sufi
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Tiedän niiiiin tuon tunteen sektion jälkeen! Meillä esikoinen syntynyt pitkän yrityksen jälkeen kiireellisellä sektiolla ja nyt tämä kuopus alateitse. Mulla oli sektion jälkeen myös fiilis etten mä oikeesti ole edes synnyttäny, vaan "pääsin helpolla". Tosi kauan meni sulatella sitä tunnetta, mutta onneks mulla on ihana ja kannustava mies joka sano mua supersankariks, sektiosta huolimatta. Myös meidän th kuunteli mun vuodatuksia ja sai mut ymmärtämään, että sektiokin on synnytys. Pitkään puhuin myös ystäville, kun ne kyseli synnytyksestä, että "enhän mä oo varsinaisesti synnyttäny..".
Tsemppiä tunteiden käsittelyyn mulla ainakin puhuminen autto siihen! Mut muista, että oot tehny ison työn, eikä sektio laske sen arvoo mitenkään!
Mun eka synnytys oli pitkittynyt alatiesynnytys. Lapsivesien mentyä supistukset avasivat suut 4-5 cm, mutta sitten synnytys keskeytyi. Vauva syntyi viimein käynnistyksellä n. 9 tuntia käynnistämisen aloituksesta. Ponnistusvaihe kesti yli tunnin ja vauva oli hetken jumissa. Koin sen taisteluvoittona, mutta olin hyvin pettynyt siihen.
Nyt kun tällä kertaa päädyttiin käynnistyneen synnytyksen kesken kiireelliseen sektioon tarjontojen vuoksi koin sen helpottavana. Synnytys oli nopeasti ohitse, enkä olisi voinut tehdä mitään toisin. Pelkäsin sektiota ja etukäteen ajattelin sen olevan pettymys ja epäonnistuminen. Toisin kävi. Jännästi se mieli muuttuu...