Tein tämän ketjun, jossa me voimme keskittyä pelkästään synnyttämiseen liittyviin kysymyksiin ja kokemuksiin.
Toiset meistä on ensikertalaisia ja toisilla meistä on jo ennestään yksi tai useampi kokemus :)
Kerron tässä itsestäni heti jotain, eli..
Itselläni on yksi synnytyskokemus, josta on nyt 6 vuotta aikaa.
Muistan vielä hyvin kuinka yhtenä aurinkoisena kevätaamuna heräsin eikä todellakaan ollut aavistustakaan, että se olisi se aamu, kun synnytys lähtisi käyntiin. Muutaman minuutin päästä, sen jälkeen kun olin noussut sängystä, lapsi vesi meni :)
Synnytykseni kesti 9 tuntia (lapsiveden lähdöstä laskien) ja ponnistusvaihe 12 minuuttia, jonka aikana käytettiin imukuppia.
Vaikka se oli se vaivaiset 12 minuuttia, ne oli ne pisimmät minuutit elämässäni. Voimat meinasi loppua kesken ja mua jouduttiinkin pitämään ns. hereillä ettei taju lähtisi.
Mies oli myös mukana synnytyksessä.
Vaikka oli monta kuukautta aikaa valmistua äidiksi tulemiseen, niin omalla kohdallani en kuitenkaan tuntenut mitään ylellisiä rakkauden tunteita vaan enemmänkin vain helpotusta, kun vauva oli ulkona sekä täysin terve.
Muistan etten sairaalassa millään halunnut jäädä yksin vauvan kanssa, koska enemmänkin tuntui, että olin synnyttänyt jonkun toisen ihmisen lapsen ja kohta joku veisi hänet pois.
Pari yötä olin sairaalassa ja mut olisi haluttu pitää pidempääkin, mutta suostuivat päästämään kotiin, kunhan vain lupaisin etten tee mitään raskasta.
Vaikka en niitä voimakkaita tunteita tuntenutkaan, niin halusin kuitenkin kovasti päästä vauvan kanssa kotiin, jotta pääsisin tutustumaan tähän pieneen suloiseen ihmeeseen ja alkaa elää yhteistä elämäämme.
.
Meni n. 1-2 kuukautta, kun aloin oikeasti tajuamaan, että olen todellakin pienen tyttövauvan äiti
Ensikertalaisille haluan kertoa, että ei kannata säikähtää, jos sitä "äidin ehdotonta rakkauden tunnetta" ei heti tulisikaan. Itse en koskaan aikaisemmin ole puhunut kenellekään tästä asiasta, koska koin tunteeni ns. kielletyiksi. Eikä sitä halunnut kait itsellekään ääneen myöntää, että ei kokenutkaan niitä tunteita, joita esim. elokuvissa monesti näkee.
Tämän raskauden aikana olen jo kiintynyt vauvaan ja jotenkin tuntuu jo, että tavallaan tunnen oman lapseni, mutta en vai tiedä miltä hän näyttää
Yksi kokemus on, mutta jotenkin jännitän tätä synnytystä vielä enemmän, koska olen tietoisempi asioista, joita synnytyksessä voi tapahtua, ja mietin, että meneekö tämä synnytys saman kaavan mukaan kuin ensimmäinen vai saanko ihan erilaisen synnytyksen kokea :)
Toiset meistä on ensikertalaisia ja toisilla meistä on jo ennestään yksi tai useampi kokemus :)
Kerron tässä itsestäni heti jotain, eli..
Itselläni on yksi synnytyskokemus, josta on nyt 6 vuotta aikaa.
Muistan vielä hyvin kuinka yhtenä aurinkoisena kevätaamuna heräsin eikä todellakaan ollut aavistustakaan, että se olisi se aamu, kun synnytys lähtisi käyntiin. Muutaman minuutin päästä, sen jälkeen kun olin noussut sängystä, lapsi vesi meni :)
Synnytykseni kesti 9 tuntia (lapsiveden lähdöstä laskien) ja ponnistusvaihe 12 minuuttia, jonka aikana käytettiin imukuppia.
Vaikka se oli se vaivaiset 12 minuuttia, ne oli ne pisimmät minuutit elämässäni. Voimat meinasi loppua kesken ja mua jouduttiinkin pitämään ns. hereillä ettei taju lähtisi.
Mies oli myös mukana synnytyksessä.
Vaikka oli monta kuukautta aikaa valmistua äidiksi tulemiseen, niin omalla kohdallani en kuitenkaan tuntenut mitään ylellisiä rakkauden tunteita vaan enemmänkin vain helpotusta, kun vauva oli ulkona sekä täysin terve.
Muistan etten sairaalassa millään halunnut jäädä yksin vauvan kanssa, koska enemmänkin tuntui, että olin synnyttänyt jonkun toisen ihmisen lapsen ja kohta joku veisi hänet pois.
Pari yötä olin sairaalassa ja mut olisi haluttu pitää pidempääkin, mutta suostuivat päästämään kotiin, kunhan vain lupaisin etten tee mitään raskasta.
Vaikka en niitä voimakkaita tunteita tuntenutkaan, niin halusin kuitenkin kovasti päästä vauvan kanssa kotiin, jotta pääsisin tutustumaan tähän pieneen suloiseen ihmeeseen ja alkaa elää yhteistä elämäämme.
.
Meni n. 1-2 kuukautta, kun aloin oikeasti tajuamaan, että olen todellakin pienen tyttövauvan äiti
Ensikertalaisille haluan kertoa, että ei kannata säikähtää, jos sitä "äidin ehdotonta rakkauden tunnetta" ei heti tulisikaan. Itse en koskaan aikaisemmin ole puhunut kenellekään tästä asiasta, koska koin tunteeni ns. kielletyiksi. Eikä sitä halunnut kait itsellekään ääneen myöntää, että ei kokenutkaan niitä tunteita, joita esim. elokuvissa monesti näkee.
Tämän raskauden aikana olen jo kiintynyt vauvaan ja jotenkin tuntuu jo, että tavallaan tunnen oman lapseni, mutta en vai tiedä miltä hän näyttää
Yksi kokemus on, mutta jotenkin jännitän tätä synnytystä vielä enemmän, koska olen tietoisempi asioista, joita synnytyksessä voi tapahtua, ja mietin, että meneekö tämä synnytys saman kaavan mukaan kuin ensimmäinen vai saanko ihan erilaisen synnytyksen kokea :)