Jos yösyöttöjen kanssa pärjää, antaa mennä vain, sanon ma! :) Mutta jos ei enää pärjää... Tässä on meidän tarina. :)
Työssäkäyvän äidin näkökulmastani yösyötöille ja heräämisille oli tultava loppu. Kaikki sanovat, että kyllä ne jäävät sitten pois kun vauva kasvaa. Ehkä monella jääkin, meidän tytöllä ei näin käynyt, ennen kuin minä en enää jaksanut arkea. Ei paljon lämmittänyt, kun joka aamu oli noustava, ehkä kolmen perätysten nukutun tunnin jälkeen. Kotona ollessakin herääminen oli rankkaa, mutta se, ettei työpäivän aikana saa yhtään lepoa, katkaisi aasin selän omalta kohdaltani. Päätin, että nyt riitti, opetan tytön nukkumaan öitä, vaikka mikä olisi. Ikää oli 10,5 kk enkä ollut nukkunut yhtään yli viiden tunnin pätkää 32 raskausviikon jälkeen.
Käytin tytön lääkärissä ja ei ollut mitään syytä yösyöttöihin. Alkoi kaksi yötä kestänyt unikoulu. Ensimmäisenä yönä otti alkuillasta tiukalle, mutta tyttö nukahti 42 minuutin itkeskelen jälkeen. Luulin, että kuolen syyllisyydestä ja olen maailman huonoin äiti, kun en jaksa enää valvoa vauvani takia, vaikka selvästi kuulin itkusta, ettei hänellä hätää ollut, vaan itki seuraa. Mies oli ihana ja silitteli minua. Joka heräämisellä aika puolittui. Toisen yön jälkeen meillä on nukuttu täysiä öitä 11,5-13 h putkeen. Ja mikä muutos koko tytössä! Meillä on aina iloinen touhuaja! Päiväunet ovat parantuneet myös. Poissa on sellainen epämääräinen käninä! Voi rakkaus.
Ei se kivaa ollut, ja ekat viikot kävin aina tarkistamassa, että tyttö hengittää. Minä tarvin aikaa tottua nukkumaan kunnolla, heräsimme miehen kanssa molemmat aina syöttöaikoina, vaikka vauva nukkui sikeästi. :) Nyt on kaikki paremmin, voin paljon paremmin pidempien öiden myötä.
Jos tästä oli apua edes jollekin väsymyksestä kärsivälle, hyvä. :) Tämä ratkaisu sopi meidän perheellemme.