Raskaaksi 2019

Äh, kp 16 ja ovistesti on täysin valkoinen, ei edes viivan paikkaa. Viime kierto venyi 33 päivään, mutta ovis+ sain selkeästi jo kp 17. Mies on lähdössä sunnuntaina kolmen päivän työmatkalle, joten ovis saisi nyt tulla muutaman päivän päästä. Onhan tässä onneksi aikaa, mutta pelottaa, että tämä olisi ovuloimaton kierto.
 
Mun ovislimat on yleensä aika oppikirjamaiset, kirkasta vetistä noin viikon ennen ovista ja venyvää munanvalkuaismaista limaa samana päivänä kun ovistestiin tulee plussa. Tässä kierrossa tosin olleet tavallista niukemmat. Mutta mullakin on siis limojen alkaessa vielä ovistesti kirkas nega ja alkaa tummua vasta myöhemmin. Jospa kroppa on aiemmin yrittänyt tehdä ovista ja jostain syystä epäonnistunut, ja nyt yrittää uudelleen saada munasolua irtoamaan?
 
Tässä on nää mun tikut perjantaista lähtien, eipä tässä pahemmin plussaa näy... Su aamun on tummempi, mutta oli myös aamupissasta. Ehkäpä se ovis onkin sitten vasta edessä.
 

Liitteet

  • IMG_20190916_170807_BURST001_COVER.jpg
    IMG_20190916_170807_BURST001_COVER.jpg
    23.4 KB · Katsottu: 182
Mun greippimehut vähän unohtunut vloppuna juoda :arghh: tai pari päivää jäi välistä. Mut eipä tuo varmaan mihkään vaikuta :D
Mitä määriä te muuten juotte greippimehua?
Mä oon aina puristanut puolikkaan verigreipin mehuksi, ja sitä lantrannut vähän kylmällä vedelle niin menee helposti alas, en siis oikein tykkää greipin mausta, vaikka tuo verigreippi menee paremmin.


Mulla alkaa ovislimat kans hyvissä ajoin, ainakin viikon niitä tulee, eri määrissä, mutta oviksen aikaan se on välillä jotain käsittämätöntä se määrä :hilarious:
Lisäksi koko ajan seksi mielessä. Joskus ihan ärsytykseen asti :grin
 
Täällä ei keskenmenon jälkeen alkanut menkat ajallaan ja tein ainakin 10negatestiä. Nyt sit testi oli tällainen.

Onkohan tää nyt plussa vai mitä tapahtuu. Menkat 1,5viikkoa myöhässä...

:S
 

Liitteet

  • IMG_20190916_170710.jpg
    IMG_20190916_170710.jpg
    61.9 KB · Katsottu: 232
Mun greippimehut vähän unohtunut vloppuna juoda :arghh: tai pari päivää jäi välistä. Mut eipä tuo varmaan mihkään vaikuta :D
Mitä määriä te muuten juotte greippimehua?
Mä oon aina puristanut puolikkaan verigreipin mehuksi, ja sitä lantrannut vähän kylmällä vedelle niin menee helposti alas, en siis oikein tykkää greipin mausta, vaikka tuo verigreippi menee paremmin.
Mä taisin juoda esikoisen yritysaikana greippimehua lasillisen päivässä :)
 
Mun greippimehut vähän unohtunut vloppuna juoda :arghh: tai pari päivää jäi välistä. Mut eipä tuo varmaan mihkään vaikuta :D
Mitä määriä te muuten juotte greippimehua?
Mä oon aina puristanut puolikkaan verigreipin mehuksi, ja sitä lantrannut vähän kylmällä vedelle niin menee helposti alas, en siis oikein tykkää greipin mausta, vaikka tuo verigreippi menee paremmin.


Mulla alkaa ovislimat kans hyvissä ajoin, ainakin viikon niitä tulee, eri määrissä, mutta oviksen aikaan se on välillä jotain käsittämätöntä se määrä :hilarious:
Lisäksi koko ajan seksi mielessä. Joskus ihan ärsytykseen asti :grin

Mä juon kaupan valmista verigreippimehua. Ei se hyvää ole, mutta kun sitä ajattelee lääkkeenä niin saa sen desin alas, itse kun en juo enempää. Löysin kaupasta myös sellaista appelsiini-verigreippimehua, jota jouduin ostamaan kun oli pelkkä verigreippimehu loppu. En ole vielä maistanut mutta oletan sen olevan parempaa, tietysti sitä joutuu sitten vastaavasti juomaan enemmän.
 
Ostitko suoraan sitä valmiiksi puristettua vai puristitko itse greipistä?
Mä kerran ostin sitä valmiiks puristettua ja en saanut millään alas sitä. Tuolleen itse puristettuna on ehkä vähän jollain tapaa makeampaa,nii menee alaskin asti :grin
Ostin valmista, mä oon kyllä ehkä vähän outo kun mun mielestä se on ihan hyvää. :grin
 
Ostin valmista, mä oon kyllä ehkä vähän outo kun mun mielestä se on ihan hyvää. :grin

Toiset tykkää:grin Muistan että mun oma äiti tykkäs syödä ja juoda greippimehua yhteen aikaan :grin
mä oon lapsena maistellut verigreippiä niin etttä laittanut sokeria puolikkaan verigreipin päälle ja lusikalla sitä syönyt :grin muistaisin sen sillä tavalla maistuneen ihan hyvältä jopa.
 
Nää sofin ovistestit on omassa käytössä parhaita. Oli pakko alkaa testaamaan ku yhtäkkiä limavuoto. Mut ihan nyt jo kp 6 eli jos ovis on palannut kp13-14 paikalle, nii vähän päälle viikko enää, eli limat on suht ajallaan.
Mut aika tummaa antaa jo kp6.

Edit. Vaihdoin kuvan, missä ei oo älykameran säädöt päällä.
 

Liitteet

  • IMG_20190916_190402.jpg
    IMG_20190916_190402.jpg
    22.4 KB · Katsottu: 159
Mulla tänään kp16/28-32. Sain eilen ovisplussan, mutta näistä OneStepin testeistä ei pystyisi sanomaan, mikä on plussa. Vaan vahvimpien kohdalla testasin myös digillä ja tuo ylin on se oikea plussa, vaikka monessa muussa yhtä vahva viiva. On ne digit hyvä apu! Muuten olostani olisin ehkä pystynyt aavistamaan, sillä eilen ja tänään ollut hyvin kostea olo ja eilen oli hirveät halut. Pientä nipistelyä ollut, mutta lämmöt eivät vielä tänään laskeneet. Sain kellistettyä miehen dpo-2 ja yöllä tän päivän puolella kahden tunnin yrittämisen jälkeen. Miehellä ei onnistu, jos on liian tiheä tahti. Normisti meillä viiden päivän väli :grin

Tässä kierrossa olen käyttänyt monia luontaistuotteita, ekaa kertaa Royal Geleetä myös. Greippimehu jäänyt väliin.

Ovis oli nyt samaan aikaan kuin viimeksi.
Tervetuloa uudet :welcome
 

Liitteet

  • 20190916_193223.jpg
    20190916_193223.jpg
    43.6 KB · Katsottu: 180
Nappiajoitus Helena:thumright

Tervetuloa uusille ja raajat pystyssä plussien puolesta.

KK, mahtavaa, kunpa tämä nyt olisi pysyvää laatua. Meetkö varhaisultraan?

Omassa olossa ei raportoitavaa, dpo6. Nyt kp27-31. Jännä nähdä rupeeko parin päivän sisään tiputtamaan lugejen läpi (vielä aamulla kn ylhäällä, ei merkkiä menkoista). Kierto yleensä 29 päivää, mutta oviskin toisaalta oli myöhemmin kuin yleensä.

Tsemppiä kaikille. Mites Wustin kävi? Joko oot testannut?
 
Nyt on jotenkin yrityskerta masennus, taas ja vielä lisää paskaa (ei ainakaan muista pe viisaudenhampaanpoisto pelkoa) mutta oon töissä kampaamossa ja meitä on siellä kaksi, on joskus tullu puhetta että lapsia tulee jossain vaiheessa. Keväällä oltiin tallinnassa ja taas asia oli esillä jolloin sanoin etten asiasta meinaa puhu (koska siis jätetään ehkäsy pois) asia ei kuulu kellekkään muulle kun mulla ja miehelle vastahakosesti hän sen lopulta ymmärsi, perusteli jotenkin ettei pärjää töissä yksin ja pitää hakea vuokratuolilainen niin eikö hänen kuuluis saada tietää? EI KUULU!!! Kunnes taas tänään, MITÄ KOHTAA SÄ ET YMMÄRRÄ, MÄ EN MEINAA KERTOA -tiedän ettet halua kertoa mutta jäätkö ens vuoden aikana äityislomalle? "Niin no senkun tietäs..." vastasin että en meinaa asiasta keskustella johon hän vastasi -laitan siinä tapauksessa paikan hakuun kun en voi odottaa koska sinä kerrot.

Siitä vaan mulle tuli tosta sellanen kiristys fiilis jos et kerro niin mä teen näin... kiva mennä huomenna töihin.... onneks on muutama kaveri joka tietää yrityksestä niin ei tarvii ihan yksin olla asian kanssa... ei tää miehelle oo millään lailla sama asia kun naiselle tai ainakin koen ettei niiltä kysellä samalla lailla kun naiselta, koska,koska,koska....
 
Takaisin
Top