Synnytys lähenee ja jännitys tiivistyy..

peukku tolle perkeleen hokemiselle :grin

mä jotenkin odotan innolla sitä hommaa,nyt kun sain tua pelkopolikäynnillä moneen asiaan selvyyttä ja vahvistusta omille ajatuksilleni. :) jännää päästä kokemaan jotain,mitä ei edes osaa kuvitella,ja kuitenkin jotain niin ikiaikasta :) toivon vaan,että oikeesti on sitten niin hyvä kipukynnys mitä nyt kuvittelen,kun oon niin piikkikammonen etten todellakaan anna mitään epejä ja spinaaleja laitella ja jos tosta ilokaasusta on tosi monelle tullu huono olo :confused: en myös todellakaan tahdo sitä episiotomiaa,hyi,repeen si vaik mieluummin...toivosin myös,ettei homma kestäs mitään vuorokautta ja et jaksaisin.sairaalaanlähdön suhteen ei onneks oo mitään kiirusta kun matkaa on vaan reilu kilsa :grin ellei si käy niin huono tuuri et tää päättää alkaa syntyä siskon häissä 100km päässä :eek:
 
Jep, munkaan miehellä ei oo mitään asiaa jalkopäähän sitten kun ponnistus alkaa. Ekassa synnytyksessä sanoinkin, että riittää että siellä on kohta yksi mies ja se ei onneks tajua vielä mitään :D (poika siis tosiaan syntyi ja se oli tiedossa).
 
Mun mies on uhonnut, että haluaa ammatillisista syistä nähdä miten synnytys etenee, ja oletan hänen tarkoittavan tällä nimenomaan myös jalkopäässä vierailua. Tai on siitä kai ollut puhettakin, että sinne juuri haluaa mennä tarkkailemaan. No, jos haluaa nähdä niin en mä estä, paitsi jos tunnen tarvitsevani hänet vierelleni kättä puristamaan tms. Ja voihan se olla, että mies jänistääkin ja haluaa olla nimenomaan pään puolella tukemassa mua. :grin
 
Mullakin mies kyllä tsemppasi pään vieressä ja jalkovälissä oli ponnistuksen ajan kaksi kätilöä. Olisin myös halunnut olla joko kyljellään tai kontillaan, ettei olisi ollut niin kova paine paikoille, vaan enempi tilaa venyä mutta ei onnistunut niin ja sillain perinteisesti selällään. Ja siis just ettei ponnista tarpeeksi kovaa ja varmaan väärään suuntaan jotenkin ponnistin. Jossain vaiheessa kätilö sitten korjasi, että pusket sen elämäsi pahimman unmetuksen vaan ulos. Sitä ennen muksu liukui edes takaisin ja eivät saaneet päästä kiinni. Että ummetusta vaan taas puskemaan.
 
Eli siis siinä pitää sitten ihan oikeesti kakkaa vääntää? Mä luulin että se ponnistus pitäis tulla emättimestä eikä peräaukosta. :eek:

Tai no vaikeehan se on pelkästään jommalla kummalla puristaa.
 
Mä en tiennyt silloin esikoisen kohdalla, että samalla tulee muutakin ulos kuin vain vauva :p
Aikaa meni kunnes jostain kuulin, että ponnistaessa, se paine ja vauva painaa sitä suolistoa.

Jälkeen päin nolotti, koska mies oli katsellut siinä sivulla ja välillä kurkki, mitä jalkojen välissä tapahtuu.
Toisaalta, se on niin luonnollinen tapahtuma ja kätilöhän pitää huolen siisteydestä :rolleyes:

Synnytysasentona mulle ei sopinut mikään muu kuin selinmakuu.
 
Mä oon muuten itse aika pihalla noista kivunlievityksistä...
En oikeastaan ole aikaisemmin tiennyt muuta kuin tuon ilokaasun ja epiduraalin..:oops:

Niillä ajattelin kyllä selviytyä tästäkin synnytyksestä :)
 
On kyllä tosi mukava lukea teidän kokemuksista! Ja mainitaampa heti alkuun myös, että peukutus multakin perkeleen hokemiselle. Sitä kyllä kokeilen itsekin seuraavalla kerralla, kun ekalla kerralla kerkesin vain ihan viimisillä ponnistuksilla. :grin

Tuntuu, että kaikilla on vähän erilainen kokemus synnytyksista, niin on myös minulla. Minun esikoinen oli päättänyt olla ja öllöttää ja lopulta myös syntyä peppu edellä. Kaiken lisäksi päätti syntyä myäs hieman liian aikaisin, rv 36+2 (en ollu kerenny valmistautua synnytykseen henkisesti, puhumattakaan sairaalakassista). Synnytys lähti käyntiin vesien menolla kotona klo 23. Oltiin lähdössä seuraavana päivänä häihin Turkuun autolla täältä Oulun seudulta. Että ei ollut kovin kaukana, että olisin synnyttänyt Turussa. :) Olin juuri mennyt sänkyyn nukkumaan ja ihmettelin, että kylläpäs tuli märkää. Kipitin vessaan ja tajusin, että empä mää pissannutkaa sänkyyn, kun tää vuotaminen ei vaan lopu. Siitä pöntöltä sitten huusin miehelle, että meni lapsivesi ja soitin samalla synnärille. Synnärillä sanoivat, että kai sinä nyt makaat siellä kotona (peppu eellä olevalla vauvalla on riski, että napanuora lipsahtaa ennen vauvaa ulos). No enhän minä maannu ja ei muuta ku makaamaan lattialle. Mies sitten heitti mulle vaatetta lattialle ja ei kuin ambulanssilla synnärille. Mukana oli vain ja ainoastaan äitiyskortti ja aamutohvelit. :grin
No synnärillä ne mittaili niitä sypistuksia ja sykkeitä ja teki tutkimukset (en muista yhtään paljonko olin auki, mutta auki oltiin). Supistukset oli alkanu kunnolla ambulanssissa. Sitten lääkäri ultras ja sanoi, että mahtuu tulemaan alakautta. Sain siinä itse päättää, että haluanko sektion vai lähetäänkö synnytyssaliin ja alakauttahan minä halusin neitosen maailmaan.
Tässä vaiheessa supistukset oli jo tosi kovat ja tilattiin epiduraali. Hengittelin hetken ilokaasua, ehkä autto yhdellä supistuksella, mutta muuten sain vaan kivan "pössiksen" aikaseksi. Sitten sainkin jo epiduraalin ja oltasko ehkä tunteroinen siinä levähetty (mies ihan nukkui), kunnes kätilö tuli ja katetroi virtsarakon ja sanoi, että ruvetaampa hommiin. Multa piti leikata väliliha, joka leikataan kaikilta peräedellä synnyttäjiltä. Musta se oli jotenkin outo tilanne, kun mä en tuntenut supistuksia kunnolla ja mulla ei ollut kova tarve ponnistaa. Oletan siis, että epiduraali oli ehkä liian voimakas mulle. Se oli kyllä aivan ihana, kun lopetti kivut, mutta pitää taas miettiä miten toimitaan tällä kertaa.
Ponnistusvaihe mulla kesti noin 40 min, mutta mä en tosiaan tuntenut kunnolla ponnistustarvetta ja mäkin varmaan ponnistin jotenkin väärin. Tosin hankala mennä sanomaan, että kestääkö se sitten muutenkin peppueellä tulijoilta kauan. Mulle kätilö sanoi, että ponnistat niin kuin olisit kakalla. Olin puoli-istuvassa asennossa ja mies tuki mua selästä eli ei päässyt näkemään ihan ensimmäisenä neitiä. :) Synnytys kesti kokonaisuudessaan noin 5 h.
Neiti nostettiin heti mun syliin ja oli se kyllä niin uskomaton tunne, ettein ois voinu ikinä kuvitellakaan! Mä en tuntenut raskauden aikana yhteyttä lapseen. Olin aivan varma, että mulla menee se muutama viikko, että tajuan, että se on mun lapsi ja löydän sen äidin rakkauden, mutta kävin kyllä ihan päin vastoin! En tiiä sitten olinko vaan niin höyryissäni siitä ilokaasusta. :wink

Neiti oli 2700 g ja 46 cm ja se vietiin iskän kanssa pesujen kautta lämpökaappiin tunniksi ja minua paikkailtiin sillä aikaa. Tais se neiti käydäkin ennen sitä lämpökaappia vielä minun rinnalla ja oli kyllä mahtavaa, kun heti alkoi syömään rintaa. :) Kaikesta sitä onkin ihminen ilonen. Sitten saatiin iskän kanssa aamupala synnytyssaliin ja sitten mentiinkin neitin kanssa osastolle. Synnyttäneiden osastolla oltiin seuraavaan iltaan, kun neidin sokeriarvot laski niin pahasti, että joutui teholle sokeritippaan. Teholla oli sitten myös siitä seuraavan yön sinivalossa. Mä kävin yhden yön jollakin toisella osastolla, mutta pääsin siitä sitten kotia. Neiti vietti vielä noin 5 vrk lastenosastolla sokereita ja bilirubiini arvoja seuraten ja oli vielä toisen kerran sinivalossakin.

Voin kertoa, että mun elämäni kamalin hetki oli se, kun neiti vietiin siinne teholle. Pieni oli alle 1 vrk vanha ja minä aivan jossain hormooni sekamelskassa. Ei paljon tullut nukuttua sinä yönä. Kaiken lisäksi, aina kun mä menin sinne teholle, niin mä vaan itkin. Muuten pystyin olemaan suht normaali, mutta se paikka vaan sai mun tunteet pintaan. Lastenosasto taas oli tosi kiva paikka ja siellä mä vietinkin sitten päivät neidin kanssa ja tulin yöksi kotiin.

Ainiin ja tuosta piikki kammosta. Mäki otan kaikki piikit vastaan aina silmät kiinni ja niin otin tuon epinkin. Mutta ne supistuskivut oli siis jotakin aivan uskomatonta, että ei siinä pystyny mitään piikkejä ajattelemaan! Mä en ees tuntenu koko juttua ja se oli hetkessä ohi ja oli siis niiiiiiiin älytön helpotus niihin supistuksiin. Mulla vaan tais vaikuttaa vähän liiankin hyvin. Ai niin, laittohan ne mullekin sen oksitosiini tipankin jossain vaiheessa. :) Pitäs vissiin lukia taas se "toimintakertomus". :)
 
Mua kans jännittää se, mitä tunnen vauvaa kohtaan. La on toukokuun lopussa, ja jotenkin asia ei tunnut ollenkaan vielä ajankohtaiselta. Periaatteessahan baby saattaa syntyä milloin vain, mutta olenko valmis ja mitä, jos en tykkää lapsestani ollenkaan tai en tunne yhteyttä? Tämä asia on alkanut jännittämään viime aikoina, mut ei kai tälle mitään voi.
 
Mulle on Zeni laitettu paraservikaalipuudutus edellisessä synnytyksessä.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Stella, se on hyvä, että asiaa on vähän miettinyt valmiiksi itsekseen ja ei sitten syyllistä itseään siitä, jos ei heti tunne lastaan omakseen.
Jokainen äiti (ja isäkin) ottaa se oman aikansa tunteittensa selvittämisen suhteen.
Ja jos vauva ei päästä helpolla kotiutumisen jälkeen, niin väsymys saattaa olla myös iso tekijä, mikä vaikuttaa siihen tunteiden syntymiseen vielä kotonakin.

Toisilla se tunne vain tulee saman tien ja toiset meistä tarvitsee vähän enemmän aikaa tutustuakseen siihen uuteen ihmiseen, joka on ihan oma persoonansa ja on saapunut jäädäkseen :)

Harmittaa ettei kukaan mulle aikonaan kertonut, että mun tunteeni ja ajatukseni olivat ihan normaalia.
Mutta toisaalta, kukapa olisi tajunnut kertoa, kun pidin kaiken itselläni..
Pelkäsin etten ole hyvä äiti, ja pelkäsin että joku toinen sanoo mulle jo odotusaikana, etten ole hyvä äiti, koska itsekseni ihmettelin esim. että "Miten hemmetissä äidit jaksaa olla päivästä toiseen vauvansa kanssa ilman, että niitä kyllästyttää?? Mitäs jos mä kyllästyn omaan lapseeni jo viikossa..." :rolleyes:
 
Mä laitoinkin omaa stooria jo vähä johonkin mutta kerrottakoon siitä nyt tässäkin :)
Tulee ehkä hyvänä kertauksena itsellekin kun pian on sama edessä, tai sama ja sama, eihän sitä koskaan tiedä mitä sitten h-hetkellä tapahtuu..

Oli sunnuntai aamu klo6.00 kun heräsin siihen, että selkää särki niin lujaa etten pystyny enää nukkua.
Viikkoja tuli juuri sinä päivänä täyteen 37. Kun nousin sängystä, en osannu ajatellakaan, että tänään meidän vauva syntyis mutta tökin miestä hereille ja sanoin, että saattaa olla, että täytyy lähtee käymään sairaalassa. Mies jatkoi unia ja mä päätin mitata verenpaineen kun olin kuullut, että se saattaa olla koholla kun synnytys käynnistyy tjtn.
Otin mittarin käteen ja samalla lorahti lattialle pieni lammikko. Huusin miehen hereille, että nyt täytyy oikeesti mennä ja soitin synnärille. Siellä sanoivat, että selkäkipujen takia ei tarvis vielä tulla mutta kun vesiä tuli niin täytyy mennä käymään. Kävin vielä suihkussa ja noin klo7 lähettiin ajeleen. 20min ajeltiin normi vauhtia kunnes alko kivut oleen sitä luokkaa, että en meinannu pystyä enää istua ja sitten painettiini kaasua. Matka kesti tunnin ja klo8 oltiin synnärillä.

Siellä eka katottiin, että olin 4cm auki ja laitettiin se mittausjuttu mahanympärille. Siinä en pystyny olla kun joitain minuutteja luulisin kun oli pakko soittaa kelloa. Siirryttiin synnytyssaliin ja sain ilokaasunaamarin. Ilokaasu ei juurikaan auttanu mua, melkeen tuli vaan huono olo ja välillä tuntu, että olis niin kännissä tms että sammuu :eek:
Mulla tuntui kovin kipu alaselässä enkä tunnistanu sen läpi supistuksia mahan puolella. Vähä sai arpoo ja monitorista seurata, että koska supistais.

Oli jo raskauden alussa päättäny, että haluan kaikki mahdolliset kivunlievitykset mitä tarjolla on, vaikken oo mitenkään erityisen kipuherkkä mutta en mä sitä väkistenkään halua tuntea :p Sain yhden epiduraalin, joka auttoi melkein heti ja olo oli sen jälkeen tosi hyvä! Joku tuolla meinas, että ei piikkikammon takia voi ottaa epiduraalia niin siihen voin sanoa, että mä en vielä tänä päivänäkään tiedä millasella piikillä se laitettiin ja kuinka kun ei sinne selkäpuolelle itse näe ja se oli niin nopeasti ohi, etten edes huomannu. Ne supparikivut kyllä peitti sen pistoksen alleen.

Sitten saikin ruveta ponnisteleen. En mäkään sitä heti oikeen handlannu ja asentojaki koitettiin vaihtaa mutta oon jotenki niin "ujopiimä" :oops: että mulle sopi parhaiten se perinteinen puoli-istuva asento. Kätilö olis antanu vielä sen pudendaalin mutta lääkäri ei ehtiny ajois paikalle sitä laittamaan niin en sitä saanu. Se on kyllä sellanen, jota jäin kaipaamaan ja jonka olisin tarvinnut. Nyt meinaan sitä muistaa toitottaa joka välissä kaikille :grin Se pään syntyminen oli niin kivuliasta mulle, että melkein taju lähti ja se on ainut, josta on jäänyt pienehkö pelko... Ponnistella tarvi joku puolisen tuntia jos oikein nyt muistan ja n.12 aikaan neiti oli sylissä. Että ihan kiitettävän sutjakkaasti ja hyvin meni ekalla kerralla. Ja hyvä mieli tosiaan jäi, lukuunottamatta sitä pään syntymistä :sad001 En sitli voi sanoa, että odotan tätä toista synnytystä innolla. Ja kieltämättä jos tulis "tilaisuus" sektioon niin kieltämättä houkuttelis mutta tuskin sitä valitsisin koska siitä parantuminen veis niin kauan ja synnytyksestä tokenin heti. Ei tullut repeämiä eikä muuta, joka olis rajottanu oloa.

Neiti tosiaan syntyi rv37+0 ja painoi kuitenkin jo 3200g o_O Pituutta oli 51cm mutta pää oli todella suippo.
Sitä aijonkin seuraavassa lääkärineuvolassa kysyä kun ei oo aikasemmin tullut puheeksi, eli siis miksi pää oli niin suippo? Ja syntyi kuitenkin ilman mitään apuvälineitä...

Jos vedet menee jo kotona ja matka sairaalaan on pitkä niin suositellaanko yleensä matkustamista makuulla eli ambulanssissa vai onko sillä merkitystä, jos siis vauva on tulossa pää edellä ??!?
 
Mä tunsin neidin omakseni jo raskausaikana ja kun sain hänet syliin, se tunne vain voimistui.
Nyt kuitenkin on jotenki hassu fiilis tän toisen kanssa. En tiedä kumpaa sukupuolta vauva on, joten ei voi mielessään kehitellä mitään mielikuvaa, ei voi miettiä vauvaa nimellä ym ym. Ja kun on yksi taapero tuossa jo 24/7 työnä niin ei oo ollut niin paljon aikaa tälle toiselle. Ensimmäisen kanssa "seurustelin" jos raskausaikana ja lauleskelin mahalle ym. mut nyt ei oo kyllä ehtiny juuri mitään sellaista. Pienen hetken illalla ennen nukkumaan menos silittelen mahaa ja vauva potkii mua käsiin :) Ihanaa silti, että sieltä joku meille tulee :Heartred
 
jos vedet menee kotona ja ne vedet on ns normaalit eikä esim vihreet niin voi odotella kotona kaikessa rauhassa supistusten alkamista kunhan menee sairaalaan näytille 12h sisään, koska vesien menon jälkeen on tulehdusriski. Jos vedet menee ennenaikaisesti tai tietää vauvan olevan perätilassa niin sillon pitää mennä makuuasennossa ja lanssilla ja heti. Eli jos on normi raskaus, normikestoi jne voi odotella kotona kunnon supistuksia ja olla sen aikaa kun kivuilta kestää.
 
Ei hemmetti, niin tosiaan se tunne, kun vauva tulee ulos sieltä. Sitä en ole unohtanut, koska tunsin kuinka tyttö oikein vedettiin sieltä ulos, kun pää oli tullut näkyviin. Se oli todella iljettävän tuntuista. Se vaan tuntui jotenkin niin epäluonnolliselta :p

Mulle ei oikeastaan sanottu yhtään mitään, että miten mun täytyy matkustaa sairaalaan.
Makasin kyllä kuitenkin takapenkillä, koska en pystynyt istumaan kovien supistusten takia.

Sairaalassa, kun mut oli tutkittu ja todettu, että oon 3-4 cm auki niin mulle sanottiin etten olisi saanut kävellä, että täytyy kulkea rullatuolissa...
 
Miksi ei ois saanu kävellä? kun salissakin saa vielä käppäillä jos siltä tuntuu, oliko perätilassa vai miks?
 
Odecca, mä en valitettavasti muista.. :oops:
Muistan vain kun saavuin Naistenklinikalle ja mut tutkittiin jossain pienessä huoneessa ja se nainen siellä totesi mun olevan auki ja etten olisi saanut kävellä..

Muistaakseni mainitsin siinä, että tunsin sellaista paineen tunnetta alhaalla ja kysyin, että onko se normaalia.
Olisikohan se ollut sitten syy.. (??) Tyttö oli RT

Mua just harmittaa se, että moni asia jäi jälkeen päin vähän pimentoon ja mä vaan tein mitä mulle sanottiin.

Mulla taitaa kyllä olla tallessa jossain se tytön synnytyskertomus, olisikohan siinä mainittu sitä mun saapumista sairaalaan.. Vai alkaa ne siitä mitä tapahtuu siellä synnytyshuoneessa.. :rolleyes:
 
Mä olen kamalan kokeilun haluinen ihminen, ja kakkosta synnyttäessä kokeilinkin kaiken näköistä, epiduraali, spinaali, pudendaali, ilokaasu ja aqua-rakkulat :) Kaikki muu oli jees, paitsi noi aqua-rakkulat tällä kertaa oli ihan tuskaa, vaikka ekan synnytyksessä tykkäsin niistä.
Mitähän sitä tällä kertaa koittaisi, kun voi olla viimeinen mahdollisuus? :)
 
Akidi, mun täytyy ihan googlettaa noita sun luettelemia, kun en tiedä niistä mitään, paitsi toi ilokaasu ja epiduraali :grin
 
akidi, miten olis luomuna kera homeopaattisten :D
Mä synnytin kans naikkarilla ja ei mulle kyl naputettu kävelystä mitään, mulla oli kyl vedet tallessa viel sillon mut auki olin kans sen 3-4 sinne mennessä.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top