----45+++++ kuumeiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tähti ★
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Hän on kolmas meille :)
Esikko on syntynyt v.2012 ja kuopus 2013.
Kolmatta yritettiin 4vuotta. Apuna ollut ovulaation jälkeen vain terolut tai primolut. Gyne ultrannut ja silmämääräisesti kaikki ok. Keskenmenoja ollut muutama.
Keväällä ihan oman mielenterveyden takia päätin luovuttaa ja hankkia sterin.
No heinäkuun lopussa sitten pikkuinen ilmoitti tulostaan.
Sain kirjeenkin että syyskuussa olisi ollut esikäynti steriä varten. Soitin ja ilmoitin että nyt ei oikein voi tehdä.

Hankin sterin sektion yhteydessä, koska neljättä kertaa ei mun kohtu kestä raskautta. Ei tartte sitten ehkäisyä miettiä.
No ompas tarina tosiaan! Huhheijaa. Ihanaa kyllä!!

@Tähti ★ täällä ovistikkuilur alkaa vasta joskus ens vk lopulla
 
Johtuukohan greippimehusta, kun paikat edelleen kosteat, olleet oviksesta lähtien o_O Pitkästä aikaa taas otin mehun käyttöön.
 
Ei tarvinnut kun menkat alko jo viikonlopun kunniaksi... :sad001
Tosiaan tää oli vika hoito julkisella eli nyt sit yksityiselle... :meh:

Pahoittelut ja haleja MiuMau79!:hug013

(Pistää sun tilanne miettimään, että kannattaa mun yrittää sitä toista IVF:ää (yksityisellä)...en vaan osaa oikein uskoa tässä itseeni:sad001 )

Toivottavasti teillä siellä onnistaa ja onhan sinulla aikaakin jäljellä 6-vuotta enemmän:happy: :cheers:cheers:cheers
 
Me tehtiin nyt päätös, että ollaan tammikuuhun tauolla tästä. Nyt on muutot ja joulut ja meillä on todella vähän aikaa kahdestaan. Piti ihan laittaa yhteinen vkl tammikuun puoleen väliin. Mä seurailen teitä täällä silti! :cat:
 
Do dii, kp1 oli eilen, alkoi vuotaa jo ma-iltana. Gyne oli tietenkin sitten varattuna eiliselle, onneksi ei tässä tapauksessa haitannut menkat, joten pääsin tutkimuksiin.

Ei mitään kummallista. Myooma ei ollut muuttunut miksikään. Munasarja näytti kuulemma hyvältä, vaikka siinä olikin semmoinen kaksilokeroinen parisenttinen kysta. Kohdun limakalvo näytti niin ohuelta, että gyne sanoi, että tuskin vuodat enää huomenna. Jaa en vai, tulee isoina holahduksina edelleen niin, ettei yösidekään joka kerta riitä :arghh:

Kyseli ehkäisystä, ja tarjosi kierukkaa, kieltäydyin heti. Olen niin varma, ettei raskaus kuitenkaan ala luomuna, vaikka mitä kevätjuhlaliikkeitä tehtäisiin, joten tuntuu turhalta ehkäistä. Enkä kyllä enää taitaisi ottaa mitään hormonaalista ehkäisyä, vaikkei lasta yritettäisikään, tai siis oltaisi tulee jos on tullakseen -fiiliksellä menossa. Sitten jos/kun päätös tehdään, ettei enää tjottaillakaan, niin mieluusti olisin ilman menkkoja kokonaan, joten joku ehkäisy varmaan pitäisi sitten ottaa. En kyllä yhtään tykkää näistä nykyisistä menkoista, ovat muuttuneet niin paljon raskautta edeltäviin menkkoihin verrattuna, mutta kestänkö mieluummin nämä kuin sen, että hormonaalinen ehkäisy sekoittaa päätä jonkin verran, en tiedä.
 
Me tehtiin nyt päätös, että ollaan tammikuuhun tauolla tästä. Nyt on muutot ja joulut ja meillä on todella vähän aikaa kahdestaan. Piti ihan laittaa yhteinen vkl tammikuun puoleen väliin. Mä seurailen teitä täällä silti! :cat:
:hug003!!

KaarinHa. Joo aika herkästi ne kierukkaa tarjoaa. Mullekin. Sanovat ettei vaikuta mielialaan koska vaikutus paikallinen. Mut mä sallin elpäillä :smiley-angry026

Hei taas täällä kysymyksien kera. Mut onko kellää silleen et menkat jää suttaamaan pariks päivää kun vuoto jo loppunu. Aina vessassa tulee pinkkiä. Viimeks ku oli vastaavaa niin oli se hemmetin piilotulehdus. Joskus on ja joskus ei oo, usein vuoto loppuu nätisti ”seinään”. Ärsyttää tämäkin, tuntuu ettei se yleensä tiedä mitään positiivista:confused1
 
Ootko harkinnut pyytäväsi lääkäriltä apuja, vaikka niitä Letroja tai vaikka Teroluteja? En muista, että onko sulla käytössä mitään. Mullahan ennen Teroja menkat alkoi pitkällä tiputtelulla ja päättyivät pitkään tiputteluun. Sain Terot ja niissä kierroissa, kun ovat olleet käytössä on tippasu vähentynyt.
 
Me tehtiin nyt päätös, että ollaan tammikuuhun tauolla tästä. Nyt on muutot ja joulut ja meillä on todella vähän aikaa kahdestaan. Piti ihan laittaa yhteinen vkl tammikuun puoleen väliin. Mä seurailen teitä täällä silti! :cat:
Oho. Nostan hattua, itse en pystyisi. Kai nyt kuitenkin annatte luonnolle mahdollisuuden?
 
Ootko harkinnut pyytäväsi lääkäriltä apuja, vaikka niitä Letroja tai vaikka Teroluteja? En muista, että onko sulla käytössä mitään. Mullahan ennen Teroja menkat alkoi pitkällä tiputtelulla ja päättyivät pitkään tiputteluun. Sain Terot ja niissä kierroissa, kun ovat olleet käytössä on tippasu vähentynyt.
Joo mulla on nyt ollu kahdessa kierrossa Luget eli samaa kun Terot mut ”luonnollista progea”. Ekassa kierrossa tuntu että auttoi, nyt ei.
Imetän vielä jonnii kerran nii Letrot on poissuljettu vielä. En oo koskaan niitä käyttänyt.
 
Ahaa. Auttaisko määrän lisäys? En tiedä, kun ei noista ole kokemusta. Letroja olen kyllä miettinyt.
 
Varmaan.. mut tosta määrästä tuli jo kovat sivuvaikutukset (jäätävä väsy plus muut raskausoireet :oops:)
Kysyin joskus Letroja niin lapsettomuusgyne sanpi ettei niistä välttis ole tässä tilanteessa apua. Kun muutenkin munasoluja on vähän ja estrogeenimäärät ei oo korkeita niin ne ei toimi enää silleen kuin esim PCO -tyypeillä kelle niitä pääsääntöisesti käytetään. 15v sitten kokeilin Clomifeenia ja se kasvatti follin mut limis jäi 4mm paksuiseksi eli ei hyvä. Tämä kuulemma just osalla se ongelma :sour:
 
Auts. Eli voidaan vaan jatkaa hokemaa, älä tule huono muna, tule hyvä muna. Älä tule huono limis, tule hyvä limis. On tää ja savotta.
 
Kuinkas siellä nyt menee? Ultra ihan just?
:)

Kiitos kysymästä, vähän tuli säätöä tässäkin matkaan.

Ultra-aikaa vekslattiin sietämättömästä, onneks kuitenkin pääsin tällä viikolla np-ultraan. Pieni oli hengissä, mitat 12+3, eli muutama päivä enemmän kuin ed ultrassa. Kaikki rakenteet mitä tässävaiheessa voi näkyä oli Ok. Ja kädet ja jalat viuhtoivat.

Niskaturvotusta ei kuitenkaan saatu mitattua, koska pieni oli väärässä asennossa, eikä suostunut pomppimisesta, tökkimisestä ja tuoremehusta huolimatta kääntymään. Ensin yritti kätilö ja sit ip vielä lääkäri.

Nyt huolestuttaa kun pieni ei kääntyillyt tai liikkunut sen enempää. Onko huono merkki...
Pe uusi yritys saada niskaturvotust mitattua. En kestä, jos tää päättyy huonoimmalla mahdollisella tavalla...
 
Meillä kanssa niskaturvotus ultrassa poika ei suostunut liikkumaan, kättä heilutteli hiukan muuten ei liikkunut. Joten en usko että on mitään ongelmaa.
Terve poika syntyi
 
Takaisin
Top