Neuvola

Mä meen kyllä ihan mielelläni, pelkkää mukavaa henkilökuntaa ollut, eikä ole tuomittu tai saarnattu mistään.
 
Tänään neuvolassa sain edellisten verikokeiden tulokset ja selvis että sikiö onkin tällä kertaa Rh-positiivinen. Sain sen pistoksen nyt sitten. Tietääkö joku onko tällä asialla nyt muuta merkitystä vauvan terveyden kannalta, onko esim. todennäköisesti keltaisuutta enemmän tms, vai hoituuko tällä pistoksella kaikki? Esikoisella oli kyl kans keltaisuutta, mutta me kumpikin oltiin silloin kyllä rh-negoja.
 
Ei mulle oo kerrottu ainakaan mistään vaikutuksista vauvan terveyden kannalta. Mäkin oon Rh- ja huomenna kai neuvolassa saan kuulla kumpi pikkuinen on.. En kyllä ees muista miks se pistos annetaan. Varmaankaan en sisäistänyt asiaa, kun kuulin vain sanan "piikki". Piikkikammoinen kun olen.. :hilarious:
 
Se Rh-tekijä testataan ja annetaan negatiiviselle äidille suojapistos jos sikiö on Rh-positiivinen, koska jos sikiön ja äidin veri kohtaa, syntyy äidille vasta-aineita tuota sikiön Rh-tekijää kohtaan. Äidillä kun sitä ei ole, niin keho tulkitsee vieraaksi/tunkeilijaksi ja siksi tuottaa vasta-aineita. Tästä voi seurata ongelmia sikiölle, käsittääkseni anemiana käytännössä ilmenee. Periaatteessa ekan Rh-positiivisen lapsen ollessa kyseessä ongelmia harvemmin tulee (veret kohtaa vasta synnytyksessä yleensä), mutta seuraava raskaus Rh-positiivisen sikiön kanssa olis lähtökohtaisesti sikiölle vaarallinen. Tuo pistos suojaa vasta-aineilta, eli niitä ei pääse syntymään. Nykyään on tosi kätevää, kun äidin verestä voi testata sikiön Rh-tekijän niin ei tarvii turhaan rokotella ja toisaalta tiedetään tarvitseville se antaa varmuuden vuoksi ajoissa :).
 
Mitähän sen nyt tarkoittaa, kun oon seurannut nuita sokereita, ja mulla on se paastoarvo liian korkea ja ennen ateriaa arvot monesti myös. Syönkö vain liian tiheään tai liian sokerista liian myöhään nukkumaan mennessä? Hämmentävästi tänä aamuna ennen aamupalaa 5.8 ja aamupalan jälkeen ihan sama 5.8... :confused:
 
Mitähän sen nyt tarkoittaa, kun oon seurannut nuita sokereita, ja mulla on se paastoarvo liian korkea ja ennen ateriaa arvot monesti myös. Syönkö vain liian tiheään tai liian sokerista liian myöhään nukkumaan mennessä? Hämmentävästi tänä aamuna ennen aamupalaa 5.8 ja aamupalan jälkeen ihan sama 5.8... :confused:

Mitä syöt illalla?
Mä syön n 4h välein niin sillä on pysynyt aika kohillaan.. eli aamupala n klo 8, lounas n klo 12, päivällinen n klo 16 ja iltapala n klo 20. Ja väleissä ehkä hedelmä joskus, illalla kans klo 22 hyvä jos syö vaikka puolikkaan banaanin, niin ei yöstä tule 12h..
 
No eilen illalla söin all bran-muroja maidolla ja pakastemansikoilla ennen ysiä + kympin aikaan vielä yhden siivun paahtista, jonka päällä juustoa, leikkelettä ja punajuurisalaattia. Juomana taisi olla vesi. Mun ateriarytmi on aika sama, mitä mainitset, paitsi että päivällinen ja iltapala venyy illemmalle tunnilla parilla.
Vaikuttaako ihan juuri ennen mittausta napsitut rusinat tulokseen? Laitoin pojalle lounaan ennen omaani, siinä napsin nälkääni vähän itsekin ennen ruokaa.
 
Haiman toiminta on heikointa yöllä/aamulla (en tiiä miks, näin kuulema vaan on), eli voi arvot nousta yöllä "itsestäänkin". Esim illalla mittaat iltapalan jälkeen 5.5 arvon ja aamulla onkin 6.0. Joillakin voi auttaa että syö myöhemmin iltapalan, jossa ois vähän hiilareitakin mukana. Mulle ensin ohjeistettiin kokeilemaan tuolla tavalla, eli syömään myöhemmin. Ei kyl mulla auttanu, mut kuulema voi tuollakin hoitua.
 
Eiks maito oo sellanen mikä nostaa helposti joillaki arvoja.. kokeile ilman sitä..

Mulla yötauko n 11h ja arvo yleensä aamulla 4,6.
 
Ayla, Joo maito nostaa sokereita, ja murot varmasti myös. Se on se hiilihydraattipitoinen eväs mikä on myrkkyä mittauksille. Mitä sä söit aamulla jos ennen ja jälkeen arvot oli samat? Mittaathan sokerit tunti sen jälkeen kun olet -lopettanut- syömisen? 5.8 on aika kova paastoarvo, kauanko oot mittaillut?
 
Ayla, Joo maito nostaa sokereita, ja murot varmasti myös. Se on se hiilihydraattipitoinen eväs mikä on myrkkyä mittauksille. Mitä sä söit aamulla jos ennen ja jälkeen arvot oli samat? Mittaathan sokerit tunti sen jälkeen kun olet -lopettanut- syömisen? 5.8 on aika kova paastoarvo, kauanko oot mittaillut?

Mutta tossa paastot on poikkeus: liian vähäinen hiilihydraatin saanti illalla/liian pitkä paasto voi saada arvot koholle. Eli glukoosia alkaa itsekseen vapautua ja radin takia huonosti toimiva haima ei pysty sitä pitämään aisoissa. Tavallaan sokerit siis nousee itsestään, vaikka hiilareita olis syönyt vähän. Tuo pitää ihan kokeilla, että mikä itsellä toimii!
 
Kirjoittelinkin tuonne salaiselle puolelle, mutta tänään sain piikin reiteen, koska oon Rh negatiivinen ja vauva on Rh positiivinen. Toinen piikki tulee sitten synnytyksen jälkeen. Voin sanoo, ettei mitään kivaa ollut piikkikammoiselle... :nailbiting:
 
Ööö... Söin aamulla pari paahtispalaa lähes samoilla täytteillä, kuin iltapalalla + kahvi maidolla ja pipari. Lisäksi ravintolisät. Oon mitannut jälkeen-arvon noin tunnin päästä siitä, kun ruokailu loppui.
Tänään joka ateriaa ennen ja jälkeen tuloksia:
klo: 7.55 = 5.8 ja klo: 9.15 = 5.8 hörsin kiireessä tuntia ennen lounasta puoli lasia aika sokerista valmissoppaa, rusinoita vähän
klo:12.03 = 6.3 ja klo:13.14 = 6.1 hernaria ja ruisleipää + maitolasi (aterioiden välillä söin niitä rusinoita muutaman ja join kahvia)
klo:17.19 = 5.6 ja klo:18.30 = 4.6 tofuwokkia ja nuudelia (miks tässä laskee?) (välipala pieni omena, pipari ja brunbergin suukko)
klo:20.30 = 4.3 ja klo:21.44 = 5.9 banaani+jugurttia+vähän mulperimarjoja+vähän mysliä

Nää on ihan mitä sattuu :/... Kolmatta viikkoa nyt mittailen. Toinen tällainen setti koko pv mittauksia oli tänään. Eihän mun kärsi syödä yhtään välipalaa tai juoda kahveja pikkuleivän kanssa, kun ne sokerit on heti pilvissä. En taida syödä protskuja ja marjoja tarpeeksi. Ne ohjeateriatkin sisältää hulluna perunaa ja leipää.
 
Mä en kyl marjoja paljoa syö, mut leipää ja hedelmiä kyllä. Ja oon ollu about täysin ilman karkkia yms.. pari pullaa viikossa maksimissaan. Ja muuten en oikeestaan mitään ns sokerijuttuja oo syöny.

Mysleissähän voi olla tosiaan aika paljo sokeria..
Muistasin jostain et hedelmä ruoan perään ois hyvä, tai vähä tuoremehua. Se laskee insuliinia nopeemmin tms..
 
Ayla, eihän sulla heitä ku aamun paastoarvo, kaikki ruuan jälkeiset arvot on oikeinkin hyvät. Ruuan jälkeisen arvon pitää olla alle 7.8 ja sullahan nuo on reilustikin alle sen.
 
Niin no totta, mutta ne ennen ruokailua pitäs olla alle 5.5 ja ne ei tod ole :D
Onko se ruuan jälkeinen tärkeämpi siis?
 
Mitä ihmettä, ei ennen ruokailuja tarvi mitata! Paasto ja tunti ruuan jälkeen riittää. Paaston pitää olla alle 5.5, mutta päiväsaikaan sä et paastoa, eli ei sen jatkuvasti tarvi olla alle ton. Mitkä ihmeen ohjeet oot saanut? Nää mun ohjeet tulee sisätautilääkäriltä, joka on erikoistunur radiin, eli pidän aika luotettavina.
 
Ainakin terve.fi antaa tommoset ohjeet, mutta käytännössä niitä (ennen ruokaa) ei kyllä tarvitse mitata. Aika pitkään oot kyllä Ayla mittaillu, mittailetko huviksesi vai ootko saanut neuvolasta ohjeen? Meillä Pirkanmaalla jos sokerirasituksessa narahtaa, mittaillaan kotona 6pv, jos poikkeavia arvoja löytyy 1-3, mitataan toiset 6pv. Jos 4 tai yli 4 poikkeavaa niin neuvola tekee lähetteen äitipolille.
Jos nuo aamun paastoarvot on jatkuvasti 5.4 tai yli, niin tarvitset ehdottomasti lääkityksen! Nyt pian soittamaan neuvolaan että saat asian eteenpäin!
 
Ne ennen ruokailua mitattavat arvot liittyy lähinnä insuliinimääriin. Eli jos on annosinsuliinit, niin tietää paljonko pistää. Ja tavallisessa diabeteksessä toki tärkeitä, ettei tipu sokerit liikaa, radissa sitä riskiä ei ole.
 
Mulla on ohje et 4 päivää aamupaasto, seuraavalla viikolla 1 päivä aamupala/lounas/päivällinen/iltapala mittaus ennen ruokaa (paasto) ja tunti ruoan jälkeen. Ja taas srva vko aamupaastot jne.
Eikä oo puhuttu mitään et vaan pari viikkoa vaan loppuun asti oon ymmärtäny. Vaikka mulla tulokset aina hyvät ja sokerirasituksessaki vaan 2h arvo koholla.
 
Takaisin
Top