Yöunet

VilliVadelma

Vauhtiin päässyt keskustelija
Vinkkejä ja/tai vertaistukea yöuniin!

Meillä on nyt poikanen rapiat 4kk ja n. 1,5kk ollaan nukuttu huonosti. Tai lähinnä minä olen. Poitsu havahtuu tosi herkästi ja alkaa heti hieroskella käsillä naamaa ja potkia peittoa pois. Seuraus, herää vielä enemmän ja alkaa itkeä ellei saa nopeasti tuttia suuhun (tai muutaman kerran yössä tissin). Tätä havahtumista tapahtuu aikalailla tunnin välein ja minä olen uupunut! :sad001 Kolmena yönä hän on vedellyt pari 2-3 tunnin yhtäjaksoista pätkää. Lisäksi nukahtaminen illalla on todellisen työn ja tuskan takana. 1-1,5h menee nukuttaessa.

What to do? Ollaan kokeiltu eri lämpötiloja, eri aikaan nukkumaan menoa, omassa sängyssä ja äipän vieressä, päikkäreiden lyhentämistä ja soseita ennen nukkumaan menoa. Aina on samat iltarutiinit kuitenkin.

Kapalosta on jouduttu luopumaan koska poitsu kääntyy jo selältä mahalleen ja esimerkiksi viime yönä hän yhdessä vaiheessa nukkui mahallaan. Oli siis itse kääntynyt. Ei oikein uskalla enää kapaloa pitää.

Nyt kaipaan todellakin vinkkejä. Mitä vain kokeilen näiden tonnin painoisten silmäluomien kanssa! Vai onko vaan kehitysvaiheesta johtuvaa ja ei voi mittään?
 
Vadelmaa ei ookaan kauheesti näkynyt..hei vaan! :)

Varmasti levottomuus on lisääntynyt tuon liikkumisen opettelun vuoksikin jo pelkästään. Mulle jäi vähän hämärän peittoon että herääkö siihen omaan liikehdintään vai siihen, että sen seurauksena tulee esim kylmä kun peitto lähtee kävelemään..? Unipussi tuli ekana mieleen, jos tuosta kylmyydestä johtuu..
 
Meillä ollaan nukuttu hyvin ja nukkumaan meneminenkin suht helppoa, et tässä ootellaan, et josko tää meidän kärtty alkais nyt sit mesoamaan ton nukkumisensakin suhteen :P

Meillä kapalointi jätettiin jo ennen joulua pois, kun kädet tuntu olevan hallinnassa ja siirryttiin siihen, et mun paita oli peittona (: ilmeisesti rauhoitti tuo mun haju. Nyttemmin illalla tosi tärkeä juttu on uniriepu, sen kanssa nukahtaa.. ja viimeisin ongelma johon etsitään ratkaisua, on just tää kääntyminen eli illallakin on pakko punkea mahalleen ja siihen on auttanut, et pidän kädestä. Nukutaan siis perhepedissä et tää on ihan ok meininki. Usein poika nukahtaakin kyljelleen ja puristaa mun sormea. Rauhoittuu, eikä oikeastaan herää siihen siihen kun irrotan otteen. Ja kyllä täällä ollaan järestään klo 21:00 unessa. Ilmeisesti meillä on jo niin juurtunut tää kellonaika (synnärilt asti klo 21:00 valot pois, ja me käydään kans ns nukkumaan pojan kummallekin puolen... (meille taitaa kasvaa kunnon mammanpoika, mut näh, eipä kai tuo mitään).
 
Kovasti oot jo kokeillut kaikkea, toivottavasti nämä viisaammat ihmiset täällä osaavat auttaa mua enemmän.. Tsemppiä ja jaksamista sinne!
 
Villivadelma: meillä se nukkuminen on tuota ollut vähän koko ajan, tosin usein syynä ilmavaivat, jotka herättää syvemmästä unesta ja sitten alkaa tuo kuvaamasi kasvojen hierominen, hiusten repiminen jne. Mä olen yhä jatkanut woombien käyttöä, vaikka tyyppi kääntyykin jo itse mahalleen jos niin haluaa. Lähinnä siksi, että muuten yöt ovat vielä katkonaisempia ja koska se joustaa niin paljon, että poika saa kädet vaikka mihin asentoon siellä kapalon sisällä, joten ei pitäisi ihan helpolla jäädä asentoon, josta ei saisi päätä käännettyä sivulle. Mutta onhan siinä hommassa pieni riski toki ja ajattelinkin kapalosta pikkuhiljaa luopua, en vaan tiedä mitä siitä tulee. Tosin vaarin luona vauva on nukkunut ilman kapaloa ja ilmeisesi ihan ok meni. Yksi mitä mietin on tumppujen laitto käsiin ettei ainakaan raapisi ja nipistelisi itseään. Pitää vaan olla jotkut hyvin pysyvät tai hihassa kiinni ettei revi tai syö niitä pois. Olen miettinyt myös sitä, minkä ikäisiä saa alkaa nukuttaa mahallaan. Silloin ei olisi niin helppo repiä naamaa ja hiuksia tai huitoa käsillään. Ilmeisesti kuitenkin pitäisi olla vielä sujuvampaa tuo kropan käsittely, ennen kuin sitä suositellaan...
 
En oikein osaa sanoa, mistä havahtuminen ylipäätänsä johtuu. Ehkä pitää joskus tarkkailla vieressä alkuyö :) Minä itse herään siihen kun jätkä jo hieroo kasvojaan. Tumput meillä on ihan pakolliset öisin, muuten on aamulla naama verillä vaikka kuinka kynsiä leikkaisi. Unipussia täytyy kokeilla.

Woombie oli meilläkin käytössä mutta käsistä löytyy sen verran jo jerkkua että poitsu saa tungettua nyrkit suuhun sen kankaan kanssa :D siinä lähtee sitten tutti samalla jos on vielä suussa. Ja tosiaan tuon kääntymisen takia viimeistään jätin pois.

Olen ajatellut (toivonut!) että olisi kehitysvaiheesta johtuvaa ja loppuu kohta pian. Joka päivä päätän tsempata ja jaksaa. Todellisuus on kuitenkin se, etten jaksa päivällä viihdyttää, aktivoida ja helliä poikaa niin paljon kun haluaisin. Odotan aina vaan päikkäreitä :sad001 Voi reppanaa.

Aamut on pahimpia ja en ole tiennytkään että osaan kiukutella näin paljon miehelleni, joka tekee kyllä parhaansa töiden ohella.
 
Olet VilliVadelma kokeillut varmasti yhtä sun toista jo ja joskus näihin ei oikesti auta muu kuin aika.. ei kovin kannustavaa varmasti.

Muutamia, mitä itsellä tuli mieleen.. mitä jos kokeilisi nukkumaan laittamista hieman aikaisemmin? Meillä itsellä hankalinta nukahtaminen on juurikin yliväsyneenä, en tiedä, voisiko se olla myös teillä syynä.

Mites tuo mahallaan nukkuminen? Oletko antanut hänen nukkua siten vai kääntänyt? Periaatteessahan sitä ei suositella mutta jos itse kääntyy ja hyvin nukkuu siten niin miksi ei? Meillä esikoinen kääntyi n. 4kk:n iässä itse nukkumaan mahalleen ja nukkui siten tosi hyvin. Alkuun yritin jotenkin pönkätä hänet, ettei pääsisi kääntymään mutta eihän siitä tullut kuin paha mieli, joten luovutin. Neuvolassa sillon mainitsin, eivätkä he torpanneet sitä, koska poju itse kääntyi siten nukkumaan. Toki mua jännitti alkuun, kun niin paljon tuosta mahallaan nukuttamisesta varoitellaan mutta hän oli hyvin jäntevä jo tuolloin, eikä enää kyntänyt naama patjassa ja kääntyi kyllä jo mahalta selälleenkin sujuvasti, jos halusi. Eli ihan omien tuntemusten mukaan.

Meillä on nyt vajaan viikon ollut sitä, että keskellä yötä, joskus 2-3 aikaan herätään ihan jumalattomaan huutoon. Tai se alkaa semmoisella vienolla valituksella, johon mä tietty tuttia tarjoan ja siitäkös se riemu repeää. Voi sitä huudon määrää!! Ei auta syli, ei auta rinta (ei siis huoli), ei puhdas vaippa, selvästi on ihan väsyksissä mutta ei millään takaisin uneen. Sitä nukuttamista sitten noin tunti. Edellisestä syötöstä tuossa vaiheessa alkaa olemaan jo 2-3 tuntia, joten syötän (jos huolii) vaikkei kunnolla olisikaan nälissään niin ei herää heti uudestaan syömään, sen verran työn takana tuo nukutus meinaan on. Sitten rauhoittuu..noin vartin nostelen vielä tuttia takaisin suuhun, kunnes rauhoittuu syvään uneen. Ja jokaikinen yö mä päätän, että seuraavana yönä, jos se tuon tekee niin en tarjoa sitä tuttia vaan katson ihan rauhassa, josko rauhoittuisi itsekseen. Ja mitä tapahtuukaan taas seuraavana yönä silmät ristissä...voi huokaus. En tiedä mistä johtuu, joku kehitysvaihe varmaan. Mutta ensi yönä lupaan taas kokeilla tuota odottelua.. :)
 
Kyllä huonot yöunet vaikuttaa niin paljon kaikkeen. :/

Meillä viime viikko nukuttiin hyvin. Viime yö taas oli sitä kitinää, tuttia piti antaa, ja just tota kasvojen hieromista tekee. Tänään onkin ollu semmonen olo ettei jaksais leikittää ja olla pirteä. Ootan vaan päikkäreitä ja nekin muka tänään niin katkonaisia.

Mut tosiaan meilläkin tehään tuota kasvojen hieromista ja peiton potkimista. Oon aatellu että se on vaan sitä että nukuttaa mutta ei vaan pääse siihen kunnon uneen. Tai sitte pierettää.
 
Luinpa vielä tarkemmin ton alotuksen. Kuuluuko teillä mitään ääniä mikä saattas sen havahtumisen aiheuttaa? Jos meidän tyttö ei oo vielä sikeässä unessa niin havahtuu pieniinki ääniin. Mun peiton kahinaan tms. Viikonloppuna miehenki piti mennä toiseen huoneeseen ku yski niin kovasti eikä tyttö pystyny nukahtamaan. Mietin jo pitääkö laittaa vauvalle oma huone. En kyllä haluais!
 
Meillä ainakin unipussi on auttanut tosi paljon viime viikkojen nukkumista! Meillä alkoi myös lentää peitto päältä saman tien kun tytön sänkyyn laittoi, tuossa noin pari viikkoa sitten kun neiti löysi jalkansa :grin Onneksi olin ostanut yhden unipussin jo ennen tytön syntymää, kokeiltiin sitä, ja toimii :) Tyttö tykkää nukkua siinä, eikä tule vilu. Meillä on siis käytössä ihan tuommoinen hihaton malli. Käsien huitominen ei ole meillä ollut enää ongelma, tumppuja pidetään vielä öisin kun tosiaan täälläkin hierotaan ja raavitaan naamaa jonkun verran... Meillä pysyy ainakin nuo äp:n tumput suht hyvin kädessä.
 
VilliVadelma, meillä on juuri tuollaista jos kokeilen ilman woombieta nukuttamista. Siis poika herää tasan tunnin välein. Ostin sen isomman woombien, jossa saa kädet vapaaksi ja aion opettaa nukkumaan ilman kapaloa päästämällä ensin yhden käden vapauteen. Toimisiko unipussi teillä niinkuin Vastavirrassa taisi jo ehdottaakin?

Tuo on varmasti vaihe, joka menee ohi. Meilläkin yöt nyt olleet vähän levottomampia kun poika ei osaa itse vaihtaa asentoa. Olen ihan varautunut siihen, että heräily alkaa vielä. Mutta toisaalta, eikös vauvojen uni ala olemaan syvempää tässä pian...?

Meilläkin siis _todella_ herkkäuninen poika. Herää pienimpiinkin ääniin unen tietyssä vaiheessa.
 
No joo, tuo tunnin välein herääminen sopis kyllä siihen syvän ja kevyen unen vaihteluun. Saattaahan se olla että minun tai miehen liikahtaminen/peiton kahina herättää sitten aina siinä kevyen unen vaiheessa ja kun eihän noin pieni vielä osaa välttämättä rauhoittua ja nukahtaa itse uudelleen.

En kyllä vaan millään haluaisi siirtää poikaa pois makkarista. Toinen on niin pieni vielä :Heartred Tietenkin voisi kokeilla sitä, että siirtää pinniksen kauemmaksi meidän sängystä. Se kun on nyt vielä "sivuvaununa". Kyllähän se kaikille olisi win win situation että nukuttaisiin yö hyvin. Mies jaksaisi töissä ja kotona, minä jaksaisin helliä poikaa päivisin ihan överipaljon ja olisin muutenkin taas oma ihana iloinen itseni ja poika saisi riittävästi kasvuun tärkeää unta.

Kiitos kaikille vastauksista ja vinkeistä! Vertaistuki rocks!! :)
 
Mä olen muuten miettinyt myös pinniksen siirtämistä vähän kauemmas.

Kauhulla odotan sitä hetkeä kun kapalosta on tosiaan luovuttava.................
 
Meil poika nukkuu peittokapalossa ja kääntyy kans mahalleen. Ei syvän unen vaiheessa mut jos on puolunes ni sit. Ja meil auttaa toisinaa se et tollaa peittoo nii ettei pääse kääntyy, mut joskus se vaan ärsyttää poikaa lisää.. En siis oikee osaa mitää hyödyllist vinkkii antaa :/
 
En tiedä onko tämä sen kummempi vinkki, mutta meidän tyttö nukkuu päivin ja öin oman täkkinsä välissä. Eli täkki kaksinkerroin ja vauva sinne väliin kuin nakki hotdogiin. Kyljellään meillä nukutaan edelleen, eikä tyttö juuri siitä pyri kääntymäänkään. Meillä olennaista on, että naamakin jää suojaan. Jos ei muuten, niin harso naaman päälle. Iltaisin nukutan imettämällä/tutilla (perhepetiin) ja päivisin sama taktiikka, mutta tutti suuhun, soiva pehmolelu ja keinutan peitosta kiinni pitäen.

Yöt meillä siis on aina nukuttu hyvin (perhepedissä, koska pinnikseen ei onnistunut), mutta päiväunista on muodostunut melkoinen taiteenlaji...
 
Libra, hyvä linkki. Kiitti! Jännä tosin että suomen ohjeistuksissa puhutaan 6kk "rajasta" tässäkin asiassa. Että vauvalle ei kannata pitää unikoulua ennen 6kk ikää. Mutta kai tuota päivärytmiä voi tosiaan 4kk iästä alkaen yrittää... Musta tuntuu että Suomessa on näissä lapsenkasvatus jutuissa yhtä tiukat säännöt kun kaikessa muussakin. Jotenkin sellainen olo, että muissa maissa osataan ottaa jotenkin rennommin... En tiedä. Tästä jo tuolla imetysketjussakin ihmettelin :)

Miten te muut muuten teette päiväunien kanssa? Annatteko nukkua niin pitkään kun nukkuu? Kuinka pitkiä päikkäreitä teillä yleensä nukutaan ja montako kertaa päivässä?

Meillä selvästi nyt rytmi, että 1,5h jaksaa olla hereillä, sitten aina päikkärit. Nukkuu yhdet pidemmät 2-2,5h unet ja loput sitten lyhyempiä 30-1,5h.
 
Meillä tyttö nukahtaa parhaiten yöunille kyljelteen tällä hetkellä. Selällään ollessa huitoo ja potkii liikaa. Ainoa ongelma on, että tyttö ei millään pysy oikealla kyljellään, vaan aina kääntyy siitä selälleen. Ei vaikka kuinka yrittäisin tukea peitolla. Vasemmalla kyljellään hän pysyy, ja siihen nyt sitten nukahtaakin. Voi tätä yksipuolisuutta, pitäis saada tasapuolisesti nukkumaan toisella kyljelläkin... :/
Toisinaan viimeisimmän aamusyötön jälkeen tyttö jää minun sänkyyni nukkumaan, ja siinä pysyy kyllä kummallakin kyljellä kun on järeämmällä peitolla (minun peitollani) tuettuna. Tässäkin tosin sattuman varaa kumman tissin syöttövuoro on ollut kyseessä...
 
Ainiin, päikkärit menee käytännössä aina selällään nukkuen... yöunille on vaikeahko nukahtaa jos on selällään. Ei ehkä malta. Sätkii, sätkii, potkii, potkii!
 
Takaisin
Top