+35 ekan odottajat

Niin mullekin sanottiin, että tippuu raskauden aikana (lähtö 151) ja kävi alimmillaan 131. Nyt taas ollut noususuunta. Kysy neuvolassa riittääkö toi määrä, voithan vaikka soittaakin sinne. :)
 
Niin mullekin sanottiin, että tippuu raskauden aikana (lähtö 151) ja kävi alimmillaan 131. Nyt taas ollut noususuunta. Kysy neuvolassa riittääkö toi määrä, voithan vaikka soittaakin sinne. :)
Neuvolassa ne ei valitettavasti osaa paljon sanoa, mutta kysyn tänään lekurilta.
 
Ajattelin kirjoitella tänne ,kun täällä oli myös ikäisiäni odottajia.
Periaatteessa kuuluisin tonne laskettuaika 2016 puolelle, kun laskettuaikani on 15.1.2016.
Olen siis 40-vuotias Turun seudulla asustava esikoisen ofottaja.
 
Hei Maria! Tervetuloa mukaan vaan. Täällä on aika vähän aktiviteettiä, mutta jos haluaa purkautua jostain asiasta niin vapaasti vaan. Miten sun raskaus on tähän asti mennyt?
 
Ihan hyvin tähän asti. Pahoinvoinnit on ohi. Ja rakenne-ultrassa on käyty tällä viikolla. Ja kaikki oli siinä hyvin. Poika tulossa. Veren sokereita joudun mittaamaan kerran kuussa,kun sain raskausdiabetesdiagnoosin.
Sokerit ja vehnät olen jättänyt pois ruokavaliosta.
 
Meillekin tulossa poika ja joudun mittaamaan sokereita koska mulle tuli raskausdiabetes disgnoosi kun paasto-arvo oli 0,1 yli sallitun rajan. Ei ole kuitenkaan missään vaiheessa ylittynyt uudestaan, vaikka paastoisin 14h. Sokereita olen vältellyt koko raskauden muutenkin, joten ruokavalio pysynyt samana. Mua kehotettiin syömään enemmän pastaa, perunaa ja leipää ruoan kanssa, mutta en ole kuitenkaan tehnyt niin.

Viimeksi neuvola-lääkärissä oli sf mitta kasvanut kuulemma 4 cm 2 viikossa vaikka oma paino noussut 200g. Luulen että lekuri sokastui hieman siitä radi diagnoosista, koska tähän asti ovat mitat menneet keskikäyrää. Mielestäni vatsa on ollut aika normaalin kokoinen mutta nyt iski sitten pieni paniikki. Tuleeko vauvasta jätti-kokoinen? Miten se on mahdollista tällä ruoka-valiolla? Mulla on nälkä lähes koko ajan.
 
Heipsan! On tässä mukamas ollut sen verran tekemistä, että kirjoittelu tällä viikolla jäänyt. Ensi viikolla lähdetään vielä käväisee Tukholman riteilyllä appivanhempien kanssa :) Ja huomenna käydään vielä katsomassa typyn kasvua ultrassa ja samalla siinä virallisessa toisessa ja viimeisessä lekurintarkistuksessa. 36 + 0 on viikot tänään. Eli viikon päästä masuasukki katsotaankin jo täysiaikaiseksi, jaiks!
Lulu; se sf mittahan nyt voi välillä vaihdella muutamalla sentillä ihan riippuen mittaajasta ja vauvan asennostakin :) Ehkäpä seuraavassa mittauksessa menee ihan normisti omalla käyrällään taas :)
Vauva liikkuu täällä välillä enempi ja välillä vähempi, selkeästi vetää kyllä enempi hirsiä kuin alkupuolella :D
 
Mulla sokerirasitustestissä tunnin arvo ylitti raja-arvon 0,5. Rakenne-ultrassa poika kuitenkin oli vasta 19+5 päivän kokoinen . Ultrapäivä 20+3. Mahan koko kyllä ylittää mulla yläkäyrän, kun oli ylipainoa ennen raskautta. Teillä lokakuisilla ei sitten ole enää paljon raskautta jäl
 
Mua ohjeistettiin dyömään joka aterialla täysjyväviljaa.
Mulla ei enää ollut nälkä uuden ruokavalion ja säännöllisen syömisen takia.
 
Täällä siis tuleva mama 35v. Eka tulossa ja onhan tää jännää kun kavereiden lapset on jo kouluikäisiä ja oma vasta aluillaan


Täällä 36 mamma, esikko poika myös tulossa joulukuussa rv 26+0
Siskon ainut lapsi jo 17, nyt odotamme samaan aikaan ja hän saa toisen helmikuun alussa

Ongan tämä aika hurjaa, kaikkea oireita ym, mistä ei toennytkään , vauva liikuskelee jo kivasti kun istukka takana muljaa pirusti välillä, ja liikkeet näkee välillä läskienkin läpi masun päältä ja tuntuu kädelle ❤️ 7 viikkoa enää ä-loman alkamiseen !! Nyt odotan laatikon saapumista jännityksellä, sänky on ja vaunut tilattu ❤️❤️❤️❤️ImageUploadedByVau Foorumi1441525846.815866.jpgImageUploadedByVau Foorumi1441525868.647354.jpgImageUploadedByVau Foorumi1441525889.484547.jpg
 
Kaikkea tekis mieli hankkia, varsinkin jos sattuu kirpparilla näkemään edullista ja priimakuntoista, mut jotenkin ei vielä uskalla... Koska en kärsi raskaus"oloista"/vaivoista niin tää odotus tuntuu jotenkin epätodelliselta... Ennen np-ultraa ei uskalla hankkia mitään... Ultraa saa vielä muutaman viikon odottaa, nyt rv 7+5. (onneks varhaisultrassa 6+1 kaikki oli kunnossa :Heartred)
Raskaudesta ei myöskään ole kerrottu vielä muille kun tuleville isovanhemmille...
Vaunuja olen netistä katellut, kaikki joudutaan hankkimaan koska lähipiirissä ei enää ole pikkuisia joilta olis voinu saada... Käytetyt ostaisin aina mielellän tutuilta jolloin tietää tuotteen historiaa...
Monta ihmeellistä asiaa on vielä edessä :)


Ihana ryhmä, saman ikäisiä esikon odottajia ❤️❤️❤️!!!!!!!
 
Kylläpä ärsytti kun töissä pomolle raskaudesta kerroin niin hän (+50v lapseton sinkkunainen) tokas että taitaakin olla sun viimiset mahollisuudet lapsen hankintaan eli ainoaksi tulee varmaan jäämään... Just joo... oon 36 ja uskoisin että toinen tulee vielä joskus ennen kun 40 täytän jos vain luoja suo... murr...


Jos euron sais joka kerta kun ton kuulee, mun pomo vaan tokas on se sitte raskasta varmasn, nyt jo onnitteli kovasti siuredta asiasta kun viime viikolla houduin kertomaan koko työyhteisölle jääväni 2kk päästä lomalle.. Mutta tuon viimiset ajat olen kuullut niiin monta kertaa, sun muita...
 
Minä olen onnekseni säästynyt noilta "viimeisen hetken hokemilta". En tiedä miten olisin tai miten nytkään suhtautuisin sellaiseen. Varmasti kirpaisee. Taidan sitten olla vähän babyface, ettei kukaan ole ääneen ihmetellyt.

Joulukuussa on laskettu aika minullakin ja mittarissa 35. Töissä oma pomo otti asian tosi hyvin vastaan, kollegat on olleet yllättyneitä ja oma työryhmä ihanan sympaattista ja huolehtivaista. Itku herkässä usein kun pitävän pomosta huolta.

Me taas ei olla hankittu vielä yhtään mitään! kääks.. Tuntuu edelleen vaan niin utopistiselta. Mulla istukka on edessä, elikkäs ilmeisesti tunnen liikkeitä vähemmän ja ne tuntuu enimmäkseen ihan alavatsassa. Ja edelleen tuntuu lähinnä suolistokaasuilta :)

Tänään on tarkoitus lähteä panostamaan ensimmäiseen vauvahankintaan, eli äitiyshousuihin. Tähän asti olen kitkutellut vanhoilla farkuilla, tosin laitoin nappiin jatkopalan narulla. Hulvatonta.
 
Mulla kanssa hempa bormisti 135-140 ja nyt 110 raudat alotettiin mutta oli pakko vaihtaa obisanista retaferiin kun tuli töissä päivittäin niin rörkeät ja kivuliaat ilmavaivat.. Heti helpotti :)
 
Heippa,nyt vihdoin sain aikaiseksi aktivoitua kunnolla tänne:) Viime yönä ei uni tullut,kukuin kuuteen asti ja nyt tillintallin.Laitoin yöllä miittinkiehdotusviestiä ryhmään pk-seudun odottajat la syksy. Hempoista puheenollen,mulla ensin 134,sit tippu 115 ja vaikka aloitin raudan,niin vielä oli tippunut 106:sad001 Nenä maassa töissä menin,kunnes otin saikkua,ei vaan yksinkertasesti jaksanut pysyä hereillä.No hu taas töihin,ja vähän hirvittää:D
 
Hei vaan tännekin pitkästä aikaa! Täällä menossa nyt rv 31+2, aika menee niin nopeesti... Töitä olis vielä 3 vk jälellä ennen äippälomaa, hyvin oon töissä jaksanu vaikka olishan se kiva jäädä kotiin vauvan tuloon valmistautumaan jo nyt... Ei oo onneksi vieläkään ollu mitään vaivoja satunnaisia suonenvetoja lukuunottamatta... Tukisukista on tainnu olla apua :).
Kaikki hankinnat alkaa olla tehtynä, sänky pitäis vauvalle kasata ja vaippoja ostaa, mut onhan tässä vielä aikaa... juupa juu :facepalm:... Synnytys on jonkun verran jo mielessä pyöriny varsinkin kun alko telkusta toi Toisenlaiset äidit... En pelkää enkä jännitä mutta mietityttää kuitenkin kun oon jonkunverran kontrollifriikki mut synnytyksessä ei välttämättä pysty tapahtumia hallitsemaan ja ennakoimaan... Onneks on tää palsta meille varttuneemmillekin odottajille... :3some
 
Oli todella ihanaa päästä äippälomalle kun vihdoinkin voi nukkua pitkään ja ottaa päikkäreitä. Me ollaan hankittu jo melkein kaiken vaaville ja synnytyslaukku melkein kokonaan pakattu. Ainoastaan tilamastani pinnasängystä ei kuulu mitään ja eivät vastaa mun maileihin.
 
Onko muilla kuinka tuskaa öinen kyljenkääntäminen? Sattuu ihan pirusti sekä selkään että häpyliitokseen:arghh: Töissä olin tänä aamuna ihan räjähtäneenä, pomo kyseli kuulumisia. Kerroin ja hän sitten siihen, että ei muuta kuin lenkille! Juuh, ei oikein lenkit auta, kun hyvä kun pääsee hitaasti mutta varmasti raahustamaan töihinkin:angry4 Nyt rv 31 menossa. Vähän mietityttää että kait noista kivuista, ja juuri tuosta häpyliitoksen kivusta pääsee jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen eroon....
 
Se on vähän vaihdellut mulla päivästä toiseen. Viime yö oli varmaan pahin tähän asti. Oli kivuliasta kääntyä ja nousta sängystä vessaan. Olen kohta viikolla 37 ja musta tuntuu että vatsa on nut laskeutunut kun napakin osoittaa alemmas. Tänään kävin kirpparilla aika pitkään ja paikat ovat nyt tosi kipeät. Vatsa on pinkeänä ihan koko ajan, eli kestosupistus päällä.
 
Takaisin
Top