Synnytyksen jälkeen..

K

Kyfi9012530

Oman äänensä löytänyt
Näistä ei puhuta! Mutta suurimmalle osalle synnyttäneistä nämä tulee tutuksi :depressed: Gynekologinen laskeuma esimerkiksi!
 
Last edited by a moderator:
Mulla ainakin oli pari kuukautta synnytyksen jälkeen alapää selkeästi "valahtanut", eli peräaukko erityisesti tuntui siirtyneen sentin pari normaalia alemmas. Päivittäisellä lantiopohjan jumpalla (jonka aloitin synnytystä seuraavana päivänä), paikat oli palautuneet melkein kokonaan jo jälkitarkastukseen mennessä. Tsemppiä siis niihin reeneihin nyt ennen ja erityisesti synnytyksen jälkeen :)
 
Esikoisen aikaan mut yllätti täysin se jälkivuoto. Kukaan ei koskaan ollut siitä puhunutkaan.
 
Ku tääl on näin kauheesti näit "ällöi" jne juttui ni pakko kertoo et mut yllätti ihan täysin et ei vauva-arki ollukkaan millään tavalla rankkaa kun olin varautunu et oon iha kuolema väsyny ja poikki ja mikään ei onnistu jne mut eiii en oo kokenu yhtään raskaaks (paitsi tietty kun hampaat valvottanu ni sillon on vähä väsyttäny mut se kuuluu asiaan ja sit oon päikkärei nukkunu) nyt vasta tän toisen raskauden puolivälissä rupesin olee väsyny mut seki omaa syytä ku pitää valvoo puoleenyöhön.. mur seki menny ohi jo :)
 
Joo samaa mieltä Mami' sun kanssa. Pari rankempaa viikkoa mahtui vauvavuoteenkin, mutta pääosin oli huomattavasti leppoisampaa ja vähemmän uuvuttavaa kuin olin pelännyt.

Ja ihan samalla tavalla nyt toisella kertaa väsyttää, jos ei mene ajoissa nukkumaan tai jos esikoisella on huono yö. Esikoinen siis hetää edelleen öisin kerran tai pari, mutta se on ihan ok mulle. Vasta jos on kipeä ja oikeasti valvottaa, niin alkaa itseä uuvuttaa.

Kahden kanssa varmasti tosi erilaista, mutta ainakin meillä oli esikoisen kanssa tosi mukava ja leppoisa vauvavuosi.

Käytiin melkein joka päivä vähintään kahvilla tai vaunukävelyllä jossain, mutta ihan hurjan paljon vaan istuttiin sohvan nurkassa sylittelemässä ja tissittelemässä (ja katsomassa Netflixiä :wink). Jotenkin ihanaa "luvallista laiskottelua" :D

Tällä tokalla kertaa noin Netflix-tissimaratonit jää tietty väliin, mutta hauskaa sekin, että tulee ihan erilaista. Vaikka rankkaa varmasti alkuun on.
 
Mäkin luulin et olisin ollu ihan umpi puhki uupunu koko vauva vuoden mut se olikin ihanan rentoo. Käytiin kerhoissa ja pitkillä vaunulenkeillä. Kahden kanssa varmasti haastavampaa kun uhmaa pukkaa kohta puolin, ei nyt vielä. Raskaus on uuvuttanut eri tavalla kun viimeksi. Tietty riippuu vauvastakin paljon et kuinka itkuinen on...

Jälkivuoto kesti viimeks koko kesän kävin jo lääkärissäkin loppukesästä ja sit se viikon päästä loppukin...
 
Kauheen moni mun kaveri kerto et ihan kauheen raskasta sit ku vauva syntyy et ei jaksa mitään ja mihinkää ei pääse jne jne kauheeta pirujen maalailuu seinil mut eiii kaikki oli kyl yllättynei aina ku vastasin et ei oo rankkaa :D
 
Ja toi et mihinkään ei pääse on kyllä suhteellista. Varsinkin jos lapsi on terve et ei tarvii karttaa yleisiä paikkoja kuten esim. Syöpäperheessä. No ei baariin joo voi vauvaa viiä mut esim. Ruokakaupassa yksin käynti on luksusta, vauvan voi hyvin ottaa mukaan kylään, kaupungillakin pääsee siellä on hissit, junassa ja bussissa on ainakin mua autettu kärryjen nostamisessa ellei oo vaunu samalla tasolla kun jalkakäytävä/ asemalaituri. ( ja minäkin oon vastavuorosesti auttanu kärryjen kanssa liikkuvaa ennen lapsia ainakin 10 vuotta). Sit on kaikkia perhekerhoja, vauvakerhoja ym. Äideille/ isille ja lapsille. Tottakai kotonakin saa olla enimmäkseen vauvan takia ei oo pakko käyä kerhoissa ym. Jos tuntuu mukavammalta jäädä kotiin. Leikkipuistoista ja kerhoista voi löytyä uusia kavereitakin jotka on samassa elämäntilanteessa jos on vaikka vastikään muuttanu toiselle paikkakunnalle.
 
Minulle iski taas ihan päin näköä se kaikki vastuu, mikä putkahti harteille sekunnissa. Se oli todella stressaavaa ja ahdistavaa ja vielä kun olin heti synnytyksen jäljiltä jo todella väsynyt ja sitä vaan jatkui ja jatkui. Näin jälkeenpäin koin mielestäni todella suuren järkytyksen ja shokin sekä valtavan identiteettikriisin, myös masennuin hetkellisesti ja tuntui, kun olisin elänyt jonkun muun kuin omaa elämääni. Olen nyt kyllä varautunut, että jos onkin taas rankkaa, niin pyrin nopeammin saamaan apua itselleni. Myös olen puhunut tästä pelosta neuvolassa ja terkka laittoi merkinnän, että muistaa tarjota meille herkästi kotiapua.
 
Muokattu viimeksi:
hillevi sanoi:
Minulle iski taas ihan päin näköä se kaikki vastuu, mikä putkahti harteille sekunnissa. Se oli todella stressaavaa ja ahdistavaa ja vielä kun olin heti synnytyksen jäljiltä jo todella väsynyt ja sitä vaan jatkui ja jatkui. Näin jälkeenpäin koin mielestäni todella suuren järkytyksen ja shokin sekä valtavan identiteettikriisin, myös masennuin hetkellisesti ja tuntui, kun eläisin jonkun muun kuin omaa elämääni. Olen nyt kyllä varautunut, että jos onkin taas rankkaa, niin pyrin nopeammin saamaan apua itselleni. Myös olen puhunut tästä pelosta neuvolassa ja terkka laittoi merkinnän, että muistaa tarjota meille herkästi kotiapua.
Click to expand...

Mulla oli vähän samanlaisia kokemuksia. Olin pitkän ja raskaan (sekä henkisesti että fyysisesti) synnytyksen jälkeen ihan loppu, en jaksanut edes kantaa vauvaa. Se tuntui raskaalta ja vauvavuoden alku tuntui ylitsepääsemättömältä. Sittemmin kyllä helpotti, erityisesti 6kk jälkeen :)

Ja mulla oli siis hb synnäriltä lähtiessä 85!! Eli syytäkin väsymykseen oli. Vieläkin kismittää että en saanut lisäverta.
 
Mä kyllä "kärsin" esikoisen kohdalla eniten itse synnytyksestä ja sen jälkeisestä fyysisestä raatoudesta...alapää sattui ja vuosi, vessassa käyminen oli kamalaa (varsinkin kakkoselle meno) eikä imetyskään sujunut alkuun ihan putkeen. Kun pääsi kotiin, eniten pelkäämäni vauva-arki olikin ihan mukavaa. Ihanaa kotona köllimistä (vaikka en kyllä suihkuun riittävän usein ehtinytkään). Onneksi vuotokin loppui ja kroppakin palautui suht nopsaan...juoksemisen tosin pystyin aloittamaan vasta useamman kuukauden jälkeen, kun lantionpohjatreenistä huolimatta tuntui, et aina lirahtaa kesken matkan.
 
Mä oon aina ihmetellyt tota ettei suihkuun tai meikkaamaan ehdi. Valtaosa vauvoista nukkuu aluksi suurimman osan päivästä ja hyvin ehdin niin päiväunille, suihkuun, meikkaamaan kuin kokkaamaan.
Sit jos ei kiinnostanut en tehny, mut ajanpuutteesta ei ollu kiinni.
Ja lisäksi alusta asti pidettiin valoja ja meteliä vauvan nukkuessa päivisin, joten lapsesta ei tullut hälylle herkkä ja päivärytmi löytyi suht nopeesti.

Kiireisempää tuntuu olevan nyt taaperon kanssa kun päiväunet yleensä vain 1h.
 
Kun on niitäkin vauvoja jotka nukkuvat vain sylissä tai tissi suussa, siinä ei paljon suihkussa käydä päiväsaikaan ennenkuin puoliso kotiutuu. Meillä Toka oli juuri sellainen, ja kun lisäksi oli vielä parivuotias siinä (joka ei muuten nukkunut ollenkaan päikkäreitä :arghh:), niin ei siinä päivällä tehty muuta kuin ihan pakolliset. Ja tuli kokeiltua kantoliinat ja -reput, mutta ei niistä ollut kuin hetken apu, ja vauva liinassa ei oikein suihkuun pääse :hilarious: Onneksi nuo seuraavat on olleet helpompia, saas nähä mitä tämän tulevan pikkukaverin kanssa käy :grin
 
Ai että, tissipäikkäreiden lisäksi muistan senkin, kun esikoinen kerran nukkui vain muutamat viiden minuutin torkut koko päivänä. Että joo-o, ei vauvan kanssa aina ehdi suihkuun. :D Eikä taaperonkaan...
 
Ensimmäisen kanssa vielä ehtikin tehdä kaikenlaista, mutta toka olikin koliikkivauva ja arki oli todellista selviytymistä... ei siis nukkunut juurikaan tai ei ainakaan muualla, kun sylissä heijaamalla. Siinä ei tehty kyllä oikein ruokaa tms. Ja esikoinenkin oli vielä alle 2-vuotias. Toivottavasti nyt ei vauvalla olisi koliikkia, se oli tosi rankka kokemus..
 
Mulla oli eka vauva vaativa tapaus. Ei siis todellakaan mikään normi "nukkuu suurimman osan päivästä" vastasyntynyt vauuva. Viihtyi vain kanniskeltuna tai tissillä, jos silloinkaan. Nukkuminen oli tosi repäleistä.
Kahden kanssa kyllä sitten jaksoi hyvin, kun ekan kanssa oli jo tottunut siihen kaikkeen.. Ja toka olikin helpompi. Väsymystä oli kyllä, kun molemmat heräilivät tiuhaan öisin. Mutta nyt molemmista vauva-ajoista on jo aikaa.. ja huomaa, miten lyhyt se vauva-aika on. Saa nähdä ajattelenko samoin, jos tämä uusin tulokas on taas vaativa. :joyful:

Synnytyksen jälkeisestä ajasta muistan myös runsaat vuodot ja vessassa käymisen vaikeudet, mutta vaikka ne silloin ehkä rassaa, niin siinä sivussa ne menee.
 
Mähän miehelle naureskelin synnytyksen jälkeen et on se hyvä et meillä on joku jolla ei vaipat falskas. Sittemmin kun ollaan ihan ekojen päivien kuvia/ videoita katottu niin lakanat veriläikkiä täynnä. Joo en kiinnittäny huomioo. Ihan vähän joo nolo.
 
Meillä kans vauva itki koko ajan, nukahti kaiken huutaminen jälkeen ainoastaan rinnalle ja kärsi refluksista eli nukkui siinä pystyasennossa parhaiten ja oli niin herkkäuninen, että heräs heti jos laski johonkin. Oli niin raskasta se huutaminen, että jokainen nukuttu minuutti oli tärkeää omalle mielenterveydelle. Siksi lapsi sai vaan nukkua siinä sylissä tissi suussa js nukkui siinä 15-30 minuutin pätkissä päiväunia. Yöt oli myös repaleisia. Jotakin sai joskus tehtyä lapsi kantoliinassa, mut kyllä melkein kaikki energia meni siihen itkun sietämiseen. Elämä tuntui pelkältä selviytymiseltä. No se oli sellainen kokemus ja kasvatti itseä vanhemmuuteen. Sen jälkeen kaikki on tuntunut vaan helpommalta koko ajan. Uhma esim. on pientä siihen verrattuna, korvakierrekin ollut helppoa vauva-aikaan verrattuna.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top