Avuttomien ensiodottajien tyhmien kysymysten palsta

Vakuumipakattuja ei saa syödä. Ainakin mulke sanottiin. Ei edes kypsennettyjä eli esim lämminsavu. Ja vakuumissa ostettu raaka, minkä itse savustaisi ei myöskään saisi, tätäkin kysyin. Ei kyllä osannut selittää miksi ei mutta näin oli ohje (ravitsemustepapeutilta)
 
Vakuumiin pakatuissa kaloissa elää helposti listeria, joka on vaarallinen sikiölle. Listeria kuolee kuumennettaessa (yli 72C). Listeria voi tarttua monesta muustakin lähteestä, esim huonosti pestyt juurekset, mutta vakuumiin pakatut elintarvikkeet ovat selvästi suurin riski.
 
Vakuumipakattuja ei saa syödä. Ainakin mulke sanottiin. Ei edes kypsennettyjä eli esim lämminsavu. Ja vakuumissa ostettu raaka, minkä itse savustaisi ei myöskään saisi, tätäkin kysyin. Ei kyllä osannut selittää miksi ei mutta näin oli ohje (ravitsemustepapeutilta)

Outo ohjeistus. Listeriahan kuolee 72 asteessa. Itse olen joka raskauden kohdalla saanut ohjeistuksen, että vakuumipakattuja saa syödä, jos ne kuumentaa kunnolla.
 
Outo ohjeistus. Listeriahan kuolee 72 asteessa. Itse olen joka raskauden kohdalla saanut ohjeistuksen, että vakuumipakattuja saa syödä, jos ne kuumentaa kunnolla.
Voi olla ettei se savustus sitten kuumenna tarpeeksi. Sehän ei ole siinä varsinaisesti kuumassa, vaan se savu ”kypsentää” sitä.
 
Outo ohjeistus. Listeriahan kuolee 72 asteessa. Itse olen joka raskauden kohdalla saanut ohjeistuksen, että vakuumipakattuja saa syödä, jos ne kuumentaa kunnolla.
Siis saa syödä, jos kuumentaa yli 72 asteen. Ihan samalla tavalla kuin meetwurstiakin saa syödä, kunhan sen kuumentaa ensin riittävän kuumaksi. Mutta ilman kuumennusta ei saa syödä. Savustus ei välttämättä kuumenna.
 
Mulla kans aikoinaan kaupassa työskennellyt mies sanoi että tiskiltä myytävä kala ei oo koskaan vakuumipakattua. Näin ainakin siis isommissa kaupoissa. :)
 
Kun sanotaan, että vedet menee, niin kuinka paljon ja miten ”voimakkaasti” ne menee? :hilarious: Eli onko se sellainen et ne valuu pois vai tuleeko ne ihan kunnolla kerralla? :hilarious: Ja liittyykö tohon muita tuntemuksia, esim supistuksia tms?
 
Vesien meno varmaan riippuu tapauksesta. Varmaan tolla ilmaisulla tarkoitetaan, et kalvot puhkeaa ihan kunnolla ja sitä vettä vaan tulee, kun ei sitä pysty pidättämään. Multa puhkaistiin salissa kalvot ja kun suurin osa vesistä oli tullut, veden tulon kyllä erotti esim pissan karkailusta :) Ja ainakaan mulla ei tullu mitään muita tuntemuksia.
 
Siis saa syödä, jos kuumentaa yli 72 asteen. Ihan samalla tavalla kuin meetwurstiakin saa syödä, kunhan sen kuumentaa ensin riittävän kuumaksi. Mutta ilman kuumennusta ei saa syödä. Savustus ei välttämättä kuumenna.

Joo, näin olen ymmärtänyt. Ja totta tuo savustusasia - nyt oli mielessä vain meidän oma tapamme savustaa, joka kuumentaa kalan kunnolla. Mutta totta on, että eihän savustus aina kuumenna.
 
Joo, näin olen ymmärtänyt. Ja totta tuo savustusasia - nyt oli mielessä vain meidän oma tapamme savustaa, joka kuumentaa kalan kunnolla. Mutta totta on, että eihän savustus aina kuumenna.

Mä kysyin kans mieheltä, et kuinka kuumaksi meidän savustin menee, niin meinas et noin 100 astetta. Mut en ehkä kaupasta vakuumiin pakattua savukalaa itse ostais. Tiskistä ostaisin.
 
Mä kysyin kans mieheltä, et kuinka kuumaksi meidän savustin menee, niin meinas et noin 100 astetta. Mut en ehkä kaupasta vakuumiin pakattua savukalaa itse ostais. Tiskistä ostaisin.

Joo, vakuumipakattua kalaa ei raskaana saisikaan syödä missään muodossa, ellei tosiaan kuumenna sitä itse yli tuon 72 asteen. Mutta kyllä tosiaan meilläkin savustin kuumenee ihan kunnolla, joten sen kanssa ei ole huolta. :)
 
Kun sanotaan, että vedet menee, niin kuinka paljon ja miten ”voimakkaasti” ne menee? :hilarious: Eli onko se sellainen et ne valuu pois vai tuleeko ne ihan kunnolla kerralla? :hilarious: Ja liittyykö tohon muita tuntemuksia, esim supistuksia tms?

Kuten liljatar sanoi niin varmaan riippuu tapauksesta... Mulla eka synnytys ns lähti liikkeelle sillä että kävin yöllä vessassa, mietin pyyhkiessä että olisko toi ollut lapsivettä ja kun sitä pohdin noustessani ylös hakemaan sidettä tai jotain niin lattialle loiskahti sillai ku leffoissa. Totesin että joo nyt meni sitte vedet. :p Sitä lorahtelua jatkui melko tehokkaasti, siinä vaiheessa kun sairaalaan päästiin oli siteet ja vaatteet ja auton penkillä ollut pyyhe märkiä. Ja koska se vesi uusiutuu koko ajan niin kyllä sitä tuli sitten sen ensimmäisen loiskahduksen jälkeen vielä melko kauan muistaakseni... Mutta en siis tuntenut mitään ennen sitä, enkä oikeastaan sen jälkeenkään, ne vedet vaan holahti. Supistukset alkoi vasta pari, kolme tuntia sen jälkeen.
 
En ole ensimmäistä kertaa asialla, mutta nyt iski neuroosi kun on miehen kanssa duunailtu sängyn puolella vähän rajummilla otteilla - niin onko alkuraskaudessa keskenmenoriskiä jos harrastaa intensiivistä työntyvää seksiä? Eihän se voi aiheuttaa mitään pahaa, rv 8+0, vuotoja ei ole ollut mutta seksin jälkeen jomottaa.. ? :bag:

Nimim. Viime yö tuli valvottua ja googlailtua asiaa, josta en tullut kahta viisaammaksi.. :inpain:
Vielä kun halut on huipussaan niin nyt on vähän kahden vaiheilla, kun kohdun kohdalta tuntuu tylppää vähän menkkamaista kipua, mutta silti tekisi mieli :arghh::angelic::bookworm:

Lisäksi mietin millon lakata nukkumasta/harrastamasta asioita vatsallaan, tietääkö sen varmasti vai onko vara parempi? Viimeksi kohtu pullahti esiin rv 12, nyt turvottaa enkä saa enää vedettyä vatsaa sisään, pömppö siis, mutta kohtua ei tunnu vielä :bored:
 
Kuunvalo, mä en mitenkään voi uskoa, että seksistä mitään haittaa olisi. Ainoa haitta, mitä keksin, on jos ei noudata hyvää hygieniaa ja yhdistää peppuseksin ja ”normiseksin” väärin päin. Tietty jos seksi aiheuttaa kipuja, niin ehkä kannattaisi muuttaa kivuttomampaan suuntaan. Kyllä meillä on ollut ihan lelutkin käytössä, köysistä ja piiskasta lähtien... :angel4 Vatsallaan olosta: mikään ekspertti en ole (varsinkaan koska eka raskaus menossa), mutta oon ymmärtänyt että vatsallaan voi olla niin kauan kun se ei tunnu pahalta. Itellä loppu kokonaan vatsallaan nukkuminen muistaakseni joskus viikolla 12 tai jotain. Seksissä tietysti täysin vatsallaanolo voi aiheuttaa turhan kovaa painamista mahaa kohti, mutta kai senkin tuntisi epämiellyttävänä tunteena vatsassa? :scratch
 
Voinko tietää jostain miten päin vauva on mahassa? :bored: Jos vauva on mahassa pää alaspäin, niin tunnenko sen kun vauva siirtyy siihen synnytystä edeltävään asentoon (siis laskeutuu ja mitälie) ja millon se yleensä tapahtuu ekakertalaisilla?
 
Lähellä täysiaikaista synnytystä vauvan asennon voi hyvinkin tuntea vatsan päältä itsekin, ammattilaiset sen tuntevat yleensä hyvin. Myös potkujen ja liikkeiden suunnista voi vähän päätellä.

Vauva voi laskeutua hyvissä ajoin, laskeutua synnytyksen aikana tai olla laskeutumatta ollenkaan, kuten itselleni kävi kolmannen lapsen kohdalla. Ponnistin vauvan siis ulos hyvin korkealta kohdusta, mutta syntyi silti helposti ja nopeasti. Kaksosten kohdalla taas A-vauva majaili viikkoja hyvin alhaalla..
 
Voinko tietää jostain miten päin vauva on mahassa? :bored: Jos vauva on mahassa pää alaspäin, niin tunnenko sen kun vauva siirtyy siihen synnytystä edeltävään asentoon (siis laskeutuu ja mitälie) ja millon se yleensä tapahtuu ekakertalaisilla?
Minä en ainakaan tuntenut, en esikoisen kohdalla, enkä tämän toisenkaan. Tämä toinen oli vielä viikolla 33-34 pää ylöspäin, ja pari viikkoa myöhemmin pää alaspäin, enkä tosiaankaan havainnut edes sikiön kääntymistä.
 
Meetvurstiako sai nyt syödä, kun sen kuumentaa? Riittääkö pannulla kuumennus, kun mun herkkua on ollut paistaa se sellaiseksi rapeaksi pyöryläksi ja nyt olen niin neuroottinen etten uskalla edes koskea kun toksoplasmoosi..

Entä kun mulle neuvolassa sanottiin, että kermaviiliä saa syödä, mutta creme fraiche ja smetana on kielletty?? Netistä sitten luin, että ne on ihan täysin sama asia, mutta jäljestä mainitut on rasvaisempia? Sanottiinko mulle nyt väärin et uskallanko syödä kermaviiliä (dippiviili) vai en.. Entä sitten nuo jälkimmäiset :grumpy:

Kuulemma kermaviili oli siksi ok kun on hapantuote, mut heti alkoi ämpyttää siitä rasvasta. Tsiisus :facepalm: jos mä jotain hyvää kaiken karttamisen jälkeen löydän ruokavalioon ja syön muuten terveellisesti, niin en enää ala vainoharhailla rasvasta. Sitten menis ihan plörinäksi enkä uskaltaisi syödä mitään. :arghh::banghead:
Mietin sitäkin sotkiko ton dippiviilin nyt siihen venyvään viiliin, kun mulle ei käy järkeen et yks on kielletty ja sama tuote sitten eri nimellä ja rasvalla ei.

Ahdistaa ku ei uskalla syödä mitään hyvää :arghh:
 
Ööö... Mä kyllä söin raskaana ollessa kermaviiliä, creme fraichea ja smetanaa. En kyllä tiiä miksi niitä ei sais syödä?

Söin tän THL:n listan mukaan https://www.ruokavirasto.fi/globala...ruokavirasto_taulukko1_suomi_final_verkko.pdf

Ja tuolla on, et kypsennettynä metukka on ok.
Eikä ole mainintaa em maitotuotteista.

Että anna mennä vaan! :)

Mä oon tavannu tota samaa listaa ja ei meetvurstin kohdalla just lue, että sais käyttää kuumennettuna, se lukee muiden lihatuotteiden kohdalla. Siks ajattelin että ei se koske meetvurstia vaan ainoastaan noita muita lihoja. :bored:

Entäs kun Neuvola kielsi tuorejuuston ja tuorejuustopohjaiset kakut, mutta tuossa listassa lukee, että voisi syödä jos on pastöroitu tai pakattu kuumana?? Eikö valion sivuilla ollu et heidän tuotteet ok raskaana jopa tuorejuustosta? Mua hämmentää kun thl sanoo yhtä ja neuvolassa on sitten tiukempi linja. Kuulemma ravintolassa ei saa ottaa tuorejuustokakkua, vaikka kysyin et oli pastöroitu tuorejuusto. Joku ruotsalainen valmistaja siis tuorejuustosta ja ravintolassa valmistettu. Nää on niin hämmentäviä.

Tällä hetkellä tää on menny siihen etten uskalla kyläpaikassa edes salaattia syödä, kun en tiedä onko turvallisesti valmistettu, onko listeriaa tai toksoplasmoosia. Ja ite kun teen pesen saippualla välineitä suurinpiirtein jos arvelen et oli likainen vihannes, ja ahdistaa vietävästi. :arghh:
 
Takaisin
Top