Yöunet

Kiva Triina, et teillä nukuttiin hyvin!

Mä muistelisin, et äidinmaidossa on vasta-aineita sitä tautia vastaan..
 
Hauukootuus, eli huomenta vaan..

Viime yö ehkä parempi, kuin edellinen, nukuin siis yli kolme tuntia. Mutta ihan hanurista kuitenkin ja johan se positiviisuus karisi tästäkin naisesta. En tiedä, mikä lie itketytti tai epäilen vahvasti, että syynä on viikon kakkatauko...jospa tänään törähtäisi, tai sitten ne hampaat kun huutaa nyrkki suussa. Ei siellä tosin mitään näy. Äsken kanniskelin puoli tuntia huutavaa lasta, jotta rauhoittuisi sen verran, että saisin laskea päikyille, kun selvästi väsytti. Väsytti ilmeisesti liikaa.. tuo puoli tuntia oli mulle aika raskas ja nyt on aika takki tyhjä, kun ei meillä yleensä tuolleen itketä. En kyllä ymmärrä, miten teistä osa on koliikista ym. selvinneet kun itselle tuokin oli jo ihan kamalaa. Melkein hävettää, enkä kehtaisi valittaa.. Ajatukset ei tosiaan ole niitä aurinkoisimpia tuommoisen jälkeen ja saipa siinä päivänsäde ja menninkäinenkin jo ihan uudet sanat.. Sitä vaan yrittää muistuttaa itselleen, ettei tuo ilkeyttään itke ja pysyä itse rauhallisena vaikka se ei helppoa olekaan.. Niinhän ne vaan sanoo lentokoneessakin, että ensin happimaski itselle ja sen jälkeen vasta autetaan toista.

Lisäksi mietin tuota eilista postaustani, minkä löysin vauva-lehdestä. Huomaa, että väsymys se on mua jo eilenkin painanut.. Se tätihän on ihan sekaisin!! Kuka 6kk ikäinen vauva pystyy muka olemaan 5 tuntia putkeen hereillä, siten ettei ole jo ihan yliväsynyt?? Sen omat lapset on jo varmaan aikuisia ja aika on kullanntu muistot. Tai sitten mulla on ilo tuntea vain paljon nukkuvia vauvoja. En usko, että kovin moni 1-vuotiaskaan vielä ihan kunnialla selviää viittä tuntia ilman pienimpiäkään päikkäreitä. Sen päivärytmin mä kyllä allekirjoitan, sitten kun lapsi on kypsä siihen. Meidän jannu ei esim. vielä ole vaan nämä päivät elää vielä aika paljon.. ehkä sitten 6kk tienoilla voi alkaa enemmän hakemaan rytmiä päivään, sen näkee sitten.

Pahoittelut avautumisesta.. Eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu ja poikakin tuolta varmasti paremmalla tuulella herää. Jos kävisi vähän vaunuileen ja päätänsä tuulettaan, söisi omassa mielessään levyn suklaata, tai kaksi, sitä kun ei ole niin mielikuvaharjoittelu saa luvan auttaa. Hmm..joku puhui jossain maitokaakaosta, taidanpa heti tehdä kupillisen. Namnam :)
 
Aamutähti: kyllä se vaan on niin, että kärsimyksen kokemus on subjektiivinen juttu ja sidoksissa aiempiin kokemuksiin ja sen hetken kokonaistilanteeseen. Joten on taatusti rakasta sinulla ollut esim tänä aamuna, vaikka ei tuntitolkulla jatkuvasta koliikki-itkusta olekaan kyse. Ja mitä tulee pidemmistä itkupätkistä selvitymiseen niin itse oon ainakin ajatellut, että se on vähän kuin tosi pitkä lentomatka: ajatuksen tasolla tuntuu mahdottomalta, mutta kun tilanteessa olet, niin vaihtoehdot on aika vähissä ja se on vaan lusittava, joten sen vaan sit jotenkin jaksaa. Ainakin jos muuten on asiat elämässä melko hyvin eikä ihan kaikki vastusta.
 
Kaveri taisi ollakin todella väsyksissä. On meinaan jo kaksi tuntia nukkunut inahtamatta ja kaikenlisäksi sisällä. Menikin hieman myöhempään ne meidän vaunuilut sitten mutta ei niin väliä.. Mä niin halin ja pusin tuon murun, kun se tuolta herää. On se vaan niin ihana vaikka välillä ärsyttääkin. Onneksi tosi harvoin.. kait nämäkin tunteet on hyväksyttävä, tuskin olen ainoa äiti, jota välillä tämä vauva-arki pistää tympimään. Sitä vaan helposti tuntee siitä syyllisyyttä kun itse on lapsia kuitenkin halunnut. Ja kun toinen on niiiin rakas.
 
Aamutähti, sehän on vain inhimillistä. :) Kyllähän se puolisokin välillä ärsyttää, vaikka ihan itse on saanut valita. :wink Eihän se, että on vanhempi, tee kenestäkään yli-ihmistä ja karsi tunneskaalasta niitä negatiivisempia tunteita. Tällä hetkellä ainakin itsestäni tuntuu, että vanhemmuus on yhtä tunteiden sekamelskaa! Ja väsymys tuo esiin piirteitä, jotka eivät ehkä ole niin mairittelevia kuin toivoisi. :) Aamuyön tunteina olen joskus lyllertänyt epätoivon laaksossa ja epäillyt, onko minusta tähän hommaan ollenkaan, ja tuntenut häpeää heti perään, mutta sitten usein aamulla kaikki on paaaaljon paremmin ja olen niin rakastunut vauvaani, etten millään hennoisi irti päästää. Joskus on olen väsystä itkenyt ja räyhännyt (mies tosin kysyi raivoamiseni päätteeksi, että helpottiko, vastasin, että kyllä. :D) ja seuraavassa hetkessä nauranut. Where there's a high there's a low. :)
 
Aamutähti: et todellakaan oo ainut äiti joka joskus tuntee noin. Mullakin oli eilen semmonen olo, etten pysty nauttia tästä vauva-ajasta ku tää on yhtä suorittamista koko ajan.
 
Kiitos kannustuksesta äititoverit :) Kuten moni muukin on sanonut, tämä vertaistuki täällä on kyllä korvaamatonta :)

Vaunuilemasta tultiin juuri, sekin piristi mieltä. Huonosti auratut tiet saivat lisäpontta lenkille ja pääsi vähän enemmän energiaansa purkamaan vaunuja lykätessä. Pakko varmaan sinne salille jo vääntäytyä sen takia, että pääsee purkamaan näitä fiiliksiä sinne.

Sepä se, miksi tästä vanhemmuudesta on tullut nykyisin semmoista suorittamista? Mä en sitä haluaisi, enkä olekaan muiden äitien kanssa lähtenyt kilpasille mutta silti aina välillä hiipii se syyllisyyspeikko ihan jostain mitättömästä asiasta. Pitäisi vain nauttia, että on terveet lapset, ihana mies ja koti ja tuntea kiitollisuutta. Sekä luottaa itseensä kasvattajana. Kyllä mä sen verran tervejärkinen olen muutenkin, etten mä nyt vallan huono kasvattajanakaan voi olla. Tämän kun muistaisi myös heikkona hetkenä ja oppisi olemaan itselleen armollinen. Se vaan tosiaan on sitten, kun vauva itkee, sitä tekee kaikkensa ja yrittää ja palaute on vain negatiivista, niin tulee tosi paha mieli. Joku saisi tulla, taputtaa selkään ja sanoa "Hyvin sä vedät, jatka samaan malliin". Mutta kun olet juuri sillä hetkellä yksin. Onneksi tosiaan se fiilis menee nopeasti ohi, kun alkaa ajattelemaan järkevästi ja rauhoittuu :)
 
Täsmälleen samoja ajatuksia kuin teillä muillakin suorittamisesta, unettomuudesta jne.

Juttelin tänään neuvolassa tuosta kapalosta (sen jälkeen kun täti terveydenhoitaja myönsi, että on hyvä kun lopetin imettämisen). Terkka sanoi, että luultavasti unikoulu on ainoa vaihtoehto, mutta sen ei tarvitse olla vielä. Kapalossa voi kuulemma nukkua niin kauan kun se päälle mahtuu puristamatta, eikä vaikuta liikkuvuuteen muutoin. Terv.hoitaja pohti, että joskus kuukauden kuluttua voisi unikoulun tyyppistä kokeilla. Hän epäili aiempien kokemusten perusteella, että kolme yötä vähintään menee. Hän kuitenkin minua kovasti rauhoitteli. Vauvat tottuvat asioihin ja yhtä varmasti kun poika on tottunut kapaloon, niin oppii hän olemaan ilmankin sitä. Mutta se ei luultavasti tapahdu itsekseen kun ero kapalossa ja ilman kapaloa nukkumisessa on niin suuri.

Nyt toistaiseksi kapaloa siis ja joskus 5-6kk iässä pidetään rupeama, jossa opetetaan poikasemme unipussin avulla nukkumaan ilman kapaloa. Ja terkka suositteli laittamaan tumput yöksi, sillä vauvat haluavat syödä juuri paljaita käsiään.

Meidän poikamme tuntuu oppivan muutenkin asioita pikkuisen huutamalla :) esimerkiksi vaunuissa osaa nukahtaa nykyään itse uudelleen jos herää. Tähän opettamiseen meni kaksi päiväunipätkää, joten ehkä tuo unikoulukaan ei viikkotolkulla kestä sitten joskus. Tai sitten siitä ei tule mitään.... Haluaisin kyllä jutella jonkun unikouluspesialistin kanssa ennen kuin kokeilen. Jotta en tee virheitä.
 
Aamutähti: voimahali sinne ja se maitokaakao auttaa ainakin vähän. Kun on tuntunut raskaalta viime ajat olen alkanut sitä hämmentää itselleni. Olen miettinyt että sitä aina keskitytään siihen että vauva kasvaa ja tajutaan kyllä hänen kohdallaan että kävelemään ei ihan heti opi ja kaikki menee asteittain. Mutta niin se vanhemmaksi kasvaminen varmasti myös menee. Askel askeleelta, yö yöltä. Pitää olla itselleen vähemmän ankara että tästä vanhemmuuden matkasta voi pystyä nauttimaan. Ja kuten vauvatkin mekin tarvitsemme hyvää huolta. Vaikka se olisi usein itseapu eikä kukaan muu asioita puolestamme tee. Itselle voi ainakin yrittää olla kiltti ja hyväksyä ne pahatkin tunteet.

Libra: minäkin käväsen välillä siellä epätoivon laaksossa. Pitäisikin piirtää äitiyden kartta. Minua visuaalisena ihmisenä se kuvaksi muutettuna voisi jo vähän helpottaa kuten nytkin kun asiaa vaan vähän ajattelee. Olen kai nyt yksinäisillä vuorilla :D Missäs te muut olette?
 
Tähän mennessä olen käynyt epätoivon laaksossa pariinkin otteeseen. Sieltä laaksosta kiipesin jossain vaiheessa yksinäisyyden vuorille.

Nyt tällä nimenomaisella hetkellä olen tunteiden vuonolla. Tunteita, kaikenlaisia mutta eniten rakkautta, tursuaa joka puolelta. Olen ihan pakahtua. Tämä taitaa olla samalla myös toiveikkuuden tasanko, josta näkee kauemmaskin. Tasangon laidalla siintää onnistumisen lähde. Luulen, että siellä lähteellä lapsemme nukkuminen on hieman helpompaa.
 
Mmmmustikka, ihanaa, että niitä lähteitä on muuallakin kuin kaukana! ❤️
 
Triina: Minusta tuntuu että yksi asia joka teki pojan itsekseen nukahtamisesta helppoa oli kun hän kiintyi unikaveriin eli pupuunsa. Nytkin aina höpötän hänelle kun hän menee sänkyyn että pupun kanssa nukutte yhdessä. Hän lepertelee sitten pupulleen aikansa kunnes simahtaa. Olen nyt monesti katsonut kehtoon kun hän on jo nukahtanut ja sydäntä lämmittää kyllä se näky, pupu aina kainalossa.
 
Villivadelma: minä annan jo melkein sen pilttipurkillisen päivässä sosetta pojalle. Aloitin maistelun yhdellä jääpalakuution kokoisella sosepalalla ja seuraavana päivänä taas sitten 2 kolmantena 3 jne. Hyvin meillä on maha kestänyt vaikka oon vähän enemmän antanu ruokaa mitä tuota teelusikkaa :) eilen aloitettiin syömään omenaa :)
 
Meidan poika heilui alusta asti niin paljon selallaan etta ainut keino saada hanet rauhoitettua ja nukutettua oli mahalleen nukuttaminen. Selalleen jos laittaa niin heraa. Tama ei taida olla harvinaista. Kapaloliinasta ei ollut mitaan apua. Mina jouduin yon hiljaisina tunteina arvioimaan mahallaan olon riskin ja sen etta muuten meilla ei nukkunut kukaan. Pojalla kylla oli vahva niska ja osasi kaantaa paata alusta lahtien etta se minua rauhoitti. Han nukkuu hyvin tyytyvaisena mahallaan ja mina pienena kuulemma tein samaa.
 
Etanainen, olen kokeillut samaa, mutta tähän mennessä poika on nukahtanut mahalleen tasan yhden kerran! Mutta voisin sitä uudelleen yrittää kun kapalosta luovutaan! Kiitos vinkistä!
 
Mmmustikka, meilläkin pojalla on uniriepu ja unilelu, jotka rauhoittavat. Siltikään hän ei kyllä nukahda ilman kapaloa omatoimisesti. Paitsi ulos. Mikähän siinäkin on? Poika nukahtaa minuutissa kun työnnän vaunut ulos.
 
Triina: mulla on käytössä katosta roikkuva kehto joka heiluu jos vauva liikahtaa. Ehkä siinä on sama fiilis kun vaunuissa. En tiedä mutta voi olla syy myös helppoon nukahtamiseen. Luin kyllä täältä muista joilla oli ihan pinnasänky ja silti oli nukahtaminen onnistunut. Se on varmasti hyvin paljon tottumuskysymys. Laitan myös usein vauvamyssyn pienen päähän että pää pysyy lämpöisenä. Sitten käytän soittorasiaa myös tunnelman luojana. Minun pienelle tuntuu musiikki olevan tosi tärkeä juttu muutenkin.
 
Meillä on riippukeinu johon aika hyvin päivisin nukahtaa. Mutta iltaisin ei, pinnikseen käy helpommin! Outoa.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top