti, että sillä miten vauva lopulta alkunsa sai, ei ollut mitään merkitystä:Heartred

Tänään ultrassa tavattu täysin viikkojaan vastaava (7+4) sykkeellinen yksilö:love7 kumpa hän olisi se, joka tekee meidän perheestä kokonaisen:Heartred

Valtavasti Tsemppiä ja jaksamista teille upeille naisille. Mä niin toivon, että teistä ihan jokaiselle on luvassa oma pieni ihme:Heartred

Onnea! :love7

Jatkan vielä että mulla oli sama, että vauvankaipuu oli niin kova ettei hoitoon hakeutuminen siinä vaiheessa mietityttänyt/ahdistanut, enemmänkin vaan se et saako sitä lasta ikinä. Ja tutkimukset ja hoidot myös vähän helpotti stressiä yrittämisestä kun ei ollut yksin asian kanssa. Mutta mitä olen lukenut muiden kokemuksia niin ei ole yhtään epänormaali tunne se, että lääketieteellinen apu koetaan vastenmielisenä. Kuitenkin kannustan myös lähtemään sille tielle, sillä palkinto voi tulla suht nopsastikin lopulta, ja toisaalta jonottaminen ja tutkimuksetkin ottaa oman aikansa eli ehtii sopeutua tilanteeseen.
 
Tsemppiä paljon omiin tilanteisiin. Meille hoitoihin hakeutuminen ei ollut kynnyskysymys, koska mieli huusi vauvaa niin armottomasti, että sillä miten vauva lopulta alkunsa sai, ei ollut mitään merkitystä:Heartred

Tänään ultrassa tavattu täysin viikkojaan vastaava (7+4) sykkeellinen yksilö:love7 kumpa hän olisi se, joka tekee meidän perheestä kokonaisen:Heartred

Valtavasti Tsemppiä ja jaksamista teille upeille naisille. Mä niin toivon, että teistä ihan jokaiselle on luvassa oma pieni ihme:Heartred

Wau, mitä ihania uutisia :Heartred
Onnea pikkuisesta ihmeestä! :hug013:Heartpink
 
Kolposkopiasta selvitty!
Ei silmin nähtäviä muutoksia, limakalvo 10mm ja näki että on ovuloinut. Sanoi että limakalvo on hyvän paksuinen, itse en näistä mitään ymmärrä kun ei oo koskaan tutkittu.
Otti uuden papan, hpv:n ja nipsas koepaloja. 5vkon päästä vastaukset. Toivottavasti ois kaikki ok!
Tänään siis dpo2.
 
Tsemppiä paljon omiin tilanteisiin. Meille hoitoihin hakeutuminen ei ollut kynnyskysymys, koska mieli huusi vauvaa niin armottomasti, että sillä miten vauva lopulta alkunsa sai, ei ollut mitään merkitystä:Heartred

Tänään ultrassa tavattu täysin viikkojaan vastaava (7+4) sykkeellinen yksilö:love7 kumpa hän olisi se, joka tekee meidän perheestä kokonaisen:Heartred

Valtavasti Tsemppiä ja jaksamista teille upeille naisille. Mä niin toivon, että teistä ihan jokaiselle on luvassa oma pieni ihme:Heartred

Mahtavaa, onnea!!! :smiley-bounce016
 
Nipanderi ihanaa ja valtavasti ONNEA!! :Heartred :Heartred

Onnenomena ymmärrän tunteesi. Omani ei olekaan hoitoalkuinen, mutta diagnoosini jälkeen maailmani musertui ja kävin ihan hulluuden partaalla testailujen, turhien haamujen ja kaiken kohdalla. Olin epäonnistunut. Mieli halusi ja keho myös halusi niin paljon etten kyennyt yhtään iloitsemaan kun muut raskautui vaikka kuinka yritin. Niin se vain oli. Lopulta kyllästyin itseeni kun en järkipuhetta kuunnellut kun halusin ja toivoin. Lopulta kun hakeuduin hoitoihin niin odotin jotain ihmettä että heti raskaana kun ei ollut juuri icsi ivf puheita vaan clomit ja proget ja Lopulta vain proge kun clomit vain kasvatti toisen munasarjan ja kystat pahenivat ja kivut ja kuukautiset oli ihan mitä sattuu niin oirekirjo oli suuri ja keho haki itseään. Se stressin määrä oli suunnaton. No, kuitenkin tämä ihme ilmoitti itsestään kun luovuin. Se klassinen tarina. Mutta ymmärrän ja todellakin tunsin ihan samaa. Pitkä teksti mutta oli pakko. Tunnustan että olisin kokeillut vielä ivf muutaman ja kokeillut kaikki keinot raskautua pysyvästi ja synnyttää mutta en olisi lähtenyt adoptoimaan esimerkiksi.. joillakin se käy joillakin ei. Lahjasolut olisi voinut ehkä olla, en tiedä. Mietin ihan kaikkea ja laskin niihin rahoja
 
Syke löytyi :love017 mutta pikkuinen vastasi kooltaan rv 6+1. Eli ehkä vähän perässä laahaa kehitys. No onneksi ensi viikon tiistaina näkee tilanteen uudelleen. Luulin että olisi jo 6+4/5. Toivon siis että hedelmöitys olisi tapahtunut pari päivää myöhemmin...
Mainitsi pienestä ruskuaispussista :scratch vai raskausontelo..onko eri asia :bag:
Ja että paljon on nestettä/kystia. Kuulemma vähän niinkuin hyperstimulaatio gonalin jäljiltä o_O



Miten siellä? :greet015:Heartred
 
Tsemppiä paljon omiin tilanteisiin. Meille hoitoihin hakeutuminen ei ollut kynnyskysymys, koska mieli huusi vauvaa niin armottomasti, että sillä miten vauva lopulta alkunsa sai, ei ollut mitään merkitystä:Heartred

Tänään ultrassa tavattu täysin viikkojaan vastaava (7+4) sykkeellinen yksilö:love7 kumpa hän olisi se, joka tekee meidän perheestä kokonaisen:Heartred

Valtavasti Tsemppiä ja jaksamista teille upeille naisille. Mä niin toivon, että teistä ihan jokaiselle on luvassa oma pieni ihme:Heartred



Paljon onnea :Heartred:hello2
 
Takaisin
Top